ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Mitä tehdä?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
seesami Vastaa1 / 15 
19.02.2013, 16:33 Olen tällainen vähän vanhempi naisihminen, joka on vasta heräämässä omaan seksuaaliseen suuntautumiseensa.
Olen ollut muutamissa tapahtumissa, joissa on sukupuolista vähemmistöä edustettuina, mutta tällä hetkellä
tuntuu, että jännitän hirveästi omaa itseäni näissa tilanteissa. Jotenkin ahdistaa ja jännittää mennä uudelleen.
Aivan liikaa, että tietäisin mitä tehdä. Olen elänyt jo aivan liian pitkään näissä ns. heteropiireissä. Ehkä kuvaavaa
on, että eräs sukulaiseni, jätti hesarin tilaamatta, koska lehdessä oli liikaa kaapista ulos tuloa.

Neuvokaa, auttakaa minua, miten etenen elämässäni.
Ylös
Jesse James Vastaa2 / 15 
20.02.2013, 00:03 Hei,
Onnea löytöretkelle! Itse olen selviytymässä ensimmäistä vuottani uuteen maailmaan heränneenä ja vahvasti keski-ikäisenä miehenä, joten kysymyksesi kuulostavat tutuilta.

Ensinnäkin, minusta on tosi hienoa, että on ihmisiä, jotka järjestävät tapaamisia, paraateja ja näkyvyyttä. Ilman heitä en olisi varmaan minäkään löytänyt itseäni.

Mutta.
En ole käynyt itse siinä kaupungin ainoassa sateenkaariväen kapakassa tai tapaamisissa. Olen tavannut ihmisiä netin kautta, käynyt viattomilla kahvitreffeillä, löytänyt todella hienoja ihmisiä ja säpinääkin, mutta tuntenut prosessini niin haastavaksi, etten ole etsiytynyt väkisin ylimääräistä painetta kasaaviin tilanteisiin. En ole koskaan viihtynyt missään baareissa, enkä usko, että minun pitäisi muuttua siinä suhteessa keneksikään toiseksi. Muutenkin on ollut tarpeeksi raskasta ja haastavaa tulla kaapista niille ihmisille, joiden kohdalla olen sen katsonut tarpeelliseksi - kyllä minulla riittää pureskeltavaa itsessäni ja ihmissuhteissani pitkään ennen kuin saattaisin nauttia julkisesta esilletulosta.

Välillä tunnen olevani rintamakarkuri tai pelkuri, mutta minusta pitää voida luottaa omiin tuntemuksiinsa, ja jos joku tilanne tuntuu ahdistavalta, saa antaa itselleen luvan olla oma itsensä ja jättää väliin. Jääköön paraatipaikat nuoremmille ja rohkeammille, tai tulkoon aikanaan, jos on tullakseen.

Ihmettelet noita heteropiirejä... Itse olen harkinnut aika tarkkaan, kenelle voin kertoa uudesta elämästäni - ja välillä ryöpsäyttänyt asian julki aika harkitsemattomastikin. Tiedän ihmisiä, joiden kanssa ei kannata edes yrittää kaapista tuloa. Toisaalta kaikki ne ihmiset, joihin olen uskaltanut luottaa, ovat osoittautuneet uskomattoman myötäeläviksi ja ymmärtäviksi - todellakin luottamuksen arvoisiksi. Olen saanut huomata, että se ahdasmielisin kaveri olenkin toistaiseksi ollut minä itse. Jokainen avautuminen on ollut iso askel myös minulle itselleni itseni ymmärtämiseen ja hyväksymiseen.

Olipa elämäntilanteeni sitten miten outo hyvänsä, olen saanut myös huomata, miten saman läpi käynyttä vertaistukea ja keskuteluapua löytyy sekä täältä netistä että tuolta oikeasta elämästä.
Ylös
seesami Vastaa3 / 15 
20.02.2013, 10:02
Viestiä on muokattu
Hei

Kiitos kun otit kantaa minun tilanteeseeni. Olen kanssasi samaa mieltä, että kannattaa harkita kenelle
kertoo omasta itsestään; seksuaalisuushan on hyvin yksityinen asia.
Minäkin tunnen tämän prosessin todella haastavaksi, että energiaa ei ole syytä hassata mihin tahansa.
Sinä tunnutat hyvin vapautuneelta ihmiseltä!
Se miksi minä olen liikkeellä vasta nyt, niin sille on oma tarinansa.
Nuo nuoremmat vähemmistöihmiset tuntuvat osaavan olla oikealla tavalla itsekkäitä, tarkoitan, että
he osaavat myös iloita omasta itsestään. Itse olen kaukana siitä, että olisin jotenkin iloinen ja ylpeä omasta
itsestäni. On ilmeisesti vaan annettava itselle aikaa itselle, vaikka mittarissa on jo tuota ikääkin.
Ylös
anne Vastaa4 / 15 
20.02.2013, 14:18 Seesami ja Jesse, teidän kertomuksenne lohduttivat minua, niinkuin monet muutkin tällä sivustolla, me emme siis olekaan ihan yksin yksinäisiä :) Koko tämä sateenkaarimaailma on minullekin uusi ja tuntematon, monestakin syystä; olen viettänyt koko aikuisen elämäni ulkomailla, minkä takia tunnen itseni yhtäkkiä kaksin verroin ulkopuoliseksi. Nousin aikanani monellekin barrikadille, mutta tälle hetero/homo-maailmaa jakavalle minusta ei ole enää taistelijaksi. Hyvä, jos osaan oman, "uuden" itseni kanssa tulla sinuksi. Sinulle, seesami, toivotan samaa rohkeutta ja jaksamista kuin itsellenikin - olisimmeko me vielä sitä sukupolvea, jolle ei jotenkin ollut sopivaa "tykätä" itsestään? Minä ainakin kasvoin valitettavasti ajattelemaan ensisijaissesti kulisseja, ja vaikken useinkaan ole ratkaisuissani toteuttanut niitä normeja, joihin ympäristö minut mieluiten olisi pakottanut, niin tämän seksuaalisuuden julkistaminen näyttää olevan minulle se raja,jota en voi ylittää. Olen kovasti miettinyt lähtemistä "tilaisuuksiin", jahka niitä nyt ensin edes löytäisin, ja nostan sinulle hattua, että olet sellaisiin edes uskaltautunut!

Jesse, sinä kerrot löytäneesi netistä jopa kahviseuraa! Minulle sekin olisi jo saavutus, etkö voisi antaa vinkkejä, miten toimia? Vertaistuki ja keskustelu, niinkuin sanoit, tuntuu oikealta suunnalta itseni hyväksymiseen. Minäkin olen se oman elämäni ahdasmielisin kaveri... Hyvää jatkoa teille molemmille!
Ylös
seesami Vastaa5 / 15 
20.02.2013, 17:55 Hei
Anne, taidamme olla sitä sukupolvea, jolla ei ollut lupa liiemmin pitää itsestään.
Äitini ei enää elä ja kun sivusin tätä vähemmistöteemaa hänen eläessään,
se oli äidistäni vastenmielistä; että kaksi samaa sukupuolta
olevaa olisi yhdessä. Niinkin peruskiltti kuin äitini ei sulattanut ajatusta, että tytär kuuluisi vähemmistöön.
Äitini ei kuitenkaan ole syy tälle myöhäiselle heräämiselle!

Vielä Anne; mm. hesetan sivuilta löytää erilaisia ryhmiä mihin mennä, vaikka juuri nyt niitä jännitänkin liikaa...
Hyvää tutkistelumatkaa myös sinulle!
Ylös
smo Vastaa6 / 15 
20.02.2013, 19:20 Suosittelen kyllä hakeutumaan HeSetan (tai oman lähialueen paikallisen Seta-yhdistyksen) ryhmätoiminnan piiriin. Se, että kohtaa vertaisiaan ihmisiä, on hyvä keino tuulettaa omia ajatuksia ja pistää asioita mielessään paikoilleen.

Jos ja kun rohkaistuu kohtaamaan muita ihmisä, kannattaa kuitenkin pitää jalat maassa ja odotukset realistisena: läheisten ystävyyssuhteiden solmiminen ei ole välttämättä yhtään sen helpompaa. Mutta muiden tietää olevan kuitenkin siten samassa veneessä, että ei-hetero suuntautuminen on tuttu juttu.

Itse en aikanaan (viime vuosituhannen puolella) löytänyt "kaltaisiani" Setan kautta, vaan työympyröistä, silloisen ajan "sosiaalisesta mediasta" ja lopulta homobaarista. Jokainen kerta kaapin ovea avoimemmaksi tönäisemisessä jännitti, mutta jokaisen kerran vaikutus elämänlaatuun oli suuri.

Se, että tutustuu kaltaisiinsa ihan oikeasti, on tosi merkittävä asia. Eikä se ole koskaan liian myöhäistä.
Ylös
Jesse James Vastaa7 / 15 
20.02.2013, 21:32 Minä puhuin asiastani suoraan ennen sotia syntyneille vanhemmilleni; isäni selitti minulle, että asia olisi ollut hänelle vaikeampi vielä kymmenen vuotta sitten, mutta hänkin on joutunut muuttamaan käsityksiään jo ihan tuttavapiirinsä takia. Nostan hattua, että hän on siihen pystynyt. Totesimme, että hänen vanhempansa ovat kasvaneet ajassa, jolloin homous oli helvettiin johtava synti. Vanhempani kasvoivat maailmaan, jossa se oli rikos. Minun nuoruudessani se oli sairaus. Ihmisiä näistä kaikista sukupolvista on edelleen ympärillämme, eikä heillä kaikilla ole tarvetta tai kykyä muuttaa käsityksiään.

Minun on helppo eläytyä ihmisten epäluuloihin outoa ja tuntematonta kohtaan. En oikeastaan edes ihmettele ihmisten ahdasmielisyyttä; itse en ole koskaan esiintynyt homofoobikkona, mutta minusta on melkein ihme, että "täysi" hetero voi tänä päivänä puolustaa avoimesti tätä vähemmistöä. Heitä minä todella arvostan. Tai jos ajatellaan viime presidentinvaaleja - mikä tulos, sentään! Esimerkiksi ihonväriin liittyvä rasismi on niin avointa, ihmisarvon kieltävää ja jokapäiväistä, että siihen verrattuna homovitsien ilmapiiri on usein melkeinpä hyväntahtoista.

Yksinkertaisimmillaan meidän myöhäisheränneiden tilanteen voisi arvata tällaiseksi: olemme pitkän iän yrittäneet niin kovin luokitella itsemme suureen enemmistöön sopiviksi, että sopeutumisesta heteronormiin on tullut erityisen suuri ihanne jos ei peräti pakkomielle. Mitä lujemmin on joutunut sitä epätoivoista tavoitetta kohti ponnistelemaan, sitä suurempi elämänmuutos on päästää irti tuosta ihanteesta ja ottaa ihan toinen suunta pois valtavirrasta. Toisaalta se on silloin myös valtava helpotus elämään, kun sen lopulta uskaltaa tehdä ja nähdä itsensä.

Ihan käytännössä, minulle oli ratkaiseva hetki keskutella asiasta todellisen ihmisen kanssa kasvokkain. Ääneen sanominen oli kuitenkin niin eri asia kuin itsekseen pohtiminen tai tänne kirjoittaminen. Minun ensimmäinen apuni oli psykologi; totta vie hintansa väärtti, eikä hänen edes tarvinnut sanoa juuri mitään...

PS. Saattaa olla, että meillä kaikenikäisillä miehillä on mutkattomammat markkinat täällä netissä. Luulisi keskustelu- ja treffisivuja löytyvän naisillekin?
Ylös
seesami Vastaa8 / 15 
20.02.2013, 23:41 Minun isäni kuoli 1995 ja en ehtinyt koskaan keskustella hänen kanssaan näistä asioista. Jotenkin uskon, että hän olisi hyväksynyt minut myös vähemmistöihmisenä, jos siitä
olisi tullut puhe. Hän oli hyvin myötätuntoinen ihminen noin yleensä vaikka olikin vain "pelkkä" työmies eikä mikään korkeasti koulutettu ajattelija.
Minunkin nuoruudessani homous oli sairaus, joten paljon on todellakin edistytty siitä.

Minun kohtalokseni muodostui seurakunnan perheneuvoja, jonka mukaan minä olin aina heteroseksuaalinen, vaikka miessuhteeni olivat kaikkea muuta kuin onnistuneita.
Hän oli tavattoman voimakas ihminen, ja se yhteys ei ollut paras mahdollinen. Itse koin hänet luonnehäiriöiseksi ihmiseksi, todelliseksi psykopaatiksi, joka halusi minusta
tietynlaista ihmistä. Näin siis olen ajatellut jälkeenpäin. Tietenkään se ei poista omaa vastuutani ja omia kieltojani itseni hyväksymisessä.
Ylös
Pax Vastaa9 / 15 
21.02.2013, 15:00 On monia "asiallisia" paikkoja ja tilaisuuksia, jotka käsittelevät tai sivuavat HTBL-asioita. Kun oli samantapaisessa tilanteessa kuin seesami, kävin aluksi aiheisiin liittyvissä seminaareissa, näyttelyissä, elokuvissa ym. Se tuntui helpommalta kuin yöelämään sukeltaminen. En huomannut, että kukaan tuntemani henkilö olisi kiinnittänyt huomiota menemisiin tai tulemisiini. Pian kävin ravintoloissakin ihan avoimesti ja istuin terasseilla häpeämättä itseäni tai satunnaista seuraani.
Keski-ikäiset ihmiset eivät näytä olevan kovin uteliaita tuttaviensa seksuaalielämästä. Olen myös huomannut, että monella yksilöllä ennakkoluulot karisevat ja suvaitsevaisuus lisääntyy iän myötä. Nuoruus oli epävarmempaa aikaa ja silloin pelkäsin ainakin alitajuisesti (täysin turhaan) leimaantumista ja ilkeämielistä suhtautumista ja sitä, että valinnat olisivat jotenkin peruuttamattomia. Imissuhteita voi olla elämässä monenlaisia. Pääasia on ettei itse eristäydy ja käperry ahdistuksiinsa. Kun yhteen hengenheimolaiseen tutustuu, on tuttuja kohta enemmän.
En ole erityisesti "tullut kaapista" koskaan. Ajattelen, että ei minun tarvitsekaan. Kyselkööt uteliaat asiasta suoraan jos kiinnostaa, niin kerron kyllä sen verran kuin pidän sopivana. Jos vielä joskus muutan jonkun kanssa saman katon alle, kerrron läheisille asiasta niin kuin muutkin yhteen muuttavat kertovat - alleviivaamatta sukupuoliasetelmaa.
Ylös
seesami Vastaa10 / 15 
21.02.2013, 21:19
Viestiä on muokattu
Hei

Olipa hyvä lukea nämäkin rivit ja tulla tietoiseksi, ettei ole niin yksin ajatuksiensa kanssa. Ja ennen muuta voi huomata, että jokainen
erilaisen seksuaalisuuden omaava käy läpi samoja seikkoja. Minäkin olin yhdessä tanssitilaisuudessa, mutta nyt jännitän vastaavaa
vaikka minua jopa haettiin tanssimaan.
Ehkä on niin, että osalla ihmisistä ennakkoluulottomuus lisääntyy iän myötä ja erilaisuuden sietokyky lisääntyy. Minulla on
kyllä tuttavapiirissä ihmisiä, joille, en missään olosuhteissa, kertoisi mitään nykyisistä haaveistani tai asioistani. Mutta eikö
aina ole niin? Kaikille ei kannata sanoa mitään.
Minäkään en usko mihinkään erityiseen kaapista ulos tuloon. Elämä vain meni näin ja nyt olen tässä
tilanteessa.
Siksi kirjoitan tänne, etten käpristyisi, kipristyisi ja kurjistuisi. Ja että jaksaisin paremmin kun availen näitä lukkojani.
Ylös
anne Vastaa11 / 15 
24.02.2013, 01:50 seesami, ajatella, että olet ollut tanssimassa! Et voi kuvitellakaan, miten kaukana minä olen siitäkin. Mielestäni Paxin ajatukset ovat järkeviä, minäkin pidän elokuvista, näyttelyistä, luennoista jne. Jos vielä löytäisi sateenkaarehtavia tilaisuuksia ja yhteyksiä, niin aina parempi. Pääasia, että pääsee ulos ihmisten ilmoille- käpristyä ei saa! Minua kiinnostaisi ainakin nuo Hesetan naisten illat ja Luomuisät ja -äidit (minulla on vielä alaikäisiä lapsia kotona). Mehän voisimme vaikka suunnitella jotain menoa yhdessä, jos sinua kiinnostaa - vähän niinkuin vertaistukea vertaistuen hakemiseen, kuten tuolla toisella keskustelupalstalla mainitsin. Koska et missään tapauksessa voi jännittää enemmän kuin minä, niin voitaisiin sitten edes jännittää kaksistaan. Joko se olisi kaksi kertaa kauheampaa tai sitten puolta helpompaa, näin minä sen ajattelin. Jos sinua kiinnostaa, niin kirjoita vaikka postilaatikkooni, äläkä stressaa, jos se ei onnistu. Minulla ei ole mitään kiirettä kaivaa kaappiani maasta :) Tärkeintä on mielestäni ottaa päivä kerrallaan ja olla valmis tutustumaan tähän uuteen minään.

Kertomuksesi psykoterapeutista surettaa. Oletko harkinnut uuden terapeutin puheille hakeutumista? Olen itse aikeissa lähteä selvittelemään monimutkaista elämäntilannettani, minulla ei ole psykoterapiasta aikaisempaa kokemusta. Jessehän mainitsi, että psykologista oli jopa apua.

Jesse, jotenkin minusta tuntuu, että te miehet osaatte rennommin tavata vaikka sen kahvikupposen merkeissä. Minua tuntemattoman ihmisen tapaaminen jännittää jo etukäteen. Entäs, jos juttua ei synnykään? Eikö se ole kamalan noloa? (okei, tyhmä kysymys, mutta olen tosi kiinnostunut vastauksesta!)
Ylös
Jesse James Vastaa12 / 15 
24.02.2013, 10:13 Vastaan kun kysyttiin näistä kahvikupposista.
Meitä miehiä ainakin löytyy useammalta sivustolta paljon. Qruiser ja Planetromeo tuntuu olevan kovasti suosittuja, korvaavat suorastaan Facebookia ihmisten elämässä. Siellä on helppo käydä pitkääkin kirjeenvaihtoa, mutta itse huomasin, miten pitkä kirjeenvaihto luo vähitellen suuria odotuksia, jotka voivat johtaa sitäkin suurempiin pettymyksiin. Kirjoittelin tuonne taannoin toisen aloituksen aiheesta.

Toisaalta netissä liikkuu erittäin runsaasti sellaisia suoran toiminnan miehiä, mm. varattuja, jotka eivät paljon keskusteluja kaipaa. Jo pelkkä ilmoitusprofiili kertoo paljon. Muutaman viestin ja kuvat vaihtamalla on selvinnyt sen verran, että kannattaako kahville lähteä. Kyllä, asiallisen kasvokuvankin lähettäminen on vaatinut minulta melko lailla riskinottoa. Sellainen ei olisi sopinut entiseen elämääni lainkaan.

Näkemällä ihmisiä paljon on varmasti todennäköisempää törmätä todelliseen sielunkumppaniin kuin että tapaa yhden ihmisen vuodessa. Pitää vain hyväksyä se suuri todennäköisyys, että jos nyt lähdetään kahville tai kävelylenkille, niin se jää sitten siihen. Toisaalta nekin, joiden kanssa ei puolin tai toisin lähtenyt juttu luistamaan, ovat nyt niitä arvokkaita tuttuja, joista tietää ainakin sen, että kaltaisiani on. Kyllä kuulumisia on ollut silti kiva vaihtaa silloin tällöin vaikka ei olla tavattukaan uudestaan.

Minusta vaikuttaa jo pieneltä ihmeeltä, että teitä samassa jamassa olevia naisihmisiä on tässäkin ketjussa jo noin monta. Itse olen löytänyt vastaavia myöhäisheränneitä miestuttavia netistä yhden Suomesta ja yhden Ruotsista. Toisaalta kaikki todennäköisyydet ja samankaltaisuudet ovat viime aikoina heittäneet häränpyllyä; ihastus tuntuu nyt löytyneen sittenkin ihan päättömän seikkailun kautta... Elämässä ja rakkaudessa on riskinsä, mutta taidanpa joutua ne nyt hyväksymään.
Ylös
oneofus Vastaa13 / 15 
24.02.2013, 11:36 Aikuisiällä kaapista tulemisen aihepiiriä käsittelevä englanninkielinen Youtube-kanava. Kannattaa vilkaista.
www.youtube.com
Ylös
seesami Vastaa14 / 15 
24.02.2013, 21:22 Kiitoksia taas hyvistä tukiviesteistä!

Anne, otan sinuun yhteyttä postilaatikon kautta, niin voimme kenties mennä yhdessä johonkin ryhmään tai tilasuuteen.
Itse näitä monia muitakin rivejä lukeneena tuntee saavansa voimaa mennä eteenpäin. Ihmisiä on ollut ja on koko ajan
samassa tilanteessa näillä sivustoilla. Tuki on tosi tärkeää, jotta vahvistuisi oman tiensä kulkijaksi!

Ihanaa, että keväinen aurinko paistoi tänäänkin, niin sitä ei jaksa synkistellä!
Ylös
Yesman Vastaa15 / 15 
25.02.2013, 17:13 Hei!

Itse löysin aikoinaan netin (chat, qruiser, deittipalstat, sposti) kautta menoseuraa, matkustusseuraa, urheiluseuraa, kavereita ja kumppanin. Kaikki tämä siitäkin huolimatta, että nettitapailu tuntui tuolloin (ehkä edelleen?) olevan vähän nolossa/epämääräisessä huudossa ja suuntautuvan enemmän seksin etsintään. Netissä on hyviä ja huonoja puolia. Jos onnistuu asettelemaan seulansa oikein, karsiutuu joukosta jo etukäteen vähiten yhteensopivat ihmiset. Tulee tutustuttua ihmisiin, joita ei muutoin tapaisi ja heidän kauttaan saamaan osviittaa "uudesta maailmasta" hitusen sivusta, vaikkapa ensi alkuun. Netin kautta pystyy myös tietyllä tapaa "säännöstelemään" kaapin oven raotusta. Toisaalta, netin anonymiteetti johtaa väkisin epävarmuustekijöihin. Omalla kohdalla kuitenkin vain muutamaa kahvittelu-/oluthetkeä joku voisi pitää kökkönä. Itsellä ei juuri odotuksia ollut, vaan menin avoimin mielin katselemaan, mitä vastaan tuli.

Tämä ei ollut tarkoitettu puheenvuoroksi nörttitapailun puolesta, vaan ehkä... ihan toimivaksi osoittautuneen keinon esittelyksi niille, jotka keikkuvat kaapin ovella. Ja tsemppaukseksi! Kaikenlaisia ihmisiä on! Miksei joukossa olisi itselle samanhenkisiä!
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy