Voces Intimae

Viimeöinen

oi. olen vakuuttunut siitä että pianollamme on sielu. tiedän että tulen kaipaamaan sitä kun muutan pois. äsken juuri vietin aivan upean improvisaatiohetken. improvisaatio tosin kuulostaa lähinnä jazzin kilkutukselta klaviatuurin päästä toiseen ja takaisin. no, säveltämistä se ei ollut mutta herätin soittimen henkiin ja meinasin itse kuolla. itse asiassa olin niin sentimentaalinen (mutta minimaalisesti!) että päädyttyäni selvästi loppumetreille havaitsin olevani jokseenkin
es-mollissa enkä voinut olla tappamatta liuta (joku aksentti siihen tulisi. tai mitä ovatkaan ne roskat). aivan pucciniin en malttanut lopettaa vaan vuodatin koskettimin vielä pari omaakin kyyneltäni. liu bonta, liu poesia.

Ei, älä!
Hän kaatuu tiedottomana maahan. Hänet on vietävä tuonne. Tartumme hänen hervottomaan vartaloonsa ja raahaamme häntä mukanamme. Tuonne, vielä joitain metrejä. Matka ei ole pitkä mutta uuvuttava kylläkin. Katsotaan mitä on tehtävissä, surusilmäinen tumma tarttuu harsoon. Häntä on vaikea kuljettaa. Makaa naulakon alla. Kuinka palomiehet kysyn. Hän on tuossa laatikossa. Viemmekö hänet. Mikäli haluatte. En löydä. Tuossa. Pieni laatikko. Raskas. Kiitos, kyllä minä
Pölyinen tie, okra nousee. Navetan kivinen seinä, varjot ikkunoilla. Laatikko on niin kevyt ja pieni. Avaanko avaan hän ei ole täällä! ei ole täällä! ei ole!
Minäkin tiesin
salamannopeasti hän vetäytyy ikkuna-aukkoon, sinäkin!Uhkaava. Katso minua suoraan silmiin ja ole rehellinen. Tiesitkö sinä? Katse melkein väistää
Tiesin..
Saatana.
Hän ei ole laatikossa. Voimaton, tukahduttava okra, en voi itkeä. Hän ei ole enää.

Miksi ystäviään ei voi tavata. Siis tänäkin kesänä on useita, ellei kymmeniä kertoja ollut periaatteessa mahdollisuus tavata mutta sitten ei. joku vimmattu kohtalo aina tulee väliin. tänään viimeksi.

päivän haiku:
tämä on haiku
nasujiko murita
japanin kaiku



Fort von hier

uhhuh. olen soittanut kolmena peräkkäisenä päivänä trumpettia. reilun puolen vuoden tauon jälkeen. oli vähän hakemista mutta kyllä se soundi alkaa taas löytyä. ikävä kyllä muuton jälkeen eli syyskuusta etiäpäin en kai kuitenkaan voi juuri soitella. paitsi ehkä viikonloppuisin jos tuun kotiin. no, jospa siellä sen verran sais että vaikka pari kertaa viikossa töräyttelee.
hikistä puuhaa, täytyy sanoa. mutta ihan mukavaa. meinasin jo monta kertaa myydä soittimen pois kun ei tullut käytettyä mutta en sitten raskinut. nyt sitten tuli semmonen olo että miksi ihmeessä en sitä oo soittanu. vaan onhan tuota ollut muutakin musiikkiharrastetta.

ostin tänään uuden puhelimen. ihan perus, ei mitään hienouksia juurikaan, edes kameraa. vanha oli hyvinpalvellut 3210 joka alkoi jo reistailla häiritsevän paljon. ei ollut oikein luotettava:) mutta ihana, symppis kapine. uusi on tosi teini. vähän vaaleanpunainen...mutta kun vaihtoehto oli sininen niin kyllä punainen pesi mennen tullen.

pääskynenkin pesi, keittiön ikkunan edessä. eipä ole pääskyjä näkynyt. niin lentävät pojat maailmalle. siinä oli kyllä aika vähän poikia, yksi tai kaksi (väitän nähneeni kaksi, joskus luulin että kolmekin, osa väitti kivenkovaan että ei oo kun yksi)

ai että lähti tänään mahtavasti "schon lacht der holde frühling" , ei ikinä vielä noin hyvin. loppu varsinkin, oi mikä nautinto. tutustuin myös vähän enemmän faure(aksentteja?)en, nocturneja ja barcarolleja, ensi yrittämällä en päässyt sisälle, nyt tuntui jo paremmalta, muutama oli ihan kiinnostavakin. kun vaan muistaa ettei se ole chopinia niin kyllä se siitä. eikä es mitään hirveitä haastekappaleita, kuten rahmaninovin (miten ikinä se sitten missäkin maassa kirjoitetaankaan) preludit, etenkin parhaat. yhtä debussy-kirjaa ikävä, pitäisi kai käydä etsimässä kirjastosta.

Hiukan vasemmalle, mikäli sallitte, arvon lady, sanoi mies ilman sarkasmia.
Hugo, olen useampaan otteeseen kieltänyt meitämme esiintymästä fiksujen ja varteenotettavien henkilöiden ja henkilöttärien blogeissa.
Miehen mielestä blogi ei kuulunut ladyn arvoisen naisen sanavarastoon ja hän siirsikin vaivihkaa sinistä palloa.
Mutta tämähän tapahtuu ennen, kuten suvaitsitte asian ilmaista, blogia.
Nainen kohotti päätään, jänne strutsinkaulassa kiristyi hiukan.
Niinkö sanot, Hugo. Katso itseäsi ja meitä, emmekö ole tässä? Näetkö meidät jossain muualla, Hugo?
Miestä alkoi hermostuttaa tivaava etunimen käyttö ja hän siirsi sinistä palloa vielä hiukan omaksi edukseen.
Sanon, sillä me olimme tässä joskus, mutta hetken päästä, arvon lady, te ja minä olemme jo muualla. Kaikki liikkuu jatkuvasti, hyvin hitaasti, huomaamatta mutta vääjäämättä kohti tuntematonta päämäärää.
Nyt ymmärrän, sanoi lady suvaitsevaisesti. Siksi siis sininen pallo on itsekseen liikkunut useita tuumia.
Siksi, sanoi mies ja sulkeutui hänen tarkkanäköisyytensä suosioon.

päivän haiku:
kutsu kajahti,
menen iltapalalle.
syön ehkä leipää.


Nervös

ihan normipäivä. paitsi että kävin kirjastossa juu. niin ja kyöräsin annin soittamaan urkuja. piti sitten jäädä sinne siksi aikaa kun se soitteli. ei siinä, ihan mielelläänhän sitä sen vajaan tunnin siinä olisi kuunnellut JOS SE OSAISI SOITTAA. urut on vielä siinä suhteessa kovin paljastava soitin että jos väärin soittaa niin se kuuluu.

Hän hiipi hiljaa halki pimeän olohuoneen. Entä jos hän oli unohtanut? Kuin varkain jalat veivät tuttuja polkuja, ajatuksilla oli vapaus olla jo keittiössä. Kun ei vain olisi lasten leluja keskellä lattiaa, joskus joku unohtui iltasiivouksen aikana. Ei saa unohtaa. Kynnys, seinälista. Siinä on jo jälki, tarttuu aina samaan kohtaan, kiepauttaa itsensä keittiöön. Katse etsii punaista valopistettä. Onneksi sitä ei löydy. Mutta jos...voihan se palaa. Hiukan uurtunut käsi löytää nopeasti tutun katkaisijan, on siristettävä. Toinen silmä kiinni, neuvoi, näkee palatakin. Määrätietoinen katse liukuu hitaasti neljän napin yli nollanollanollanolla. Vielä epäuskoinen tarkistuskierros. Ylpeys, hän ei ollut unohtanut. Hän ei unohda, se on vaarallista. Jos liesi. Tai silitysrauta. Tiskikonekin kuulemma, kyllä käsin tiskaa mielellään kun ajattelee. Katkaisee, äidin neuvot on monet, hiipii pimeässä, kas onhan siinä tuollainen onneksi en astunut päälle.Hän nukkuu yhä. Onneksi. Hellästi ettei herää.
Hän on ylpeä hän ei unohda. Se on vaarallista, jos liesi. Tai silitys
poskille nousee hehkuva lämpö. Peite solahtaa kiireisen paluumuuttajan perään. Mihin sinä nyt, keskellä yötä Heräsi mokoma Eh vettä käyn juomassa nuku sinä vain Juurihan kävit keittiössä Se siis kuuli senkin petkuttaja miten noloa Niin mutta. Vaarallista. Tule nukkumaan nyt äläkä hölmöilemh. h. Olohuone on vielä pimeämpi.

eilen piirsin kaikkein aikain rumimman sarjakuvani. huh. ei julkaisukelpoinen.
tekisipä kovin mieli tässä joku päivä käydä ihan kunnon vanhan tai miksei uudenkin ajan kirpputorilla. vaatepartta pitäisi kartuttaa vaikka sitten kierrätetyillä ja voisihan muutakin tarvekalua löytyä. unna varmaan mielisi mukaan mutta toisaalta yksin on niin helppo.
(argh, taas anni soittaa bachia. sen pitää olla kudosta. punnittua, ei turhia nuotteja harrastanut puro. ylimielisyys pilaa tulkinnan kuin tulkinnan)

päivän haiku:
vieno vihellys
viherjästä viidasta
varpu värähtää


Björn

Kävin tänäpänä hankkimassa joitain hyödykkeitä tulevaan linnoitukseeni. ihan pienimuotoisesti vain.
(ajankohtaisessa hengessä yläkerran ikkunan ohi lensi kotitekoinen keihäs)

-Purista sitä! Purista!
-En purista! Hyi!
-Anna minä!
-Älä! Ei saa!
-Hyi, sieltä tuli jotain ulos!
-Hyi, valkoista mömmöä!
-Minä kyllä kerron äidille!
-Et varmasti kerro tai saat selkääsi!
-Sinä sen teit!
-Sinä olit mukana!
-Äitiiiii!
-Sinä olit mukana!

kuuntelin taas viimeisiä kiusauksia. kaunista. sanat loppuvat kesken.

isä ja johanna läksivät taas, jäimme keskenämme. komentelin vähän mutta kun ei tapahdu niin on otettava vastuu. ja tapahdutettava sitten itse. lauantaipussin voimalla. minulla oli ennätykselliset viisi nallea, minä lapsena on kateellinen.
masentaa tämä ilmapiiri.

päivän haiku:
nousen aamulla
katsomaan väsyneitä
pussisilmiä


Su

Niin, allaoleva on kirjoitettu lauantaina, sain se vasta tänään nettiin.
Nyt on syksyinen ja voimaton olo. Mikä lie psykosomaattinen noidankehä.
Enpä jaksa haikuilla.


Laudantai

juup. eli kävin kaupungissa, annin viemässä kämpille. jouduin ajamaan transporterilla, kamala rotisko johon ei saa mitään tuntumaa. mikä siinä on että ihimisten on pakko ajaa ylinopeutta. kun moottori(liikenne)tiellä ajelin (päivän tunnustus: mittauslaitteen kohdalla jopa 103km/h) satasta, niin jatkuvasti piti päästä ohi, olipa kaistoja yksi tai kaksi. ehkä se on joku että isot autot ajaa aina hitaasti, vaikka ne ajaisivat satasta. eniten nauratti kun joku teki aika uhkarohkean ohituksen ja sitten meillä näytti olevan sama reitti melkein meille kotiin asti. niin jos ko. keski-ikäinen pariskunta todella olisi tullut meille, olisin ollut pihassa ennenkuin he olisivat ehtineet astua autosta ulos. että sitäpaljon voittivat urhoollisella ampaisullaan. nojoo. moralisointi on niin ihanan helppoa.

Naatan, Naatan!
Se oli Emile. Ei juuri sellaista päivää, ettei tuo ihmisparka olisi keksinyt jotain surkuteltavaa.
Ääni kuului jo porstuasta, kiihkeästi hän tuli yhtä juoksua tupaan saakka. Hätääntynyt hiussuortuva oli irronnut työnteon tieltä vangitusta vehnäkerästä. Nostin katseeni sanomalehden yläreunan tasalle, kohotin kysyvästi, ellen uhkaavasti kulmakarvaani.
Että vallan kengissä tupaan, arvovaltainen ääneni murahti.
Amber, Emile sopersi, se on...
Tyttöhän itkee!
...monen palkinnon arvoinen. Uljas yksilö, koetin.
Se on...En se ollut minä! Ei, se en
Etpä toki, ymmärränhän minä, et, rauhoittelin meitä molempia. Hengitäpä syvään, tyttöseni, ja kerro mikä sinun on.
Sanokaa, että ette, oh! Ei! Emile-rukan ääni murtui kirkaisuksi ja hetken näytti että hän heittäytyisi likaamalleen lattialle.
Nousin ylös
Hyvä on, käydään katsomassa sitä, sanoin ja tartuin hänen käteensä. Hän ei ollut hengittänyt syvään ja kosketukseni vapautti demoonin hänen sisällään. Huolestunut uurre varjosti katsettani kun vaihdoin ruudulliset tohvelini saappaisiin.

Tänään tulee radiosta Puccinin Manon Lescaut, se on pakko kuunnella! varsinki kun kuului olevan neil shicoff toisessa pääroolissa.

Kirjoitettakoon heti perään tähän että jouduin äänittämään sen minidiscille ja kuuntelemaan ehkä vaikka ensi yönä, kun piti mennä alakertaan auttamaan. Järkyttävää suorastaan miten rasittava voi olla yksi lauantaipäivä. En toki väitä, että minulle rasittavin, ei kyllä suurin tunnustus kuuluu johannalle (9 lapsen äitipuoli, kolmen äiti), en käsitä miten se jaksaa. mutta olen kyllä tänään ollut kovin pyyteetön... [tekopyhä...ei...]

päivän haiku:
haiku on runo
jossa tavumäärä on
tarkkaan rajattu.


Paroonittaren shakkinappulat

nukuinpa taas pitkään. tosin myös valvoin pitkään, ihan tahdostani riippumatta. yritin alkaa nukkua siinä kahden maissa mutta joku valvotti pari tuntia. ja luulin kuolevani, niin rajusti yskin. (muista Mimi)

Ottaen huomioon paroonittaren aseman, eivät hänen vaikuttimensa ole ensinkään yksioikoiset, huomautin.
Langenneen asema ei ole paroonittaren. Saati päinvastoin, koetti hän sulkea kaiken pois.
Mutta paroonittaren motiivit
Emme keskustele niistä, keskeytin viiksekkään kumppanimme, vaan palvelus (tunsin ohikiitävän hetken ajan houkutusta sanoa -koiran) -henkilön (päädyin) , jonka maineen tuntenette.
Mutta hänhän matkusti Maineen, ihmetteli punakka.
Siksi juuri. Siis miksi? esitin retorisen hämmästelyni, sillä kaikki me oletimme toistemme tietävän miksi.
Syy ei ole yksinomaan kenenkään, eikä vähiten paroonin itsensä. Olisi hänen pitänyt muistaa ettei yksi pääsky pesää tee, eikä kaksi suin väistämättä saman räystään pieleen, väistin viiksekkään katseen pohtien samalla, kuinka pitkälle olisimme valmiit menemään. Punakasta selviäisin mutta viiksekäs oli arvoituksellisen näköinen.
Entäs Lidia, sekoitin pakkaa. Viiksekäs ei hämmästynyt, mistä tiesin hänen ymmärtävän enemmän. Kosketin pöydän alla ohimennen hänen jalkapöytäänsä omallani, vasen (punakasta kauempi) kulma kohosi.
Niin, Lidia. Epäilisin, että hän huolehtii Ossianista, kohonnut kulma sanoi.
Tuoppi vielä ja punakka olisi poissa pelistä. En luottanut viiksekkään viileyteen joten otin kynän hiukan nuupahtaneen vierusystävämme rintataskusta ja kirjoitin serviettiin muutaman sanan. Mikäli viiksekäs olisi vaarallinen, hän ei ymmärtäisi, jos taas meidän, olisi arvon paroonitar jälleen siirron lähempänä voittoa tässä kunnian ottelussa.

on taas vähän epäterve olo. huvittaisi pelata sulkapalloa, mutta tuulee liikaa. ehkä voisin valjastaa jonkun pienemmistä haastamaan minut (eli päinvastoin) petanquessa.

päivän haiku:
ensimmäinen rivi
(älä ole pedantti,
liikaa tavuja)


Käheää

juu, eilen siis kuuntelin loppuun lucrezia borgian. oli vähän pettymys koko ooppera. ei mitään säväyttävää ja sutherlandkin oli jotenkin tavattoman väsyneen kuuloinen. no, rigoletto pelasti kaiken. tänään ehdin jo kuunnella cavalleria rusticanan, sehän oli ihan hieno, toisin kuin pari vuotta sitten kuunneltuani päätin.

Ei suinkaan, hän sanoi.
Ellei sitten, huomautin, olisihan se teoriassa
Tuskin, keskeytti hän, ei vielä koskaan
Mutta entä Satie, eikö hän, aloitin jälleen
Muodotonta, kohotti hän toista kulmakarvaansa.
Mutta muodollisuus ennen kaikkea, lohkaisin hetken tuumittuani. Hän ei juuri lämmennyt.
Sitä paitsi kuinka Satie tähän ensinkään kuuluu, mikäli sallitte?
Sallimus sikseen, totesin kuivakasti, esimerkinomaisesti ainakin, ellen erehdy. Eihän ainoastaan hän vaan myös
Hän yskähti lakonisesti ja ymmärrettyäni sen päätin yksissä tuumin olla puhumatta aiheesta enempää kuin oli tarpeen.

.....
nyt on massenet'n manon kesken. tarkoitus on vielä viimeinen levy kuunnella vaikka koko ooppera onkin aika turha. tyhjännaurantaa lähinnä, ja muka ihanan kepeitä säveliä, eli tylsää staccato-puuterihuilu-linjaa. kyllä puccinin ote on aika mojovasti miellyttävämpi. mutta tämä oli arvattavissa. en myöskään suostu uskomaan että tuo ero italialaisen ja ranskalaisen välillä on yleismaailmallisesti noin suuri.

sataa. tuntuu syksyltä. sitä paitsi lapsilla alkaa viikon kuluttua koulu. itse joudun odottamaan vielä kuukauden. onneksi syksy tulee kaikille yhtä aikaa. rakkain vuodenaika. oi syksy

päivän haiku:
hehkuvat lehdet
elo, kaipuu sumussa
oodi syksylle.


Unikko

sainpa eilen jonkin sortin inspiraation kun illalla suihkussa lauloin niin kajahtikin oikein komeasti vaikka olin köhinyt koko päivän. saisi minun puolestani tämä rykimäaika jo mennä ohi.
näin aika mahtavaa unta ex-luokka"kaverista" (lukio). vallan jumalaista ja kuitenkin suunnattoman groteskia. sillä seurauksella että olin herättyäni valmis tekemään mitä hyvänsä tavoittaakseni kyseisen nuorukaisen maan päältä. eikä ollut ensimmäinen kerta, tosin henkilö on vaihdellut. onneksi sitä on aina niin unenpöpperössä ettei osaa mitään tehdä ja sitten kun siinä vähän selviää niin tajuaa että eipä kyllä kannattaisikaan:) mutta silti. joku voisi tehdä semmosen unientallennuskoneen. voisi sitten katsella uudestaan... *huoh*
tai se olisi kätevä minkä halusin joskus seitsemännellä luokalla, laite jolla voisi siirtyä ajassa taaksepäin esim tunnin verran niin että voisi kokeilla kaikkea ja sitten jos ei onnistuisi niin palaisi vaan menneisyyteen ja kukaan muu kuin laitteen käyttäjä ei muistaisi mitään. (aika naiivia. varmaan olisi muuten tosi turvallinen laite noin niinkuin yleisessä käytössä. ja varmaan joku fiksu keksi(s)i jonkin paradoksinkin)

käytin liinua kaupungissa, sille piti ostaa semmonen öö.. kai sillä joku nimi on, tiimalasi jota pyöritellään kahden kepin päissä olevalla narulla. kävin sitte kirjastossakin. havaitsin taas ettei keskustassa autoilu ole mitään herkkua.

operaa. nyt on donizettin lucrezia borgia kesken, lainasin kun ajattelin tutustua laajemmin bel cantoon, mutta kirjastossa ei hirveästi ollut. norma, capuleti etc., rykmentin tytär ja lucia di L. on jo tullut kuunneltua joten hirveästi ei valinnanvaraa jäänyt. no, en valita. ihan hieno. myös massenet'n manon tuli kuukausien epäröinnin jälkeen napattua kainaloon.

päivän haiku:
kunpa pystyisin
julkituomaan sieluni
herkkyyden siten.