ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > ulos ja sisään takaisin...

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
viljami Vastaa1 / 6 
17.11.2003, 23:12
Viestiä on muokattu
Ihan aluksi, aika mukava sivusto. Ajan kuluksi rupesin näitä lukemaa ja aattelin raapustaa oman version ;)

Eli tässä nyt kolmisenkymmentä vuotta on tallustettu ja "heräämistä" ei ole tapahtunut oikeestaan koskaan.

Alkuaikoina oli mukava seurustella, tapailla ihmisiä ja käydä bileissä. Homous oli loistava syy ettei tarvinnut olla tylsä =)
En koskaan mainostanut eikä mua kiinnostanut mitä muut musta ajatteli. Pidin hauskaa, hyvät muistot siitä.
Silloin en ymmärtänyt miksi joku ei voi olla avoimesti homo.
Eli kai olin "tullut kaapista ulos"?

Kaikkea aikansa ja elämäni muutoksien myötä kaikki tavat muuttui. Olen tässä pohtinut vetäydyinkö "kaappiin" takaisin?

Muutaman kerran kävin tässä paikallisessa "iloisen mielen kuppilassa" ja kas, siellä oli se kaikki mikä sinne muutama vuosi sitten jäi ;) Muutama uusi kappale ja sukupolven vaihdos oli vain käynyt!
Nyt vain en enään viihtynyt. Myös matkalla ja ravintolan edustalla tunsin itseni aika vaivautuneeksi. Miksi? En edelleen välittänyt mitä ajatellaan, mut jotain oli muuttunut. Töissä en pahemmin puhu omista asioista ja aiheen sinne viitatessa vaihdan heti aihetta?
Kai menin "takasin kuoreeni"? Nyt olen siis ymmälläni tästä...
Tän ei ollut tarkoitus vuodatella mitään, vaan ihmeissäni kirjoittelen minäkin...
Katkera en ole mistään ja nautin aivan mahdottomasti jokaisesta päivästä.

Onko täällä muita joille olisi käynyt samoin? Missä nyt tapailette ihmisiä, lähinnä miehiä?

Kertokaa kokemuksia?
Ylös
o m m o _I Vastaa2 / 6 
18.11.2003, 02:55
Viestiä on muokattu
Itselläni ei ole kaapista ulostuloon ole ollut tarvetta, koska olen jo lapsuudesta asti asunut muualla kuin omien vanhempieni luona. Ihmiset eivät ole koskaan osoittautuneet niin läheisiksi, että olisin avannut ovia yksityiselämääni.
Työpaikatkin ovat olleet "pätkätöitä" ilman uskottuja työkavereita.

Vähän skeptisyyteen viittaava määritelmäni on historian kulusta: Aaltoliikettä vuosisatojen halki. Sodistakaan ei olla opittu.
Välissä suvaitsevaisempia ajanjaksoja kuten 1920-luku. Berliinissäkin oli hyvin vireä gay-elämä tuohon aikaan ennen Kansallis-Sosialismin levittäytymistä. Sitten esim. 1930-luvun lama Saksassa löysi tilanteeseen syntipukkeja esim.juutalaisista muine vähemmistöineen ja homoista, joista jälkimmäisten eliminoinnista ei edelleenkään hirveästi älämölöä pidetä.
En vain jaksa uskoa, että nykyisen kaltainen, suvaitsevainen ilmapiiri jatkuu loputtomiin.
Samat virheet ovat tapahtuneet vuosisatojen halki.

Kuinka tämä aika olisi aiempia viisaampi?

Ihminen on tarvinnut aina syntipukkeja huonojen aikojen koittaessa.
Ylös
Psyche Vastaa3 / 6 
18.11.2003, 12:57
Viestiä on muokattu
Olen ulkona kaapista suurimmalle osalle sosiaalista verkostoani, eikä toistaiseksi ole ollut oikeastaan minkäänlaisia ongelmia. Eihän sitä tietysti voi tietää mitä ihmiset oikeasti ajattelevat ja jättävät vain kertomatta, mutta en kyllä jaksa murehtia sellaisia.


"Välissä suvaitsevaisempia ajanjaksoja kuten 1920-luku. Berliinissäkin oli hyvin vireä gay-elämä tuohon aikaan ennen Kansallis-Sosialismin levittäytymistä."

Totta. Täytyy kuitenkin muistaa, että vaikka tuolloin vallinnut "suvaitsevaisuus" olikin vain tyyntä myrskyn edellä niin koko asenneilmapiiri ja seksuaalikulttuuri oli TÄYSIN erilaista kuin nykyään. Olivathan esim. homot silloin virallisesti rikollisia (ja sairaita), myös Berliinissä. Eivätkä homot olleet samalla tavalla yhteiskunnallisesti näkyvä ja tunnustettu kansanryhmä kuin nykyään, siis ryhmä jolla on ihmisoikeudet niin kuin muillakin. Tuon ajan "suvaitsevaisuus" oli kaiketi lähinnä sitä, että poliisit silloin tällöin jättivät homokapakat ratsaamatta kun sille päälle sattuivat etteivät jaksaneet vaivautua :)


"Kuinka tämä aika olisi aiempia viisaampi?"

Niin. Ei ehkä olekaan. Itse olen kuitenkin ottanut elämääni sellaisen ohjenuoran, että en hirveästi jaksa vaivata päätäni _mahdollisilla_ yhteiskunnallisilla katastrofeilla. Elän elämääni niin kuin itse parhaaksi katson. Jos Suomessa vielä joskus natsit nousevat valtaan niin se on sitten sen ajan murhe. En oikein viitsi urhata elämääni tällaisen melko utopistisen uhan alttarilla. Samalla tavalla on oikeastaan järjetöntä murehtia etukäteen esim. mahdollista syöpää tai auton alle jäämistä: jos se tapahtuu niin sitten se tapahtuu. Ei ole mitään järkeä kuluttaa tätä ainoaa elämäänsä murehtien asioita, joita ei välttämättä/todennäköisesti kuitenkaan koskaan tapahdu. Ikäviä asioitahan ehtii murehtia aivan tarpeeksi sitten jos ne tapahtuvat.
Ylös
Zewor Vastaa4 / 6 
22.11.2003, 18:08
Viestiä on muokattu
Ihan samanlaisia kokemuksia kuin Viljamilla.

Aikoinaan kun kaikki oli uutta tuli oltua tekemisissä homojen kanssa ja silloin tällöin baareissakin tuli käytyä. Sitten vain jossain vaiheessa heräsin ja jotenkin huomasin että mulle ei itseasiassa homous riitä yhteiseksi tekijäksi...mä en elä homouden kautta. Ei vaan kiinnostanut yhtään homokuppilat yms. Musa ei iskenyt ja koko se skene tuntui vieraalta. En edes muista milloin viimeksi on tullut käytyä oikeastaan missään alan paikassa. Ja ihan hyvä näin. Suurin osa kavereista on heteroja, mukavia ja aitoja sellaisia.

Ihminen muuttuu ja itseasiassa olisi aika hirveätä jos niin ei kävisi.
Ylös
UpDate Vastaa5 / 6 
22.11.2003, 21:16
Viestiä on muokattu
Samoja kokemuksia kuin Zeworilla on minullakin. Vaikka en olekaan kuin jonkin verran päälle 20-v, niin ikinä en ole homoille suunnatuissa paikoissa viihtynyt. Minullekaan pelkkä homous ei riitä yhteiseksi tekijäksi. Ehkäpä siksi suurin osa kavereistani onkin heteroita. Harvan homon jonka olen tavannut voisin kuvitella kaverikseni tai ystäväkseni. Ehkä osittain siitä syystä että minua rasittaa jos ihmisellä ei ole muuta sanottavaa kuin "homot sitä ja homot tätä", "se ja se on homo", "onkohan se homo" jne.

Homoille suunnatuissa paikoissa tulee siis äärettömän harvoin käytyä, ehkä kerran vuodessa jos sitäkään. Poikakaverikin löytyy, joten miehiä ei ole mitään tarvettakaan tavata. Hänkin on aika lailla samanlainen kuin minäkin, on aina homobaareja kartellut.

Kaapissa olon suhteen olen puolittain kaapissa: toiset tietää, toiset ei. Enkä näe syytä sille että kaikkien pitäisi tietää edes asioitten oikea laatu.

Ja Viljamille: jos olet nykyään ennemmän kaapissa kuin ennen, mutta olet silti tyytyväinen elämääsi ja kaapissaoloosi, niin mitäpä sitä turhaan sitten enää väkisin tulemaan kaapista ulos. Jos itse olet tyytyväinen niin se riittää.
Ylös
TTT Vastaa6 / 6 
20.01.2004, 14:28
Viestiä on muokattu
Maailmassa on onneksi aina ihmisiä, jotka uskaltavat olla oma itsensä ja vaatia ja huutaa oikeuksiansa, sillä mikään ei muuten muuttuisi mihinkään koskaan. Siksi homot huutavat. Muuttaakseen maailmaa. Se onnistuu yhteisöllisyyden avulla.

Olisittepa te syntyneet vaikkapa sata vuotta sitten, niin ymmärtäisitte avoimesti homojen tekemän pioneerityön arvon. Eivät heterot homoille ihmisoikeuksia armeliaisuuttaan antaneet, vaan siksi, kun oli pakko. Hyvähän joidenkin on nyt sitten kieltää oma historiamme seksuaalivähemmistönä ja sanoutua irti pinnallisesta homokulttuurista, kun voimme elää suht vapaasti. Loppujen lopuksi se on kuitenkin rohkeuden puutetta, joka nimetään esim. omaksi valinnaksi ynnä muuksi. Pelkuruus on aina tylsää! Eivät ne historiaan jää!
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy