Voces Intimae

blogini ei ainakaan ole, viitaten otsikkoon.

Huomenillalla olen aikeissa lähteä sisareni kyydillä kohti sotkamon suviseuroja. oikeestaan mua kiinnostaa aika paljonkin lähteä sinne, paljon enemmän kuin viime vuonna. mutta sehän on suhteellisen ymmärrettävää.

kävin eilen shoppailemassa, ostin kerralla kolme vaatetta (ja kahdet sukat) mikä taitaa olla ennätys. ainakin omalla rahalla. tuli ihan hyvä mieli, löysin kivoja paitoja.

sävellysprojektini on vähän aikataulusta jäljessä. onneksi se on "omaan käyttöön" -projekti, joten sinänsä millään ei ole väliä. vaikka onkin.

anteeksi huolimattomasti heitetty bloggaus, en vaan nyt jaksa keskittyä. kieliasussakin on sijaa moitteille, tiedän.
lopetan silti.

Keskikesää (ja Johannes Kastajan muistopäivää, mm.) vietimme sangenkin iloisissa ja jopa romanttisissa merkeisessä pienellä ja mukavalla porukalla yllättävän lähelle kotiamme (reilu 10km) sijoittuvalla mökillä meren rantamilla. Nautin kyllä kovasti uusien(kin) tuttavuuksien solmimisesta ja seurasta. Ja niin vain on tilanne että armahani, poikaystäväni kuorsaa kotitalomme yläkerrassa siskonpetillä. Itse lähdin yölliselle retkelle alakertaan ottamaan särkylääkettä (juhannus oli luonnollisesti päihteetön) ja tällä tielläni olen. En nimittäin ole kovin väsynyt, vaikka nukuin viime yönä ehkä pari kolme tuntia. Toivotaan että särkylääke auttaa siinäkin suhteessa.

Hyvä lukijani,
olen onnellinen.

huokaus.

Hyvä yleisö, arvoisat kunniavieraat, kunnioitetut maDaamit ja härrat,

päätin vaivautua.

Istun perinteiseen tapaan kirjaston opiskeluhuoneessa. Kas kun alun perin piti viemäni siskolle särkylääkettä työpaikalleen vaan jokin pitelemätön kvasimagnetismin puuska veti minut lainaston hyllyin väliin. Ja kun annat pikkusormesi niin tätihän antaa kokonaista parikin tuntia. Jotta täällä sitä opiskellaan. Ihan velvollisuudentunnostakin, koska en ole oikein verkkoon päässyt koko kesänä, joka on sentään jo hyvän matkaa kohti puoltaan. Mitä nyt sähköpostit joskus lukaissut, vaan kun ei niitäkään juuri tule, paitsi roska-.

Tänään on kaunis päivä, kuten eilenkin. Oikeastaan nautin siitä enemmän kuin myönnän. Kävin kaupungillakin, ensin kuvittelin että hyödykseni mutta huviksihan se lipesi. Muutenkin aurinko paistaa (huomatkaa vähän käytetty metafora) elämä(ss)äni.

Mutta, ja tähän kätkeytyy jälleen vertaus. Ottakaapa, arvon herrasväki (ynnä rouvas-, lähtökohtaisesti puhuttelen nyt ajanpuutteen vuoksi vain oletettua enemmistöä, älkää ottako sitä henkilökohtaisesti) kaksi magneettia, voimakasta magneettia ja viekää ne vaivihkaa, kuin sattumalta toistensa lähelle. Ja naps, ne ovat somasti, ennen kuin huomaattekaan, kylki kyljessä. Kuin pontti pontissa, siinä ne istuvat tykö. Ja sitten, koettakaa vetää ne eroon. Parat(koon)! Kuinka äärimmäisen tylyä se onkaan. Ettekö vain tunnekin piston, ihan pienen piston sydänalassanne. Että minäkö olen jokin näitä erottamaan. Mikseivät ne saisi toisiaan kyljitellä, pienet.

Vaan että sellaisiakin voimia on. Kai sen on määrä jotenkin kasvattaa, kokeilla. Mutta kun magneettikin voi siinä pyrinnössään kääntää väärän napansa kohti toista. Ei sitä tiedä. Kuinkas sitten (suu) pannaan.

Jotta sellaista kuuluu minulle. Ehkä koetan, jos suinkin tilaisuutta tulee, saada raportoitua lisää kiinnostavuudessaan lähes uutiskynnyksen ylittävistä kesätapahtumistani.

Pee.Es. Tuli mieleeni, että lapsena minulta usein kysyttiin "miten koira panee? tahi hevonen?" Rohkenin vastata "hau hau" ja "ihahaa". Kylläpä alkoikin hymyilyttää. Lapsena sitä on niin...lapsi. Isompana vain naiivi.
Että sitä paljon hau hau.