ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Kannattaako enää tulla ulos kaapista?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Taneli Vastaa1 / 37 
01.06.2005, 20:50
Viestiä on muokattu
Hei kaikille!

Tällainen asia olisi: kannattaako enää keski-iän kynnyksellä tulla ulos kaapista, kun on tähänkin asti viihtynyt siellä? En ole kenellekään kertonut homoudestani, edes sisarelleni ja veljelleni, vaan ihan omana tietonani olen asian pitänyt. Heille asisasta kertomista olen harkinnut, mutta en kenellekään muulle. Vanhempani ovat jo kuolleet, joten heistä ei tarvitse välittää.

Olen usesin ajatellut, että kenties oloani keventäisi, jos kertoisin mikä olen, mutta en utele heidänkään seksielämästään, joten miksipä omanikaan heitä kiinnnostaisi. Olemme hyvissä ja läheisissä väleissä, ja muuten juttelemme kaikista asioista.

Pelottaa kuitenkin, miten he reagoisivat asiaan. Kääntäisivätkö minulle selkänsä kokonaan, mikä olisi kamalaa. Tai ainakin jotakin muuttuisi väliltämme pysyvästi. Toisaalta, saattavathan he asian jo ehkä avistaakin.

Onko kenelläkään kokemusta vastaavasta.
Ylös
smo Vastaa2 / 37 
01.06.2005, 21:07
Viestiä on muokattu
Taneli: Omasta mielestäni kaapissa ei ole hyvä. Itseäni kyllä helpottaa, kun tiedän voivani olla täysin avoin (miltei) kaikkien läheisten ihmisten kanssa. Ei siis tarvitse esimerkiksi vanhempien tai sisarten kohdalla miettiä sanomisia.

En tietenkään voi ottaa mitenkään objektiivisesti kantaa tilanteeseesi, etenkään kun en Sinua tunne. Vaikea sanoa, mitä juuri Sinun pitäisi tehdä, enkä tiedä miten sisaruksesi suhtautuvat homoihin. Voithan koettaa hieman tunnustella, millainen asenne näillä on, ja ehkä tehdä ratkaisujasi sen pohjalta.

Yhtä asiaa en nyt kuitenkaan voi ymmärtää: Miksi yhdistät oman homoutesi ja sisarustesi seksielämän? Eikö samalla janalla ole Sinun seksielämäsi ja sisarustesi seksielämä - ja toisella janalla Sinun homoutesi ja toisaalta sisarustesi heterous. En tosin tiedä, minkälaista ihmissuhde-elämää olet viettäntyt, mutta en itse ainakaan kävisi suoriltani niputtamaan seksuaalista suuntautumista ja seksielämää.
Ylös
martin Vastaa3 / 37 
01.06.2005, 21:40
Viestiä on muokattu
Pohdit kuitenkin asiaa - ilmeisesti toivoisit voivasi olla täysin avoin! Se onkin hienoa. Voit ilmeisesti jo nyt keskustella lähes(!) kaikesta. Eikö elämäsi tämä ulottuvuus ole hyvin tärkeä osa Sinua? En tiedä elämäntilannettasi, mutta esim. rakkauden erityinen salaaminen - eikö se tuntuisi väärältä ja todella epäoikeudenmukaiselta? Jos rakastat sisartasi ja veljeäsi, niin kerro! Hekin varmasti rakastavat SINUA!
Ylös
marianna Vastaa4 / 37 
01.06.2005, 22:28
Viestiä on muokattu
Jos sisarusten suhtautuminen pelottaa, kannattaa ensin varmaan vähän ottaa selvää heidän asenteistaan keskustelemalla homoseksuaalisuudesta yleisellä tasolla (ehkäpä olet tämän jo tehnytkin). Paha mennä sanomaan, kun en sun sisaruksiasi tunne, mutta itselläni on sellainen käsitys, että harvemmin sisaren homoudesta niin järkytytään, suurempi sokki se yleensä vanhemmille on. Jos olette muuten aina olleet läheisiä ja puhuneet kaikesta, tuskin sisaret välejä poikki laittaa homoden takia. Ja voihan tosiaan olla niinkin, että he ovat jo arvanneet homoutesi, mutta eivät ole hienotunteisuuttaan tohtineet ottaa asiaa puheeksi.

Varmasti sun olisi helpompi olla, jos kertoisit. Luulisi sen olevan raskas taakka, jos ei noita asioita voi jakaa kenenkään muun kuin mahdollisen kumppanin kanssa. Olen kyllä itsekin vielä osittain kaapissa, en ole kertonut vanhemmille, mutta veli ja läheiset ystävät tietää. Hulluksi olisin varmaan tullut, jos en olisi voinut kenellekään puhua.

Tsemppiä sulle!
Ylös
JuhaniV Vastaa5 / 37 
01.06.2005, 23:15
Viestiä on muokattu
Taneli, entäpä jos läheisesi odottavatkin sinun siirtoasi asiassa. He eivät kenties halua tungetella, vaikka olisivatkin tajunneet identiteettisi.

Sanoit, että heidän reaktionsa pelottavat. Mietipä mikä loppujenlopuksi olisi torjunnan lopputulos. Mikä olisi pahinta, mitä siitä voisi seurata. Se tuskin on kovinkaan kamalaa. Me ulkopuolisethan emme voi siihen vastata, koska vain sinä tiedät sukusi koko tilanteen.

Ehkä oma tarinani voisi olla avuksi.

Omat vanhempani ymmärsivät sanomatta sen seikan, että jos he eivät olisi minua ja puolisoani hyväksyneet, olisin pistänyt välit yksinkertaisesti poikki. Todellisuudessa asiat menivät suorastaan hienosti.

Mieheni vanhemmat ja suku eivät meitä hyväksyneet ja jopa tekivät kaikkensa saadakseen parisuhteemme poikki. No, sillä tavoin he vain lujittivat suhdettamme. Lopputulos: pistimme välit täysin poikki ja niin ne ovat olleet yli 20 vuotta. Eikä kaiken tapahtuneen jälkeen ole mitään halua niitä palauttaa.

Juhani
Ylös
Taneli Vastaa6 / 37 
01.06.2005, 23:16
Viestiä on muokattu
En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, vaan elänyt aina poikamiehenä. Seksielämäni on ollut pelkkiä irtosuhteita, ja sisarukseni eivät edes vakavissaan odota, että alkaisin enää seurustella. Joskus he kyselevät, missä käyn juhlimassa viikonloppuisin, ja en tietenkään voi kertoa, että no niissä hinurikuppiloissapa tietenkin. Sekin vaivaa, kun en voi kertoa.

Ystäviä minulla ei juurikaan ole, tuttavia ja puolituttuja toki on.Vietän vapaa-aikani omissa oloissani enimmäkseen. En tunne itseäni yksinäiseksi, kaikesta huolimatta, koska tekemistä on koko ajan paljon, esim työhön liittyvää.
Ylös
Taneli Vastaa7 / 37 
01.06.2005, 23:28
Viestiä on muokattu
Ja asiaa mutkistaa vielä se, että nuorena harrastin seksiä myös naisten kanssa, ja sisarukseni ovat tästä tietoisia. En haluaisi tämänkään takia järkyttää heitä, jos kuitenkin olettavat minun olevan hetero, kaikesta huolimatta.

Sisarukseni ovat minua hieman vanhempia, ja meillä on yhteinen traumaattinen tausta lapsuuden perua. Olemme käyneet läpi vaikeita asioita elämässä ja aina tukeneet toisiamme. Kaiken olemme aina toisillemme kertoneet tukien ja ymmärtäen, mutta tätä salaisuutta en kuitenkaan pysty heille paljastamaan. Se vaivaa minua, mutta toki ymmärrän sen, että seksuaalinen suuntautuminen on vain yksi puoli ihmisessä, eikä niin tärkeä. Olisi kuitenkin mukava, jos tämänkin asian voisin heidän kanssaan jakaa. En vain pysty siihen.
Ylös
otso Vastaa8 / 37 
02.06.2005, 12:29
Viestiä on muokattu
Moro Taneli. Minulla on kanssa oikein ärsyttävän kompleksinen ja traumaattinen perhe, ja sisarusten kanssa on luultavasti siitä syystä muodostunut läheiset välit. En koskaan ole pelännyt mitä tapahtuu jos he saavat tietää, hui. Vanhemmille kertominen olikin sitten oma operaationsa, mutta lopputulos oli ok. Pelotti kieltämättä se riski, että jos olisi tullut kylmää vettä niskaan, olisin joutunut laittamaan välit poikki. Siksi oli vaikea sanoa asiaa vanhemmille suoraan. Mutta kerran se vain kirpaisee. Omille sisaruksilleni ei tarvinnut mitään selostaa, suuntautuminen tuli puheissa muutenkin ihan luontavasti esille. (ja sitten kun rakastuin korvia myöten niin siitä tuli puhuttua varmasti vähän liikaakin)

Eli kerran se vain kirpaisee kun otat asian puheeksi. Joko ihan suoraan tai sitten kerrot ohimennen minkälaisissa paikoissa ja seurassa viikonloput menee. Luultavasti sinulle käy niinkuin minulle, mitään dramaattista ei perheenjäsenten välillä tapahdu, on vaan rennompaa kun kenenkään ei tarvitse salailla tai arkailla puheenaiheita siinä pelossa että loukkaa toista. Kannatta tehdä missä iässä hyvänsä. Ihmisiä ei kannata aliarvioida, ei edes niitä lähimpiä.
Ylös
Pora-liike Vastaa9 / 37 
02.06.2005, 14:03
Viestiä on muokattu
Sinä varmasti olet oman elämäsi paras asiantuntija ja jos sinua epäilyttää ulostulo niin ehkäpä sinulla on hyvä syy siihen. Omaan intuitioon kannattaa yleensä luottaa.
Ylös
Taneli Vastaa10 / 37 
04.06.2005, 11:02
Viestiä on muokattu
Ensinnäkin Juhanille, on todella ikävää, että jopa omat vanhemmat käänsivät kaverillesi ja samalla sinulle selkänsä. Kaikista surullisinta on kuulla se, että edes omat vanhemmat eivät kaveriasi voineet hyväksyä. Kiitos myös muille vastaajille!

Olen miettinyt tätä omaa tilannettani, ja tullut johtopäätökseen, että parasta sittenkin pysyä kaapissa. Jos tunnustaisin mitä olen veljelleni ja sisarelleni, olisi se jotain peruuttamatonta. Jotain särkyisi lopullisesti, eikä sitä voisi enää ehkä koskaan korjata. Olen kuitenkin kohta nelikymppinen, ja en varmasti tule elämään parisuhteessa koskaan, vaan pysymään yksin päivieni loppuun asti. Kun ikää tulee vielä kymmenen vuotta lisää, alkaa seuran löytäminen olemaan joka tapauksessa yhä vaikeampaa, vaikka vielä tällä hetkellä olen hyvän näköinen ja seksiseuraa löytyy helposti.

Miksi siis särkeä kaikki entinen muutaman vuoden takia. En halua leimautua loppuelämäkseni ja tulla yli viisikymppisenä säälittäväksi ”vanhaksi homoksi” sisarusteni silmissä. Ehkä olen pelkuri, mutta näin asia vain on. Kerran sisareni sanoi, että kiittää Luojaa siitä, että hänen murrosikäinen poikansa ei mitä ilmeisimminkään ole homo, koska vilkuilee jo naisia. Kun tiedustelin, mitä pahaa homoudessa sitten olisi, hän kertoi, että olisi niin ikävä selittää kaikille sukulaisille pojan taipumuksesta. Tämän kuuleminen järkytti minua, sillä sisareni on korkeasti koulutettu ihminen. Tästä päättelen, että hän kuitenkin kauhistuisi homouttani, jos sen hänelle paljastaisin, siitäkin huolimatta, että ei sitä ääneen sanoisi. Veljeni on mielestäni vapaamielisempi, mutta uskon, että se olisi hänellekin kova paikka.

Joten kaappi on minulle oikea paikka. Ja turvallisin. Olen siellä tähänkin asti viihtynyt ja varmasti viihdyn edelleen. Jos olisin vaikka 15 vuotta nuorempi, asia olisi toinen, mutta elämästäni on jo puolet kulunut, joten mitä se enää tässä vaiheessa hyödyttää.

Hyvää kesää kaikille!


Taneli
Ylös
JuhaniV Vastaa11 / 37 
04.06.2005, 12:24
Viestiä on muokattu
Taneli, ihan tarkkaan ottaen me käänsimme selkämme mieheni suvulle. Hehän tekivät kaikkensa pitääkseen kumppanini hallinnassaan. Taustalla olivat erityisesti taloudelliset seikat. Mieheni on hyväluontoinen ja autteli sukua, kun he onnistuivat tärväämään asiansa pahasti kerta toisensa jälkeen. Minä olin se ilkimys, joka ikään kuin sotki koko kuvion. Vielä vuosienkin jälkeen he tarkistivat, voisiko jonain päivänä saada vaikkapa perinnön. He pistivät yhden nuoristaan soittamaan ja utelemaan juuri ennen kuin parisuhdelain sallimat avioliitot tulivat mahdollisiksi. Avioliittommehan vei lopullisesti heiltä edes teoreettisen mahdollisuuden perintöön. He eivät saaneet edes tuotakaan tietoa.

Olen aikonut viedä jonain päivänä kukat mieheni vanhempien haudoille kiitollisuuden osoituksena siitä, että he tukivat oikeasti meidän parisuhdettamme suorasukaisilla yrityksillään rikkoa se.

Asioilla on puolensa ja toinenkin puoli.

Kiitos toivotuksistasi. Sireenit ovat juuri auenneet pihalla ja tuoksu on upea. Mukavaa kesää myös sinulle.

Juhani
Ylös
JuhaniV Vastaa12 / 37 
04.06.2005, 12:33
Viestiä on muokattu
Taneli kirjoitti: "...Jos olisin vaikka 15 vuotta nuorempi, asia olisi toinen... "
Kysynpähän vain, että miksi se silloin ollut toisin? Mikä oli tekosyysi silloin?

Mietipä sitä, että olet tilastollisesti elänyt vasta puolet elämästäsi. Mitä olet aikonut tehdä sillä 40 jäljellä olevalla vuodella? Muuttua "vanhaksi säälittäväksi homoksi"? Aika mielenkiintoinen tulevaisuudenkuva.

Omilla valinnoillamme me elämäämme vaikutamme. Aiotko sinä elää lopun elämääsi sukulaisiasi varten vai elää itse itseäsi varten?

Juhani
Ylös
miesmies Vastaa13 / 37 
04.06.2005, 21:41
Viestiä on muokattu
Joka tapauksessa kävisi lumminkin niin, että joidenkin lähisukulaistesi kanssa tapahtuisi jonkintasoista lähentymistä. Voi käydä jopa niin, että yksi heistä voisi jopa uskoutua sinulle ja kertoa omista seksikokeiluistaan tai muuta sellaista.

Kaiken kaikkiaan sinun "salaisuutesi" jäisi kuitenkin sukusi tai lähiomaistesi salaisuudeksi, josta ei haluta keskustella. Voi olla jopa niin, että taipumuksesi tuo sinulle jonkinlaista sädekehää tai hohdetta, koska elät ja olet niin "dekadentti" heidän silmissään. Se herättäisi varmaankin uteliaisuutta. Sinulle voi käydä sitten niin, että et liiemmin itsekään halua ottaa asiaa myöhemmin esille, vaan vaikenet edelleen etkä voi kertoa vapautuneesti omista suhteistasi ja elämästäsi kuin tietyissä raameissa esim. lasten läsnäollessa, koska se ei ole vielä sopivaa.

Mitään radikaalia muutosta ei tule tapahtumaan, mutta jyrkästi suhtautuvien kanssa voi mennä vuosia, jopa kymmeniä vuosia, että he nielevät paljastuksesi. Kuitenkin olet verisukulainen ja koska veri on vettä sakeampaa, niin lähisukulaisesi eivät tulisi sinua hylkäämään, koska te kuitenkin rakastatte toisianne.

Miksi haluaisit kertoa? Varmaankin siksi, koska se, että et ole naimisissa tai seurustele, on sinulle vaivautumista tuova asia, jota pitää aina selitellä ja selitellä loputtomiin, mikä tuo ahdistusta, koska silloin yleensä joudutaan kasvojen menettämisen pelosta latelemaan tukuttain valkoisia valheita, mikä on perusrehellisille suomalaisille vaikeata, koska suomalainen on suora ja kertoo täräyttää heti, mistä kenkä puristaa eikä kautta rantain puhu small talkia. Tämä asia on kuitenkin täysin oma yksityisasiasi eikä itseasiassa ole edes kohteliastaakaan udella sitä- siis kenen kanssa mahdollisesti seurustelee. Joskus meillä suomalaisilla menee yksityisyys ja julkisuus sekaisin. Rajat ovat olemassa ja voit niitä hyvällä omalla tunnolla myös itse tehdä eikä siitä todellakaan tarvitse tuntea syyllisyyttä.

Voit sitten joskus kirjoittaa elämänkertasi ja sitten paljastaa siinä kaikki ja julistaa se vaikkapa salaiseksi 50 vuodeksi( heh). Greta Garbo teki varmaankin sillä lailla.
Ylös
Pora-liike Vastaa14 / 37 
05.06.2005, 10:56
Viestiä on muokattu
"JuhaniV
04.06.2005, 12:24 Olen aikonut viedä jonain päivänä kukat mieheni vanhempien haudoille kiitollisuuden osoituksena siitä, että he tukivat oikeasti meidän parisuhdettamme suorasukaisilla yrityksillään rikkoa se. "

Niinhän se yleensä toimii, mutta he ovat fanattisuudessaan sokeita sille.

Yleistäen ihmiset jotka ovat ylenmäärin tiukkoja eivät tajua että jos ruuvin vetää niin kireälle että se katkeaa, niin se on yhtä hyvä kuin että ruuvia ei olisikaan.
Ylös
Gogo Vastaa15 / 37 
05.06.2005, 13:53
Viestiä on muokattu
"Vielä vuosienkin jälkeen he tarkistivat, voisiko jonain päivänä saada vaikkapa perinnön. He pistivät yhden nuoristaan soittamaan ja utelemaan juuri ennen kuin parisuhdelain sallimat avioliitot tulivat mahdollisiksi. Avioliittommehan vei lopullisesti heiltä edes teoreettisen mahdollisuuden perintöön."

JuhaniV on väärässä.

Lapsettomaksi jääneen pariskunnan muut lähisukulaiset ovat nk. toissijaisia perillisiä, joitten perintöoikeus astuu voimaan pariskunnan molempien osapuolten kuoltua. Lesken kuoltua jaetaan omaisuus lesken omien ja ensin kuolleen puolison toissijaisten perillisten kesken, joita ovat ensiksi kuolleen puolison isä, äiti, sisarukset ja näiden
jälkeläiset.

Googleta "toissijainen perillinen" ja viisastu.
Ylös
JuhaniV Vastaa16 / 37 
05.06.2005, 14:48
Viestiä on muokattu
Gogo, Mieheni kohdalla sukulaisuussuhteet ovat hieman monimutkaisemmat, mitä sanomassani mainitsin. En aio sukuselvitystä hänestä näin julkisesti esittää. Asia on joka tapauksessa niin kuin totesin.

Juhani
Ylös
Gogo Vastaa17 / 37 
05.06.2005, 14:55
Viestiä on muokattu
Yleisellä tasolla asia on silti juuri siten kuin minä totesin, eivätkä kaikki homot toissijaisten perillisten käsitteestä vaikuta tietävän.
Ylös
smo Vastaa18 / 37 
05.06.2005, 15:20
Viestiä on muokattu
Itse olen käsittänyt niin, että testamentilla voi tehdä perinnöttömäksi ilman sen ihmeempiä perusteluja kaikki muut mahdolliset perijät kuin puolison tai jälkeläiset. Lasten ja puolison kohdalla asia onnistunee vain erikoisen painavien perusteiden vuoksi. Lähinnä kyse voi olla perittävään kohdistuneesta rikollisesta toiminnasta.

Ja mitenkähän näihin toissijaisiin perillisiin ja niistä tietämiseen liittyy homot mitenkään erityisesti? Gogo:n postauksesta jäi sellainen kuva, että mainittu tietämättömyys olisi jotenkin erikoisesti homojen ongelma.
Ylös
Gogo Vastaa19 / 37 
05.06.2005, 15:33
Viestiä on muokattu
Omat vanhempansa, sisaruksensa ja näitten jälkeläiset voi sulkea pitävästi pois perinnönsaajien piiristä testamentin avulla. Avioliiton tai rekisteröidyn parisuhteen solmiminen ei riitä. Testamentti riittää, vaikka jäisi yksinäiseksi vanhaksi homoksi.
Ylös
Taneli Vastaa20 / 37 
06.06.2005, 20:41
Viestiä on muokattu
Juhani: kiitos sinulle kannustavista kommenteistasi! Olen ajatellut tuota sanomaasi, että aionko elää lopun elämääni sukulaisiani varten vai itseäni varten. Siihen johtopäätökseen tulin, että itseäni varten. Minulla on vain tämä yksi elämä elettävänä, ja sen kai saan elää miten tahdon. On totta, että olen tähän asti ajatellut liikaa, mitä muut minusta ajattelevat, ja vasta viime aikoina ruvennut miettimään, onko sillä todella mitään väliä. En näe sukuani kuin kesäisin, ja heille minun ei tarvitse kertoa mitään, ainakaan vanhemmille sukulaisille, jotka ovat jo elämänsä ehtoopuolella, koska asia ei heille kuulu. Veljeni ja sisareni ovat kuitenkin läheisimmät ihmiset, ja en usko, että he minua tämän taipumukseni takia lopulta hylkäisivät vaikka asia saattaisikin olla aluksi vaikea niellä. Tosin, tämäkin on vain ihan oma subjektiivinen näkemykseni heidän mahdollisesta reaktiostaan. Ainakin veljeni tuntee jonkun lesbopariskunnan, eikä pidä asiaa ihmeellisenä. Vaikka sisareni kertoi olevansa iloinen, että poikansa on hetero, on hän muuten hyvin humaani ihminen ja auttanut aina kaikin tavoin itselleen tärkeitä ihmisiä. Miksi hän toisaalta kääntäisi asian takia selkänsä minulle, omalle veljelleen? Kaikilla on omat huonot puolensa, ja ehkä tämä lievä homofobisuus täytyy hänelle sallia. Ehkä hän kuitenkin ajattelee eri tavoin omasta homoudestani, vaikka ei pojastaan sellaista toivokaan.

Ja Marianna tuolla jo aiemmin päätteli, että omille vanhemmille lapsen homoseksuaalisuus on isompi pala kuin sisaruksille. Edelleen Marianna pohti, josko sisarukseni jo tietävät taipumuksestani, ja se saattaa pitää paikkaansa. Kerran he minulta puolileikillään asiasta vihjaisivatkin, kun ihmettelivät ”sinkkuuttani”, vaikka ottajia heidän mielestään olisi, mutta vastasin tietysti sen ympäripyöreän ”no kun yksin on niin helppoa elää” yms. Ja tuo Otson idea, että kertoisin ohimennen taipumuksestani kuulostaa hyvältä ajatukselta.

Ja sinulle miesmies myös kiitokset. Totta; yksi syy, miksi haluaisin kaappini jättää lopullisesti, on juuri se, että olen väsynyt keksimään tekosyitä sinkkuna pysymiseeni. Ja edelleen, monelle kohtaamalleni homolle on käynyt juuri noin kuten kerroit, että taipumuksesta ei haluta puhua julkisesti, vaikka esim. suku asiasta tietäisi. Ja smo: olet oikeassa, kaapissa ei ole hyvä.

Pora-liike: olet oikeassa siinä mielessä, että itse todellakin olen oman elämäni paras asiantuntija. Siinä mielessä on kai tyhmää kysellä neuvoja näinkin henkilökohtaisessa asiassa vetovierailta. Tämä on kuitenkin ainut tapa, jolla voin hieman jakaa tätä omaa kokemustani useamman ihmisen kanssa. Olisin toivonut ehkä vähän syvällisempiä esimerkkejä siitä, miten sisarukset ovat veljensä homouteen suhtautuneet kun asiasta ovat kuulleet. Varmasti useimmilla on ollut jonkinlaisia kokemuksia negatiivisestakin suhtautumisesta, sillä on vaikea kuvitella, että sisarukset nielisivät asian ihan noin vain. Ainakin, jos kyse on hieman iäkkäämmistä, sanotaanko 40-50-vuotiaista sisaruksista.

Tuntuu jo nyt paremmalta, kun on saanut kertoa jollekin tästä asiasta, joka mieltäni kiristää, kun tähän asti en kenellekään ole voinut uskoutua, paitsi lääkärilleni jokin aika sitten asiasta mainitsin ja itseni näin täysin yllätin. Ja se lääkäri oli niin ihana, kun otti asian ikään kuin se olisi ollut maailman luonnollisin juttu. Ei soimannut eikä tuominnut. Se tuntui tosi hyvältä! Tämäkin, että asiasta ensi kertaa lääkärilleni kerroin, on kai merkki siitä, että olen tulossa vahvemmaksi ja aloittamassa lopulta oman tieni kulkemisen muista piittaamatta.

Ehkä sittenkin tulen vielä jonain päivänä, jopa lähitulevaisuudessa, ulos kaapistani sisaruksilleni. Ainakin tuntuu siltä, että prosessi on käynnistynyt. Sen olen päättänyt, että en ainakaan valehtele enää, jos vielä kyselevät viikonlopun menopaikkojani. Seuraan heidän reaktiotansa, jos asia tulee eteen.

Joten kiitos teille kaikille rohkaisevista kommenteistanne :)

Taneli
Ylös
Taneli Vastaa21 / 37 
06.06.2005, 20:47
Viestiä on muokattu
Martin: kiitos myös sinulle kannustuksestasi! Kirjoitit täyttä asiaa!

Taneli
Ylös
miesmies Vastaa22 / 37 
06.06.2005, 22:49
Viestiä on muokattu
Olisi hyvä miettiä myös sitä onko aina kaikki, mitä ei halua kertoa valehtelua ja miksi pitäisi olla velvollinen vastaamaan ja kenelle on vastuussa omista tekemisistään.

Miksi suomalaisten täytyy olla rehellisiä: siis kertoa totuus? Tarvitseeko kertoa asioiden todellista laitaa, kun se aiheuttaa monesti juuri kertojalle helvettejä ja kiusaamista jne.? Mitä sillä saavuttaa vai saavuttaako mitään?

Ei sitä yleensä halutakaan tietää( totuutta).

Ulostulon "uskoontulonomainen" luonne on minua joskus askarruttanut. Se voi olla halua tehdä asioita selväksi ja päästä hämmennyksestä, mutta pääseekö sillä siitä vai tuleeko niitä lisää.

Mikä on tämä jatkuva huonon omantunnon kantaminen ja syyllisyyden tunteet, joka homoseksuaaleja vaivaa? Jos ei kerran sille mahda mitään eikä voi elää heteronormien mukaan, niin so what. Se vain on niin.

Jos olen homo, niin olen homo ja sillä siisti. Asia ei miksikään muutu eikä sille itse voi mitään. Kaikki hintit pakenee isompiin kaupunkeihin, koska siellä voi ottaa rennommin ja kävellä vapaasti miesystäviensä kanssa ja heitä on paljon esim. Hesan katukuvassa. Ei ole muuta paikkaa elää!
Ylös
janne @ Vastaa23 / 37 
06.06.2005, 22:52
Viestiä on muokattu
Onnea matkaan!

Tule siksi mitä olet... :)
Ylös
Paavo Vastaa24 / 37 
08.06.2005, 16:26
Viestiä on muokattu
Ulostuloangsti voi olla tosi järkyttävää. Minusta ainakin tuntui, että minäkuvani menisi täysin murskaksi, jos ikinä koskaan milloinkaan kertoisin kenellekään homoudestani. Vannoin ikuisen verivalan itseni kanssa: en ikinä seurustelisi, en ikinä puhuisi homoudestani, en ikinä kävisi homopaikoissa, en ikinä olisi homojen kanssa tekemisissä.

Kautta kiven ja kannon.

Ensin olin homojen kanssa tekemisissä, sitten kävin homopaikoissa ja puhuin homoudestani niinpä lopulta seurustelin. Minäkuva meni uusiksi, se on myönnettävä. Positiiviseen suuntaan, sillä valehtelun ja itsen kieltämisen aiheuttama itseviha katosivat.

Tsemppiä sulle Taneli minkä vaihtoehdon ikinä sitten valitsetkin. Minulla on reippaasti kuudenkympin paremmalla puolella oleva tuttava, joka pohtii vähän samaa ongelmaa. Uskoisin, että ongelma ei katoa päättämällä, että jumankekka, minähän en tule kaapista ulos ja asia on sillä sipulipihvi, enää se ei häiritse.

Ei se tosin katoa silläkään, että tulee ulos kaapista. Ei ainakaan lopullisesti, sillä onhan homoseksuaalisen tultava ikään kuin kaapista ulos aina kun saa uusia ystäviä tai tutustuu sillä tavalla läheisiin ihmisiin tai on sellaisissa porukoissa mukana, että ei viitsi sitä pientä pikkuseikkaa pitää piilossa. Eikä tämän tarvitse tarkoittaa sitä, että huutaa jokaisen vastaantulijan korvaan olevansa homo, saatana.

Minulle se on sitä, että voin puhua esimerkiksi mahdollisesta (ja tässä ihan kuvitteellisesta Pauli-nimisestä) poikaystävästäni ihan oikeaa nimeä käyttäen sanotaanko nyt veljeni tyttären syntymäpäivillä, vaikka vain kertoakseni Paulilta terveisiä tai että olin eilen Paulin kanssa leffassa ja voi vitsi ette usko... jne., ilman että minun täytyy vääntää Paulista Paulaa, mitä olen joidenkuiden kuullut tekevän.

Mistä tuli mieleeni, että veljeni oli ainakin puheiltaan melkoisen homofobinen tasan niin kauan kuin kuuli että minä olen homo.

Lopuksi apuahuuto: APUA! Ei saa hei lopettaa elämää 40 ikävuoteen. Eihän silloin ole ollut oikeustoimikelpoinenkaan kuin 22 vuotta, ja se on tosi vähän.

Tänne tarvitaan ja halutaan ja on hei vähän niinku pakko saada myös monisärmäinen joukko ikämiehiä, jotta (a) karisisivat pelot vanhoista surullisista yksinäisistä homoluuseriyökpeikoista, (b) jotenkin todellistuisi se homoseksuaalisten ihmisten kirjo, jota määrittävässä sanaliitossa ainoa oikea ja todellinen yhteinen nimittäjä on 'ihmisten' eikä 'homoseksuaalisten' ja (c) että meillekin, joille juonteet kasvoissa ja harmaa tukassa saavat pään kääntymään kohti eikä suinkaan pois, tulee enemmän todellista silmänruokaa.
Ylös
K9 Vastaa25 / 37 
17.06.2005, 18:39
Viestiä on muokattu
Voisinpa kertoa tähän väliin minäkin jotain, kun nyt saitille satuin. Olen juuri täyttänyt 25, eikä vanhempani tiedä homoudestani. Olen alkanut hyväksyä asian itsekin vasta parin viime vuoden aikana, sillä äitini oli kasvattanut, tai ainakin yrittänyt kasvattaa, minusta pienestä pitäen oikein kunnon homovihaajaa. Muistn mm. yhden tapauksen, kun olin alle kymmenvuotias ja jossain lehdessä oli juttu jossa esiintyi homoseksuaali, niin äitini sysäsi lehden miltei naamaani ja ilmoitti suurieleisesti että tässä on elukka joka ei ansaitse elää.
Aion joka tapauksessa lähitulevaisuudessa kertoa sille nartulle, vaikka tiedän, että siitä tulee katastrofi.
Vaikka äitini teki kaikkensa että oppisin vihaamaan homoja, lesboja - ja kaikkia muitakin, jotka eivät ole valkoisia kristittyjä heteroita, eipä sillä - hän sai minut kuitenkin lopulta oppimaan vihaamaan vain häntä itseään.
Ylös
K9 Vastaa26 / 37 
19.06.2005, 20:17
Viestiä on muokattu
Niin no täytynee kuitenkin lisätä että vaikka hän onkin kapeakatseinen ja suvaitsematon, on hän silti äitini (se "narttu" on jälkeenpain ajateltuna aika voimakas ilmaus:/). En kerro hänelle suuntautumisestani siksi, että saisin hänent pois tolaltaan, vaan koska en jaksa enkä viitsi enää salailla asiaa.. joten minun näkemykseni topicin kysymykseen on, että tiedän kokemuksesta, tällaisen asian salaaminen vuosienkin ajan, voi olla henkisestihyvin raskasta. Tietysti joku muu voi ajatella asiasta toisin.
Ylös
Esko @ Vastaa27 / 37 
19.06.2005, 21:47
Viestiä on muokattu
Olisikohan syytä aina ensimmäiseksi arvioida sen henkilön, jolle asiasta aikoo kertoa, henkiset voimavarat? Jos kaikille ei ole mahdollista oivaltaa paljonko on yksi ynnä yksi, niin lienee aika selvää, ettei tällaiselle henkilölle kannata mennä esitelemään korkeamman asteen yhtälön ratkaisukaavojakaan. Ja sitten vielä; usein sanotaan, että kyllä se ymmärtää. Onhan se akateemisesti sivistynyt, käynyt yliopistot ja kaikki. Vaan totuus onkin sitten jo toinen juttu. Tuolla, missä sivistys oli olemassa jo silloin, kun täällä Pohjolan perillä asuttiin havumajassa vailla kirjoitus ja lukutaitoa, tavataan sanoa, ettei koulutus ole sama asia kuin sivistys. Näiden kahden asian toisistaan erottaminen, ja sen oivaltaminen, että korkeastikin koulutettu voi olla täysi moukka, tuottaa täällä joskus kummasti ongelmia.
Ylös
weinaa Vastaa28 / 37 
22.06.2005, 14:56
Viestiä on muokattu
Minä uskon nobel-runoilijan sanoin:

(- - -)
Kukaan ei saa selville, olen siitä varma
ei vaimo, ei seinä,
ei edes lintu, sillä se saattaisi laulaa.

Uskon käteen, joka ei tartu tehtävään,
uskon menetettyyn uraan,
uskon vuosien hukkaan heitettyyn työhön.
Uskon, että salaisuus menee mukana hautaan.
(- - -)

W. Szymborska "Keksintö", suom.Jussi Rosti
Ylös
Pora-liike Vastaa29 / 37 
23.06.2005, 14:39
Viestiä on muokattu
"K9
17.06.2005, 18:39 äitini oli kasvattanut, tai ainakin yrittänyt kasvattaa, minusta pienestä pitäen oikein kunnon homovihaajaa. Muistn mm. yhden tapauksen, kun olin alle kymmenvuotias ja jossain lehdessä oli juttu jossa esiintyi homoseksuaali, niin äitini sysäsi lehden miltei naamaani ja ilmoitti suurieleisesti että tässä on elukka joka ei ansaitse elää."

Minun äitini on suunnilleen samaa kaliiberia.
Hän on kaiken lisäksi pitkävihainen, katkera ja häpeää menneisyyttään. Vuoden 1939 tapahtumien seurauksena hän jäi osattomaksi ja siitä hän on katkera. Minusta hän saisi pikemminkin olla kiitollinen että hän sai ylipäätään pitää henkensä.

Mutta jos hän on vihannut jo yli 60 vuotta, niin minä olen aika varma että jos tulen ulos kaapista hänelle, niin hän vihaa kyllä elämänsä loppuun asti. Sellaisiin ihmisiin pätee se, mitä Ulrike Meinhof on sanonut:

"Te ette tajua tämän vihan mittakaavaa: He eivät vihaa meitä sen takia mitä me olemme tai olemme tehneet, he vihaavat meitä koska heidän täytyy, sillä muuten he tuhoutuisivat".

Tuollaisen ihmisen elämässä viha on kantava voima, osa identiteettiä.

"hän sai minut kuitenkin lopulta oppimaan vihaamaan vain häntä itseään. "

Joku päivä sinä vihaat vielä itseäsi ja se on perin surullinen päivä.

"vaan koska en jaksa enkä viitsi enää salailla asiaa.. "

Hän ei ansaitse sinun ulostuloasi. Helmiä sioille.
Ylös
ei kannata Vastaa30 / 37 
24.06.2005, 19:23
Viestiä on muokattu
Ei tietenkään kannata. Kaapistatulo ei koskaan lopu, vaan aiheuttaa ikuisen hermopaineen, ellei tule julki televisiossa tai lehdessä tai ole kuuluisuus.

Joudut miettimään joka välissä, kuka tietää, kuka ei, mihin voin mennä, mihin en, mitä uskallan tehdä, mitä en. Parasta vain elää kahta elämää, nauttia molemmista erikseen eikä pilata molempia.
Ei heterot kuitenkaan ymmärrä koskaan, että homojen rakkaus on samanlaista kuin heidän, ei maksa vaivaa kertoa.

On sanonta, että "Kannattaa kertoa totuus, se on helpoin muistaa."
Minun versioni on, "Kannattaa valehdella paria poikkeusta lukuunottamatta kaikille, se on helpoin muistaa." Mitä enemmän homoudestasi tietäviä henkilöitä on, sitä enemmän asetat itsellesi paineita ja turvattomuutta. Joten kannattaa tarkkaan harkita, onko henkilön tarpeellista tietää. Miesystävän pitää tietää, muiden... ei välttämättä.
Ylös
marianna Vastaa31 / 37 
26.06.2005, 18:02
Viestiä on muokattu
"Kaapistatulo ei koskaan lopu, vaan aiheuttaa ikuisen hermopaineen"

Se on totta, että kaapistatulo on jatkuvaa. Uusiin ihmisiin tutustuessa joutuu väistämättä jossain vaiheessa miettimään, kertoako tuolle vai ei, ja jos kertoa, miten se vaikuttaa kyseiseen ihmissuhteeseen. Kyllä se aiheuttaa välillä paineita. Mutta minusta paljon suurempaa painetta aiheuttaisi se, että joutuisi salaamaan kaikilta, joutuisi aina miettimään sanojaan, eikä siis voisi olla kenenkään seurassa aivan oma itsensä.

"Ei heterot kuitenkaan ymmärrä koskaan, että homojen rakkaus on samanlaista kuin heidän"

Ei kaikki ymmärräkään, mutta onneksi heitäkin löytyy paljon, jotka ymmärtävät.
Ylös
ei kannata Vastaa32 / 37 
27.06.2005, 04:56
Viestiä on muokattu
En nyt haluaisi levittää eripuraa kun lesbot ja homot juttelevat sulassa sovussa samalla palstalla, mutta pakko se on sanoa...

Lesbojen ja homojen kokemat vaikeudet, katuväkiväkivallan uhka ja henkiset paineet on keskenään valitettavasti aivan eri mittasuhteissa.
Homothan ovat tästä, vaikkei sitä julkisesti sanota, ikuisesti katkeria lesboille, jotka taas kokevat syyllisyyttä asiasta ja purkavat sen aggressiona ja halveksuntana homoihin.

Naisen rooli on aina vapaampi, koskettaminen on heteronaisten ystävyydessäkin jo sallitumpaa. Naiset eivät joudu armeijaan ja "tosimies" -mallien tupuksen kohteeksi, suihkuihin homofobisen, aggressiivisen mieslauman kanssa siellä. Harva mies lyö naista kadulla julkisesti, vaikka olisi lesbokin. Perheväkivalta on ainoa tilanne, missä mies naista lyö - silloin kun kukaan ei näe. Sellaiseen lesbot joutuvat harvemmin kuin heteronaiset, koska miestä ei perheeseen kuulu.

Kaapista tulemiseen pidän kantani, don't ask don't tell.
Ylös
ei kannata Vastaa33 / 37 
27.06.2005, 05:08
Viestiä on muokattu
Ja mitä heteroiden ymmärtämiseen tulee, he ymmärtävät homoutta koska on opetettu että se on nykyaikaisen kansalaisen velvollisus. Kuitenkaan heterot eivät sydämessään ja tunnetasolla tiedä tai ymmärrä mitä homorakkaus tai homona maailman kokeminen on, se on heille kuin jokin helvetin nälkäpäivän keräys... laitetaan lantti, niin omatunto puhdistuu.

Suurin osa suomalaisista on ollut joskus nälissään, joten nälkäpäivänkeräyskin on heille ymmärrettävämpi ja koskettavampi ongelma kuin homous.

Hetero näkee parisuhteen kauneuden ytimenä dualismin, vastakkaisuuksien symbioosin. Niitä ei homo/lesbosuhteesta löydy. Siksi homosuhde on heteron silmissä vähempiarvoinen, vähemmän sykähdyttävä ja kaunis. Ei maksa vaivaa kertoa.
Ylös
ei kannata Vastaa34 / 37 
27.06.2005, 05:28
Viestiä on muokattu
Lisätäkseni tuohon vielä sen, että heteronaisten mielipiteet seksuaalivähemmistöihin ovat pehmeämmät yleisesti, heteromiehet taas hyväksyvät vain lesbot.

Miesten ja naisten välinen epäsuhta tasa-arvossa kääntyykin päälaelleen, kun kyse on homoista ja lesboista.

Luomakunnan arvojärjestys kun on

1. Heteromies
2. Heteronainen
3. Lesbonainen
4. Homomies
Ylös
peter Vastaa35 / 37 
27.06.2005, 10:15
Viestiä on muokattu
No huhhuh. Pidä hauskaa, "ei kannata". Maailma, jossa sinä elät ei näytä olevan millään tavalla kosketuksissa minun maailmaani. Ja se on parempi niin.
Ylös
Sebastian Vastaa36 / 37 
07.07.2005, 07:19
Viestiä on muokattu
Itse kerroin äidilleni sen jälkeen, kun olin varma silloisesta suhteestani, joka kesti monia vuosia. Tietysti äitini oli järkyttynyt, mutta hän oli myös arvannut viedessäni poikaystäväni näytille.

Klassiset kysymykset, kuten, missä olen kasvattanut sinut väärin, voisiko homous johtua isättömyydestäni, nousivat pintaan. Lopuksi hän sanoi, että hyvä niin, mutta älä tuo poikaystävääsi enää tänne.

Kerroin äidilleni, että sinulla on nyt kaksi vaihtoehtoa

1) joko hyväksyt
2) et hyväksy

Jälkimmäisessä vaihtoehdossa et koskaan enää tule kuulemaan minusta. Tiedän, että moinen uhkaus kuulostaa julmalta, mutta minulla ei ollut vaihtoehtoa. Loppujen lopuksi, hän hyväksyi homouteni. Ehkä siihen liittyy vielä sellainen asia, kun kerroin olevani onnellisempi kuin koskaan.

En minäkään spekuloi, mistä heterous johtuu.

Yksikään ystäväni ei ole kääntänyt selkäänsä minulle, päin vastoin, he olivat asiasta enemmän innoissaan kuin minä ja pyysivät tuomaan poikaystävääni näytille. :-D

Koskaan ei ole liian myöhäistä olla sinut itsensä ja ympäristön kanssa, kaapissa oleskelu on uskomattoman rankkaa, joka syö ihan turhaa energiaa sinusta. Minulle kaapista ulostulo oli aika helppoa, koska olen voimakastahtoinen ihminen.

Tsemppiä.
Ylös
otso Vastaa37 / 37 
07.07.2005, 09:28
Viestiä on muokattu
"Kaapistatulo ei koskaan lopu, vaan aiheuttaa ikuisen hermopaineen"

Varmuus omasta identiteetistä helpottaa tätä asiaa ja paljastumisen pelko jää vähemmälle. Kun tuntuu siltä ettei mitään paljastettavaa ole omana itsenä olemisessa.. Onhan se totta että joskus joutuu tilanteisiin jossa tuntee olevansa pihalla vaikka miten on ulkona. Multa esim kyseltiin lastenhankkimisaikataulua tavalla josta yksityisyyden kunnioittaminen oli kaukana. En tehnyt siitä tai muusta elämästäni sille puolitutulle selkoa, kyselköön lisää jos oikein paljon kiinnostaa.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy