ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Kuinka tukea lasta?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Miritza Vastaa1 / 49 
21.03.2013, 10:23 Mietin pitkään, uskaltaisinko tällaisen keskustelunavauksen tehdä...taidan nyt uskaltaa.
Jos olen käsittänyt oikein, niin oman seksuaalisen identiteettinsä voi käsittää jo hyvin nuorena lapsena, tai sitten se avautuu vasta aikuisiällä, ja tähän väliin mahtuu vielä monta variaatiota. Jos heterosuhteessa oleva äiti huomaa pojassaan (puhutaan vaikkapa alakouluikäisestä) joitakin piirteitä ja niiden yhä enenevää korostamista, ja haluaisi poikaansa tässä tukea, niin mitä tulisi tehdä? Tietoa tarvitsen ihan ensiksi, ja olen sitä etsinytkin. Sinänsä en usko, että tätä lasta nyt pitäisi sen erityisemmin kasvattaa, kuin perheen muitakaan lapsia. Mutta maailma taitaa olla vielä ilmeisen kova ja asenteetkin syrjiviä.
Jos nyt tyhmätkin kysymykset ja pohdinnat sallitaan, niin tällaisia olen miettinyt: missä iässä tai missä kohtaa voi lapselta suoraan kysyä? Vai odotanko, että hän itse kertoo? Voiko äiti kuvitella vain kaiken, vai voisiko äiti havaita ja vaistota asiat jo varhaisessakin vaiheessa oikein, varsinkin, jos perheessä on monta lasta?
Nämä asiat ovat minulle itselleni todella uusia. Hyötyisin varmasti asiallisista vastauksista ja neuvoista. Kukaan ei varmaan hyödy siitä, että pyörittelisin asioita vain oman pääni sisällä.
Ylös
helsinki20 Vastaa2 / 49 
22.03.2013, 09:38 Kerron tässä viestissä nyt vähän omia kokemuksiani asiaan liittyen, joten vastaus ei välttämättä ole kovin hyvin rakennettu, mutta toivon että on avuksi. :)

Itse huomasin poikien kiinnostavan jo alakoulussa, tietenkään mitään seksuaalisia tunteita ei vielä siinä vaiheessa ollut, mutta pojat veti jo puoleensa joka tapauksessa. Yhteiskuntamme kuitenkin on sen verran homofobinen etten ikinä olisi asiasta kenellekkään kertonut tai myöntänyt asiaa jonkun kysyessä. Luulen, että hyvä aika kysyä on silloin, kun lapsi tulee murrosikään ja ymmärtää kumpi sukupuoli viehättää. Mielestäni oikea tapa olisi "portaittain" - ensin kertoo lapselleen tukevansa homoseksuaaleja ihan vain ohimennen, tekee lapselle selväksi ettei heissä ole mitään vikaa (lapsien negatiiviset asenteethan ovat aina lähtöisin vanhemmista) ja tämän jälkeen voi myöhemmin kysyä, mikä on lapsen seksuaalinen suuntautuminen.

Itse tiesin olevani homo jo n. 12 vuotiaana, mutta kerroin vanhemmilleni vasta 19-vuotiaana. Syy tähän oli se, että homoseksuaalisuus oli perheessämme vaiettu asia (ei puolesta eikä vastaan), joten kaapista tulo oli järjettömän pelottava asia. Se olisi ollut tuhat kertaa helpompaa, jos olisin jo entuudestaan tiennyt, mitä vanhempani homoseksuaaleista ajattelevat. Onneksi he ovat meidän puolellamme :)

Neuvoja voi varmaankin saada esimerkiksi Sateenkaariperheet Ry:n tai Hesetan kautta, luulisin. Toivottavasti tästä oli jotain apua!
Ylös
boy84 Vastaa3 / 49 
22.03.2013, 10:50 Ihanaa, että äiti miettii noita asioita tältä kantilta. Usko ihmiskuntaan palautuu taas :)

Minunkin mielestä tärkeintä on tehdä ohimennen selväksi, että homoudessa ei ole mitään vikaa ja se on normaalia. Kun televisiossa käsitellään homoteemaa, voi tehdä selväksi, että arvostaa myös homoja. Tämä laskee huomattavasti kynnystä puhua asioista, kun lapsi tietää, että hänet hyväksytään, on hän mitä tahansa. Lisäksi kannattaa tehdä selväksi, ettei tee mitään oletuksia asian suhteen, koska monet nuoret saattavat vielä olla epävarmoja: Tytöt on nättejä, mutta pojatkin kiinnostaa.

Omalta kohdaltani voin kertoa, etten tullut vanhemmilleni kaapista, koska olin kuullut monta ohimennyttä negatiivista kommenttia homoudesta. Jotain ihan pientä: "ei meidän pojat nyt homoja ainakaan ole". Vanhemmille harmitonta vitsailua, mutta mulle ne tarkoitti sitä, että nuo sanat kaikui päässä aika pitkään aina kun aiheesta teki mieli puhua. Kun sitten vihdoin tulin kaapista 25 vuotiaana, ei vanhemmillani ollut asian suhteen mitään ongelmaa ja äitikin jopa sanoi arvanneensa jo kun olin 15.

Ehkä summauksena: Lapsi ja vanhempi ajattelee sanotut asiat eri tavalla. Jos olisin tiennyt, että isänikin on mun isä ihan siitä huolimatta mitä oon niin en ois asiaa niin pitkään pantannut. Ja tee selväksi, että ei oo mitään mikä tekis sun lapsesta vähäisemmän! Silloin lapsi varmasti puhuukin asiasta helpommin.
Ylös
pihalla Vastaa4 / 49 
22.03.2013, 11:59 Sanon minäkin tähän jotain... minun kokemukseni liittyy tyttäreeni. Poikien maailma taitaa olla näissä asioissa julmempi, mutta äitinä tunnistan nuo aikaisemmat ajatukset. Itse aikoinaan (jo kauan aikaisemmin kuin asia oli edes ajankohtainen)pidin tärkeänä tuoda esille sen että seksuaalisella suuntautumisella ei ole merkitystä minulle. Asiaa on helppo käsitellä juuri tuolla tavalla, eli kun esim. TV:stä tms. käsitellään asiaa, ottaa ikäänkuin "ohi mennen" asian keskusteltavaksi tai itse kommentoi asiaa siten että oma kanta tulee lapselle selväksi. Jos tämän lisäksi pystyy pitämään yli murrosiän vielä todellista keskustelukulttuuria yllä, en usko että asiasta suurempia ongelmia tulee. Ei ainakaan meillä tullut. Tyttäreni tuli "kaapista ulos" sitä mukaa kun itsekin asian itsessään oivalsi ja sillä matkalla voi olla tukena. Jos ylipäätään mietit asiaa on pojallasi asiat moninkertaisesti paremmin kuin monella muulla tässä maailmassa.
Ylös
Yesman Vastaa5 / 49 
22.03.2013, 18:14 Hei!
Osoitat kaunista ja hienoviritteistä vanhemmuutta sillä, että ajattelet lapsesi asioita ja tulevaisuutta tältäkin kantilta. Luulen, että koska hänellä on noin hieno ja huomioonottava tuki ja turva, ei hänellä tule olemaan hätää kasvoipa hänestä mitä tahansa, seksualiteetinkin suhteen. Riittänee varmaan tosiaan, että pitää vaikkapa juuri tuolla tavalla epäsuorasti huolen siitä, että lapsi voi kokea keskusteluväylän vanhempien suuntaan olevan avoinna asiasta riippumatta. Sen ihmeemmin asioita korostamatta tai meteliä pitämättä. Yksi asia, joka on ehkä puuttunut nuorilta (ja vanhemmilta) seksuaalivähemmistön edustajilta lienee positiiviset ja arvostettavat esikuvat. Tämä johtunee eniten siitä, että seksuaalisuus on vaiettu asia. Nykyään tarjolla on poliitikkoja, pop-laulajia, jalkapalloilijoita, nyrkkeilijä, rugby-pelaaja, näyttelijöitä, muusikoita, sotilaita jne. Ehkä näidenkin henkilöiden kautta pääsee aihetta vähän sivuamaan ja samalla osoittaa tuota arvostusta..?
Ylös
Miritza Vastaa6 / 49 
22.03.2013, 21:09 Oi, kiitos teille kaikille vastanneille :-) Lisäkysymyksiäkin minulla olisi vaikka kuinka paljon. Meillä on kyllä ihan viime presidentin vaaleista asti keskusteltu heteroista, homoista ja lesboista. On sanottu, että aivan sama, keitä sitten aikoinaan kotiin näytille tuotte, kunhan olette onnellisia. Nyt vain on niin, että poikani käyttäytymisessä on tosissaan tullut voimakkaasti esiin joitakin ihan yksityiskohtaisia piirteitä (pukeutuminen, meikkaaminen, koristautuminen, musiikki, elokuvat, ohjelmat, ruoka, taiteellisuus...), että siihen muutkin perheenjäsenet reagoivat. Miksi ollaan taas käyty siskon vaatekaapilla? Miksi hän haluaa meikata, miksi hän haluaa pinkit farkut, pinkkiä kynsilakkaa, korvikset, kaulukorut ja sormukset? Miksi veikka menee fiilistelemään Jesse Kaikurannan musiikin pariin?

Voihan tietysti olla, ettei kyse ole mistään muusta, kuin siitä, että ihminen nyt vain etsii itseään. Ja jos niin on, niin etsiköön, ja päätyköön se sitten, mihin päätyy. Mutta en halua, että kukaan lapsistani käyttäisi parhaat lapsuus-ja nuoruusvuotensa siihen, ettei uskalla olla, mitä on, ja peittelee todellista itseään kaikin tavoin. Saatteko yhtään kiinni, mitä ajattelen? Voinko tässä keskustelussa pohtia ja esittää kaikenlaisia kysymyksiä? Tietysti saa kyseenalaistaa ja kritiikkiäkin esittää. Kaikki keskustelu ja apu on enemmän, kuin tarpeen!
Ylös
puppeliassi Vastaa7 / 49 
22.03.2013, 22:01 kannattaa joo kysyä, mutta kuinka vanha lapsesi on? minusta n.yläaste-melkein yläasteikäiseltä voisi kun on ensin kertonut ettei homoissa ole mitään pahaa yms ja myöhemmin kysyä kiinnostaako tytöt vai pojat vai molemmat. kannattaa varmaan puhua kahdestaan lapsen kanssa mutta rennosti..

itse olen nyt 21v ja tiesin jo eskariakin ehkä ennen että pojat kiinnostaa, mutta kaapista tulin vasta 16 v, vaikka vanhemmilleni olisi näin jälkikäteen voinut hyvin tulla jo aikaisemminkin.
Ylös
Miritza Vastaa8 / 49 
22.03.2013, 22:11
Viestiä on muokattu
Sehän me ollaan jo kerrottu, ettei homoissa ole mitään pahaa. "Jag är inte ont." Eikä tässä ole tarkoitus kiirehtiä lasta itseään. Vaan hankkia tietoa ja neuvoja meille aikuisille. Ja näin salaisuutena kerrottakoon, etten itseäni umpiheterona pidä, ja se selvisi vasta aikuisiällä. Senkin kanssa pohdittavaa vielä.
Ja poitsu on nyt 10-v.
Ylös
Is Vastaa9 / 49 
22.03.2013, 23:26 Miritza: "Miksi ollaan taas käyty siskon vaatekaapilla? Miksi hän haluaa meikata, miksi hän haluaa pinkit farkut, pinkkiä kynsilakkaa, korvikset, kaulukorut ja sormukset?"

Homoseksuaalisuuden sijaan tuosta tulee kyllä mieleen transsukupuolisuus.
Ylös
Kolmoisritti Vastaa10 / 49 
23.03.2013, 01:25
Viestiä on muokattu
Minusta kannattaisi jutella enemmän tuon 10 vuotiaan kanssa, miten hän itse ne asiat käsittää. Millainen maailmankuva hänellä on? Miksi on kivaa tehdä sitä tai tätä? Tietenkin on niin, että lapsesta tulee se mikä hänestä tulee ja kannattaa yrittää hyväksyä hänet ja tukea häntä tekemään asioita, mistä hän pitää, koska useimmiten hän kumminkin niitä tekee. Monesti hän sitten löytää omat väylänsä ja menestyy sitten niissä.

Tiedän, että moni mies inhoaa poikansa taiteellisuutta. Taiteellisuuden he ymmärtävät tyttömäisyytenä. On vaikea sulattaa tyttöpoikaa. Sitä hävetään. Se aiheuttaa pojassa sissänpäinkääntyneisyyttä, ihmispelkoa, ihmisarkuutta ja ujoutta eli estoisuutta. Sitä monissa pojissa on. Sen vastapainoksi saattaa tulla ylilyönti ns. ultramaskuliinisuuteen, jolla kompensoidaan omaa tyttömäisyyttä, mistä oli piirteitä joskus lapsena.

Kannattaa ottaa tavoitteeksi hyvän itsetunnon omaava aikuinen, jos ajattelee oman lapsensa kasvattamista.

Minä olin tyttöpoika, jota kiusattiin ja puettiin väkisin tyttöjen vaatteisiin, haukuttiin tytöksi pihalla jne. Itse asiassa olin vain kaunis poika. Minä en sitä koskaan tiennyt itse. Äitini haukkui minua apinaksi. Minun itsetuntoni murskattiin ja tuhottiin. Olin jopa huomattavan kaunis mies sitten myöhemmin. Minuudestani ei ollut silloin jäljellä mitään.

Mitä siitä seurasi? Hirvittävää itsensä häpeämistä, ujoutta, omien kykyjen käyttämättä jättämistä, vaikeita ihmissuhteita, kroonista masentuneisuutta jo lapsesta lähtien, uupumista, adh tyyppistä keskittymättömyyttä, syvää psykoottistasoista masentuneisuutta 18 vuotiaana, joka jäi hoitamatta. Kaikenlaista paskaa. Minusta tuli ns. alisuoriutuja, joka ei koskaan kyennyt ottamaan omia kykyjään käyttöön eikä kyennyt toteuttamaan omia unelmiaan.

Ole hyvä ja älä tee lapsestasi ihmisrauniota. Tue häntä kaikessa jos jaksat ja voit miehesi kanssa. Iloitse sitten terveestä aikuisesta sitten myöhemmin. Iloitkaa elämästä.
Ylös
JuhaniV Vastaa11 / 49 
23.03.2013, 09:47 Ehkä tähän ketjuun ja otsikon alle sopii seuraava pätkä New Yorkin metrossa käydystä kahden ronskin rakennusmiehen välisestä murteellisesta keskustelusta. Mies #1 oli todennut vaimon vaativan hänelle sterilointia, ettei lapsia tulisi lisää. Hän mietti, että miksei vaimo voisi jatkaa ehkäisypillereiden popsimista.

Keskustelu jatkui:

Mies #2: Siis ei enää mukuloita teille kahdelle?
Mies #1: Ei enää, vaimon mielestä olemme molemmat liian vanhoja saamaan lisää lapsia.
Mies #2: Kuinka poikasi voi? En ole nähnyt häntä pitkiin aikoihin.
Mies #1: John voi aivan hyvin, yrittää tänä vuonna yliopistoon.
Mies #2: Hänen ympärillään varmaan tytöt pyörivät tällä hetkellä.
Mies #1: Joo, jos hänellä olisi heille aikaa.
Mies #2: Keskittyy baseballiin?
Mies #1: Keskittyy poikiin.
Mies #2: Et ole tosissasi!
Mies #1: Olen tosissani. Hän tuli ulos kaapista Mary Annille ja minulle viime vuonna kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Mies #2: Se sattui minuun! Itseasiassa minun ei pitäisi tietää tätä, mutta satuin pari kuukautta sitten kuulemaan Patric juniorin kertovan sisarelleen, että hän saattaisi olla homo.
Mies #1: Me huomasimme tuon piirteen jo aikaisemmin.
Mies #2: Sinä olet jo toinen ihminen, joka sanoo noin. Miksi kaikki muut huomaavat sen, paitsi minä?
Mies #1: Se oli vain sellainen tunne. Hän oli aina hiukan pehmo, you know?
Mies #2: Taidat olla oikeassa. Charlie, meillä molemmilla on siis homolapset. Mitäs nyt tehdään? Molemmat poikamme ovat homoja.
Mies #1: Me emme tee yhtään mitään. Annetaan heidän olla homoja. Jos joku kakara haukkuu heitä hinttareiksi, me menemme sen kotiin ja annamme sen vanhempien kuulla kunniansa.
Mies #2: No sitten luulen, etteivät John ja Lucinda menekään yhteen, kuten arvelimme jokin aika sitten.
Mies #1: Enpä usko, että niin tapahtuisi.

** Pitkä hiljaisuus***

Mies #2: Charlie, ajatteletko sinä samaa kuin minä?
Mies #1: Hetken ajattelin sitä. Sitten tuli outo tunne ja aloin ajatella aivan jotain muuta.

*****

Koko tarinan löydät osoitteesta:
soletstalkabout.com
Ylös
Miritza Vastaa12 / 49 
23.03.2013, 10:11 Olen itse syntynyt ja kasvanut kulttuurissa, missä sukupuoliroolit olivat erittäin tiukat ja perinteiset. Nyt aikuisiällä olen itse alkanut niitä kyseenalaistamaan ja osittain rikkomaankin. Voitte siis vain kuvitella, kuinka vinkeää on perheessä, missä kovaa vauhtia keski-ikäistyvä äiti ja esimurkkuikää lähestyvä poika etsivät itseään. Enkä pidä lainkaan tästä avuttomasta olotilastani.

Jos ihan konkreettisesti nyt asiaa ajattelen, niin vien toki pojan shoppailemaan ja ostakoon haluamansa vaatteet ja korut. Ihailen ääneen hänen valintojaan, ja sitten annan asian olla ja kuulostelen esim. kavereiden ja koulun muiden oppilaiden reaktioita. Jos siltä suunnalta jotain kiusantekoa ilmenee, puutun asiaan ja kannustan lastani. Kuulostaisiko hyvältä?

Toisaalta tuntuu erittäin hyvältä ja helpottavalta ns. avautua täällä, ja saada peilata omia ajatuksiaan. Silti mietin, kuinkakohan typeränä minua mahdetaan näine kysymyksineni pitää...
Ylös
JuhaniV Vastaa13 / 49 
23.03.2013, 10:23 Miritza, et ole varmasti ainut vanhempi joka on miettinyt taikka miettii juuri parhaillaan saman kaltaisia asioita kuin sinä. Avasit tärkeän keskustelun aiheen. Nämä ovat sellaisia asioita, joista pitää voida puhua yleisestikin.
Ylös
Rokkihomo Vastaa14 / 49 
23.03.2013, 11:06 Jotkut tietää näitä makuasioitaan jollain tavalla muksuina jo, ja toiset tajuaa, tai antavat itselleen luvan tajuta, vasta aikuisina.
Itse tiesin *jotenkin* jo lapsena... Ja sitten opin ympäröivästä maailmasta kouluikäisenä että tässä onkin asia joka pitää pitää salaisuutena.
Kunnes ne kouluvuodet loppuivat ja sai antaa itselleen luvan "tulla kaapista ulos".

Lapselle, ja varsinkin teini-ikäiselle, sitten kun sen aika koittaa, olisi kaiken ymmärrykseni mukaan maailman parasta antaa tilaa.
Ymmärtää, ja olla tukena, muttei kysellä liikoja.

Pojallasi ei taida olla mitään hätää kun on tuollainen äiti kuin sinä!
Ylös
smo Vastaa15 / 49 
23.03.2013, 11:35 Minustakin tuo riittävän tilan antaminen on tärkeää. Etenkin on hyvä varoa, ettei astu jälkikasvun omalle reviirille "kiusaamalla" sellaisessa asiassa, jota tämä haluaa vielä ehkä haluaa rauhassa työstää. Tällaisen asian kohdalla vanhemman tungettelevuus voi tuntua nuoruuden kipuiluissa hyvästä tarkoituksestaan huolimatta hiemankin huolimattomasti esiinotettuna "nolaamiselta". Parasta voisi olla "kautta rantain" sen osoittaminen, että asiat ovat täysin ok ja jälkikasvu tuntee mahdolliseksi ottaa asioita esiin omilla ehdoillaan, kun on siihen halukas.

Jos nimittäin siitä yleensäkään on kyse. Vaikka äideillä - ja isilläkin - lienee todella jonkinlainen vaisto.

Minäkin uskon, että tämä äiti täyttää paikkansa.
Ylös
Yesman Vastaa16 / 49 
23.03.2013, 15:10
Viestiä on muokattu
Kun ei haluaisi vanhempana "rikkoa" lasta tämän kehityksessä ja silti pelkää, että "paha maailma" voi rikkomisen kuitenkin jatkossa tehdä (jopa voimakkaammin)...
On tämä luonnollinen pohdiskelun ja tuhansien kysymysten arvoinen homma...

Vaikka suvaitsevaan suuntaan ollaan menty Suomessakin, niin lienee totta, että "liiallinen erilaisuus" edelleen herättää muissa ihmisissä levottomuutta, aiheuttaa erityiskohtelua, lasikattoja ylimääräistä kuormaa. Yksi asia lienee se, että "kauempana keskiverrosta" sijaitsevan ihmisen on hankalampi löytää samankaltaisuutta, itselle tunnistettavaa ja samaistuttavaa kasvun kehitysaineksiksi. Toinen marginaalisuuteen liittyvä ihan tilastollinen ongelma lienee tulevaisuudessa vaikkapa kumppanin/perheen löytyminen. Nykyään pelikenttänä on kuitenkin koko maailma (internet), joten paikallisesti hyvinkin "marginaalissa" olevat ihmiset löytänevät omia juttujaan, porukoita, positiivista tekemistä jne.

10-vuotias taitaa olla vielä hyvin nuori, niin että ollaan kaukana "lukkoonlyödystä" missä tahansa käyttäytymisessä. Jos käytöksellään ylittää sellaiset yhteiskunnassamme hyvinkin selkeästi muodostetut "rajat" kuten "sukupuolen tunnusmerkit", niin ainakin tämä osoittaa tietyllä tavalla innovatiivisuutta (ei varmaan ole nähnyt kenenkään muun toimivan näin?), laaja-alaisuutta, itsevarmuutta ja ehkä hyväntuulista leikkimielisyyttä. Nämä ovat ihan kelpoja ihmisominaisuuksia.

Mielessäni pyörii yllättäen sellainenkin perinteinen miete, että mitenköhän lapsen miespuolinen ympäristö...? (Menee vähän tungettelun puolelle, sori, eikä tarvitse vastata, enemmän retorinen kysymys). Tarkoitan, olipa lapsen luonne ja ominaisuudet mitä tahansa, niin myös linkit "poikien/miesten maailmaan" lienevät arvokkaita. Ei tämäkään kai sen kummempaa tarkoita, kuin tärkeän miehen positiivista läsnäoloa: sitä, että tuo mies huomioi lasta menemisissään ja tulemisissaan ja tekemisissään ja ottaa mukaansa paikkoihin ja tilanteisiin ja linkittää lapsen tätä kautta positiivisella ja turvallisella tavalla asioihin ja toimiin, joita XY-ihmiset ruukaavat tehdä... (Olikohan tämä nyt tarpeeksi neutraalisti ilmaistu).

Edit = lisäys: Jotta tuota viimeistä lausetta ei ymmärrettäisi väärin. En tarkoita, että tuollainen "mieslinkki" muuttaisi lapsen ominaisuuksia (trans -> homo -> hetero), vaan karrikoidusti vaikkapa näin: jos poika oppii "isän kanssa leikin seurauksena" tunnistamaan autot merkiltä ja mallilta tai jalkapalloilijan nimeltä, tai jos snoukkaa niin "miesten maailmassa" tämä on tunnistettavaa ja (arvostettavaa), mikä ehkä saattaisi vähentää lapseen kohdistettavaa erilaisuuden kuormaa...
Ylös
Kolmoisritti Vastaa17 / 49 
23.03.2013, 15:41 Ei kannattaisi heti ahdistua. Viittaan nyt vaikka sellaiseen julkisuuden henkilöön kuin M.Monroe, joka tykkää koruista ja kirkkaista väreistä, mutta on hetero. Monroe mm. valittiin vuoden korujen käyttäjiksi ja hän suunnittelee korumallistoa. Jos kerta on tällaisia "roolimalleja" olemassa, ei kannattaisi huolestua. Olettaisi myös, että moni heteromies voisi pukeutua värikkäämmin, jos se heille suotaisiin. Alle murkkuikäinen todennäköisesti leikkii asioilla.

Kannattaisi ehkä viedä poika johonkin taideryhmään tms. missä hän saa toteuttaa omia kykyjään ja katsoa mitä siitä voisi kehittyä. Unohtamatta poikien harrastuksia kuten liikunta, pelit tms. Lapsen liikunnallisuutta tulisi tukea. Parhaiten se käy jossakin ohjatussa liikuntaharrastuksessa.
Ylös
Miritza Vastaa18 / 49 
23.03.2013, 21:38 En ole ahdistunut. Enimmäkseen olen tästä positiivisesti kiinnostunut ja toki käsitän senkin, että lapsestahan tässä kuitenkin on kysymys. Aika näyttää, mihin suuntaan asiat hänen kohdallaan menevät.
Turvallisia ja aidosti kiinnostuneita miesmalleja ympärillään on. Poikapuolisia kavereitakin on, ja heidän kanssaan luistelee ja pyöräilee. Eli elämä ei täysin pelkästään kynsilakan ympärillä pyöri ;-)
Ihan yleisesti ottaen voisin luonnehtia ajatusmaailmaani näin: jos joku lapsistani olisi homo, rakastaisin häntä siitä huolimatta. Ja jos joku lapsistani olisi homo, rakastaisin häntä juuri siksi. Eli skaala on laaja. Valtavirtaa vastaan kulkeminen vaatii voimia itse kulkijalta ja hänen läheisiltäänkin varmasti, on se vähemmistöryhmä mikä vain.
Olen kovin iloinen ja kiitollinen, kun olette lähteneet keskusteluun mukaan. Enkä koe kenenkään kysymyksiä tai pohdintoja tungetteleviksi. Olen luonteeltani aika räväkkä, suorapuheinen ja roisin huumorin ystävä.
Ylös
human Vastaa19 / 49 
23.03.2013, 22:21
Viestiä on muokattu
Mun mielestäni kannattaa ottaa huomioon

1) Ihmiset voi olla kiinnostuneita erilaisista, ei sinällään keskeisesti seksuaalisuuteen liittyvistä asioista, kuten pukeutumistyyleistä, taiteellisuudesta yms ihan seksuaalisesta suuntautumisesta riippumattaa. Homoissakin on sekä hevimusasta pitäviä että sitä inhoavia ja on ihan vain klisee että homona pitäisi pitää tietynlaisesta musasta. Musakulttuuri on aina jakautunut kovin erilaisiin genreihin, joita on leimannut tietynlaiset sen musagenren vaatetukset yms. Ei punk-aikakaudella punk-miehistä tavallista suurempi osuus ollut homoja.

2) Seksuaalista kiinnostusta on sitten se, mistä sukupuolesta seksuaalisesti kiihottuu, haaveilee, pojat ajattelee mielessän runkatessaan. Ihmisillähän seksuaalisen kiihottumisen hormoniaika on kaikkein korkeimmillaan puberteetti-iässä ja vähenee sen jälkeen loppu elämän. Seksuaalinen kiinnostus pohjaa ja liittyy syvimmillään sukupuoliominaisuuksiin, ihan sen alastoman ihmisen pohjalta ja puberteetin myötä ja jälkeen korostuvien sukupuolitunnusmerkkien mukaan. Toki sukupulitunnusmerkkejä sitten osalla vaatetuksesta korostetaan ja myötäillään ja ne vaatetukset ja muodit liittyvät sitä kautta osittain mukaan.

Noilla ajoin takaa sitä, että ettei kannata liian paljon ajatella lapsen pukeutumista siinä, onko hän homo, biseksuaali, trans-ihminen vai hetero. Eikä myöskään ammattien mukaan - sillä insinöörimiehissä on homoja, samoin kuin kampaajamiehissä heteroita.

Kaikkien lasten kanssa kannattaa varmaan jutella, jos mahdollista seksuaalisuudesta ja ihmissuhteista laajempana asiana, sillä media ja netti ylikorostavat ja vinouttavatkin seksin, pornon osuutta - ja jättävät tunteet ja kokonaisuuden helposti vähemmälle. Ihmissuhteissa ja seksuaalisuudessakin mennee niin, että mihin nuorena oppii ja orientoituu, sen vanhempanakin taitaa ... eli varmastikin, jossei ennen 30-vuotispäiväänsä ole vielä seurustellut pidempään kenenkään kanssa, on sitä kovin vaikea oppiakaan enään. Seksi on tietysti hyvä asia ja nautinnollisinta se on rakasteluna, yhdessä rakasteluna. Heteroitten ja homojen ei varmasti ole kummankaan yhtään sen helpompaa oppia hyviä ihmissuhdekykyjä ja rakastelukykyjä. Ne vaativat aikansa, opettalua ja aikaa. Seksuaalisuudesta voi mun mielestä hyvin puhua niin että siinä ei tavoite ole oppia täydelliseksi, eikä ainakaan pikapikaa - sillä mitäs sen jälkeen sitten enään tekisi? Ihmissuhteissa, tunteissa, rakastelussa on olennaisen tärkeää virkistää sitä asiaa aika-ajoin, ei sortua liikaa rutiineihin, vaan olla tervehenkisen avoimin mielin.

Lapsestaan kannattaa kiinnittää huomiota siihen, onko hänellä kavereita tai että hän on muuten aktiivinen elämässään, harrastaa jotain ja on kiinnostunut asioista, eikä esim. vietä ihan passiivista, sulkeutunutta elämää. Tai jos hänelle tulee esim. ulkonäkönsä kanssa äärimmäisyyksiin meneviä pakkomielteitä, tai nopeaa lihomista tai laihtumista, mitkä ehkä viestivät jostain ongelmista, mahdollisesta kiusaamisesta koulussa tai muusta. Niissä sitten saa varmasti parhaiten apua, tarvittaessa, ammattilaistenkin kanssa.

Toisaalta sitten haasteet, vaikeudet, surutkin kuuluvat elämään ja niitä on syytäkin kohdata, jotta ne oppii läpikäymään. Lapset, etenkin puberteetti-iässä ovat niin hormonimyrkyssä, että etenkin sen vaiheen aikana ei kannata ainakaan tuputtaa asioita mitenkään liikaa, vaan tehdä juurikin niin, kuten keskustelun aloittaja on tehnyt että kertoo vaikkapa omista hyväksyvistä asenteista seksuaalivähemmistöjä kohtaan "ihan normaalisti", arkisissa yhteyksissä. Eikä sitä enempää tarvitse lähteä kyselemään lapsen seksuaalisuutta, sillä sehä jo alkaa olla lapsen omakin asia - eihän lapsetkaan kysele vanhempiensa seksielämästä niin hirmuisesti. Ei ne lapset kysele, että "hei äiti, kiihottaako sua isän lisäksi myös nainen? eli oletko biseksuaali?", vaan kyllä ne lapset jättää sen äidin omaksi asiaksi yleensä. Toisaalta, ei noista juttelukaan mikään tabu saa olla. Äitihän voi toki jopa ehkä samaistua lapsensa asemaan, ajattelemalla, mitä sanoisi, jos lapsi kysyisi että "äiskä, ootko sä bisse?". Vaikka mitäpä sitä kaikkea miettimään, kun elämää voi ja pitää olsin elää tilanteitten mukaankin vasta. Osaa elämästä voi pohjustaa ja suunnitella, osa pitää tulla spontaanisti ja yllättäenkin.

Osin asiaan liittyen, muistui mieleen eräs keskustelu, missä ruodittiin ja pohdisttin ihmisten, nuorten ja vanhojen kohteliaisuutta ja tapoja. Siihen eräs kirjoitti näin:

"Asiakaspalveluhommissa huomaan tämän räikeimmin

Paikalle saapuu hiukan löntystäen lauma "lökäpöksyteinejä". Muut asiakkaat mulkoilevat heitä pahasti jo tässä vaiheessa.
Lauma saapuu tiskille:
"Mo! Sori, mut mis o lukiokirjat?"
Neuvon.
"Kiitti. Mo!"

Hetken kuluttua paikalle tulee n. 60+v. nainen. Korot kiivaasti kopisten. Nenä pystyssä.
"Missä se Lajien synty on?"
Kerron sen kohteliaasti sijaitsevan luontokirjojen joukossa. Teen virheen, kun oletan hänen tarkoittavan Darwinin teosta.
"No en minä sitä tarkoita! Vaan von Baghia!"
Neuvon uudestaan. Nainen lähtee korot jälleen kopisten ja jupisten siitä, ettei tässä talossa myyjätkään tiedä mitään...

Esimerkki on tietysti yksittäinen, eikä tarkoita korostamaan naisia, mutta tähän hätään en muista ainuttakaan epäkohteliasta alle 30v. asiakasta."

Musta toi oli ihan elämästä.
Ylös
Pete Vastaa20 / 49 
23.03.2013, 23:50 Moro,

Mietin pitkään, pitäisikö tähän threadiin jotakin kommentoida, mutta päädyin siihen, että ehkä olisi hyväksi kertoa omia ja vähän suvunkin kokemuksia.

Itse olin lapsena hyvin kiinnostunut kaikesta sotilaspuoleen liittyvästä. Iskä osti mulle äidiltä salaa Korkeajännityksiä ja muovisia, mutta aidon näköisiä leikkipistooleita. Metsässä kavereiden kanssa sitten myös tehtiin puisia pyssyjä ja niiden kanssa leikittiin. Minusta tuli upseeri.

En ikinä edes kuvitellut olevani homo, kunnes olin noin 20 v. ja siitäkin eteenpäin sinnittelin yrittäen pysytellä "Kaidalla tiellä". Vasta komennukseni ulkomaille avasi silmäni sille, että oikeaa, hyvältä tuntuvaa seksiä on olemassa (Yritin naisten kanssa Suomessa muutaman kerran. Not a good experience.) vain miesten kanssa.

Serkkupoika taas oli jo ihan pikkupoikana kiinnostunut tyttöjen vaatteista jne. Erittäin feminiininen ja tosi "neiti".

Hän on myöskin avoimesti homo, ja oikeastaan (facebook-kuvistaan päätellen) aika maskuliinisen oloinen nykyisin.

Live and let live
Ylös
Miritza Vastaa21 / 49 
26.03.2013, 09:35 Piti vielä tarkentamani, että ns. ulkoiset seikat pojassani eivät ole ainoita, miksi asiaa pohdin. En oleta jokaikisen homon automaattisesti olevan feminiininen, en muutenkaan usko stereotypioihin. Niitä muita piirteitä onkin vähän vaikeampi ns. ääneen käsitellä, koska ne ovat niin jotenkin henkilökohtaisia, enkä tiedä, kuinka reilua lasta kohtaan olisi niitä edes anonyymisti tuoda esiin.
Ylös
Marri Vastaa22 / 49 
27.03.2013, 18:06 hei, olen lukenut Miritzan aloittamaa keskustelua mielenkiinnolla, kun olen tehnyt omaa matkaa asian suhteen muutamia vuosia ja voisin ihan vertaiskokemuksena kertoa siitä.

Tyttäreni nettiajan lapsena selvitti oman suuntautumisensa varhain ja kertoi siitä jo ennen yläkoulua ystävälleen ja sisarelleen, joka sitten kertoi minulle. Minulle asia oli uusi ja arvelin, että vasta teininä asia sitten todella varmistuu, mutta olen sittemmin ymmärtänyt, että sen voi lapsi jo varhain tietää. Viisi vuotta myöhemmin tulin ajatelleeksi, että olisi voinut tulla ajatus, että kunpa tämä ei olisi totta, mutta se ei tullut missään vaiheessa mieleen. Olenkin lukenut Ranneliikkeen sivuilta ja lukuisista kirjoista kaapista ulostulo -kertomuksia ja havainnut, että nuoret pelkäävät kertomista erityisesti ydinperheelleen, mutta yleensä vastaanotto on ollut heille yllättävän myönteinen. On luonnollista rakastaa omaa lasta sellaisena kuin hän on, jos ei mm. uskonnollisuus vaikuta.

Tyttö esiintyi päiväkodin näytelmässä mieluummin merirosvona kuin merenneitona, valitsi siniset vaatteet, ja kun ikätoverit alkoivat ihastua poikiin, hän puhui tytöstä, mutta en ymmärtänyt silloin, että oli kyse ihastumisesta. Vuosia myöhemmin ymmärsin, että opettaja ilmeisesti yritti ottaa asiaa puheeksi kanssani, mutta minä en tajunnut itse umpiheteron aikakauden lapsena, kun hän ei ihan suoraan puhunut.

Aloin hankkia tietoa aiheesta ja alkoi tyttären kanssa ajatustenvaihto, jota on jatkunut läpi hänen nuoruutensa. Koen, että olen heterona saanut vähitellen uuden näkökulman, minkä olen kokenut elämää rikastavana asiana. Muuan ystäväni ei ymmärtänyt, miten tyttö, joka ei ole ollut pojan kanssa, voi tietää tykkäävänsä tytöistä. Olin tosi ylpeä, kun mieheni vastasi hänelle, että kyse on luontaisesta viehtymyksestä omaan sukupuoleen. Ei heteronkaan tarvitse varmistuakseen omasta suuntautumisestaan olla suhteessa omaan sukupuoleen. Olemme kasvaneet pienessä maalaiskunnassa Keski-Suomessa, joten on ollut vain tieto, että homoja on olemassa Ruotsissa ja ehkä jossain Helsingissä. Sitten eräänä päivänä työpaikalla tajusin, että jos minua joku nainen kiinnostaisi, tuossa hän nyt olisi.

Tyttärellä oli onni saada laaja kaveripiiri, johon kuului useita muita sateenkaarinuoria ja jossa sai avoimesti olla oma itsensä ja kasvaa vahvaksi. Perheessä syntyi ajatus, että kun "koko koulu tietää", olisiko syytä kertoa itse vanhempien sisarusten perheille ja ystäväperheille. Kun tyttö sitten sanoi, että kerrotaan, kerrottiin. Vain helluntalaiselta mummulta tuli ymmärtämättömyyttä vastaan.

Satuimme Helsinkiin Priden aikaan. Amnestyn mustat arkut koskettivat rajusti. Liityin Amnestyyn ja pullamössösukupolven nuorena tämä uudenlainen kansalaisaktiivisuus ihmisoikeusasiassa on antanut sisältöä omaan elämään ja asioiden sisäistyttyä on löytynyt erilaisia vaikutusmahdollisuuksia asioihin. Matka on ollut hyvä.
Ylös
Miritza Vastaa23 / 49 
08.04.2013, 08:15 Pääsiäispyhinä meillä oltiin isojen kysymysten äärellä. Ei, ei mitenkään hengellisesti.
Poikani sanoi minulle saunassa ollessamme, että äiti, koulussa on poikia, jotka vihaavat homoja. Ja niiden mielestä jokainen poika, joka vaikka meikkaa, on homo. Pikkuveli kysyi heti, että mikäs se homo olikaan. Isoveli vastasi, että poika, joka tykkää pojista.
Keskustelu jatkui myöhemmin illalla. Poika haluaisi meikata. Sanoin, että meillä on perheessä se periaate, että ala-asteikäiset eivät meikkaa, mutta poikkeus voidaan tehdä vaikkapa koulun discon osalta. Palasin homojen haukkumisasiaan, kysyin, että entäpä, jos sinua sitten kiusataan homoksi, kun menet meikattuna discoon. Poika kohautteli olkapäitään. No onko sinua nyt kiusattu? "Ei vielä", kuului vastaus. Ei vielä? Joko poika asennoituu siihen valmiiksi, että kiusaamista tulee???
Siitä se sitten alkoi, kysymysten tulva. Äiti, voiko homo opiskella? Voiko homo käydä töissä? Voiko homo käydä ravintolassa, kylpylässä, matkustella, saada kavereita? Missä kaikissa paikoissa haukutaan homoja? Tunnetko sinä äiti ketään oikeasti elävää homoa? (hassu kysymyksenasettelu lapselta.) Mitä ne sinun tuntemasi homot tekevät? Kiusataanko niitä? Eikö äiti olekin joskus ollut niin, että oli väärin olla homo ja poliisitkin tiesi sen? Tai se oli sairasta ja epänormaalia? Eikö Pekka Haavisto päässyt sen takia presidentiksi, kun se rakastaa Antoniota? Mitä väärää on rakkaudessa? Miksei homot saa mennä naimisiin?
Parhaani mukaan vastailin. Tuntui, että kovin yleismaailmallisia vastaukseni olivat. Eniten ehkä hätkähdytti kysymys: "Millaista homojen elämä oli silloin, kun sinä olit minun ikäiseni?" En oikein halunnut kertoa lapsuusmuistojani AIDS-Timpasta ja siitä kohusta...Enkä myöskään osannut vastata mitään kovin älykästä kysymykseen "Millaista on homokulttuuri?"
Lopuksi sovimme, että kaikesta kiusaamisesta ja nimittelystä pitää tulla puhumaan vanhemmille. Sanoin myöskin, että jos sinusta itsestäsi jossain kohtaa tuntuu, että pojat kiinnostavat sinua, niin etsitään sitten lisää tietoa yhdessä ja koetetaan löytää sinulle ihmisiä, joihin voit tukeutua ja joilta voit kysellä. Tähän poika vastasi heti, että voisiko äiti joku niistä tietämistäsi homoista tulla meille kylään. Ai niin kuin joskus, vai niin kuin pian? No, niin kuin tosi pian, kuului vastaus.
Tämmöistä meille. Itse muistan, kun heräsin 12-vuotiaana sellaiseen tosiasiaan, kuin että on olemassa maa nimeltä Etelä-Afrikka, ilmiö nimeltä apartheid ja ihminen nimeltä Nelson Mandela. Olin outo lintu koulussa ja kaveripiirissä, kun sellaisesta olin kiinnostunut. 10-vuotias poikani pohtii, voiko homot tehdä sitä, mitä heterotkin. Että toisaalta maailma on muuttunut, ja toisaalta se ei kyllä ole muuttunut mihinkään.
Ylös
Yesman Vastaa24 / 49 
08.04.2013, 09:38 Epäreilua, että toisilla on mallit, joita toteuttaa (vihata homoa) ja vertaislauma, johon nojata, kun vähemmistöillä ei näin välttämättä ole. Tosin, eivät koulun pojat varmaan välttämättä edes tiedä, mitä tekevät.

Lapsesi sen sijaan tuntuu tietävän. Isosti.

Kumpi on oikein: laittaa albiinovaris häkkiin turvaan vai jättää vapaaksi silläkin uhalla, että se nokitaan hengiltä?

Lupaus tiedon ja ihmisten etsimisestä yhdessä oli joka tapauksessa hieno. Se suomentuu: "olen kanssasi." Tämä lienee parasta, mitä vanhempi voi tehdä.

Yhä edelleen mieleeni nousee ajatus siitä, että esim. meikkaamisesta voisi yrittää vaihtaa mielipiteitä jonkun miespuolisen kanssa. Jotenkin, että mitä meikkaaminen edustaa (miksi itseään pitää ehostaa ylipäätään), miksi tuolla keinoin, mitkä tahot ovat meikkaamisen mallina (Jesse Kaikuranta, Michael Monroe, Billie Joe Armstrong = miehet, jotka meikkaavat, vai koulun tytöt/naisartistit), ja miltä esim. tavallinen aikuinen mies näyttää meikattuna ja mekossa. Isä tai joku muu rohkea mies voisi tosiaan näyttää, että miltä suurin osa miehistä näyttää meikissä. Ja onko se vielä haluttava look. ;)

No joo, meistä on moneksi, eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Asia, joka saattaa vaikuttaa pahimmalta mahdolliselta, saattaakin todellisuudessa olla parasta, mitä voi olla. Teillä siellä vuoristorata vaikuttaisi olevan viritetty potentiaalisesti suht vaikuttavalle ja riehakkaalle tasolle. Enjoy the ride! :)
Ylös
Miritza Vastaa25 / 49 
08.04.2013, 10:01 No juu, Jesse Kaikuranta se tässä suurin innoittaja on, ja jotenkin olisi virkistävää etsiä muitakin vaihtoehtoja. Itselläni on tuo musiikkimaku niin rajoittunutta, etten oikein osaa hakea heavy-rock-rintamalta ketään meikkaavaa miestä esimerkiksi :-D
Ammatinvalintakysymyksiä me aikuiset olemme keskenämme pohtineet. Mieheni sanoi, ettei hänen työpaikallaan kannattaisi kovin suoraan kertoa olevansa homo. Häneen itseensä ei kenenkään ulostulo vaikuttaisi negatiivisesti, mutta herjanheitto kahvitauoilla on raakaa. Eli ilmeisesti on ammatteja ja työyhteisöjä,joissa erilaiset suuntautumiset hyväksytään paremmin, kuin joissain muissa?
Ylös
Yesman Vastaa26 / 49 
08.04.2013, 10:37 "Eli ilmeisesti on ammatteja ja työyhteisöjä,joissa erilaiset suuntautumiset hyväksytään paremmin, kuin joissain muissa? "

Toki. Mutta ehkäpä osin toisin, kuin voisi kuvitella. Itse olen kokenut ja ollut ymmärtävinäni, että ammateissa, jotka vaativat tiettyä - miten sen nyt sanoisi - itsekuria, järjestystä, omistautumista ja taito- sekä tietotasoa, tulee vertaisjoukossa esim. sosiaalisesta tai ulkonäköaspektista toissijaista. Eli karrikoidusti "jos osaat ja hoidat työhommat hyvin", olet ok, näytitpä miltä tahansa.

Voihan toki olla, että toisaalta myös aloilla, joissa riittää aikaa ja energiaa työssäkäymisen "sosiaaliselle aspektille", työyhteisö pääsee tutustumaan jäseniinsä paremmin ja "kannattelee" sitä kautta myös "erilaista" jäsentään...? Eli, koska "olet hyvä tyyppi", niin olet ok, näytitpä miltä tahansa.
Ylös
Pete Vastaa27 / 49 
09.04.2013, 00:17 Minä olin upseeri...
Ylös
Miritza Vastaa28 / 49 
09.04.2013, 01:30 Ja herrasmies ;-)

Mutta hienoa toki, jos tulevaisuudessa voisi työskennellä missä haluaa ilman, että aloja ajateltaisiin homoystävillisiksi tai homoepäystävällisiksi.
Kävin tänään illalla paikallisessa pikkukaupassa, jossa Hesburgerin liepeillä roikkui esimurkkuikäisiä, maailman viisaimpia isänmaan toivoja. Homotteluahan siellä oli niin, että raikasi. Ei mitenkään hyvältä ja rohkaisevalta tuntunut sitä kuunnella.
Ylös
kotori Vastaa29 / 49 
10.04.2013, 06:58 Onpa tosiaan hienoa että pohdit asiaa. Mutta kyllä otti sydämestä nuo poikasi kysymykset. Mulle ainakin on ollut tärkeää että on löytänyt esim. kirjallisuudesta ja elokuvista samaistumisen kohteita. Tuleekin heti mieleen lämminhenkinen ranskalainen elokuva Ma vie en rose, jossa on noin 10v poika, joka tykkää pukeutua mekkoihin. Suosittelen. Ei nyt muistu mieleen muita tuon tyyppisiä mutta varmasti niitä on. Sitten tietysti japanilaiset sarjakuvat, mut en tiedä löytyisikö niistä aihepiiriltään sopivia tuon ikäisille.
Ylös
Yesman Vastaa30 / 49 
10.04.2013, 08:41 Mmmmm...Niin makeita kokemuksia kuin taide ja viihde (elokuvat, sarjakuvat, kirjallisuus) parhaimmillaan antavatkin, niin tuollainen on lopulta enemmän tai vähemmän keinotekoista/luotua maailmaa. Se ei ehkä sittenkään korvaa elävää elämää, niin tärkeässä asemassa kuin jotkin teokset saattavat henkilökohtaisesti olla. Jotkut tuotokset saattavat jopa ohjata kohti epärealistia malleja (tarkoitan: manga on fantasiaa, elokuviin valitaan tietynlaisia ihmisiä; on TV-sarjoja tai elokuvia, joissa hetskut näyttelevät homoa eli tulee tietyllä tavalla vääristyneitä esikuvia tilanteessa, joissa ei ole esikuvia juuri ollenkaan..). Toki taide ja viihdeteollisuus voi olla mausteena elämässä aina.

Huomattavasti suoraviivaisempana ja itse asiassa hurjan edistyneen tuntuisena vetona pitäisin Mirizan lapsen omaa ehdotusta: tutustua erilaisiin ihmisiin itse omilla aisteilla ja vaihtaa ajatuksia suoraan. Mikä tietenkin onkin sitten haastavampaa ja hämillisempää toteuttaa käytännössä.
Ylös
Miritza Vastaa31 / 49 
10.04.2013, 13:42 Sekä Kotorilla, että Yesmanilla on pointtinsa. Voisihan lasten- ja nuortenkulttuuriin, esim. juuri kirjallisuuteen, lehtiin ja sarjiksiin tuoda eri seksuaali-identiteettiä edustavia henkilöitä/hahmoja luonnollisena osana elämää. Ja sille sitten erittäin tärkeänä arjen vastapainona niitä oikeita, aitoja ihmisiä, joiden seksuaalinen suuntautuneisuus on erilainen, kuin valtaväestöllä.
Minulla on tällä hetkellä tästä kaikesta aika rauhallinen olo. Olen ajatellut asian nyt niin, että lapset kypsyvät ja kehittyvät tänä päivänä sellaista tahtia, että jo hyvin pieninä he pohtivat kaikenlaisia asioita. Ja pojallani nyt ilmeisemmin on jonkin sortin prosessi käynnissä. Mihin se itsensä etsiminen tältä osin päätyy, ei ole tänä päivänä vielä ennustettavissa. Jotain kuitenkin on meneillään, eikä minun asiani ole sen enempää lyödä häneen vielä minkäänlaista leimaa, mutta ei myöskään sulkea silmiäni ja tätä vaihetta vähätellä. Minun tehtäväni äitinä on etsiä tietoa, vastata kysymyksiin, ja jos en osaa vastata, niin etsin ihmisiä, jotka osaavat.

Onneksi sellaisia ihmisiä on jo löytynyt, ja he kaikki ovat ilmaisseet halunsa auttaa :-)
Ylös
Miritza Vastaa32 / 49 
06.05.2013, 18:45 Poikani kysyi tänään, että miksi äiti lesbot ja lesbojen rakkaus ymmärretään paremmin, kuin homot ja homojen rakkaus. En minä tiedä, en osaa vastata. Ja heteromieheni vielä vähemmän. Siis alakouluikäiselle lapselle.
Ylös
puppeliassi Vastaa33 / 49 
06.05.2013, 19:39 veikkaan että johtuu siitä että monilla heteromiehillä on fantasioita naisista keskenään ja heteronaiset ei koe lesboja uhkana kun taas heteromiehiä on monia jotka kokee homomiehen ahdistavaksi(pelkää että käy kimppuun).
Ylös
Miritza Vastaa34 / 49 
06.05.2013, 21:52 Juu, Puppeliassi, me se aikuisina hokattiin kyllä, mutta miten se kerrotaan lapselle?
Ylös
Homopallero Vastaa35 / 49 
06.05.2013, 22:30 Näkisin asian liittyvän keskeisesti poissulkeviin heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. Joillain heteromiehillä on vaikeuksia käsitellä stereotypioita rikkovaa käytöstä oman sukupuolensa edustajissa. Pojat saatetaan kasvattaa suorituskeskeisiksi ja kilpailuhenkisiksi miesten välisissä suhteissaan, jota romanttisten miesten välisten suhteiden tulkitaan haittaavan. Lesbouden jonkinasteinen suurempi hyväksyntä puolestaan on suoraa perua patriarkaalisuudesta: lesboudesta nauttivat heteromiehet (tai kaappihomot) ovat määränneet yhteiskunnassa.
Ylös
JuhaniV Vastaa36 / 49 
07.05.2013, 22:48 Homopallero kirjoitti: "Näkisin asian liittyvän keskeisesti poissulkeviin heteronormatiivisiin sukupuolirooleihin. "

Näinkö sinä tosiaan vastaisit lapselle häen esittämäänsä kysymykseen? Minulle tuotti vaikeuksia tajuta ekalla lukemalla, että mitä oikein tarkoitat. Että se pitäisi tarjoilla lapsen ymmärryksen tasolle, vaatisi aikamoisen säädön ja asettumisen tuon pienen ihmisen ajatusten tasolle.

Miritzan poika esitti siis todella hankalan kysymyksen. Mistä hän tuon ajatuksen on napannut? Olen miettinyt kovasti sitä, kuinka vastata tuon ikäiselle tästä asiasta niin, että se menisi hänelle oikeasti jakeluun. Aika vaativalta se tuntuu. En lähtisi ainakaan avaamaan lapselle heteromiehen fantasioita. Se olisi aivan liian aikaista.

Mietintä jatkuu. En saa juuri nyt kiinni mistään edes hiukkasen järkevästä ajatusidusta. Ehkä se vielä tupsahtaa mieleen, kun alitajunta kysymystä prosessoi kaikessa rauhassa.
Ylös
Homopallero Vastaa37 / 49 
07.05.2013, 23:16 En minä lapselle ajatellut puhuvani heteronormatiivisista sukupuolirooleista. Ensimmäinen lauseeni oli lähinnä ääneen pohdintaa. ;)

Ehkä sen voisi jotenkin muotoilla että jotkut pojat ja miehet pelkäävät miesten välisiä hellyydenosoituksia ja romanttisia suhteita, koska ovat tottuneet ajattelemaan etteivät miehet käyttäydy toisiaan kohden sillä tavoin, toisin kuin naiset keskenään.
Ylös
SaintJudy Vastaa38 / 49 
08.05.2013, 00:45 Onko tuohon oikeaavastausta laisinkaan?
Joskus jouduin vastamaan samankaltaiseen kysymykseen, yhdessä lähdimme pohtimaan miksi niin voisi olla. Kun oikein mietittiin, löytyi monta eri vastausta. Viisaimmat tuli lapsen suusta, loppupäätelmä taisi olla "ihan höhlää tommonen".
Ylös
Miritza Vastaa39 / 49 
08.05.2013, 09:11 Minäkin ihmettelin, että miksi ihmeessä tuollainen pohdinta edes tulee 10-vuotiaan päähän? Okei, onhan olemassa sellaisia varhaiskypsiä pikkuneroja, jotka jo hyvin nuorina ihmettelevät yhteiskunnallisia dilemmoja ja epäkohtia. Meidän janari kuitenkin keskittyy pohtimaan vain ja ainoastaan tätä. Että miksi ei sallita, miksi ei hyväksytä, miksi ihmisten asenteet jnejne. nimenomaan homouden suhteen. Olemme kyllä esitelleet hänenlle lukuisia ihmisiä ja tahoja, joiden mielestä poikarakkaus on aivan yhtä hienoa rakkautta, kuin mikä tahansa muukin. Koulussa ei ole opetettu vielä edes eläimen tai ihmisen lisääntymistä, saati mitään sukupuoliasioita. Siellä mennään täysin hede- ja emiakselilla vielä. Ei oikein iltakahdeksalta esitettyihin kysymyksiin löydy lapsentajuista vastausta. Miehenikin sanoi, että kyllähän hän tietää, että etenkin heteromiesten on vaikeaa, jopa mahdotonta ajatella homorakkautta tai homoseksiä kauniina tai haluttavana. Mutta kahden lesbon rakastelua moni heteromies katselisi mielellään. Emme me nyt ihan tätäkään halua lapselle sanoa.
Sanoin puolisolleni, että varaan töistä vapaata Priden pääjuhlan ajaksi. Poikani sattuikin tämän kuulemaan, ja haluaa mukaan. Nyt olin kyllä itsekäs aikuinen, kun sanoin, että nyt kyllä äiti lähtee ihan aikuisten kavereidensa kanssa ja viettää ihan omaa aikaa.
Ylös
JuhaniV Vastaa40 / 49 
08.05.2013, 09:24 Saattaa olla, ettei tuohon ole yhtä oikeaa vastausta.

Luulin tietäväni edes jotakin homoseksuaalisuudesta ja homosuhteista. Lapsen kysymys osoitti tietoni varsin vajavaisiksi.

Ehkä hänelle voisi koettaa kertoa maapallolla olevien kulttuurien suhtautuneen eri aikakausina näihin asioihin eri tavoilla. Joskus miesten välinen rakkaus on ollut hyväksyttyä ja jopa suotavaa esimerkiksi Spartassa ja Kreikassa. Nyt asiat ovat vain näin päin.

Kuulin kerran bussimatkalla pikkupojan ja äidin keskustelun. Se meni jotekin niin, että "Äiti, mistä vuoret tulevat?" Muistelen äidin jotenkin väistäneen. Siihenkään kysymykseen minä en olisi pystynyt vastaamaan oikopäätä lapsen tasolla.

Eräässä tarinassa kerrottiin jonkin tiedelaitoksen johtajan määränneen alaisensa huipputiedemiehet menemään alakouluun ja kertomaan lapsille mitä he työssään tutkivat. Sellainen tehtävä on varmasti hyvää aivojumppaa tiedemiehelle, joka askartelee aivan toisen tason svääreissä ja keskustelee vain kolleegoidensa kanssa.

Tienaan tällä hetkellä leipääni pääasiassa biometriikan (ihmisen ominaisuuksien mittaaminen) alueella. Luulen pystyväni kuvailemaan myös lapselle sen, mitä käsite pitää sisällään. Todennäköisesti lapsi pystyy kysymään tältäkin alueelta jotakin sellaista, jonka avaaminen hänelle saatta olla todella vaikeaa tai mahdotonta.
Ylös
JuhaniV Vastaa41 / 49 
11.05.2013, 19:43 Miritza, vilkaisepa oheista videota. Siinä 14-vuotias poika Graeme Taylor pitää puolustuspuheen opettajastaan, joka poisti luokasta homoherjoja heitelleen oppilaan. Opettaja erotettiin määräajaksi. Ellen De Genres kutsui pojan vieraaksi televisioshownsa. Kannattaa katsoa video loppuun. Siellä on yllätys.

www.youtube.com (7:57)

Olen aina ihmetellyt, kuinka amerikkalaiset koulut kasvattavat lapsista sanavalmiita ja esiintymistaitoisia aikuisia. Suomessa esiintymiskoulutus vaikutti ainakin minun kouluaikoihini lähinnä epämiellyttävältä kokemukselta, jota pelättiin etukäteen. Sen oppi oli välttää esiintymistä viimeiseen asti. Pelkkä ajatuskin yleisön eteen joutumisesta sai kylmän hien nousemaan iholle. Esiintymispeloista voi myös poisoppia. Nykyisin tuollainen viidensadan hengen kuulijakunta on minulle juuri sopiva. :-)
Ylös
Miritza Vastaa42 / 49 
12.05.2013, 11:18 JuhaniV, kiitos linkistäsi. Näin äitienpäivän aamuna jo valmiiksi liikuttuneessa mielentilassa osui ko. video kyllä iholle. Huikea nuori mies.
Ylös
JuhaniV Vastaa43 / 49 
12.05.2013, 11:41 Toivotan sinulle ja kaikille ranneliike.nettiä lukeville äideille hyvää äitienpäivää.
Ylös
Miritza Vastaa44 / 49 
19.05.2014, 18:16 Kävin tässä lukemaan yli vuoden takaista kirjoitustani. Ehkä eniten itselleni ja terapeuttisessa mielessä kirjoitan, että mitä meille nyt, kun syksyllä poika täyttää 12.
No, yksi asia on pysynyt aika lailla muuttumattomana: ulkonäkö ja vaateyhdistelmät ovat tiptop, aamuisin stailaus kestää pitkään ja oma tyyli on todella selvillä. Puolisoni kanssa olemme havahtuneet samaan: poika on jollakin tavalla etääntynyt meistä. Vielä jouluna hän saattoi ääneen pohdiskella Antti Tuiskun homoutta, nyt ei enää sitäkään. Ystäväpiiri on muuttunut, kaikki vapaa-ajat hän viettää tyttöjen kanssa. Tyttöjä vilisee nurkillamme jo jonoksi asti. Jonkinlaista sydäntensärkymistä ja draamaakin on tyttöjen joukossa esiintynyt. Kun yritän leikinvarjolla tai hieman vakavammin kysellä, missä mennään, on pojan vastaus lyhyt: tytöt ovat vain kavereita. Piste. Enempää ei ole eikä tule. Ei kiinnosta.
Jos siis vielä jouluna poika pohdiskeli asioita ääneet, mietti tasa-arvoista avioliittolakia tai muita kysymyksiä, niin nyt teeman ympärillä on täysi hiljaisuus. Nyt hän piirtelee paljon, mustalla tussilla tussipiirustuksia. Paljon hiljaisempi on. Koulussa viettää välitunnit ilmeisesti suurimmaksi osaksi poikaporukoissa, vapaa-ajalla ainoastaan tyttöjen kanssa. Välillä tunne-elämä tuntuu olevan yhtä vivahdekkaista, kuin kaksivuotiaalla.
Ylös
Miritza Vastaa45 / 49 
19.05.2014, 23:17 Pakko on vielä lisätä edelliseen, että pieniäpä murheet oli silloin, kun poika kyseli. Parempi se, kuin tämä hiljaisuus.
Kun lapseni olivat ihan pieniä, luin paljon Saara Kinnusen teoksia lastenkasvatuksesta. Ne olivat jotenkin niin arkisia ja armahtavia. Tänään kirjastossa hapuilin etsiessäni kirjaa Rakkauden monet kasvot, löysin Saara Kinnusen kirjan tytöt, pojat ja seksi. Ja kas vain, siellä se mainittiinkin, homoeroottiset tunteet ovat esimurrosikäisillä pojilla tavallisia ja ohimeneviä. Syynä ovat liian läheinen äiti ja liian etäinen isä. Ja siitä homoeroottisesta vaiheesta pääsee kuulemma yli. Jos ei pääse, ja haluaa valita homoelämän, niin sitä varten on SETA. Jos haluaa valita muuta, niin heille on ASLAN.
Siinä kaikki.
Ylös
Yesman Vastaa46 / 49 
20.05.2014, 15:43 Lapsesi tuntuu hyvin varhain tunnistaneen itsessään sellaisen tason erilaisuutta, joka vavisuttaa elämisen perustuksia. Sellainen ei ole helppo pala niellä. Hän on joutunut pikatahtiin tehdä selkoa asiasta itselleen. Toivon, että tuon setvimistyön kuluessa kyseinen erilaisuus ei näyttäytyisi hänelle pelkästään halveksuttavana, hankalana, tuntemattomana, vieraannuttavana, epäreiluna. Usein vähemmistöllemme ei valitettavasti ole vertaistukea ensiymmärryksen koittaessa. Ja päälle pukkaa murrosikä lisähämmennyksineen.

Luulen, etteivät vanhemmat voi tällaisessa tilanteessa lopulta oikein muuta kuin katsella perään suopeasti ja kerta toisensa jälkeen kysyä kuulumisia kiusaantumisen asti ja tehdä selväksi, että mukana ollaan. Jo pelkästään vaikkapa olemuksen muutoksen noteeraaminen ääneen kertoo, että asioita voi ja saa yhä möläytellä puolin ja toisin ilman sen kummempaa ja että lapsella on oma virtapiirinsä vanhempien mielessä, sydämessä.
Ylös
hydra Vastaa47 / 49 
20.05.2014, 17:24 Öh. En tiedä, tulkitsinko oikein tämän, meni vähän ylitse suhteessa noihin vuoden takaisiin kirjoituksiisi.

" Ja kas vain, siellä se mainittiinkin, homoeroottiset tunteet ovat esimurrosikäisillä pojilla tavallisia ja ohimeneviä. Syynä ovat liian läheinen äiti ja liian etäinen isä. Ja siitä homoeroottisesta vaiheesta pääsee kuulemma yli. Jos ei pääse, ja haluaa valita homoelämän, niin sitä varten on SETA. Jos haluaa valita muuta, niin heille on ASLAN. Siinä kaikki."

Tarkoitatko, että pohdit poikasi eheyttämistä ASLANin avulla? Vai että kirjassa annetut neuvot olivat "siinä kaikki", eli jollain lailla puutteellisia?

Ihmisiä ei voi "eheyttää" tuolla tavalla. Oma seksuaalisuus ei noin yleisesti ole valittaviin asioihin kuuluva asia. Homoseksuaalisuuden tarkkaa syytä ei tunneta mutta asiassa lienee biologisia ja sosiaalisia tekijöitä. Täysin väärä käsitys on esittämäsi seuraussuhde suhteesta vanhempiin. Ja "eheyttämistä" pidetään laajalti ihmisoikeuksien vastaisena toimintana.

Lisäksi, jos olen homoseksuaali, olen sellainen SETAsta riippumatta. Em. järjestö ei ole mikään homojen "päämaja", "kirkko" tms. muuta sekopäistä horinaa. Kyseessä on tukijärjestö, joka tekee tärkeää työtä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen hyväksi.

Omasta puolestani kehottaisin pitämään kaikki läheisesi mahdollisimman kaukana "eheyttäjistä". Nuori ihminen, homo- tai heteroseksuaalinen, kaipaa vanhempiensa tukea ja varauksetonta hyväksyntää ja rakkautta. Hyväksyntää osoitat syrjimättömyydellä ja vastustamalla esim. homofobiaa puheissa ja toiminnassa. Kaiken maailman kyselyt nuoren ihmisen kehittyvästä seksuaalisuudesta kannattaa pitää omassa mahassa. Jos nuori alkaa itse puhua asiasta, on syytä vastata asiallisesti, ja kuten olit toiminutkin, hankkia lisää tietoa, kun ei itse heterona ymmärrä kaikkea.
Ylös
puppeliassi Vastaa48 / 49 
20.05.2014, 17:58
Viestiä on muokattu
Hydra miritza otti esimerkin kuinka älyttömiä neuvoja on, juurikin se eheytys tai että vanhempien suhteet vaikuttaisivat onko joku homo/hetero/bi/tms. Sekä se ettei hänelle paljoa kirjallisuutta löydy asiasta ilmeisesti joka olisi kunnollista eikä pahaa.
Ylös
Miritza Vastaa49 / 49 
20.05.2014, 18:06 Puppeliassi ymmärsi todellakin :-)
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy