Voces Intimae

Näytetään bloggaukset joulukuulta 2005.

Jouluinen elegia

....avaa rasian, hänen katseensa viipyy muualla. Tikut rasahtavat toisiaan vasten, sormet tärisevät tuskin havaittavasti. Varovainen veto karkeaa pintaa pitkin saa aikaan vain pienen kipenän. Harmistuneena hän tempaisee rivakasti, tikku katkeaa. Hermostunut käsi heittää säleen nurkkaan, rikkipää lennähti johonkin, ei väliä minne. Roska. Uusi tikku, hän hengittää syvään, asettaa punertavan nupin rasian kyljelle ja raapaisee. Kipenä, huokaus. Tikku on sentään ehjä. Samalla hartaudella uusi yritys, napakka nykäisy ja liekki risahtaa ilmoille. Pian, se on ohjattava lankaan. Tarttuiko jo? Hän siirtää varovasti tikun kauemmas kynttilästä ja pettyy, mustunut lanka ei pala. Tikku takaisin, liekki nuolee kohta sormia. Lanka syttyy, hätäinen käsi puistauttaa tikun sammuksiin. Hän ei tuijota liekkiä vaan sammunutta tulitikkua. Varovasti hän nuolaisee palanutta rikkipäätä ja hymyilee lapsuudenmuistolle, vakavoituu sitten ja kääntää katseensa pieneen tuikkuun. Huojuva liekki vakaantuu ja syö vääjäämättä langan mustaksi, halkaisee sen. Halkaisee? Onko kynttilä viallinen? Langan päät kouristuvat kahteen suuntaan, käpertyvät takaisin emoaan kohti. Hän kuvittelee niiden muodostavan sydänkuvion. Sydänlanka. Sisin on vedetty ulos, sytytetty hiljaiseen liekkiin, hitaaseen paloon.

Liekki värähtää hiljaisen huokauksen mukana. Kuvat häilähtelevät hänen silmiensä edessä. Hiljaisia kasvoja, autioita maisemia, häiritseviä kulmia. Jokin vilahtaa silmänurkassa mutta kun hän kääntyy, katse tapaa vain tyhjää. Pimeästä nurkasta alkaa levitä kastanjanruskea valo. Hän havahtuu, kynttilän liekki horjahtaa lähes sammuksiin hänen käännähtäessään. Näky on liian aito, pehmeä ja vakaa, pronssinen, hiottu. Hän ojentaa kätensä, suu ei uskalla levitä hymyyn ennen kosketusta, viimeistä varmistusta. Hiestä nihkeä käsi ojentuu vapisten kohti tuttua olkapäätä, ohuet sormet valmiina uppoamaan sankarillisiin niskahiuksiin. Rakas nimi huulillaan hän kolauttaa kätensä tahroittuneeseen seinäpaperiin. Pronssi kovettuu, vakaa kuva häilähtää, kiertyy itsensä ympäri ja kuristaa uhrinsa lempeästi uudelle laminaatille. Hän kouristuu kasaan, hengittämättömyys salpaa sadat padot. Hän haluaa itkeä, sylissä kuin pieni lapsi, mutta hän ei osaa. Silmänurkat ovat kuivat ja karheat, tikkuaskin raapaisupinta.

Hän polvistuu, katsoo hiljaa liekkiin. Keltainen kieli värähtää, nuolaisee mukaansa sulaa steariinia, häilähtää takaisin paikalleen. Sydän on mustunut, palanut yhdeksi muodottomaksi kokkareeksi kirkkaan meren keskelle. Hän ei jaksa, hän lakkaa hengittämästä. Silmissä sumenee. Pieni pisara kihoaa kuivana punoittavaan silmänurkkaan. Toinen. Kolmas. Ne voitelevat vereslihaa, valahtavat kuin varkain poskelle. Toinenkin silmä kostuu, kaksi hiljaista noroa harmaalla iholla. Hän herää, katsoo kynttilän liekkiä rekisteröimättä mitään muuta ympäriltään. Hitaasti hän nostaa kätensä, tunnustelee väreilevää ilmaa ja työntää etusormensa liekkiin. Pian käristyvän ihon haju kirvoittaa hänen silmiinsä uudet, uudenlaiset vedet. Sulattavat vedet. Lattialle valuvat kyynelet viiltävät hänen ihoonsa uria, suloisia, ruusunpunaisia lohdutuksen virtoja. Hän tuntee kuumotusta polvissaan, varpaissaan. Jalat sulavat hiljaa kimmeltävään lammikkoon, sormi kynttilän palavaan sydämeen. Kastanjanruskea hohde syttyy himmeänä hänen päänsä ylle. Hän taivuttaa niskansa taaksepäin, kuuluu vaimea naksahdus. Hän kohottaa palaneen sormen suuhunsa, maistaa varovasti ja hymyilee lapsuudenmuistolle. Steariini sekoittuu vihkiveteen, liha henkeen, tuli ilmaan, maa veteen. Ja pieni ihminen vajoaa pienen valkean lammen keskelle. Marmoriseen pintaan ilmestyy pronssisia säikeitä. Pehmeä hahmo kiteytyy itsensä ympärille ja ottaa taakse vaipuneen pään syliinsä, pörröttää lempeästi hiuksia. Ojentaa kätensä kohti kynttilää, nostaa sen juhlallisesti kaksien kasvojen välille. Väsyneet silmät raottuvat ja tuikahtavat valkeina sammuen yhtä aikaa sammuksiin puhalletun liekin kanssa. Pehmeä metalli taipuu hellästi sulkien sisäänsä mustuneen sydämen.

muistutus: Tirlittan on hyvä kirja
muistutus: syödessä nälkä kasvaa mutta hedelmä pienenee


Silmät ristissä

jälleen yksi ansiokkaasti valvottu yö. rytmihäiriöitä, sano. luin katkeroituneen laulupedagogi(ttare)n hengentilitystä, kuuntelin mm. yhden oopperan, luin tenttiin. aamusella siivosin toiletin. lauloin.
onko vaarallista rakastua omaan ääneensä? ihastua edes...
vedän puoleeni kärpäsiä. surisevat silloin kun ei pitäisi, tekisi mieli läpsäyttää. ja kun jollain tasolla kaipaa niin ei jälkeäkään.
stressaan tasan yhdestä vähäpätöisestä asiasta. tai kahdesta. väliäkö hä(ne)llä.

oi...Edita <3


Yön hiljaiset tunnit

jaahas.
viet(tel)in siis neiti aikaa useamman päivän verran eli tarkemmin mainien keskiviikosta lähtien läheisellä paikkakunnalla vanhempani ynnä puolisonsa hote(ll)issa. aikani sekä osin mainittujen maallisen mammonan kuluksi mm. söin hyvin ja hartaasti, seurustelin sisarusteni kanssa, voimailin ja lauloin joululauluja. joiden myötä tulikin todettua että kehitystä on tapahtunut.
tällä hetkellä ällistelen suunna- eli tahottomasti sitä, miksi en tänäkään maanantain(en vieläkään ole ihan varma onko kyseessä sunnuntain vai maanantain, veikkaan jälkimmäistä mikä käynee ilmi ennen sulkuja olevasta yhdysosasta, sikäli kuin kokonaisuus jonka se sulkujen jälkeen tulevan osan kanssa muodostaa, edes on yhdyssana eikä sanaliitto)vastaisena yönä en nuku. tätä pohtiessa on syytä käyttää aika hyödyksi ja kirjoittaa joulukuinen draama.

Draamassa esiintyvät ainakin henkilöt Minttu ja Sapatti (oikeus muutoksiin pidätetään)
Kohtaus I
Minttu: Kas niin, eiköhän pelata erä ADventtiä.
Sapatti: Mikä ett(ä)ei, taisimme moista harrastaa viimeksi Herran Vuonna 2(00)1.
Minttu: Itse asiassa pelannemme vähintään toista adventtia. Eikä sitäkään ilman kolmatta.
Sapatti: En toista, suinkaan mikään papukaija lie(n)en.
Minttu: HauisKoon kun nyt keskusteluumme nostat niin...
Sapatti: Nosta sinä vaan puntteja kielenkantojesi sijaan niin
Minttu: (kohauttaa lahkeitaan) Odotas kun kieleni vesoo mehevälle maaperällesi, ruoja!
Sapatti: (ei keksi mitään nasevaa) Ähh.

Intermezzo, jonka aikana Mintun kieli vesoo mehevälle maaperälle.

Kohtaus II
Kolkutin: Kop kop.
Sapatti: Kuuletko, pankki on jo ovela!
Minttu: Jo tai vielä, avattava on.
Sapatti: Saapa nähdä, ken tavattava on.
Vieras: Onko täällä kilttejä, lapasia?
(Sapatti ja Minttu pitävät kysymystä irrationaalisena, sillä sisään astuu itse vanha saunontavälinehousu joulupukin[eissa], ei suinkaan vaattehia vailla)
Minttu: Sukat kudoin, Katin sudoku, kastuu kodin kaunis kudot(tu matto kun siinä seisot, piru vie.)
(Ja näin käy että Kehno vie pyynnöstä sukat)
Sapatti: Vaan etkös (vasta)lahjoja (pöksyjesi lisäksi) tuonut?
Vieras: Kyllä, rukkaseni. Mintulle risu.
Minttu: Olen kai ollut tuhmana.
Vieras: Oikein. Ja Sapatille Krisu.
(Minttu murtuu)
Sapatti: Kas, pitäisi kai olla tuhmana. Nyt on niin etten naiskauneudesta viehäty, oi pukki. Itsekin olette pi(i)run (verran) kiihottava(mpi).
(Vieras ojentaa kätensä kutsuvasti, Sapatti laskee pikkusormensa uurteiselle kämmenelle)
Vieras: Ei riitä! Pyydän kättäsi, oi Pyhä mies!
Sapatti: (vaipuu hekumallisesti viettelyksen leveää rintaa vasten) Ahh...

Kohtaus III
Mintun sydänkohtaus.
Krisu: III!

(Esirippu laskeutuu nopeasti)

Draamakirjailija (-koruompelija) sulkeutuu yleisönsä suosioon luontaisella vaatimattomuudellaan.
Luullen että tämä on tässä. Enkä nyt tarkoita enempää silmieni edessä olevan konkreettisen laitteiston kuin epätäsmällisemmän asbtraktion eksistenssiä siinä missä mainittu on vaan sitä että tekstiä ei enempis heru. Yleisön onni on rakastunut sonni. (Mietelauseita; 06:36)



!!!!!!!!!

Hohoo! En valvonut koko yönä ja mikä vaikutus sillä oli: mulla ei oo koskaan ollut ääni näin hyvin auki, laulaisin vaikka koko ajan mutta unenpuutteen takia en hallitse lihaksistoani täydellisesti. Mut hoilottelin äsken ja tuntu ihan mahtavalta! Uskomattomalta. Ja ainakin omaan korvaan kuulosti ihan älyttömän hyvältä eikä kiristänyt mistään kohtaa sisällä kurkussa tms. En nyt sit tiiä onko tää seurausta tuosta valvomisesta vai mistä. Harmittaa vaan kun en kehtaa kovin kauan kailotella putkeen ettei tuu naapureilta noottia. En tosin tiedä mikä heidän makunsa on (molempien seinien takana asuu vanha mummo), mutta kohteliaisuudenkaan nimissä en viitsi häiritä kovin pitkiä aikoja. Harmi sinänsä.

Oon ihan levoton. Sinänsä omituista, harvoin oon tällanen. Tunnin päästä lähen luennolle, toivottavasti uni ei iske siellä (ei ois eka kerta) vaan vasta illalla. Saisin ehkä jopa rytmin korjattua. Hetkeksi ainakin :)

No eipä, halusin vaan fiilistellä vähän...


Olenko eksentrikko.

Minusta on sisäolentouteni lisäksi tullut valkea yöeläin. Jos olisin pari kuukautta sitten tiennyt tämän käsilläolevan joutilaisuuden, olisin harkinnut vakaasti jotain tointa. Nyt lähinnä turhaudun kun en näiden pahviseinien sisällä kuitenkaan voi tehdä mitä tahdon.

Minulla on aika tarkalleen nyt syntymäpäivä. Ainakin muistelisin syntyneeni yöllä. (Ja ellen ihan väärin muista, päivämäärä on sama kuin Mozartin kuolin-) salaperäistä siis. Isä kyseli aamulla miten aion juhlia. En kai mitenkään, aika turhaa.

Haaveilen, suorastaan janoan. Ja samalla pelkään, en ehdi todistella itselleni sitä mitä olen tai haluaisin olla.

Tekisi melkein mieli sanoa etten halua jouluksi kotiin mutta kai se lopulta olisi valhe.

dans