Amerikassa päätetään presidentinvaalien yhteydessä myös homojen oikeuksista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 5

USAn presidentinvaaleissa homojen ja lesbojen oikeudet eivät nousseet erityiseksi kynnyskysymykseksi. Tv-väittelyissä asiasta ei puhuttu sanaaakaan. Kuitenkin kaikki tietävät, että tämä vuosi on tärkeä. Presidentti Obama on mukana puolustamassa oikeutta homoavioliittoihin. Kolmessa osavaltiossa on presidentinvaalien yhteydessä kansanäänestys siitä, avataanko avioliitot homoille. Nämä osavaltiot ovat Maine, Maryland ja Washington. Lisäksi Minnesotassa äänestetään homoliittojen kieltämisestä. Senaattipaikkaa hakee Tammy Baldwin, ja hänestä tulisi ensimmäinen avoimesti homoseksuaalinen poliitikko senaatissa.

Homoaktivistit pitävät Obamaa piristysruiskeena siihen, että yhteiskunta on nopeasti muuttunut homoystävällisemmäksi. Obaman aikana poistettiin armeijan homokielto "Don't tell, don' ask". Saatiin myös ns. Matthew-Shepard -laki.

Homoasiat eivät ole kiihdyttäneet kansaa samalla tavalla kuin vuonna 2004, kun Bush nuorempi oli koko osavaltiota koskevan homoavioliittokiellon kannalla. Tämän päivän vaalien alla kiihkopuheita homoja vastaan on kuultu vain teekutsuliikkeen ja Fow Newsin suunnalta.

Amerikan homoista ja lesboista kolme neljäsosaa aikoo äänestää Obamaa. Mitt Romneyn painolastina on mm. kouluaikainen kiusaaminen. Hän kiusasi homona pidettyä koulukaveriaan. Vain 22% homoista ja lesboista on nyt valmis antamaan äänensä Romneylle.


Kansanäänestysten gallup-arviot kertovat vähittäisestä mielipiteiden muutoksesta homoavioliittojen puolelle. Vuonna 2008 Kaliforniassa lopetettiin homoavioliitot kansanäänestyksellä. Sitä oli edeltänyt laaja katolisten ja mormonien mainoskampanja homoliittoja vastaan. Nyt Mainessa gallupien mukaan 55% on homoavioliittojen puolesta, 42% vastaan. Marylandissa prosentit ovat 55 puolesta 39 vastaan. Washingtonissa 58 puolesta, 37 vastaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Tammy Baldwin senaattiin?

Demokraatit ja republikaanit taistelevat myös parlamenttipaikoista. Edustajainhuone on ollut republikaanienemmistöinen, mutta nyt se valitaan uudelleen. Senaatissa on demokraattienemmistö ja kolmasosa jäsenistä valitaa nuyt uudelleen.

Tammy Baldwin on avoimesti lesbo, 50-vuotias demokraatti, joka vuodesta 1999 alkaen on ollut edustajainhuoneessa. Hän taistelee Wisconsinin paikasta senaatissa. Republikaaninen kilpailija Tommy Thompson on gallupien mukaan 3% jäljessä. Baldwinin voitto merkitsisi myös demokraateille enemmistöasemaa senaatissa.

Parlamentista poistuu nyt merkittävin amerikkalainen homopoliitikko Barney Frank. Hän on ollut kongressissa vuodesta 1981 alkaen. Hänellä on ollut suuri vaikutusvalta demokraattien ryhmässä. Hän on viime vuosina ollut mm.- talousvaliokunnassa ja monin tavoin Obaman tukena talouskriisin aikana. Hän on nyt 72-vuotias ja teekutsuliike on antanut lisänimen "homo-kommunisti".

(Lähde: Queer.de)

Tammy Baldwin
Meilläkin sattuu olemaan liputuspäivä. Lumi ei ole vielä saapunut eteläiseen Helsinkiin.

5 kommenttia

Hyvin kirjoitettu vaaleista homo-oikeuksien näkökulmasta. Vuoden 2004 vaalit olivat vielä jälki-Clinton-aikaa ja W:n vaalistategiaa kutsuttiin 3-G-kampanjaksi, Gays, Guns and God.

Tällä kertaa aktivisteilta jäi huonosta poliittisesta pelisilmästä johtuen huomaamatta että homo-oikeudet ovat ottaneet selkävoiton vastustajistaan. Romneyn kampanjan pääteema on ollut talous ja vaikka hänen aisaparinsa Paul Ryan on harras katolilainen ei homo-oikeuksia ole nostettu esille. Tämä kertoo mielipideilmaston muutoksesta myös republikaanien keskuudessa, homovastaisuudella ei enää kerätä ääniä.

Nyt on ehdolla ensimmäinen avoimesti homo senaattoriehdokas ja valituksi tullessaan hän tekee seuraa senaatin diesel-dykelle, Barbara Mikulskille ( http://www.mikulski.senate.gov/about/biography.cfm ), jonka lesbous on yleinen salaisuus.

Homo-äänestäjien gallup on sikäli harhaanjohtava että siinä tarkoitetaan kaikkia homo-äänestäjiä. Todelliset äänestäjät eli ne jotka tosiasiassa käyvät jättämässä äänensä on eri ryhmä ja siinä joukossa republikaanien kannatus on huomattavasti korkeampi. Demokraatteja kannattavat homon nukkuvat äänestyspäivänä pommiin republikaaneja useammin.

Vaikka Obama jäisikin yhden kauden presidentiksi ei hänellä ole mitään hävettävää homoille antamistaan lupauksista toisin kuin Clintonilla.
  • 2 / 5
  • puppeliassi
  • 6.11.2012, 12.23
hyvä kirjoitus joo mutta en itse paljon laittaisi roskakuskin arvioille arvoa kun tyypin mukaan kokoomuksen ja rkp kannattajat ovat kaikkein yhteiskuntatietoisia, itse olen huomannut ja monet muutkin nuoret on samaa mieltä että nuorista joita ei kiinnosta politiikka äänestää kokkareita ja rkptä. ja ne joita kiinnostaa äänestää persuja vasemmistoa ja vihreitä.

mullakin on monta tuttua jotka opiskelevat ammattiin jonka tuntipalkka on alle 10 e ja joitakin jotka ovat töissä alle 10 e ja äänestävät kok ja rkp. tosi järkevää. sarkasmi.

toivon mukaan kapitalistifasitien kannatus tippuu seuraavissa vaaleissa, kaitaisjugendin johdon kaapistaulostulon johdosta. eikä katainen ole sanonut mitään vastaan jugendinsa johdolle, eli kannatusta löytyy.

sellasia on oikeisto, kapitalisti-fasisteja kaikki