Voces Intimae

Kävi niin että eilen aamulla mulle oli soitettu jostain oudosta numerosta, en herännyt moiseen. Sitten illemmalla katsoin sähköpostit ja seurakunnalta oli tullut postia, että ilmoita tänään, jos aiot ottaa vastaan paikan kirkon esittelijänä. No, koetin tietysti soittaa sekä sähköpostissa ilmoitettuun, että aamulla minua tavoittaneeseen numeroon, mutta kukaan ei vastannut. Tietysti petyin ja lähetin välittömästi sähköpostia jotta paikan otan ilomielin vastaan. No, sisko ehdotti että soittaisin sinne heti aamulla, etteivät ehdi antaa muille mun työtä. Ja sen takia valvoin koko yön, en ois kuitenkaan herännyt. Mutta kas kummaa, äsken katsahdin postilaatikkooni, ja seurakunnan aamuvirkku täti oli jo vastannut mulle: sain pitää paikkani :D helpotti kovin. Anteeksi typerä selostus.

Olen tutustumassa mielestäni varsin kiinnostavaan ihmiseen. En hehkuta sitä vielä enempää, mutta mulla on semmonen kutina että saan hänestä ainakin hyvän kaverin. Joiden laskemiseen mun kohdalla riittää kahden käden sormet, reilustikin. Lisäksi laulanta sujuu, ja itseluottamusta pääsykokeita ajatellen on. En pidä Sibaan pääsyä mitenkään mahdottomana, joskin yritän olla samalla realisti. Nyt on yhtäkkiä perushyvä olo. Varsinkin kun suihkustakin on taas alkanut tulla lämmintä vettä :D

Aurinko on nousussa ja minä hymyilen. Hiljaista, levollista romantikon hymyä kohti ikkunaa, jonka takana valkenee uusi huomen - minulle.

Edelleenkään ei tunnu tulevan lämmintä (eikä kovin puhdasta) vettä, eli taidan olla vaan parin päivän visiitillä. Jotenkin kornilta tuntuis olla muuttamassa takaisin kotiin, mutta luultavasti se on edessä. Syksyllä toivottavasti ihan muualle.

Kävin suhteellisen pitkästä aikaa kirjastossa. Operaa taasen. Ja kaksi runokirjaa lainasin, toisen käytännön pakosta ja toisen mielenkiinnosta. Lisäksi näin Jennyn lukusalissa mutten mennyt häiritsemään, vaikka hän tapansa mukaan vilkutti pirteän näköisenä.

Tyhjä olo. Kai se tulee kun liian kauan seisoo ilmassa. Kaipaan jo jotain tukevaa jalkojeni alle. Jotain konkreettista. Edessä paljon epämääräistä, takana kaikki turvallinen. Silti menen mieluummin eteenpäin, totta kai.

Tähän sopisi runo, mutta koska en ole juuri nyt kovin tuotteliaalla päällä (vaikka mielentila olisikin sopiva), annan näytille pikkusiskoni 8-vuotiaana kirjoittaman runon. Minusta se on kaunis.

"Lapsoset, lapsoset niityllä leikkii.
Taittaapi koipensa, itkee, nauraa."

(En tiedä onko tämä blogin sääntöjen mukaista, mutta arvelin uskaltaa lainata.)

huokaus

Nyt on yksi huoli vähemmän, kiitos erään ranneliikkeessäkin vaikuttavan henkilön <3

Katselin äsken tuota ns. omaksumistehtävää, ensemble-laulua. Naurettavaa prima vista -tavaraa. Mutta kai sillä on vaan tarkotus testata osaako lainkaan laulaa muiden kanssa yhteen.

Hermostuttaa kun putkimiehet pulisevat (sic!) oven takana koko päivän, kuulostaa siltä kuin eivät itsekään tietäisi mitä ovat tekemässä.

Jotenkin heiveröinen olo, toivottavasti en oo tulossa kipeäksi, kun just paranin (lintuin)flu(e)nssasta.

Kuukauden haiku:

Erään haaveeni
konkretisoituminen
lämmittää mieltä.

Mulla meni hermot.

Sen autuuden lisäksi, että remonttimiehet metelöivät aamukahdeksasta neljään iltapäivällä, vettä ei voi käyttää. Tai voi mutta ei pahemmin innosta kun hanasta tulee "humus"pitoista (paskaista,toim.huom.) vettä ensin tiputellen ja yhtäkkiä räkäisee paineella kolmen metrin säteelle. Pese siinä sitten tiskiä/hampaita/itseäsi. Ruokaakin vähän kehno laittaa, mutta päätin sitten keittää "ruis"makaronia (toim.huom.) kun oli vähän ruuat muutenkin vähissä kotoa palatessa. Kakka.

Jokseenkin kulminoitunutta **tutustani (po-,ke-,vi- toim.huom.) lieventää harmillisen vähän se tosiseikka, että Sibeliusakatemian pääsykoekutsu on saapunut. Kaipa ne lähettivät sen tälläkin kertaa kaikille hakijoille, mutta jotenkin sen konkreettisuus lämmittää mieltä. Myös nuhan häviäminen kuin taikaiskusta helpotti. Epäilen sen olleen (jälleen) pölypunkkien aiheuttamaa. Toivottavasti ei sentään koira-allergiaa (ei mulla semmosta pitäisi olla).

Yhtäkkiä muserrun yksinäisyyteeni. Puoli vuotta kestin hyvin, nyt se alkaa taas lainehtia kohti. Ei tosin vakavana mutta jotenkin hienostuneessa hämyisyydessään ahdistavampana. Vaikka viihdyn yksinkin niin tuntuisi kivalta kun joku olisi tarvittaessa vierellä. Ja saisi itse olla toisen vierellä, tarvittaessa. Haluan olla tarpeellinen ja tarvita. Kun edes tapahtuisi jotain, niin voisin unohtaa hetkeksi tarpeeni (tautologiaa, toim.huom.).

Enpä jaksa avautua kovin leveälle. En ole edes humalassa (koskaan ollutkaan, enkä varmaan tule olemaankaan)
(suomessa ei ole futuuria, toim.huom.)

Tämä on 101. bloggaukseni, aika etevää.

Hermot meinaavat kiristyä kun taloyhtiössä tehdään (taas) remonttia. Aamutuimaan alkaa helvetillinen meteli kun porataan jotain. Rappukäytävä ja hissi on vuorattu pahvilla ja mustalla teipillä. Kaiken kukkuraksi taidetaan jossain välissä, olikohan noin kuukauden päästä, minunkin vuokraneliö(i)ssäni suorittaa putkiremontti, eli "saan" käydä taloyhtiön saunatiloissa pisulla ja pesulla. On kyllä käynyt mielessä, jotta pitäskö muuttaa saman tien pois, kun en kuitenkaan tässä toivottavasti kovin kauan enää asu. Vaikka saisinki kaupungilta kesätöitä niin ei kotoa niin hirveän pitkä matka olis kulkea. Tuumaella pitää vielä.

(Ja taas porataan.)

Intuitiivinen pääsiäistarina

"Katsokin, että pysyt kyydissä, tai leikkaan kyntesi juuresta poikki", varoitti Mirella Fozifox kissaansa Feeliksiä. Asianosainen naukaisi naiivisti. Mirella oli niitä harvoja tr00-trulleja, jotka vielä katsoivat asiakseen lähteä riivaamaan kansaa ja karjaa. Jokavuotinen perinne saisi jatkoa. Mirella oikaisi kaapunsa laskokset ja singahti luvalla sanoen huterasti ilmaan luutansa varassa. Ylensyönyt Feeliks tunsi pistoksen omassatunnossaan aiheuttaessaan turhaa takapainoa, mutta pian meno vakiintui ja mustanpuhuva parivaljakko viuhahti pimeään yöhön.

Keittiössä oli hämärää. Isoäidin poppanan päällä kukoisti tuohiropeeseen kylvetty rairuoho (oikeasti vehnänorasta, äiti tykkäsi muhkummasta), yllätysmunat odottivat lasten aamuriemua, höyhenet ja eläinfiguurit dekoreerasivat kaiken ylenpalttisen pääsiäismäiseksi. Oli tyyten hiljaista. Äkisti vaivihkainen valokeila siilautui laminaattilattialle ikkunaverhon hulmahtaessa aavistuksen verran vasemmalle. Mirella Fozifox astui sisään, räpäytti pari kertaa silmiään, nuuhkaisi ilmaa ja myhähti tyytyväisenä. Mämmiä.

Jääkaapin valo teki huoneesta kivan kellertävän, joten Mirella jätti oven auki. Hän kipusi kaapinpäälle mämmituokkosensa kera. Tovin murkinoituaan alkoi hän kaivata, ei niinkään leipää, mutta kenties sirkushuveja. Tekisi terää ennen tositoimia. Tiedostamaton kädenliike lanteelle, sauva esiin, muutama murahdus ja katso: jo heräsivät henkiin tivut ja puvut, munat ja (pajun)kissat! Hetken aikaa pälyilivät toisiaan oudoksuin, vaan asiain tilan äkättyään alkoivat vimmatun elämän. Mikä soitti hanuria, mikä pelasi korttia. Alkoivatpa hurjimmat piirileikinkin, lystikäs oli tuo joukko joka kilvan kiersi ympäri pöytää ja neljää tuolta. Kiljunta ja peli yltyi varsin mahdottomaksi.

"Aaaaaaaahh!"
Lihavan pajunkissan tuskanhuuto pysäytti juhlinnan kuin parempikin taikaisku. Toinen yllätysmunista oli yllättäen iskenyt hampaansa sen vartaloon, kynsinyt ja raadellut sen lähes hengiltä eikä hellittänyt veristä puristusotettaan metelistä huolimatta. Sen silmät kiilsivät keltaisina huumasta. Samassa sisään ryntäsi hengästynyt jänis valtava pääsiäismuna kindereillään. "On tapahtunut virhe!" jänis huusi kauhuissaan. "Emämuna on tuonut tänne katkeran tuhkamunan!" Iso muna paisui kiihtyneenä, hilliintyi sitten ja lähestyi vampiristista lastaan tiukan lempeästi. "Tuhkis", se virkkoi ja tarttui hullaantuneen lapsen päähän (siinä ei sanottavammin muuta tarttumapintaa ollut) "nyt lähdet kiltisti kotiin, tai saat tuhkapöllyä." Hengästynyt jänis pahoitteli tapahtunutta ja toi tilalle yllättävän kiltin munan.

Mirella katsoi hämillään Feeliksiä. "Miksi noin allapäin?" Feeliks loi emäntäänsä pahansuovan katseen ennen kuin vastasi: "Ilman sinua veljelleni ei olisi käynyt noin." Noita tuhahti halveksuvasti, mutta irvisti kipeästi, ilmavirta korvensi sieraimia ja suuta. Mirella katsoi uudestaan kissaansa ja näki sen marttyyriudessa jotain uutta, kaunista. Mitä hän olikaan tehnyt sen veljelle? Saati omille veljilleen ja siskoilleen?
Jääkaapin kultainen valo pisti säteensä suoraan Mirellan sydämeen ja ensi kertaa elämässään hän katui pahaa menoaan. Ilkeydet vuosien varrelta tulvivat yksitellen hänen mieleensä, ja lopulta hän näki edessään sadoittain raadeltuja pajunkissoja, vuotavia haavoja uhrivasikkain kyljissä, verenkarvaista maitoa itkevän madonnan. Mirella tarttui taikasauvaansa, kohotti sen eteensä ja taivutti. Se ei katkennut. Hän itki. Katumuksen suolaiset kyyneleet valuivat kaapin ovea alas, höyrystyivät maltaanhajuiseen ilmaan, levisivät huoneen hämärään. Ja vehnänoraat imivät niiden vettä itseensä ja kasvoivat. Ja niistä kasvoi jumalallinen kuoro, joka alkoi laulaa todellisesta kärsimyksestä. Taikasauva pehmeni ja siihen kasvoi vihreä lehti, toinen, kolmas. Todellisen passion hedelmä alkoi kypsyä Mirellassa. Äkkiä kaikki taikuus oli ohi. Vain yksinäinen nainen kaapin päällä, lohduton kissa, kukkiva sauva ja kyynelten peili laminaattilattialla.

Mirella päätti muuttaa Raatikkoon, Kyöpelinvuoren taa. Siellä hän istutti taikasauvansa verson maahan, juotti sitä omalla katumuksellaan, ruokki sitä luomansa pahan munan tuhkalla. Ja puu kasvoi ja notkui hyvää hedelmää, ja sen onnellisessa varjossa Mirella ja Feeliks lopulta kivettyivät maanpäällisen autuuden tunnusmerkiksi.

(Mahdolliset epäjohdonmukaisuudet johtuvat hetkessä luovasta kirjoitustyylistä sekä oikolukemattomuudesta. toim. huom.)

Kuuntelin La Traviatan ja olo on ihan tyhjä. Sen lisäksi oon (tulossa) kipeä(ksi). Juuri tällaisina hetkinä kaipaa toisen kainaloon :|

Mielikuvitukseton otsikko varastettu lukion toteutumattomasta taidekilpailusta.
Näin aika hauskaa unta viime yönä. Aluksi oli koulu loppunut ja vaeltelin lomakoti Onnelan pihalla (se oli tavallista kumpuilevampi ja vehreämpi). Jututin lukion ja yläasteen aikaisia naispuolisia luokkatovereitani ja muistelimme kouluaikojamme. Sitten muistin että hei, pitäs olla menossa pääsykokeisiin. No, pianhan olinkin paikalla, siellä oli pitkä jono noutamassa papereita. Kun vihdoin sain omani, huomasin että numero 5 (paras) oli viivattu yli ja tilalla oli 3. Kysyin syytä, ja selvisi että olin vastannut neljään kysymykseen pelkillä hymiöillä. Mielestäni vastaukset olivat kuitenkin tyhjentäviä, joten protestoin. Minua ei kuunneltu.
Hetken päästä hyväksytyt alkoivat laulaa jotain kohtausta oopperasta Lemmenjuoma. Minähän en tunne koko oopperaa, mutta aloin katkerana improvisoida omaa osuuttani sivussa. Pääsykoetäti kuunteli hetken ensembleamme ja kutsui minut vaivihkaa huoneeseensa. Hän laulatti minulla jotain pätkää Figaron häistä (jota en myöskään pahemmin tunne), hyräili itse mukana, minä koetin tarttua nuotteihin ja keksiä miten se järkevimmin jatkuisi. Haltioitunut tätönen muuttui kovin höveliksi. Keskustelimme pitkään tulevasta urastani ja hän oli sitä mieltä että tulin valituksi ensimmäisenä, ohitin koko jonon. Marssin sitten kiitollisena ulos huoneesta ja säteilin ulkopuolella olevan joukkion kumoon pelkällä olemassaolollani.

hoho.
aika itseriittoista. vaan minkäs teet, uni on uni. hymyilytti kun heräsin :D

Ylärekisterin varovainen valloitukseni jatkuu. Luulen, että kunnollisessa opissa tekisin tuloksia silläkin saralla, itseopiskelu alkaa tässä vaiheessa olla kinkkistä. Toisaalta edistyn jatkuvasti. Mutten kovin nopeasti.

Tunnen luovan kauden olevan ovella. Pitäisi kai tarttua kynään ja koettaa. Teen sen tovin päästä.

Nyt lopetan bloggaukseni. Tältä päivää ainakin.