ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Minne mennä, mitä tehdä? > Torremolinos homolomakohteena?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Ns. "homolomailun" mielekkyyttä käsittelevät puheenvuorot siirretty ketjuun "Matkakohteen homoisuus vai ei?".
Kaiju Vastaa1 / 4 
03.02.2015, 22:29 Torremolinos oli tosi suosittu homolomakohde 1980-luvulla. Sittemmin sen suosio hiipui ja ihmiset matkustivat muualle.

Nyt kaupunki on taas muuttunut sosituksi. Nogaaleran alueella on valtavasti homobaareja. Loistavalla hiekkarannalla on kolme homorantaa muitten rantojen kesken. Ne on merkitty selkeästi sateenkaarilipuin rannan lipustossa.
Baarit ovat auki myöhään. Osa avaa jo aamukahdeksalta ja toimivat yleisinä kahviloina, iltabaarit avaavat seitsemätlä ja yökerhot myöhemmin.

Asun baarien ylöpuolella ja viikonloppuna työmatkalla siinä kuuden aikaan moni baari on vielä täydessä vauhdissa.
Iltaelämä pyörii lähinnä Nogaleran ympärillä. Se on paikka, jonne ihmiset tulevat illalla ja jossa on junapysäkki. Jouluna siinä torilla oli iso joulukuusi.

Kaupunki on hyvin homomyönteinen ja täällä asuu todella paljon mies- ja naispareja.

Vilkkainta Torremolinoksessa on kesällä ja homohtavinta on elokuussa, jolloin Espanjalaiset ovat lomalla. Eniten matkailijoita tulee Britanniasta, sitten väkeä tulee paljon Ranskasta ja Saksasta. Nämä ovat suurimmayt ryhmät, mutta väkeä tulee kaikista Euroopan maista nykyään.

Jso haluaa nauttia Torremolinoksen yöelämästä, kannattaa varata majoitus Torremolinoksesta. Silloin on lyhyt matka baareihin ja baareista kotiin. Sitä voi asua joko rannalla tai kaupungissa. Kaikenlaisia majoituksia löytyy ja jos oikein haluaa asua lähellä baareja, voi vuokrata asunnon La Nogalerasta - pääsee hissillä baareille.

Suosittelen homoille Torremolinosta matkakohteeksi.
Ylös
Jukka Vastaa2 / 4 
03.02.2015, 23:22 Kirjoitit, että kesä on vilkasta aikaa, mutta mikä aika kesän ulkopuolella on sellaista, että baareissa olisi elämää?

Olen käynyt muutaman viime vuoden aikana Torremolinoksessa päiväseltään useamman kerran joulu-, tammi- ja helmikuussa ja ne baarit joissa kävin olivat todella hiljaisia: oli vain kourallinen ihmisiä niissä baareissa joissa kävin.

En tosin tehnyt mitään tutkimustyötä sen eteen, että löytäisin ne "menomestat", mutta jotenkin nämä talvikuukaudet tuntuvat tosi hiljaiselta esim. Helsinkiin verrattuna.

Eli milloin - kesän ulkopuolella - siellä kannattaisi käydä? Baarejahan on todella paljon, joten varmaankin ne ovat suosittuja muulloinkin kuin ihan keskikesällä.

Torremolinos muuten on ollut ihan miellyttävä kokemus. Oma mielikuvani lomahelvetistä oli aikamoisen väärä. Ja Torremolinoksesta pääsee Malagaan junalla todella helposti. No... autollakin, kun hetken menee pikkuteitä moottoritielle :-)
Ylös
Kaiju Vastaa3 / 4 
05.02.2015, 15:07 Talvi on hiljaista aikaa.
Marraskuussa oli vielä vilinää joka yö, mutta talvella paikalliset ovat ulkona viikonloppuisin.
Matkailijan kannalta täällä on vilinää toukokuusta-lokakuuhun.

Laskin tänään Nogaleran homopaikat. Niitä on 20 ja pari on naisille.
Ylös
Kaiju Vastaa4 / 4 
07.05.2018, 13:33 Jos haluaa syödä todella hyvin Torremolinoksessa, suosittelen Sabores Bistroa. Omistajat ovat huippuluokan kokkeja ja tekevät homokäsin erinomaista ruokaa.
Minäkin tarjoilen siellä joskus. Päätarjoilija on Petri.

Calle Casablanca 20, ihan Torremolinoksen keskustassa.

Suosittelen. Kaupungin paras hampurilainen löytyy täältä.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2018 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy