Afrikan maat haluavat lakkauttaaa YK:n hlbti-asiantuntijatehtävän

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4

Afrikan maat vaativat YK:ssa hiljattain nimitetyn hlbti-vähemmistöjen asemaa selvittävän asiantuntijan tehtävän lakkauttamista. Maat katsovat, ettei hlbti-vähemmistöjen kohtaamasta väkivallasta raportoiminen ole ihmisoikeuksiin liittyvä kysymys.

Uutistoimisto AFP:n välittämästä uutisesta kertoo Suomessa Yle.

Syyskuussa YK:n ihmisoikeusneuvosto nimitti thaimaalaisen kansainvälisen lain professorin Vitit Muntarbhornin järjestön historian ensimmäiseksi asiantuntijaksi selvittämään seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kohdistuvia loukkauksia maailmanlaajuisesti. Nimitys on kolmevuotinen.

Afrikan 54 maan ryhmittymä on jättänyt kirjallisen vaatimuksen asiantuntijatehtävän laillisuuden selvittämisestä. Maaryhmää edustanut Botswanan lähettiläs Charles Ntwaagae sanoi järjestön yleiskokouksessa, ettei neuvoston tulisi tutkia seksuaalista suuntautumista ja sukupuoli-identiteettiä. Hänen mukaansa mainittuja asioita ei tulisi kytkeä kansainvälisiin ihmisoikeusmittareihin, eivätkä ne ole sellaisia.

Järjestön jäsenmaissa ja sen sisällä suhtautuminen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin vaihtelee voimakkaasti. Lähes 40 valtiota tunnustaa samaa sukupuolta olevien parisuhteet ja monissa maissa transsukupuolisten asemaa on kohennettu viime vuosina merkittävästi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Homoseksuaalisista suhteista rangaistaan yhä kuitenkin yli 70 valtiossa - lähes neljässä kymmenestä YK:n jäsenvaltiosta, ja joissain samaa sukupuolta olevien välisistä suhteista voidaan langettaa jopa kuolemantuomio. Joissain maissa rajoitetaan asiallisen tiedon välittämistä homoseksuaalisuudesta. Afrikassa 33 maassa homoseksuaaliset suhteet ovat lailla kiellettyjä.

YK:n pääsihteeri Ban Ki-moon tuomitsee homosuhteiden kriminalisoinnin. Syyskuussa hän totesi, ettei seksuaalivähemmistöön kuulumiseen perustuvalle syrjinnälle ei ole nykyaikana sijaa.

France24: African states demands UN suspend LGBT expert
Yle: Afrikan maat vaativat YK:n HLBT-asiantuntijatehtävän lakkauttamista
YK:n pääsihteeri ei hyväksy hlbti-vähemmistöjen syrjintää

4 kommenttia

Ja vatikaani, iran ja venäjä kannattavat tuota Afrikan maiden esitystä.

Ovatko ihmisarvo- ja luonnonvastaiset abrahamiset uskomukset saaneet nyt jo valtaa Etelä-Afrikassakin niin että sekin on tuossa esityksessä mukana! Afrikassahan on 54 valtiota.

Mitähän mieltä asiasta mahtaakaan olla Suomi, persu-ulkoministeriö?

Kommenttia muokattu: 05.11.2016 klo 19:56
Täältä voi lukea

http://www.un.org/press/en/2016/ga11853.doc.htm

että myös Venäjä esitti kritiikkiä samasta asiasta. Alla kohta >>>>

"Mr. LUKYANTSEV (Russian Federation) said international cooperation was increasingly important and the United Nations must ensure ongoing dialogue between States. While the Council played a particularly crucial role, its agenda had become a tool for airing political grievances and demonizing certain States. Citing certain dubious actions that had diluted the work of intergovernmental bodies, he said the Council itself was becoming a platform to test-run politically loaded matters. United Nations bodies with human rights mandates should not encroach on matters of international security, development, counter-terrorism and human trafficking.
>>>>> They must also have limits and avoid duplication. The Council’s agenda went beyond its mandate and jurisdiction, he said, expressing alarm at “relentless efforts” to bring up other matters, including issues of sexual orientation and gender identity. Overstepping its mandate was becoming a typical characteristic of the Council. While welcoming the objectivity of the universal periodic review process, he raised concerns about other worrisome trends that could discredit the work of the United Nations in protecting and promoting human rights."

Kritiikkiä esittää myös
MOHAMMAD REZA GHAEBI (Iran)
Intian edustaja puhui eri uskontojen ja kulttuurien kunnioittamisesta.

Kommenttia muokattu: 05.11.2016 klo 20:23