ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Onko pikasuhteesta pidemmän parisuhteen perustaksi?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Jesse James Vastaa1 / 16 
08.01.2013, 22:03 Marssin (etupäässä itselleni) ulos kaapista en-enää-niin-nuorena miehenä ja olen sittemmin elänyt todeksi elämääni homona vasta alle vuoden päivät. Tunnen osittain, että villi nuoruus on jäänyt elämättä, osittain taas, että olisi iän puolesta korkea aika löytää vakiintunut parisuhde, se oikea. Olen ollut arvoiltani melko konservatiivi, mutta seurustelusuhteet tuntuvat nyt kääntäneen arvoasetelmani päälaelleen.

Deittailusivustoilla haetaan usein pikasuhteita, mutta moni "syvällinen" kaveri peräänkuuluttaa vakavasti otettavaa vakituista kumppania. Olenkin lähtenyt näihin henkeviin keskusteluihin, päivä- ja viikkokausien ajatustenvaihtoon, ihastunutkin - ja pettynyt. Mitä vakavammin olen suhtautunut tuttavuuksiini, sitä pahemmin olen saanut kynsilleni juuri henkisellä puolella. Kokemukset ovat olleet rankkojakin.

Olen kokenut toistakin äärilaitaa. Tunnin tuttavuudesta suoraan toimintaan. Vanha moraalini varoittelee yhden yön suhteista mutta mieli on kumman keveä myös jälkikäteen. Pikasuhteista pari on jäänyt mukavaksi kirjekaveriksi ja toistekin on "nähty". Ikävä kyllä perusoletus on, että kumpikin suhtautuu asiaan samalla keveydellä eikä kumpikaan pysähdy. Tavallaan ihmissuhde on kuitenkin avoin ja jännitteetön, kun ne jännittävimmät paineet on laskettu alta pois. Voisin jopa sanoa, että ainakin yksi pikasuhde nosti minut henkisesti takaisin jaloilleni.

Olen pitänyt itseäni aika lämpimänä, avoimena ja luottamuksen arvoisena kaverina, ja olen saanut kuulla kehuja ulkoisesta olemuksestani. Vaikka suhteita on aikaisempaan elämääni nähden ollut paljon, olen keskittynyt yhteen kerrallaan. En nyt siis halua arvuutella omia virheitäni yksittäisissä kohtaamisissa, vaan kysyisin, mistä ja miten teidän oikea kumppaninne on löytynyt? Voiko yhden illan jutusta kehkeytyä jotain suurempaa ja kestävämpää ja onko se lopulta yleisempi tie? Toisaalta, onko netissä ihastuminen kiinni puhtaasti kirjoittajan kielellisestä lahjakkuudesta? Vai onko pysyvä suhde ollenkaan mahdollinen netissä käynnistettynä?

Alkaa tuntua siltä, että pitää tallentaa kauneimmat lavertelut ja vuodatukset valmiiksi ja joukkopostittaa niitä sopiville kohderyhmille tyynen kylmästi. Vai onko kierrettävä pikaisesti koko päättömien alastonkuvien galleria? Vahvistakaa minua kamppailussani kyynistymistä vastaan!
Ylös
nameles Vastaa2 / 16 
09.01.2013, 10:02 Oma kokemukseni on että parisuhteissa on about samat ongelmat riippumatta löytääkö siippansa baarista, netistä vai pakastimesta. Parisuhteilu perustuu kuiten ihmisten väliseen toimimiseen ja jos sen perustaa valheisiin ja puolitotuuksiin, ongelmia tulee. Netissä on helppo kertoa itsestä mitä vain mutta aikansa foorumeilla pyöriessä oppii ihmislukutaitoa huomaamaan koska joku on aito ja koska tämä pistää ns lapinlisää kehiin. Mutta yhtä helppoa on huijata itsestään myös kasvokkain, vie aina aikansa havahtua siihen et toinen tosiaan huijaa.

Oma kokemus on myös ihmiset jotka markkinoivat parisuhteen hakemista yleensä haluavat parisuhteen parisuhteen takia kun itse mielummin löytäisin ihmisen jonka kanssa on silleen hyvä olla että se enemmänkin itsestään kehittyy enemmäksi jos siihen eväitä ilmenee. Jos kikkeliä heruttelee, saa hyväksyä sen että muut mieltää seksihirmuksi joka ei vakautta tahdo.
Ylös
smo Vastaa3 / 16 
09.01.2013, 11:03 Olen kovasti samaa mieltä namelesin kanssa.
Ylös
nameles Vastaa4 / 16 
09.01.2013, 11:14 Ei sais kyl kirjoittaa ihan noin tohkeissaan :D Tulee hassuja lauseita ja rakenteita jotka saa kielioppinatsit ihan villiksi.
Ylös
SaintJudy Vastaa5 / 16 
09.01.2013, 13:44 *Kaikki parisuhteeni ovat alkaneet pikasuhteilla* "kikkeliä heruttelemalla". Jos yleistyksiä haluaa tehdä, tuosta voi tehdä omat johtopäätöksensä.

(*Pun intended)
Ylös
Pete Vastaa6 / 16 
09.01.2013, 19:07 Itse tapasin yhden kiinnostavan tyypin silloisessa "Roomissa" vuonna 2001.
Kaksi ja puoli tuntia tapaamisesta olimme sängyssä.
Ja olemme olleet siitä lähtien. 12 vuotta siis tulee täyteen toukokuussa...

Eli kyllä se näinkin käy.
Ylös
Riquman1990 Vastaa7 / 16 
09.01.2013, 19:58 Niinpä niin, Petukka. Noin helposti se käy.

Jos tosissaan ettii, ei koskaan löydä mitään.
Ylös
Jesse James Vastaa8 / 16 
09.01.2013, 23:01 Kiitokset nopeista kommenteista

No tuota minä juuri olen alkanut epäillä, SaintJudy, Pete ja Riquman! Onko se sitten puhdasta matematiikkaa: jos kirjoittelen ensin kuukauden ja sitten treffailen siveästi toisen ja pusun jälkeen todetaan että ei suju, niin kolmas kuu menee toipuessa. Vuoteen mahtuu siis neljä ehdokasta.

Toisaalta, jos maataan yhden kanssa lauantaina ja toisen keralla jo pikkulauantaina, niin vuoteen mahtuu sadan kaverin kirjo (voi tietysti tulla jo jotain muutakin kirjoa). Siinähän pitää olla nirso jos joku ei vielä vuodessa ole kolahtanut. Nameles, ehkä se menee juuri niin, että voi huijata netissä ja voi huijata kasvokkain mutta sängyssä on aika vähän huijaamisen mahdollisuuksia?

Jos pitääkin sopia sänkytreffit alkuiltaan jotta jutustelullekin jää aikaa? Käsirautaleikit alkavatkin vasta kun paineet on purettu - täältä ei karata ilman pikku jutustelua ;-)

Vakavasti ottaen, kutsutaan sitä sitten vaikka "porvarilliseksi" tai "siveäksi", sellaisen seuraelämän pitäisi olla valtavan vilkasta ja avoimesti homopitoista, että pysyvän suhteen löytyminen sieltä olisi mitenkään todennäköistä.
Ylös
SaintJudy Vastaa9 / 16 
09.01.2013, 23:57 Ainakin omasta kokemuksesta chattaily johtaa useammin kaveruuteen, johtuneeko siitä, että kirjottamalla tutustuu ihmiseen helpommin.

Vanha totuus lienee paikallaan, sitä löytää kun lakkaa etsimästä.
Ylös
Yesman Vastaa10 / 16 
10.01.2013, 17:37 Oma kokemukseni pariutumisesta on juurikin se, että tilastomatematiikalla on suuri rooli. Lienee ihan sama, millä keinoin, mistä ja mitä puuhaamaan "suhdekokelaita" haalii, kunhan lukumäärät on suuret. (Ei tietty samaan aikaan, tai varattuja.)

Tein taannoin laskelman Helsingin ja pääkaupunkiseudun todennäköisyyksistä, ne ovat pienet (about samanikäisten homo-homo -suhdetta ajatellen).

Empiirinen näppituntumani on 50 hutia yhtä kiinnostavaa kohti. Itsellä tais kyl olla melko arkiset kohteet, keinot ja paikat, joiden puitteissa toimin. Lähinnä netti (vain muutama viestinvaihto esikarsinnaksi). Nopeasti kahville/oluelle, koska vain nenästä nenään voi sanoa toisesta oikeasti mitään. Ei biseksuaaleja. Jos laajentaa otantaa bisseihin ja seksitreffeihin, todennäköisyydet kasvanevat.

Tsemppiä!
Ylös
Rokkihomo Vastaa11 / 16 
10.01.2013, 18:07
Viestiä on muokattu
Sen tyypin kanssa josta tuli peräti puolisoni tapasin jo entisessä turkulaisessa men only -baarissa, ja tämä silloin tuleva puolisoni tuli, ympärikännissä, "vonkaamaan" perääni vessaan...

Ja menimmekin siitä sitten luokseen yökylään, jossa kotonaan tämä tuleva puolisoni sitten sammui (ja paljon myöhemmin kertoi että oli sitä ennen käynyt myös salaa oksentamassa).

Mutta heti seuraavana iltana oli ekat "treffit", seuraavana viikonloppuna toiset, ja kesän tullessa pari kuukautta myöhemmin muutettiinkin jo yhteen.

Ei kai se tapa miten tutustuu paljon merkkaa, vaan että tutustuuko kaksi jotka haluavat tutustua juuri toisiinsa.
Ylös
Dragon-85 Vastaa12 / 16 
10.01.2013, 22:33 Itselläni tärppäsi heti kun lakkasin etsimästä, eli aika vinha perä on aiemmissakin kommenteissa. :)
Ylös
Druusi Vastaa13 / 16 
11.01.2013, 08:27 Jos elettäisiin vuotta 1913 tai 1813, niin menetelmät tapaamiseen ja deittailuun olisivat varmasti aivan erilaiset, kuin vuonna 2013. Mielestäni tätä ei pidä unohtaa.
Ainakin minulla oli ennen aikaan sellainen yltiöromanttinen kuva pitkän kaavan mukaan tapahtuvasta seurustelusta ennen seksiä ja naimisiin menoa. Nykypäivänä sellainen lienee oikeasti vain elokuvaklisee. Irtoseksin kannattaja en ole nykyisin, enkä sinänsä ole koskaan ollutkaan (nykypäivän yhteiskunta tuntuu rakentuvan perin paljon seksille ja seksuaalisuudelle), mutta myönnettävä on, että irtoseksin kautta voi myös löytyä se oma siippa viereen.
Olisi perin tekopyhää tuomita vonkaaminen ja baarihoidot, sillä mielestäni ne kuuluvat nykypäivän deittailumaailmaan samalla tavalla kuin 1900-luvun alkupuolella mentiin vanhojen Suomi-filmien mukaisesti.
Ylös
Kolmoisritti Vastaa14 / 16 
13.01.2013, 13:30
Viestiä on muokattu
Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vaikeampaa on suhteiden solmiminen. Sitten miehissä on paljon niitä, jotka eivät siedä miestä omassa arkielämässään, vaan haluavat ainoastaan pikapanoja. Siksi qruisaillaan. Ei ole tarkoituskaan haluta muuta, mutta jos kuitenkin koko ajan tekee mieli, niin sitä ravaa sitten puskissa yhtenään ja huomaa olevansa seksimaanikko, joka on vailla rauhoittavaa "pilleriään". Parisuhteessahan helposti kyllästytään siihen arkipäiväistyneeseen seksiin, kun suhde ei voi olla pelkästään panemista, vaan yhdessäkin pitää tulla jotenkin juttuun-ja tässä monen kirves kalahtaakin kiveen, kuten omani. Sitten moni homomies vaikuttaa olevan jotenkin retard, että aivan kuin olisi lapsen kanssa tekemisissä. Mieli muuttuu eikä vielä viisikymppisenäkään tiedä, mitä haluaa ja mitä on ja onko kaikki kotona ollenkaan. Usein kun ei ole.

Oma mieleipiteeni on seuraava: jos kundi ravaa jatkuvasti saunoissa, puskissa, missä tahansa muurilla tai noin, niin ei voi olla normaali ja usein myöhemmin on paljastunutkin, että kundilla on jotain mätää pääkopassaan. Nimittäin moni salaa omia hulluuksiaan tai harhojaan viimeiseen asti. Niitä ei kerrota eikä niistä puhuta, vaan niistä vaietaan. Sitten joku käyttäytymisessä saattaa antaa heikon signaalin, mutta ei koskaan voi arvata, mitä pinnan alta löytyy, loppujen lopuksi.Sitä ajattelee, että joku on normaali, mutta yht`äkkiä paljastuu, et hei kamoon. Toinen asia on, että valehtelulla pääsee aika pitkälle. Ihmiset ovat niin naiveja, et uskovat kaikenlaista paskaa.
Ylös
aikansakutakin Vastaa15 / 16 
13.01.2013, 14:24 Tämähän on hyvä mielipideketju. Kyllä instant-jutut (ja instant on paljon vähemmän kuin tuossa jossain aiemmin käytetty yksi tunti) voivat johtaa pitkäaikaiseen systeemiin, jos kaikki osuu kohdalleen.
Ylös
Aboa Vastaa16 / 16 
14.01.2013, 23:26 Olen melkein aina seurustellut. Eka kunnon suhteeni oli vuoden mittainen, seuraava neljän ja nykyinen jo kahdentoista. Tarvetta ei ole vaihtaa, ei todellakaan.

Kaikki mieheni olen aina löytänyt baarista. Yritin joskus löytää seurustelukumppania netin kautta, mutta se ei oikein onnistunut. Moni vaikutti kirjallisesti loistavalta, mutta ihan ensi hetket yhdessä kahvilapöydän äärellä kertoivat, että tämä ei ole se oikea. Mitään sinänsä järkevää syytä siihen en löytänyt, ja joudunkin tunnustamaan, että jonkinlainen 'kemia' on mielestäni olemassa. Siksi huomasin, että minulle järkevin tapa on tavata ihminen heti alusta asti silmäkkäin. Kannattaa uskoa, että mitään oikeaa tapaa ei ole. Louvren vitriinissä, platinaisen metrimitan vieressä ei ole ikuistettuna oikeaa parisuhteen aloittamisen mallia. Sinun täytyy siis menetellä ja toimia niin kuin sinusta tuntuu oikealta, mutta muista, että älä loukkaa ketään. Minä sen aikoinani tein ja sain huomata, että pahat teot palasivat aina takaisin lähettäjällensä.

Siinä suhteessa olen samaa mieltä Riqun, Judyn ja Dragonin kanssa, että etsimällä ei löydä. Ehkä siinä tapauksessa ei edes hae ihmistä itseään, vaan jotakuta täyttämään yksinäisyys ja arjen aukko. Vasta kun on luopunut toivosta, vasta kun on oppinut olemaan yksin ja viihtymäänkin niin, on valmis kohtaamaan toisen niin että näkee hänet hänenä, ei oman itsensä korjaajana.

Tämä on tietenkin vain minun totuuteni. Muilla on toisia totuuksia.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy