ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Keskustelu > Oma elämä > Elämää on kertomisen jälkeenkin

  OhjeetUusi viesti
KeskustelutAlueet
G-Force @ Vastaa1 / 3 
08.04.2003, 01:00
Viestiä on muokattu
Lueskeltuani muiden tarinoita kaapista ulostulosta, täytyy kai kertoa omakin kokemukseni ja samalla heittää muutamia kysymyksiä ilmaan.

Jo alkuun täytyy todeta, että olen kateellinen nykynuorille jotka voivat netin avulla huomata etteivät ole ainoita homoja maailmassa. "Kyllä minäkin jos siihen aikaan olis ollu..."

Olen jo aivan nuoresta asti tiennyt olevani homo, en vain kertonut sitä itselleni vuosiin. Pienellä paikkakunnalla kasvaneena ajatuskin paljastumisesta tuntui veret seisauttavalta. Ajattelinkin etten ikinä kertoisi asiasta kenellekkään.

Olin 25v. kun tapasin ensirakkauteni eli nykyisen rakkaan poikaystäväni. Siitä alkoi hidas prosessi siihen, että hyväksyin itseni homona. Tai oikeammin sanottuna, minulle homous ei varsinaisesti ollut koskaan ongelma vaan se, että ympäristö pitäisi sitä ongelmana.

Kahdeksan vuotta myöhemmin alkoi tuntua pakottavaa halua kertoa asiasta. Sattumalta vihjaisin asiasta siskolleni, jolle asia oli aivan OK. Viime kesänä kerroin asiasta myös, muutaman "neuvoa antavan" jälkeen, 17 vuotta tuntemalleni kaverilleni. Olin jo selvinpäin päättänyt, että kerron asiasta lähiaikoina. Vein kaverin kesken baari-illan sivummalle. Sanoin että kuten varmaan olet jo huomannut niin olen homo ja kysyin onko asia OK. Odotin vastausta pää painuneena ja silmät tiukasti kiinni puristettuna. Uskoin kaverin jo arvanneen asian ja hyväksyvän sen, mutta olin silti varautunut pitämään pitkän puolustuspuheen. Pitkän hiljaisuuden päätteeksi kaveri sai lopulta sanotuksi "voi helvetti". No kaveri ei ollutkaan aavistellut mitään, mutta sanoi hämillään kyllä hyväksyvänsä asian. Emme sinä iltana asiasta juuri sen enempää jutelleet muuta kuin että "hän joutuisi nyt miettimään puheitaan ettei loukkaisi vahingossa minua... ja tulisi kyllä saunaan kanssani jatkossakin".

Olo tuntui kertomisen jälkeen huumaavan hyvältä vaikka puolustuspuheet jäikin pitämättä. Muutaman seuraavan päivän aikana tulin ajatelleeksi, että asia saattaa olla suuri myös kuulijalle. Minähän olin tietysti ajatellut sen olevan iso asia vain minulle. Noh, muutaman lyhyehkön keskustelun jälkeen myös minä varmistuin siitä, että se todella oli kaverille OK. Kaverin tuore vaimo lähes loukkaantui siitä että tuollaista itsestään selvyyttä edes kysytään!?? Sittemmin olemme jopa viettäneet iltaa neljästään ja kertoneet siinä sivussa pakolliset kiintiöt homovitsejä ja varoitelleet tiputtamasta saippuaa saunassa :)

Elämää on siis kertomisen jälkeenkin ;D

Vanhemmilleni en ole asiasta kertonut. Toisaalta en edes tiedä pitäisikö kertoakaan. Äiti on varmaan arvannut sen jo muutenkin ja tiedän että hän varmasti hyväksyisi sen. Tärkeintähän olisi kuitenkin se että olisin onnellinen. Isästä en tiedä. Luultavasti hyväksyisi lopulta asian koska muita vaihtoehtoja asiassa ei ole. Luulisin jopa isäni ymmärtävän etten muuksi muutu ja etten ole päässyt VETO-oikeuttani valmistusvaiheessa käyttämään.

Olen edellä kerrotun "shakedownin" jälkeen yrittänyt pohtia asiaa kertoako jatkossa vai ei. Toistaiseksi en ole tullut oikeastaan mihinkään tulokseen. Korkeintaan siihen, että harkitsen jatkossakin tarkoin kuka on kertomisen arvoinen ihminen. Ja toisaalta saattaisin olla itse monesti paljon vaivautuneempi, kun joutuisin esim. saunassa miettimään että luuleekohan tuo nyt että katselen sitä. Tai jos pyytäisin jonkun vaikka saunaan niin ajattelisiko kaveri että yritän "kytätä" sitä jne. Mitäpä sitä turhaan tekemään muuten välittömiä tilanteita vaikeaksi. Toisaalta jos joku tietämisen arvoinen ihminen kysyisi, saattaisin kyllä totuuden kertoakin. Itsepähän haluaa tietää. Jos saa traumoja niin smör smör. Ja kaikki taas eivät välttämättä edes halua tietää asiasta.

Kokonaan eriasia olisi jos vaikka muuttaisin ulkomaille ja aloittaisin kokonaan puhtaalta pöydältä. Kun tekisi kaikkien kanssa jo alkuun selväksi että olen homo niin ei tarvitsisi murehtia sitä sen koommin. Kavereinahan olisivat vain ne joille se olisi OK. Mitäpä sen olisi väliä jos asia ei jotain "yksi kymmenesosa tuttua" miellyttäisi.

Kuulisin mielelläni muidenkin mielipiteitä ja kokemuksia miten kukin on asiaa ajatellut sekä siitä millaiset ovat reaktiot olleet. Ja oikeastaan myös siitä millaisia muiden itsensä homona hyväksymisprosessit ovat olleet vaikka se taitaakin kuulua toisen otsikon alle...
Ylös
Johnny Vastaa2 / 3 
09.04.2003, 22:54
Viestiä on muokattu
Luepa kirja Ulos kaapista - Tositarinoita homoseksuaalisuuden kohtaamisesta. (Like)
Ylös
Nick @ Vastaa3 / 3 
07.08.2003, 03:37
Viestiä on muokattu
Olen aina niin pienesta kuin muistan tykannyt miehista.Ei kai mitaan ulostuloa ole tarvinnut kotona.Pienesta pitaen olen tykannyt kimalluksesta,ja kraasasta.Puin usein hameisiin ja paljetteihin ja muuhun kimaltelevaan,muka naytellakseni,ja usein vanhemmat yleisona.Varjasin tukkani mustaksi jo nuorena ja kaytin meikkia silloin talloin.Oli silloin 60 luvun alkua.Koulun viimeisella vuodella sain tyopaikan koulun ohella,kaupan mainoksessa.Sinne myos jain muutamaksi vuodeksi.Pomoni oli gay,tai bi.Sexi ei ollut viela siihen aikaan "herannyt"viela vaikka olin aika vanha jo silloin.Ja tietamaton.Mutta mita han teki minulle usein,olisi tullut kenenkaan tietoon,olisi varmaan istunut linnassa. Olin usein vaviaantunut siita.Mutta kun ei edes tullut mieleen kertoa kenellekkaan,tai en uskaltanut, en muista.Sitten myohemmin pienessa kylassa jossa asuin,sain kokea sexia salaa parin miehen ja pojan kanssa,(kun alkoi sperma tulla )mika ei ollut paljon mitaan,yksi niista koitti panna minua kerran.Sattui niin kovin ja pylly vuoti verta,se oli oikeastaan raiskaus,kun nyt ajattelee.Mitahan aiti ajatteli pestessaan verisia alushousujani,en muista oliko siita mitaan kysymyksia .Armeijan jalkeen melkein heti lahdin tanne atlantin taakse,en sen vuoksi yksistaan etta olin gay,vaan halusin isompaa ,valjempaa,pois ahtaista sukulaisista.Taalla olen nyt ollut suuremman osan elamastani.Olen myos saanut elaman kumppanin,oltu yhdessa 29 vuotta.Han otti minut niin aikaisin,minusta tuntuu joskus,etta en kunnolla ehtinyt "huorimaan"-70 luvun alussa kun meno oli vapaata,ja huoletonta viela silloin.Vasta myohemmin tuli aids ,ja seuraukset.Mutta toisaalta ajatellen han pelasti minut siita,ja olemme terveita.Uskomatonta on kuinka monta ystavaa ja tuttua on kuollut siihen,en voiedes laskea.Ulos tulemisesta:olemme kayneet suomessa monta kertaa kesaisin,aina tervetulleita,sexuaalisuudesta ei kukaan ole meille puhuneet.Meidan suhde on tiedossa.Vahan eraana juhannuksena muutaman drinkin ottanut perheen lakimies ja spokesperson jutteli minulle englanniksi etta kun olen niin hiljainen,suku rakastaa teita,mita vaan olettekin,olkaa niinkuin olette,ilo irti vaan,ja me haluamme nahda teidat taalla usein.
Ps.Minulla ei ole paljon puhuttavaa siella,ja ajat on muuttuneet,uusia lapsia syntynyt jne. enka ymmarra mista ne puhuu.Enka tunne paljon ketaan.Olen jaanyt sille ajalle jolloin lahdin sielta.Mutta taalla on niin paljon tapahtunut tana aikana,mutta siella ei ketaan ne taas kiinnosta.Tietysti se on yhta outoa heille.
Terv,ei kovin vanha 55.
Ylös

AlueetKeskustelutUusi viestiOhjeet
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy