Voces Intimae

Uusi vuosi,

uudet kujeet.
Sen kummemmin vanhaa ilmausta vääntämättä.

Ajattelin aloittaa taas aktiivisen työnhakuvaiheen, lienee parasta. Moneltakin kantilta.

Tein kaksi uudenvuodenlupausta (kokonaan yhteen? oili!!!),
konkreettisen ja abstraktimman. Molemmat ovat tähän saakka pitäneet, joten hyvin menee.

Parisuhteemme piristyi lomalla, jonka siis vietimme tahoillamme. Ei sillä, että siinä sitä ennen olisi vikaa ollut. Tälläkin hetkellä nautin sydämeni pohjasta tästä suuresta siunauksesta, huolimatta eritoten isän nihkeästä "ohjauksesta".

Syön leipää ja juon teetä. Kello on 2:42 yöllä. Ei se haittaa, eihän.


Masi Scout

Sataa lunta.

Olen ollut tänään, ja viime aikoina taas vähän enemmän allapäin. Tyhjyyden tunteen perustaso alkaa taas olla liian korkea, onneksi välillä on parempiakin hetkiä.

Lähden kaiketi huomenna pohjoiseen, joulua valmistelemaan ja viettämään. Vuoden loppuun saakka aion näillä näkymin viihtyä kotona, joten osapuilleen kaksi viikkoa tulnemme olemaan erossa. Vaan eipä tuo sinänsä hirvitä, enemmänkin se, miten viihdyn kotona noinkin kauan. Ehkä sitä.

Juon minttuteetä ja syön ruisleipää.

Siellä todella sataa lunta.


Täytän tänään 20 vuotta. Tähän mennessä minua ovat muistaneet vain poikaystäväni ja pikkusiskoni. Mutta enpä muistamista vaadikaan. Ja onhan päivä aikaa........ ..

Näen nykyään kovin erikoisia unia.

no jaa.


O Hoffnung

Alkaapi olla jo joulukuu, niin se aika rientää, kuten varmaan tiedättekin.
Eilen suoritin vihdoin autokoulun II-vaiheen (no, toissapäivänäkin oli ajoa) ja on ihan helpottunut olo, ehdinpä!
Huomiseksi suunnitteilla ja toki toteutteillakin pikkujoulu. En edes tiedä ketä sinne tulee (tai pikemminkin ketä ei tule) mutta huomenna näkee.

Johanna soitteli eilen, yllättäen. Mutta jutella oli mukava, ja ilmeisesti olen edelleen tervetullut kotiin. Mitä en kyllä tainnut jaksaa epäilläkään.

Saamattomuutta ilmassa kylläkin.



Poikkeamattomuus se vasta sääntöä vahvistaakin...

...eli jälleen kerran valvon, ja bloggaan siis keskellä yötä.
Eilen oli harvinaisen huono päivä, ja meinasin kuolla. Tai siltä tuntui, en ehkä oikeasti. Ja olisin halunnutkin, vaikken ehkä oikeasti. Illalla, tai oikeammin yöllä paikkailtiinkin sitten muutamia säröjä, se(kin) vähän helpotti.

Katsoimme äsken huonon elokuvan. Sen jälkeen parempi (sarkasmia, ei?) puolisko|ni, -mme, en tiedä, lähti unten maille. Minä puolestani juon persikkateetä ja messenger-keskustelen puolitutun nuorukaisen kanssa.

Huomenna saan kookosvanukasta. Armaani kun oli tietämättömyyksissään kaiken syönyt ja jättänyt minut tänne päiväksi katkeroitumaan. En edes tiedä onko se hyvää kun en saanut tilaisuutta maistaa, mutta hän päätti korjata asian.

eäähh..
Olkoon.


voihan vihta

unirytmin keikautukseni meni päin poskea. Valvoin yhden yön voidakseni seuraavana iltana mennä ajoissa nukkumaan. Meninkin, mutta tapahtumaketjun seurauksena päädyin harrastamaan romantiikkaa reilusti puolen yön jälkeen. Sittenpä taisinkin nukahtaa ehkä neljän aikaan, ja nukuin lahjakkaasti koko keskiviikon. Nyt on edessä joko uusi valvominen tai tyytyminen siihen että nukahdan jälleen kerran aamun sarastaessa.

Öisin on silti ihan kivaa. Silloin on helpompi olla oma itsensä, myös helpompi sulautua ympäristöön. Öisin pelottaa enemmän, on kaiken aikaa varuillaan. Öisin on hiljaista, eikä tee mieli metelöidä. Öisin on kiva juoda lämmintä. Öisin on helpompi keskustella.

Öisin tulisi nukkua.

Matkusta(ne)n lauantaiksi kotikonnuille, velipojan kihlajaisiin. Ripeä oli hän asian suhteen. Tai no ei silti. Ehkä tekee hyvää mennä käymään kotona. Ikävä on kyllä valitettavasti loistanut poissaolollaan.

Kuviot eivät selkene.
Tympii olla turha.


nahkiainen

Selvisin sentään perjantaista joka oli vielä kolmastoista päivä meneillään olevaa kuuta. Muuten onkin vähän niin ja näin selviämisen kanssa. Olen masentunut, niin kai se on helpoin sanoa. Nyt tosin jaksan jo olla välillä normaalistikin, joskin ihmisten kohtaaminen tietyssä mielessä ahdistaa. Uskon selviäväni tästä, sillä minun täytyy. Ja parempina päivinä on ollut ihan positiivisiakin fiiliksiä. Ja parempia päiviä, tai ainakin hetkiä alkaa olla vähä vähältä enemmän. Kun vain jaksaisin löytää elämäniloni enkä käpertyisi ahdistuksen suomaan kuolettavan helppoon turvapaikkaan.

Hassua, että Disneyn piirretyistä tulee niin hyvä mieli. Joskin muistakin leffoista ehkä.

En sittenkään jaksa kirjoittaa enempää, vaikka aioinkin. Heikottaa vähän.


...

Paha olo. Tosin illalla/yöllä oli vielä pahempi. En tiedä miksi, vaikka ehkä tiedänkin. En jaksa vielä spekuloida, luulottelen itselleni tämän menevän muutenkin ohi. Tuntuu vaan jotenkin liian tyhjältä. Välillä meinaan tulla hulluksi, kun tunnen päässäni liikkuvan ikäviä ja kiusallisia, kipeitä ajatuksia, mutten saa niistä kiinni, en osaa ajatella niitä ilmi edes itselleni. Toisaalta en edes halua tarttua niihin, pelkuri kun olen. Itsekäs pelkuri.
Vatsaan koskee.

Onneksi on syli johon käpertyä, sydän joka vastaanottaa huokauksia. Käsi joka silittää. Ymmärtämisen yrityksiä.

päivän haiku:

Enhän ansainnut
sitä, mikä minulle
nyt on annettu


Muistaissani...

...päivitän tilanteen.
Eli Helsingissä olen nyt majaillut keskiviikosta asti. Kotiutumisprosessi on vasta pahimmoilleen aluillaan. Liikaa ajateltavaa, varsinkin kun tekee niin kovin mieli ajatella vain yhtä asiaa.
Mutta onnellinen olen, se on myönnettävä. Tilanne on kannaltani lähestulkoon mitä parhain. Pienet puutteet peittyvät isojen etujen alle.

Kaakaota mielisin, vaan pesin jo hampaat, enkä edes tiedä onko moista kaapissa. Ehken edes tarkista asiaa.

Eilen kävimme syksyisellä kävelyllä. Emme sillä, mistä olen aina haaveillut, mutta melkein. Versio oli vähän arkisempi, vaan väliäkö tuolla. Romantiikkaa riittää muutenkin.

(eilis)päivän haiku:

kriikunarosvot
pimeässä syysyössä
noin, rinta rinnan