ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Olitko suosittu koulussa?

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
Tooney Vastaa1 / 34 
31.01.2005, 18:59
Viestiä on muokattu
Gallup aiheesta, olitko suosittu luokkakavereiden keskuudessa yläasteaikana?

Halusivatko jätkät olla kavereitasi vai juttelivatko vain tytöt sinulle? Vietitkö välitunnit enimmäkseen yksinäisenä, vai kaveriringin piirittämänä?
Ylös
martin Vastaa2 / 34 
31.01.2005, 19:14
Viestiä on muokattu
Taisinpa olla itse - poikana! - hyvin suosittu tyttöjen keskuudessa. Poikien juttuihin en päässyt mukaan.
Ylös
ju_s_t_m_e Vastaa3 / 34 
31.01.2005, 22:10
Viestiä on muokattu
Yhdyn täysin edelliseen puhujaan... köh...
itse myös aina ollut yksi tytöistä, en ikinä ole ollut kiinnostunut jääkiekosta/jalkapallosta ym. vaan jutellu likkojen kanssa syvällisiä. Aina kylillä pyöriny likkojen kanssa, parhaat kaverit on likkoja...
jotenkin hetero miehet on vaan TYLSIÄ...
ei millään pahalla, muttei kyllä kovin hyvälläkään ^^
Vielä joskus kun löytäs sen toisen gay-mielisen jätkän, niin ois
sitte joku hyvä miespuolinenkin ystävä...
Ylös
Holger @ Vastaa4 / 34 
31.01.2005, 22:23
Viestiä on muokattu
Mä olin vähän sellainen luokan stara, aina esillä ja suuna päänä kaikessa mukana. Mutta vasta oikeastaan luokiossa mulla olin paljon "tyttöystäviä". Sain ajokortin heti vuoden alussa, melkein ensimmäisenä meidän luokalla. Mulla oli aina auto tyttöjä täynnä kun käytiin ruokatunnilla tai hyppytunnilla kahvilla.

Homoksi mua ei kai luultu (tai mistäs minä tiedän), sillä penkkareissa mua tituleerattiin lähes mahtisonniksi "erittäin lukuisien naisystävien" vuoksi. Heh ;=) Mutta oli mulla pari hyvää ystävää - tyttöjä - joilta sain joululahjaksi pehmoleluja sun muuta (vaikka heillä oli kundikaveritkin), kun mä olin niiiiiiin hyvä ystävä.

Voi sentään - niiden aikojen jälkeen en sitten enää hyväksi ystäväksi ole kelvannutkaan...

Mutta poikien jutuista - jalkapallosta ja lätkästä - olin ihan pihalla! Uh, vieläkin inhottaa koulun jumppatunnit!
Ylös
henrik Vastaa5 / 34 
31.01.2005, 23:20
Viestiä on muokattu
Isoveli oli koulun 'kingi' ja koulun tyttöjen fantasioissa, joten pääsin suloisena pikkuveljenä ratsastamaan veljen maineella.

Kaikkialla mukana. Olin hyvä joukkuelajeissa ja urheilussa ylipäänsä. Ja tiukasti kaapissa :) Kaunis tyttökaveri kainalossa..
Ylös
tossavainen Vastaa6 / 34 
31.01.2005, 23:23
Viestiä on muokattu
mä oli suosittu isojen nastojen jengissä jota johti mun broidi.
omalla luokalla olin muita kundeja pidempi ja voimakkaampi, kuten broidi omallaan. nostelimme rautaa, futasimme, sporttiset kundit sai aina arvostusta. pärstä peilissä oli tuollon ok makeella fledalla. taisin olla aika kovis.
Ylös
jeps Vastaa7 / 34 
01.02.2005, 13:24
Viestiä on muokattu
Mä taisin hieman samaistuuu Holgerin tarinaan, kavereita riitti, ja kunnon ystäviäkin oli. Tyttöystäviä tosin ei, ja kukaan tuskin epäili homoks, mut nykyyän oon jo kaapista hieman tullutkin mut eipä siitä kukaan ollut moksiskaan, oikeestaan ei kehtaa kukaan siitä mitään sanoa kun sen verran hyvä kaverin oon monelle ollut
Ylös
Herz Vastaa8 / 34 
01.02.2005, 14:42
Viestiä on muokattu
Hmm. Siis ylä- ja ala-asteella olin enemmän poikien frendinä kuin tyttöjen, mut lukiossa alko ihan uudet kuviota ja taisin pitkälti hengata tyttöjen kanssa.

Mun heteroystävät, siis miespuoliset, on kyllä yleensä olleet niin outoja, ettei niitä jääkiekot yms. kauheesti kiinnostanut.

Olin suositumpi kyl lukiossa kuin peruskoulussa, mut lukiossa meininki oli vähän erilaista.
Ylös
-mango- Vastaa9 / 34 
01.02.2005, 17:17
Viestiä on muokattu
Ma en ole ollut kovinkaan suosittu ikina koulussa. Siis en ole ollu mitenkaan likkojen paivaunissa jne jne.. Mul oli muutamia tyttoystavia yla-asteella, mut tulin ysilla vahingossa ulos kaapista, eraan "ystavan" avustuksella, joten siina kaikki. Kyl ma siita lahtien olen ollu aina likkojen kanssa tosi hyvis valeissa. Mut on kyl varmaan koko ajan luultu homoks, ehka.. Ma olin aina se, joka pukeutu kaikkein hienoiten ja erikoisimmin, ainut poika, joka kavi kasvohoidoissa jne. tyttojen hompotyksissa ja tein kaikkeni, etta natin hyvalta.. Mut joka tapaukses kyl ma olen aina kaverijengin kanssa hengailemassa jne.. En ma edes osaa olla yksin.. Miten se tapahtuu?
Ylös
cruel Vastaa10 / 34 
01.02.2005, 22:10
Viestiä on muokattu
Yläasteen olin "täydellinen oppilas", jolla ei ollut kavereita ollenkaan. Lisäksi satuin muinoin tanssimaan balettia, joten lumipalloa, loukkauksia ja muuta sateli ihan liikaa.

Lukiossa aloin vittuuntua, olemaan villimpi ja muutama ystäväkin kertyi. Aloin hengailemaan enemmänkin "IN" tyyppien kanssa. Lopulta kun vedin kaapinovet auki niin olin totaalisen huipulla! Muuten olin vaan kovin sekaisin.

Nykyään on paljonkin ystäviä, mutta usein kuitenkin huomaan hakeutuvani takaisin omaan itseeni...

"Olemme vankilassa, koska olemme vahvoja ja itsenäisiä. Älä unohda kuka olet. Paras osa meistä on piilotettu. Muista tämä kaikki. Jokainen loukkaus, jokainen kyynel."

Aijoo. Yläastetta kanssani käyneet idiootit -ei sääliä.
Ylös
JaquelineNatla Vastaa11 / 34 
02.02.2005, 00:34
Viestiä on muokattu
Minä en ollut peruskoulussa koskaan suosittu. Jouduin viettämään kaikki yhdeksän vuotta samojen naamojen kanssa, jotka eivät juurikaan kamalasti pitäneet minua sellaisena henkilönä jonka kanssa kehtaisi jutella tai liikkua.

En tiedä miksi, minä olin aina sellainen oman tieni kulkija. Halusin tehdä asiat aina vähän eri tavalla kuin muut. Ehkä minua jopa pelättiin hiukan sen takia. Olin hirveän kiltti oppilas, mutta en ihan täysin tunnollinen niissä aineissa jotka minua eivät kiinnostaneet. Taiteelliset aineet olivat intohimoni ja minun piti olla aina paras. Myöhemmin innostuin liikunnasta. Englannin arvosana oli myös kunniakysymys minulle kun taas matematiikka ja kaikki aineet joissa sitä tarvittiin olivat loputtoman tylsiä ja lähinnä piirtelin kirjoihin ja vihkoihin..

Pukeutumiseni oli toisinaan melko kummallista näin jälkeenpäin ajateltuna. Usein käytin flanellipaitoja ja reikäisiä farkkuja suinkaan välittämättä muodista. Sekin sai toiset muotitietoisemmat nuoret karsastamaan minua. En myöskään pelännyt saattaa itseäni hieman naurunalaiseksi silloin tällöin. Ehkä toiset ajattelivat että se on noloa.

Minulla oli kaksi hyvää ystävää joista tosin toinen, poika, jäi uuden ystävän varjoon ja unohtui. Ehkä se johtui myös murrosikään tulemisesta. Toisaalta suhtautumiseni poikiin ei juurikaan muuttunut siitä mitä se oli ala-asteella. Pojat olivat kivoja kavereita.

Yläasteella sekä tytöt että pojat muuttuivat vihamielisemmäksi minua kohtaan. Toisaalta kimpussani olivat ne pari pervoilijaa jotka ehdottelivat joka välitunnilla jotain.

Masennuin ja sairastuin anoreksiaan kun ajattelin etten ole oikein minkään arvoinen ja koulussa oli niin stressaavaa että ajattelin että ehkä minulta ei vaadita niin paljoa jos olen sairas. Itsetuntoni laski pakkasen puolelle. Tämä ainoa oikea ystäväni kuitenkin auttoi minua pääsemään ylös pohjamudista ja lopulta pystyin taas arvostamaan itseäni.

Menin toiseen lukioon ja otin kunnon hikariasenteen siellä. Entisestä 8,5 keskiarvon oppilaasta tuli 9,6:n hikipinko. Pukeuduin kauniisiin vaatteisiin, yleensä tiukkoihin toppeihin ja farkkuihin ja mustiin housuihin. Minua pidettiin jonain kaikkitietävänä kun heti annoin itsestäni sellaisen käsityksen että osasin kaikkea. Ei se ilmaiseksi tosin tullut, vietin yökausia tutkimalla tunneilla läpikäytävää aineistoa etukäteen tietokirjoista. Sain jopa stipendin!

Minusta alkoi kehittyä aivan eri ihminen..tai ehkä pikemminkin juuri se ihminen joka oikeasti olen ja jonka olin unohtanut pitkäksi aikaa. Sain aivan ihania luotettavia ystäviä joiden kanssa oli aina hauskaa. Luokassamme tosin piili yksi teinipirukin joka alkoi vihata minua yli kaiken. Kun kaveerasin luokan poikien kanssa, hän ei voinut sietää sitä. Myöhemmin luokkamme jakaantui kahtia. Harrastimme pientä näpistelyä erään ystäväni kanssa jos oli tylsää. Ei mitään vakavampaa..koulun kotsaluokasta vain katosi läjittäin myyjäisten ylijäämäleivoksia ja pari litraa jäätelöä:D En enää keskittynyt opiskeluun niin paljoa kun tiesin että jos yritän niin pärjään missä vain. Aloin sitten lintsata tunneilta, se oli ainoa pahispuoleni jonka opettajat näkivät. Jos olisin mennyt kertomaan heille näpistelystä, he olisivat nauraneet hyvää vitsiä. Sain anteeksi paljon lepsuilua.

Lukiossa olin siis suosittu. Siellä muutuin itsetietoisemmaksi itsekseni ja ne pari vuotta siinä lukiossa olivat koulunkäyntini parhaimmat.

Kauhea romaani:D Innostuin kirjoittamaan kun nukuin niin pitkät päiväunet enkä enää saa unta eikä ollut muutakaan tekemistä..
Ylös
martin Vastaa12 / 34 
02.02.2005, 02:22
Viestiä on muokattu
JaquelineNatla!
Luin ihan suurella mielenkiinnolla kirjoituksesi!

Muutkin viestit olivat sellaisia, että ajattelin jatkaa hiukan omaani teemasta:
Olin ala- ja varsinkin yläasteella tosi yksin. Olin sellainen todella kiltti poika, joka oli helppo ottaa väkivallan kohteeksi. Minua nöyryytettiin ties miten. Kuljin kuitenkin siitä huolimatta omalla tielläni eteenpäin.
Tähän omaan tieheni kuului baletti. Muistan, kuinka innoissani saavuin ensimmäiselle tunnille: meitä oli 50 tyttöä ja yksi poika - minä. Se oli ihanaa! Mutta jopa balettiryhmän tytöt huutelivat minulle kaupungilla myöhemmin.

Olin koulussa vapautettu urheilusta lähes koko kouluaikani. Ylä-asteen 9. luokalla en saanutkaan koko vapautusta, vaan minulla oli erikoisohjelma. Kerran pojat halusivat minut mukaan jalkapalloon, koska yksi pelaaja puuttui. Muistan vieläkin riemuni, kun tein maalin...kunnes joku hieman ärtyneenä kertoi sen olevan paitsiotilanteessa tehty. Kuvaavaa on, että en käsittänyt tätä, sillä en tiennyt, mitä on "paitsio".

Olin teoreettisissa aineissa oikeastaan lyömätön. Se ei lisännyt suosiotani muiden oppilaiden keskuudessa - päinvastoin. Lukiossa kaikki sitten muuttui ja pidänkin tuota aikaa yhtenä elämäni ihanimmista.
Ylös
Glad Vastaa13 / 34 
02.02.2005, 06:12
Viestiä on muokattu
Mielenkiintoinen aihe, menneestä. Olin kyllä itse suosittu. Välitunnilla minua piirittivät kaverit, koska vedin koulussa opiskelijoitten musaohjelmia ja harrastin opiskelijateatteria, kaikkea mikä kuulosti joltain kiehtovammalta kavereitten keskuudessa.
Kaverini olivat silti enemmän nörttejä kuin urheilijoita. Joskus mentiin "iskemään naisia" viikonloppuna eräitten komeitten urheilijapoikien kanssa, silloin olin jo huomannut että minussa todella on jotain erilaista. En ollut yhtään kiinnostunut naisiin liittyvistä alapääjutuista, mutta käyttäydyin kuin muutkin..ja siinä hekoteltiin samoille asioille.
Jostain syystä kaverini eivät puhuneet homoista koskaan erityisemmin loukkaavasti tai pahasti. Päinvastoin muistissa on kaveripiirien bileissä ja saunailloissa tapahtuneet huumorimielellä tehdyt jutut, joissa kokeilu kuului asiaan ja mentiin aika pitkälle. Ei kuitenkaan "seisokkeja" pidemmälle.

Minkäänlainen häpeily tai alemmuus ei kuulunut minun kaveripiiriini. Niin tytöt kuin pojat pidettiin yhtä, meitä oli monenlaisia ja erilaisia ihmisiä yhdessä, mutta yhteenkuuluvuuden tunne oli mahtava.

Tosin jotkut tytöt alkoivat mitä ilmeisemmin ihmetellä ettei minusta ollut liikkeellä samanlaisia juttuja kuin muista pojista. Tosin olin kokeillut tyttöjäkin, joten se riitti "maineen" säilyttämiseen.
Minua kai pidettiin vekkulimaisena, kujeilevana ja siihen kai liitettiin kaikki muukin sellaisenaan, mitään ihmettelemättä.
En siis koskaan joutunut olemaan yksin, päinvastoin. Seuraa riitti joskus liiankin kanssa. Itse hämmästyin sitä että seuraani kaivautuivat myös sellaiset ronskit poikakaverityypit, joita vähiten lähelleni odotin.
Pojille olin liiankin ystävällinen omasta mielestäni, ja tytöille taas hillityn kohtelias, mikä kiehtoi eräitä tyttökavereitani todella paljon.
Olen kuitenkin hoikka ja en mikään ronski, ehkä ulospäin suuntautuneisuus on tässäkin avainsana.
Ylös
Kosti-71 Vastaa14 / 34 
02.02.2005, 08:08
Viestiä on muokattu
Mä taas oli koulukiusattu noin 6.-9. luokkaan. Syynä taisi olla sairauteni ja sitten hieman erikoinen ulkonäköni. Tämä kaikki on lyönyt leimansa tähänkin päivään, huonon itsetunnon muodossa. Joskin tämä on en todella ajoittaista, mutta silti en tunne olevani mitenkään suosittu miesrintamalla. Näissä piireissä kun mennään eteenpäin ulkonäöllä ja vaatteilla. Siis sillä miltä sä näytät. Se on valitettavan totta. Mutta onneksi elämässä on muutakin "piirit"joihin pitäisi kuulua. Ja kaikesta huolimatta elämä on ihanaa.
Ylös
Schlager Vastaa15 / 34 
02.02.2005, 08:52
Viestiä on muokattu
No, minä olin aina peruskoulussa koko koulun kiusattu. Erotuinhan joukosta "enemmän kuin laki sallii". Minun ei kuitenkaan ole tarvinnut miellyttämään koskaan muita. Lukiossa olin pidetty niiden joukossa, jotka oikeasti rakastivat syvällisempiä keskusteluja. Kauppaoppilaitoksessa olin luokkani inhotuin, mutta muun koulun keskuudessa luokkani suosituin eli se, jonka luokse oikeasti tultiin juttelemaan. Kansanopistoissa olen ollut vaihtelevassa suosiossa, avoimessa yliopistossa ehkäpä kuitenkin yksi pidetyimmistä.
Ylös
jesse. Vastaa16 / 34 
02.02.2005, 09:07
Viestiä on muokattu
taisin itse olla kouluaikoina " tasapuolisesti " sekä suosittu että inhottu . alaasteella jota kävin 3.ssa eri koulussa , olin ensimmäiset 5v. suosittu , mutta 6 luokalla olin meidänluokan " painajainen ". yläastella taas olin suosittu , naapuriluokan tyttöjen silmissä . heidän kanssaan minä ainoona poikana tyttöporukassa pyörin. poikienkin kanssa tulin ihan hyvin juttuun , vaikka ei mua juurikaan poikien " maailma " kiinnostanut . enemmän minä tunsin omakseni tuon " tyttöjen maailman " . tuntui kuin olisin ollut yksi heistä . pakollisen koulun jälkeen , tuli siirto ammattikoulun ja siellä olin luokan " ongelma tapaus " . mutta se vuos ammattikoulussa oli mun " elämäni yliopisto " , kasvatti mua henkisesti enemmän kun viimmeiset 24v. yhteensä sen jälkeen.
Ylös
lonely Vastaa17 / 34 
02.02.2005, 11:36
Viestiä on muokattu
Tämä on mielestäni erittäin mielenkiintöinen aihe ja sellanen johon ite pystyn samaistumaan. Nimittäin omalla kohdallani voin sanoa et olin aika ujo sekä ylä- että ala-asteella, ja monet käyttivät sitä hyväks kiusataaksen minut jatkuvasti. Syntyperältään en oo suomalainen, vaan bosniasta kotoisin ja varsinkin sodan aikana mua kiusattin ja jopa kidutettiin uskontoni takia. Mul oli tosiaan ala-asteel yks kaveri, mut enimmäksen tulin toimeen tyttöjen keskuudessa. Murrosiässä tilanne todel paheni, koska mä tiesin jo 13 vuotiaana tykkäävänsä kundeista ja se oli tosi paha kun mä jopa ihastuin sellaisen luusereihin jotka kiusasivat mut. Täällä suomes suoritin kauppiksen ja tilanne oli aivan erilainen, tosiaan täälläkin tulin paremmin toimeen tyttöjen kans. Tällä hetkellä mun kaveripiiri kuitenkin koostuu kundeista ja mul on kaksi todellistä ystävää joille voin kertoa periaatteessa kaiken.
Ylös
JaquelineNatla Vastaa18 / 34 
02.02.2005, 17:41
Viestiä on muokattu
Martin, mahtavaa että uskalsit harrastaa balettia senkin uhalla että toisilla oli pahaa sanottavaa!

Tuosta jalkapallosta tuli mieleen se kun minä olin seuraamassa poikien jalkapalloa kerran tai olin mukana heidän liikuntatunnillaan ja heidän joukkueestaan puuttui yksi pelaaja niin minä hyppäsin remmiin mukaan opettajan pyynnöstä. Vastajoukkueessa oli muuan Toni-niminen isokokoinen poika joka suoraansanottuna vihasi minua. Minäkin sain yhden maalin sitten tehtyä ja tästäpä Toni suuttui niin että meni ja paiskasi polkupyöräni täysillä maahan.

Tällaista selittämätöntä vihaa ja vastenmielisyyttä sain osakseni peruskoulussa enkä osaa oikein tarkalleen selittää mistä se tuliO_O

Koulukiusaaminen, tuo ainainen maanpäällinen helvetti, piinaa kyllä liiankin monia. Toisaalta sillä voi olla ihan kasvattavatkin vaikutukset. Ja varmasti onkin. Asiat pitää koittaa kääntää jotenkin hyödykseen:D
Ylös
Pete Vastaa19 / 34 
03.02.2005, 02:00
Viestiä on muokattu
Dober dan, Lonely.

Mistä päin Bosniaa olet kotoisin?
Ylös
lonely Vastaa20 / 34 
03.02.2005, 15:50
Viestiä on muokattu
Pete: no vastataakseen kysymykseesi, mä oon ihan kroatian rajalla olevasta pikkukaupungista 50 km kaupungista banja luka, hyvin opittu toi tervehdys ;)
Ylös
japicoot Vastaa21 / 34 
04.02.2005, 06:04
Viestiä on muokattu
Oon ollu ihan pennusta asti poika muiden joukossa (vaikka olinkin siis tyttö), pelasin fudista luokan kundien kans välitunneilla, mulla oli jopa poikanimi :) Kai se ois kuulostanu sit hölmöltä huudella tyttöä kentällä, en tiiä? Poikahan mä niille olin. Vaatteet oli kans sitä luokkaa että mummot huuteli vaan että tulkaas pojat alas puusta... Jotkut näki niskasta mun ponnarin ja totuin lauseeseen: ai sori sä ootkin tyttö...jotkut jätti sen tyystin huomiotta. Koulussa kiusattiin, pistin hanttiin, ja sitten kiusattiin siitä. Lunastin paikkaani pikkuhiljaa. Välillä oli jopa tyttökavereita, ja musta pidettiin, ihmisenä. Olin vaan niin outo etten aina mahtunut tyttöjen porukkaan. Yritti ne joskus työntää meikkiä mun naamaan ja laittaa mua kauniiks, tukkaa ja vaatteita myöten sain hyviä neuvoja mut en mä oikein viihtynyt sellasessa. Olin onneks siinä mielessä sinnikkäästi oma itteni. Oman luokan porukka ei kiusannut pahemmin, isommilla pojilla oli joku pakollinen tarve nimitellä esim. transuks. Murrosikä veti mut kaappiin edelleen hyvin poikamaisesta olemuksesta huolimatta. Yläasteella jopa opettajat osallistuivat kiusaamiseen...tietämättään. Ja nuoremmat kundit. Siinä mielessä olin kai sitten suosittu. Kukaan ei tienny mun oikeeta nimeä, mutta lempinimistä mut tunnettiin. Oikein julkkis taisin olla. Päätin olla välittämättä, kieltää koko asian ja tällä asenteella onnistuin jopa itselleni todistamaan olevani hetero. Äitikin epäili, mutta kielsin. Suutuin jopa, koin sen loukkauksena.

Kunnes nainen lukiossa ilmaisi kiinnostuksensa... Siitä alkoi pitkä hidas prosessi ja nyt sitten vasta pikkuhiljaa olen pääsemässä sinuiksi itseni kanssa (6 vuotta kesti). Täytyy sanoa että jos olisin alunperin tajunnut vaihtoehdon olevan olemassa, en olisi kyllä kaappiin mennyt. :)
Ylös
Pete Vastaa22 / 34 
04.02.2005, 16:20
Viestiä on muokattu
Lonely.

2 vuotta oli aikaa opetella Tomislavgradissa, Medugorjessa, Vitezissä, Doboissa ja Visokossa YK:lla ja IFORilla. Nyttemmin tosin jo aika ruosteessa...
Ylös
lonely Vastaa23 / 34 
04.02.2005, 18:06
Viestiä on muokattu
Pete: Vautsi, nostan hattun sulle kun lähdit vapaaehtoisesti sinne=)
Ylös
Pohjosen poika Vastaa24 / 34 
07.02.2005, 17:28
Viestiä on muokattu
Melkein vihastuin, kun luin aiheen, mutta sitten ajattelin, että so what - tästäkin voi keskustella. Olin ihan kivannäköinen ja kohtalaisesti porukkaa ympärillä, lukioaikanakin. Se mikä aina vain risoo on se, että lukion tokaluokalaiset piirsivät penkkareihin luokkakuvasta ison piirustuksen koulun seinälle ja minut oli piirretty suoraan kuvasta tytöksi. Siitä en pitänyt. Minusta opet olisivat voineet hieman puuttua tähän, koska se kyllä vaikuttaa itsetuntooni aina vain, vaikka tapahtumasta oli toisakymmentä vuotta aikaa.
Ylös
prinssi Vastaa25 / 34 
07.02.2005, 18:38
Viestiä on muokattu
Taisin olla mukava ja ihan kivan näkönen, kun monet tytöt olivat kiinnostuneita musta jo ala-asteella. En kuitenkaan seurustellu, koska ajatus ahdisti. Mulla oli paljon ystäviä. Ei koskaan seurasta puutetta. Pääasiassa tyttöjä, koska Poikien jutut ei kiinnostanu. Urheilin ja harrastin monenlaista, poikienkin porukoissa. Pärjäsin kai tarpeeksi hyvin, koska olin melko hyväksytty joukkueissa poikien kanssa. Yläasteella en peitellyt erilaisuuttani, vaan pidin avoimesti niistä asioista, joista pidin. Tietyt tilanteet, joissa olen juuri ehkä tietyn tyttömäisemmän käytöksen tai kiinnostusten kohteiden vuoksi joutunut kiusatuksi, ovat jättäneet pysyvän jäljen itsetuntoon. Taistelin lukiossa ollakseni päällepäin miehekkäämpi. Liitän sen myös kasvuuni mieheksi. Onnistuin karsimaan käytöksestäni ne piirteet, joita itsekin inhosin. Armeijassa ei vastoin kaikkia ennakko-odotuksia ollut mitään ongelmia. Poikia ja tyttöjä oli joka lähtöön ja kun en ole kovin huomiota herättävän erilainen, minusta jopa pidettiin.
Ylös
Jake Vastaa26 / 34 
15.04.2005, 21:13
Viestiä on muokattu
Mä en ollu yläasteella suosittu, eikä kukaan oikeen pitäny musta muutaku silloin kuin oli kyse kotitehtävistä tai vastaavista tehtävistä, kaikkien piti saaha vastauksia tehtäviin eli kaikki käytti mua vaan hyväkseen...muuten olin paljolti yksin koko yläasteen ajan...paitsi sillon tällön ku joku näki ni sano 'hei' tai jotai ja sitte ku näky joku muu ni heti sen kimppuun ja jätetään mut yksin...
Ylös
Dosed Vastaa27 / 34 
15.04.2005, 22:05
Viestiä on muokattu
Ala-asteen olin koulukiusattu, siellä ei paljoo suosiota herunut. Ne vuodet söivät hyvin paljon itsetuntoa, sen takia vielä 7. ja osan 8. vuodesta olin hirmu ujo, enkä herättänyt huomiota.
Sitten tulikin kahdeksannen luokan vappu, ja tutustuin koulumme "pahiksiin", ja join ensimmäiset humalat. Siitä lähtien liikuin näiden kovien tyttöjen kanssa, aloin olla rohkeampi ja näyttäytyä. Tyylini muuttui radikaalisti, en sekoittunut enää harmaaseen massaan. En voi sanoa, että olisin peruskoulun viimeisellä luokalla ollut suosittu, mutta tein asioita mitä muut eivät uskaltaneet taikka kehdanneet tehdä. Minä elin nuoruuttani rajusti, ainakin luulin eläväni. Näpistelin kaupoista, ryyppäsin ja poltin aina silloin tällöin tupakkaa. Viikonloppuisin humalassa ajaduin aina pussailemaan poikien kanssa, en pitänyt sitä mitenkään miellyttävänä puuhana, mutta kokeilunhaluisena tyttönä piti näyttää kavereille että kyllä minäkin miehiä saan jos vaan haluan.

Hah, nyt nauran niille ajoille. En voi sanoa katuvani, opettavaisia asioitahan minä koin. Kantapään kautta tuli opittua paljon itsestäni, eritoten sen että miehet ei tosiaankaan kiinnosta. Nyt, ammattikoulun ensimmäistä vuotta käydessäni, voisin sanoa että meillä ei pahemmin suosiota näy missään määrin. Jokaisella on oma porukkansa, joka loistaa siinä missä muidenkin. Etenkään meillä, ketkä koulun asuntolassa asutaan, suosiolla ei ole väliä. Siellä jokainen on yksilö, eikä kuulu minkäänlaiseen massaan.
Ylös
Johan_man Vastaa28 / 34 
15.04.2005, 22:06
Viestiä on muokattu
Pääsin yläasteen helpolla, osittain ison veljen siivittämänä oli kaveripiirii jossa muutama kundi oli luokan jonkinnäköisiä kingejä :). Pientä pilaa ja kiusantekoa muita ja toisiamme kohtaan taisi olla. 12-14 vuotiaana seksi kiinnosti ja joskus jätkien kanssa oli jotain toistemme selkään hyppimistä, vilauttelua jne. Mulla homous sitten 'jäi päälle' kun taas kaverit jahtas muijia...
Kaiken kaikkiaan nuoruus meni kohtalaisen hyvin eikä itsetunto kärsinyt pahemmiin kolhuja :)
Ylös
Hmmmm Vastaa29 / 34 
15.04.2005, 22:14
Viestiä on muokattu
Olin suosittu niin poikien kun tyttöjen keskuudessa niin nörttien kun "koviksien" keskuudessa.
Ainoastaan opettajat eivät voineet sietää minun sanavalmiuttani.
Mutta he kaikki muistavat minut kyllä hyvin viellä näinkin monen vuoden jälkeen.....
Ylös
Sami Vastaa30 / 34 
16.04.2005, 19:18
Viestiä on muokattu
Olin aina hyvin suosittu ja mielipiteitä kuunneltiin. Ohjasin jengiä miten halusin. Opettajatkin pitivät minusta, koska hääräsin ja huseerasin kaikkea. Kundien kanssa välit olivat ihan ok, mutta jotenkin olo oli kuitenkin aina vaivaantunut.
Menin rohkeasti suihkuun urheilutunnin jälkeen, vaikka pelkäsin kuollaseksi stondista. Tiesin jo lukiossa olevani homo, mutta silti seurustelin muutaman naisen kanssa. Ne olivat hienoja kokemuksia, mutta ei minua varten. Armeijassa pelkäsin eniten myös stondiksia suihkussa, mutta kaikki meni hyvin. Muutin Hesaan ja sen jälkeen melkein kaikki ystäväni ovat olleet homoja. Heteromiesten kanssa en keksi juuri mitään keskusteltavaa.
Ylös
Chiron Vastaa31 / 34 
17.04.2005, 19:15
Viestiä on muokattu
Olin suosittu, mutta lähestulkoon vain tyttöjen keskuudessa. Ja siitä tietysti kaikki pojat olivat niin vietävän kateellisia, jonka takia jouduin pieniin nahinoihin moneen otteeseen. Tyttöjen suosiota on kyllä riittänyt tähän päivään asti, ja olen toki iloinen siitä... Tosin olisin paljon iloisempi jos olisin/ja olisin ollut miespuolisten suosiossa yhtä vahvasti. Mutta onhan se imartelevaa ja mahtavaa kun edes jotkut ovat "roikkuneet" minussa...
Ylös
Rokkihomo Vastaa32 / 34 
17.04.2005, 19:27
Viestiä on muokattu
Jep, tytot ovat lahes aina pitaneet minusta myos, kaikenlaiset.
Ylös
Peedu Vastaa33 / 34 
17.04.2005, 22:22
Viestiä on muokattu
Kyllä mä olen aina ollut hyvin "suosittu" tyttöjen keskuudessa, ja muistan hyvin kun eräs ystäväni (tyttö) sanoi että mulla on seksikkäät reidet, ja siitä lähti sellanen kierre, että kaikki tytöt siinä ketä mun kanssa olikaan rupes kehumaan mun vartaloo ja luonnetta ja kaikkee... mulla oli kuulemma ihana masu ja vahvat jalat ja olin rehellinen ja luotettava, ja kuulemma hyvä laulaan sen perusteella, että ne halus et mä laulan niille jotain... Ja on mulla sellasia ystäviä(myös tytöjä) jotka tulee tavatessa heti halaan ja sanoo että sää oot niin ihana...

Se saa aina hyvälle päälle...

Joskus saan haleja myös pojilta... ;)
Ylös
Peedu Vastaa34 / 34 
17.04.2005, 22:26
Viestiä on muokattu
Lisään vielä että ehkä 10% kaikista ystävistäni koskaan on ollut poikia.. En sitten tiedä msitä johtuu...
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy