Ajankohtaisen kakkosen homo-teemailta käynnisti eroryntäyksen kirkosta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • (päivitetty )
  • Sami Mollgren

Mies- ja naispareille oikeus avioliittoon ja lasten adoptointiin? Kirkkohäät myös homopareille? Syrjintä ja homofobia. Esimerkiksi ne olivat illan aiheina Ajankohtaisen kakkosen parituntisessa teemaillassa 12.10.2010. Ohjelma on myös katsottavissa jälkikäteen YLE Areenassa 4 viikon ajan.

Kirkosta eroaminen lisääntynyt räjähdysmäisesti

Kirkkoa on kohdannut eroryntäys ja syynä pidetään juuri homoilta-ohjelmaa. Jo tiistai-illan aikana eroakirkosta.fi -sivuston kautta tapahtuneet kirkosta eroamiset lisääntyivät merkittävästi. Kirkosta erosi tiistaina yli kaksinkertainen määrä ihmisiä tavalliseen päivään verrattuna, kerrotaan eroakirkosta.fi -nettipalvelusta. Tavallisina päivinä kirkosta eroaa keskimäärin 150 ihmistä. Keskiviikkona ennätykselliset 2 633 ihmistä teki eropäätöksen ja torstaistakin odotetaan ennätyspäivää erojen määrässä.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen kommentoi eroryntäystä Kotimaa-verkkolehden sivuilla. Hänen arvionsa mukaan "kirkosta eroavat protestina sellaiset henkilöt, joilla on siihen jo löyhä suhde". Räsänen piti esiintymistään ohjelmassa onnistuneena.

Ohjelmassa laaja kattaus vieraita

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ohjelmassa oli keskustelijoina laaja joukko henkilöitä, jotka ovat tavalla tai toisella sidoksissa seksuaalivähemmistöihin tai ovat esittäneet käsityksiään seksuaalivähemmistöistä. Mukana olivat esimerkiksi kansanedustaja Oras Tynkkynen (vihr.), Fingerpori-sarjakuvan piirtäjä Pertti Jarla, lesboparien rekisteröityjä parisuhteita siunannut pastori Leena Huovinen, kansanedustaja Päivi Räsänen (kd.), Tampereen piispa Matti Repo, kuuluttaja ja Setan hallituksen jäsen Manne Maalismaa, kansanedustaja Pentti Oinonen (ps.), Mr Gay Finland Kenneth Liukkonen, Tosimies-lehden päätoimittaja Kimmo Janas, Sateenkaariperheet ry:n puheenjohtaja Juha Jämsä ja useita muita.

Keskustelu oli värikästä ja vastakkainasetteluitakin syntyi. Ohjelman nettisivuilla kommentointi oli vilkasta ja monenlaisia kommentteja lähetettiin myös ohjelman tekstiviestinumeroon. Tekstarikommentteja julkaistiin ruudun alalaidassa.

Monilla muillakin nettifoorumeilla käynnistyi keskustelu ohjelman teemasta. Myös tämän sivuston keskustelufoorumilla ohjelmasta keskustellaan, linkki alempana.

Ajankohtaisen kakkosen nettisivuilla sanotaan, että "teemaillat pureutuvat muutaman kerran vuodessa niihin suuriin puheenaiheisiin, jotka askarruttavat kaikkia suomalaisia. Suorissa tv-keskusteluissa kohtaavat erilaiset intressit, erilaiset kokemukset ja näkemykset".

Suoran keskustelun juonsivat Salla Paajanen ja Jyrki Richt.

Setan Outi Hannula ja Jani Ryhänen jälkipyykillä:
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-10010289
http://atuubi.yle.fi/videot_ja_kuvat/id-10010260

A2 Teema: Homoilta
Kotimaa: Eropiikki ei huoleta Päivi Räsästä
HS: Ylen Homoilta nosti kirkosta eronneiden määrää
Keskustelu: Ajankohtaisen kakkosen homoilta 12.10.2010

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!