Voces Intimae

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2006.

Poikkeamattomuus se vasta sääntöä vahvistaakin...

...eli jälleen kerran valvon, ja bloggaan siis keskellä yötä.
Eilen oli harvinaisen huono päivä, ja meinasin kuolla. Tai siltä tuntui, en ehkä oikeasti. Ja olisin halunnutkin, vaikken ehkä oikeasti. Illalla, tai oikeammin yöllä paikkailtiinkin sitten muutamia säröjä, se(kin) vähän helpotti.

Katsoimme äsken huonon elokuvan. Sen jälkeen parempi (sarkasmia, ei?) puolisko|ni, -mme, en tiedä, lähti unten maille. Minä puolestani juon persikkateetä ja messenger-keskustelen puolitutun nuorukaisen kanssa.

Huomenna saan kookosvanukasta. Armaani kun oli tietämättömyyksissään kaiken syönyt ja jättänyt minut tänne päiväksi katkeroitumaan. En edes tiedä onko se hyvää kun en saanut tilaisuutta maistaa, mutta hän päätti korjata asian.

eäähh..
Olkoon.


voihan vihta

unirytmin keikautukseni meni päin poskea. Valvoin yhden yön voidakseni seuraavana iltana mennä ajoissa nukkumaan. Meninkin, mutta tapahtumaketjun seurauksena päädyin harrastamaan romantiikkaa reilusti puolen yön jälkeen. Sittenpä taisinkin nukahtaa ehkä neljän aikaan, ja nukuin lahjakkaasti koko keskiviikon. Nyt on edessä joko uusi valvominen tai tyytyminen siihen että nukahdan jälleen kerran aamun sarastaessa.

Öisin on silti ihan kivaa. Silloin on helpompi olla oma itsensä, myös helpompi sulautua ympäristöön. Öisin pelottaa enemmän, on kaiken aikaa varuillaan. Öisin on hiljaista, eikä tee mieli metelöidä. Öisin on kiva juoda lämmintä. Öisin on helpompi keskustella.

Öisin tulisi nukkua.

Matkusta(ne)n lauantaiksi kotikonnuille, velipojan kihlajaisiin. Ripeä oli hän asian suhteen. Tai no ei silti. Ehkä tekee hyvää mennä käymään kotona. Ikävä on kyllä valitettavasti loistanut poissaolollaan.

Kuviot eivät selkene.
Tympii olla turha.


nahkiainen

Selvisin sentään perjantaista joka oli vielä kolmastoista päivä meneillään olevaa kuuta. Muuten onkin vähän niin ja näin selviämisen kanssa. Olen masentunut, niin kai se on helpoin sanoa. Nyt tosin jaksan jo olla välillä normaalistikin, joskin ihmisten kohtaaminen tietyssä mielessä ahdistaa. Uskon selviäväni tästä, sillä minun täytyy. Ja parempina päivinä on ollut ihan positiivisiakin fiiliksiä. Ja parempia päiviä, tai ainakin hetkiä alkaa olla vähä vähältä enemmän. Kun vain jaksaisin löytää elämäniloni enkä käpertyisi ahdistuksen suomaan kuolettavan helppoon turvapaikkaan.

Hassua, että Disneyn piirretyistä tulee niin hyvä mieli. Joskin muistakin leffoista ehkä.

En sittenkään jaksa kirjoittaa enempää, vaikka aioinkin. Heikottaa vähän.