Voces Intimae

Näytetään bloggaukset helmikuulta 2006.

Or son contento.

Hitto, että voi olla jotenkin perushyvä olo.
Aamulla tosin oli vähän kränää meikäläisen kanssa. Yritin siinä treenailla pääsykoeohjelmistoa, mutta ääni ei suostunut olemaan normaali. Taisipa tapojeni vastaisesti lentää yksi kerpelekin päin omaa naamaani. Päätin sitten luottaa siihen, että laulaminen on henkimaailman hommia, ja lepyttääkseni laulamisen jumalan sielussani ruokin sitä maallisella leivällä ja medellä, sekä henkisellä levolla. Iltapäivän yritys osoitti tämän oikeaksi metodiksi, laulu oli mureaa ja sointi helppo ja vapaa. Hyvä minä!

Ikkunasta sisään tulviva auringon valolakana paljasti lattialla olevan pölyn ja lian (minkä paljasti myös varpasillaan tassuttelu, mutten päästänyt sitä häiritsemään). Keräsin tavarat lattialta, tartuin reippahasti varteen imurin ja siivosin kuin muija. Myös keräyspaperin ja roskat vein alas. Tällä retkelläni kohtasin inhimillisyyttä.
Vanha miesi etsi avaimiaan alaovella kun nuori miesi tuli ovelle sisäpuolelta. Nuori avasi oven ja vanha kiitti. Ja kun nuori oli kipannut roskansa säiliöhin, hän näki yllätyksekseen vanhan pitelemässä ovea auki. Kiitosta jakoivat he puolin ynnä toisin jutustellen sitten toisensa leppoisasti viidenteen kerrokseen. Pienet teot ja sanat lämmittivät heidän uupuneita mieliään.

Myöhemmin, eli juuri äsken kävin lähikaupassa. Selvisin ennätysmäisen pienin menoin. Tosin ostin hammas- sekä tiskiharjan, siis kaksi harjaa, täsmensi myyjä. Ruokaakin siis. Vielä postimerkkejä kävin KERRankin muistaissani (sekä samaan aikaan li[ik]ke[e]llä ollessani) ostamassa. Nyt säteilen sisäistä hyvinvointia ja alan kohta kuunnella musiikkia.

Täydellisyyden illuusion mursi kassorskan hampaankärjessä ollut vaaleanpunainen huulipunalaikku.

Siitä tiedämme tämän olevan totta.

edit: Huomasin vielä, että kymppitonnin raja on rikki! Kiitos ahkerille lukijoille! :D


Vihne

Juu.
Kotoani tulin taasen. Ei oikein taaskaan. Pianoa toki soittelin ihan urakalla, tuntui hyvältä kerrassaan. Tuntuu tyhmältä kun isä on niin etäinen. Kaipa se aavistelee jotain, eikä sitten osaa puhua. Valitettavasti omenapuusta ei putoa kauaksikaan.

Laulanta on alkanut sujua ja ylärekisteri varmenee päivä päivältä. Olen myöskin päässyt eroon siitä takaisen tukkoisesta äänestä, jonka kautta aloittelin. Bra så.

*tekee lisää leipiä*

Tarpeeni leperrellä puolianonyymisti verkossa on vähenemään päin. Kuin myös, ja kaikeksi onneksi, päivittäin (tieto)koneella viettämäni aika. Toisaalta on sääli jos hieno(t) blogini pääsevät kuihtumaan (toinen taisi jo..). Tässä tarvittaneen Eukleideen auttavia käsiä.
Toisaalta hätä ei ole Tuomaan näköinen.

Luin tänään lehdestä runon (nimi muutettu), joka oli huonompi kuin yksikään kirjoittamani. Ja käsittääkseni tehty tosissaan. Lieventävänä asianhaarana huomioon()otettakoon runo(ilija)ttaren sangen vähäinen ikä. Nauratti se silti.

Ehkäpä jätän tämänkertaisen plokkaukseni kuivakaksi (kosto siitä että leipäkin on), ja ilman suurempia selittelyjä lopetan tämänkertaisen plokkaukseni, joka loppuu siis tähän.

Tämänkertaisen plokkauksen (hymähdys) loppu. Alennuin.


gnaa

Olen vähän laiska juu.
Hajamielisyyteni kostautui taas, tänään jouduin käymään kaksi kertaa kaupassa. Onneksi on lähikauppa sanan varsinaisessa merkityksessä. Mutta hei, Solche hergelaufne Laffen onnistui aivan mojovasti! Yllätyin itsekin. Muutenkin lähti aika nasevasti ääntä tänään. Hyvä fiilis jäi.

Ääh. Olisin halunnut laittaa tähän kuvan jonka äskettäin rustasin paintbrushilla mutta se tuli jotenkin rumasti.

edit: klikkaa kuvaa niin se näyttää paremmalta :)


Aika jees

Tänään oli hyvä päivä.
Aamusella laulu onnistui ihan kivasti, ei nyt loistavasti. Myöhemmin loisteni vielä hiukan.
Kävin ostamassa uudet (ehjät) kuulokkeet, ovat paremmat kuin entiset, vaikkakin lähes identtiset. Sen lisäksi kävin kaksi kertaa kirjastossa, sillä palautin yhden tyhjän cd-kotelon. Jälleen kerran. Mutta hyvä niin, sen voi laittaa reippailun piikkiin sitten. Paitsi että pyöräilin kummallakin kertaa, mutta sain ainakin raitista ilmaa.
Nyt illemmalla kehitin sosiaalista elämääni hiukan. Kutsuin nettituttuni käymään (avustamaan tietokone-jutuissa, osa onnistui, osa ei, mutta vika ei ollut meidän kummankaan) ja keskustelimme myös yleistä. Oli ihan positiivista.

Haluaisin kirjoittaa runon, mutta nyt en osaa. En tosin kovin syvällistä runoa mutta silti. No yritän.

Oi mukavaa päivää
ei huolen häivää
ainakaan melkein.
En sentään telkein
taakse joutunut ole,
kukaan ei suohon pol(j)e.
Jotta
totta
on että saisin olla
kiitollisella tunnolla.

Kröhöm.
Runo loppuu vasta nyt.
Ajatus vain ei riittänyt.
Että sittenkin jo.
Siis loppui ruNo.

Sori.


huoh

Blogini on kuoleman kielissä eikä kukaan tee mitään! Euripides!
Suoraselkäinen hovinarri asteli kumaran kuninkaan eteen, notkisti hiukan niskaansa ja pörhisti sitten röyhelletyn rintamuksensa hallitsijan luvalla sanoen ryhmyisen nenän edessä.
-Mutta olemmehan Eurydiken kanssa koettaneet ruokkia sitä jo useampia päiviä. Sille vain eivät satu tavanomaiset herkut kelpaamaan, se kirottu eksentrikko.
Turhaan koetti palvelija nielaista viimeiset sanansa ja miehustan kukkeudesta huolimatta vanha kuningas sai yliotteensa takaisin.
-Teillä on kaksi päivää aikaa: mikäli blogini ei ylihuomisen päivän auringonlaskuun mennessä elvy, en vastaa teoistani saati niiden seurauksista. (Sikäli kuin kunnioitettu valtias oli muutenkaan vastuussa mistään muille kuin itselleen ja Jumalalle.) Ja kutsu Eukleides sisään.
Euripides pudisti kuvitellun pölyhiukkasen hyvinkulmautuneelta olaltaan, nosti nenänpieltään ja asteli aristokraattisesti marmoripylväiden lomitse käytävään.
Vanha kuningas hieraisi luvalla sanoen ryhmyistä nenäänsä, olipa jo kynsäisemässä sieraimensa sisäpintaa kun Eukleides saapui saliin pronssinen ylävartalo hehkuen.
-Kutsuitte.
Eukleides vetäisi tekopyhästi korvallisiaan taaksepäin. Kuningas oli huomaavinaan sen mitä hän kaikkein eniten pelkäsi, hän pyyhkäisi hikikarpalon otsaltaan - ja tajusi liian myöhään paljastuneensa. Eukleides kohotti toisen suupielensä ovelaan hymyyn, avasi suunsa ja sanoi:
-Tällaista soopaa ei kukaan jaksa lukea. Hyvä kuningas Efistofeles, teidän bloginne on yhtä arvokas kuin kasa, suokaa anteeksi, aasinlantaa. Mikäli tietäisitte, mihin Euripides ja Eurydike ovat nämä päivät käyttäneet, huolehtisitte jostain aivan muusta kuin blogistanne. Enempää en voi kertoa, herrani.
Tämän sanottuaan Eukleides nuolaisi vaivihkaa perikreikkalaista ylähuultaan, nuuhkautti korkealta otsasta asti lähtevää jaloa nenäänsä ja poistui kumartamatta, katosi välkehtien himmeän marmorin sekaan.