Intuitiivinen pääsiäistarina
"Katsokin, että pysyt kyydissä, tai leikkaan kyntesi juuresta poikki", varoitti Mirella Fozifox kissaansa Feeliksiä. Asianosainen naukaisi naiivisti. Mirella oli niitä harvoja tr00-trulleja, jotka vielä katsoivat asiakseen lähteä riivaamaan kansaa ja karjaa. Jokavuotinen perinne saisi jatkoa. Mirella oikaisi kaapunsa laskokset ja singahti luvalla sanoen huterasti ilmaan luutansa varassa. Ylensyönyt Feeliks tunsi pistoksen omassatunnossaan aiheuttaessaan turhaa takapainoa, mutta pian meno vakiintui ja mustanpuhuva parivaljakko viuhahti pimeään yöhön.
Keittiössä oli hämärää. Isoäidin poppanan päällä kukoisti tuohiropeeseen kylvetty rairuoho (oikeasti vehnänorasta, äiti tykkäsi muhkummasta), yllätysmunat odottivat lasten aamuriemua, höyhenet ja eläinfiguurit dekoreerasivat kaiken ylenpalttisen pääsiäismäiseksi. Oli tyyten hiljaista. Äkisti vaivihkainen valokeila siilautui laminaattilattialle ikkunaverhon hulmahtaessa aavistuksen verran vasemmalle. Mirella Fozifox astui sisään, räpäytti pari kertaa silmiään, nuuhkaisi ilmaa ja myhähti tyytyväisenä. Mämmiä.
Jääkaapin valo teki huoneesta kivan kellertävän, joten Mirella jätti oven auki. Hän kipusi kaapinpäälle mämmituokkosensa kera. Tovin murkinoituaan alkoi hän kaivata, ei niinkään leipää, mutta kenties sirkushuveja. Tekisi terää ennen tositoimia. Tiedostamaton kädenliike lanteelle, sauva esiin, muutama murahdus ja katso: jo heräsivät henkiin tivut ja puvut, munat ja (pajun)kissat! Hetken aikaa pälyilivät toisiaan oudoksuin, vaan asiain tilan äkättyään alkoivat vimmatun elämän. Mikä soitti hanuria, mikä pelasi korttia. Alkoivatpa hurjimmat piirileikinkin, lystikäs oli tuo joukko joka kilvan kiersi ympäri pöytää ja neljää tuolta. Kiljunta ja peli yltyi varsin mahdottomaksi.
"Aaaaaaaahh!"
Lihavan pajunkissan tuskanhuuto pysäytti juhlinnan kuin parempikin taikaisku. Toinen yllätysmunista oli yllättäen iskenyt hampaansa sen vartaloon, kynsinyt ja raadellut sen lähes hengiltä eikä hellittänyt veristä puristusotettaan metelistä huolimatta. Sen silmät kiilsivät keltaisina huumasta. Samassa sisään ryntäsi hengästynyt jänis valtava pääsiäismuna kindereillään. "On tapahtunut virhe!" jänis huusi kauhuissaan. "Emämuna on tuonut tänne katkeran tuhkamunan!" Iso muna paisui kiihtyneenä, hilliintyi sitten ja lähestyi vampiristista lastaan tiukan lempeästi. "Tuhkis", se virkkoi ja tarttui hullaantuneen lapsen päähän (siinä ei sanottavammin muuta tarttumapintaa ollut) "nyt lähdet kiltisti kotiin, tai saat tuhkapöllyä." Hengästynyt jänis pahoitteli tapahtunutta ja toi tilalle yllättävän kiltin munan.
Mirella katsoi hämillään Feeliksiä. "Miksi noin allapäin?" Feeliks loi emäntäänsä pahansuovan katseen ennen kuin vastasi: "Ilman sinua veljelleni ei olisi käynyt noin." Noita tuhahti halveksuvasti, mutta irvisti kipeästi, ilmavirta korvensi sieraimia ja suuta. Mirella katsoi uudestaan kissaansa ja näki sen marttyyriudessa jotain uutta, kaunista. Mitä hän olikaan tehnyt sen veljelle? Saati omille veljilleen ja siskoilleen?
Jääkaapin kultainen valo pisti säteensä suoraan Mirellan sydämeen ja ensi kertaa elämässään hän katui pahaa menoaan. Ilkeydet vuosien varrelta tulvivat yksitellen hänen mieleensä, ja lopulta hän näki edessään sadoittain raadeltuja pajunkissoja, vuotavia haavoja uhrivasikkain kyljissä, verenkarvaista maitoa itkevän madonnan. Mirella tarttui taikasauvaansa, kohotti sen eteensä ja taivutti. Se ei katkennut. Hän itki. Katumuksen suolaiset kyyneleet valuivat kaapin ovea alas, höyrystyivät maltaanhajuiseen ilmaan, levisivät huoneen hämärään. Ja vehnänoraat imivät niiden vettä itseensä ja kasvoivat. Ja niistä kasvoi jumalallinen kuoro, joka alkoi laulaa todellisesta kärsimyksestä. Taikasauva pehmeni ja siihen kasvoi vihreä lehti, toinen, kolmas. Todellisen passion hedelmä alkoi kypsyä Mirellassa. Äkkiä kaikki taikuus oli ohi. Vain yksinäinen nainen kaapin päällä, lohduton kissa, kukkiva sauva ja kyynelten peili laminaattilattialla.
Mirella päätti muuttaa Raatikkoon, Kyöpelinvuoren taa. Siellä hän istutti taikasauvansa verson maahan, juotti sitä omalla katumuksellaan, ruokki sitä luomansa pahan munan tuhkalla. Ja puu kasvoi ja notkui hyvää hedelmää, ja sen onnellisessa varjossa Mirella ja Feeliks lopulta kivettyivät maanpäällisen autuuden tunnusmerkiksi.
(Mahdolliset epäjohdonmukaisuudet johtuvat hetkessä luovasta kirjoitustyylistä sekä oikolukemattomuudesta. toim. huom.)