Voces Intimae

Näytetään bloggaukset lokakuulta 2005.
Edellinen

otsikko on aina vaikein

jotenkin saamaton olo taas kerran. ei valkeaa kuulasta tehdä mitään.

Simo herää. Äiti keittää puuroa. Simo pukeutuu. Äiti kattaa pöydän. Simo syö. Äiti pukee Simolle kurahaalarin. Simo menee ulos. Äiti vilkuttaa ikkunasta. Simo leikkii lapiolla. Iso poika tulee ja ottaa Simon lapion. Äiti leipoo. Simon tulee paha olla. Iso poika heittää Simon lapion roskasäiliöön. Simon tulee parahdettua. Äiti pyyhkii hikeä jauhoisella kämmenselällään. Simo juoksee kohti roskasäiliötä. Iso poika kaataa Simon vesilammikkoon. Simon käy kipeää. Äiti katsoo ikkunasta. Onneksi Simolla on kurahaalari.

huomenna siis tentti, tiistaina muntlig. koen valmistautuneeni mutta milloinpa se riittäisi. noeivoi mitään jos ei onnistu. muntlighan ei ole mikään iso tai vakava juttu. pojalla polvi paranee. pystyn kävelemään, pyöräilyä en ole kokeillut. onnistunee, nyt kun jalka taipuu suht normaalisti ja sille kestää varatakin ihan.
ehtisin tänään vielä kuunnella madama butterflyn uudestaan. voisinpa melkein, se on niin loistava. ainakin osan voisin.

eilen näin jotain kovin kaunista. tuuli nimittäin ihan vimmatusti ja katsoin että mikä ihmeen lehtipölly tuolla häämöttää niin ne olivatkin lintuja! sadoittain vareksia valtavana parvena, elivät pitkin harmaata taivaankantta. tanssivat yhtenä kokonaisuutena, hajosivat yksilöiksi, toiset kauempana, toiset ikkunani edessä, mikä syvyys, mikä kauneus, mikä pakeneva ikiviisaus! tuijotin vain niiden kauneutta ja vapautta, leikkiä tuulen kanssa, vaikka olisi pitänyt lukea. en vain saanut silmiäni irti niistä. ohh...
ja siellä kaikilla oli niin mukavaa,
oi jospa oisin saanut olla mukana.


Vali vali

inhottavaa.
olin tulossa kirjastosta ja siinä sillan jälkeen käännyin siihen pikkutielle niin... hups, jarrut oli vähän sutissa ja siinä olikin liukasta ja pyörä lähti alta. no, sain jotenkin puolittain ilmassa vielä oikaistua ja ehdin henkisesti jo huokaista helpotuksesta mutta se vain sai siitä jotain lisävoimaa ja ihme sivupotkulla nakkasi minut ilmaan. en oo ennen lentäny pyörän selästä vaikka oon monestikin kaatunut. tuntui vaan että alas tullessa rusahtaa ja pahasti. no, kyllähän se vähän tuntui mutta pomppasin hetimmiten ylös ja nostin pyörän, lähdin jatkamaan matkaa. polvessa, kämmenessä ja olkapäässä tuntui vähän. joku täti sanoi että täällä on liukasta. ihan kuin en olisi huomannut, naurahdin vain että näköjään. no, menin sitte suoraan kauppaan ja siellä kun piti ottaa käsineet pois niin huomasin että kämmenestä oli aika kauniisti nahkaa rullalla. sain kuitenki tavarat haettua, tosin ei meinannut reppuun mahtua. (ja kotiin tullessa huomasinkin että yks jogurtti oli taitavasta pakkausjärjestyksestä huolimatta rusentunut vähän ulos purkistaan). kotona sitten pesin käden ja aattelin että pitäskö tuota polveakin vilkaista. ja sehän oli vielä pahemmin verillä. no, pesin senkin ja nyt on jotenkin välinpitämättömän toipilas olo. olkapää on aika kipeä mutta liikkuu silti. onneksi ei mitään murtunut tms, pää ei luojan kiitos edes osunut maahan. tuolla lennolla aika pienet jäljet kuitenkin. mutta hurjaa.
vali vali. tekee mieli vaan valittaa kuinka kurjaa on. vaikka ei toisaalta edes ole.
arvelin että tänään riittää että teen optimassa tehtäviä ja luen vihkon/monisteen loppuun. huominen ja sunnuntai on sitten sitä pänttäystä. tänään voin vaikka kattoa pari kertaa larssonia niin ei tuu huono omatunto.

nyt rentoudun vähän aikaa.


E finito

-- -- --
Seisomme
veden äärellä. Viimeisen kerran kuu hopeoi kuolleen koivun haaroittuneen oksiston. Keltainen lehti putoaa hiuksiisi, irrotan sen varovasti, rutistan nyrkissäni silpuksi. Avaan käteni ja pudotan rippeet maahan.
Kuunsilta kimaltaa kutsuvana. Tartut kylmään käteeni, johdatat minut veden selälle. Minä olen jäätä, sinä olet lämpö. Kosketuksesi polttaa haavoja kovaan pintaan. Sulan läikkeeksi kuun kullan vierelle.
Kaksi siltaa pettävällä pinnalla. Ja vain toinen vie perille. Sulatit jään, valoit metallin, muovasit raakaa savea. Sinun epäilyksesi
murskaa jumalain kuvat,
raiskaa omat rakennelmasi.
Hiljaiset aallot kuljettavat sulaneen sieluni toiselle rannalle kun pilvet peittävät kuun
viimeisen kerran.


Tänään aion olla ahkera...

...ja mennä vielä takaisin kouluun. Kaksi kertaa on päässyt käymään niin että kun olen kahdeltatoista lähtenyt kämpille syömään ja lepäämään, en ole jaksanut mennä enää kahdeksi uttaliin. Tänään menen.

Imuroin eilen. Ihanaa kun laattia on puhdas.
*ahaa, vesi kiehuu jo*
pesin myös pyykkiä, en tiedä johtuuko siitä vai pakkasesta/takin sisälmyksestä että paitani osapuilleen kipunoi.

Nordistik loppui. Ei siitä saanut oikein mitään irti. Tosin vielä on se uppsats josta/johon pitäisi saada aika paljonkin. huu.

Äiti äityi äiteläksi
isän isotessa iskevämpää
lapset lumilla laulelivat
koiran korvia kuroissa.


Noloday

aamulla olin aikeissa lähteä iloisna miesnä tiedeyhteisöön niin voihan voimasana! vastustajan reppu repeää! eipä muuta ku papperit ja välttämätön varustus muovikassiin (suomalainen kirjakauppa) ja matkaan. no sitten oli luonnollisesti ihan hirvee pakkanen (lienikö edes miinuksen puolella) ja vain ohukaiset sormikkaat. sitten päätin pyöräillä vähän eri reittiä ku yleensä ja meinasin tietysti eksyä, tapani(n) mukaan. ensimmäinen luento meni kai ihan kiitettävästi, toinen myösten. viimeisellä luennolla käytännössä nukuin vaikka aihe (grammatik:species) oli mitä mielenkiintoisin. sitte yhtäkkiä luennoitsija/lehtori heittäytyi marttyyriksi ja kehotti meitä tulemaan itse eteen ja koettamaan esittää asiat mielenkiintoisesti. huomasin etten ollut edes ainoa joka siellä nukkui. nojuu. mutta jotain hyvääkin, sain pyykki vuoren kuihtumaan lähes olemattomiin ja kävin ostamassa kynttilöitä ynnä polkupyörä(ä)n lampun.
no, eipä sinänsä enempää. kauno ei taaskaan jaksa kirjoittua.
ehkä haiku sentään
päivän haiku:

elon polulla
ei pateettisin lausein
pitkälle pötki


hemby

juuh. kävin siis kotona. oli taas ihan samantekevää, paitsi että pääsin saunomaan :) ja soittamaan pianoa. bachia paljon, siinä musiikissa puhuu joku muukin kuin johann sebastian.
viime yönä näin unia joiden tunnelmaa jäin kaipaamaan lähes riutuvasti. ja siinä/niissä esiintynyttä pronssihunajapoikaa joka taisi kyllä olla (unessa) serkkuni. ahh... möisin puoli maailmaa(ni) hänen vuokseen.
reppuni repesi. kääk.
nyt pitäneisi laittaa ruokaa, kun annilla oli niin kiire että emme kerenneet syödä. se ruoja.
voi kamala paikka. päivittelen joskus lisää.


!!!!!!

Nousin koneeltani aikeissani mennä saniteetin puolelle, vilkaisin ikkunaan, huomasin että
TÄÄLLÄ SATAA LUNTA! voi että olin saada sydänhalvauksen! aivan mahtava. suuret valkeat hiutaleet tekevät koko kaupunginosakuvasta lähes idyllisen. oi <3
olen ihan ekstaasissa.
LUNTA.
*tahtoo katsoa toisen lämpimässä kainalossa ensilumen hiljaista putoilua*


...

olen pienen paineen alla pohtinut melkein elämän kokoisia kysymyksiä (joihin ei onneksi kaivata vastausta, ainakaan kaikkiin) ja ainoa vastaus/totuus minkä koen löytäneeni on se että olen lapsi. kakara. en ymmärrä oikeasti mitään, ainakaan sitä mitä koetan itselleni -ja muille- viestittää. viisaampien ajatuksia osaan kyllä lukea ja niihin yhtyä mutta se ei riitä. palaan täten maan pinnalle (pitäisikö se muuten tulla yhteen, eikö se liittynyt jotenkin erityismerkitykseen tai jtn) ja yritän löytää ja hyväksyä itseni.

pärrhanan kylmä sade. aamulla oli muutenkin masentava olo, olin valvonut liikaa/nukkunut liian vähän (kumpi kuulostaa tekopyhältä) eikä ollut juurikaan antonovkaa lähteä tiedeyhteisöön. vaan lähdin mutta ovella huomasin että sataa runsaahkoissa määrin vettä. no, lannistuin mutta hain reppuuni kasvopyyhkeen ja pyöräilin muutaman kilometrin, kävin kuivaamassa kaulan yläpuoliset ruumiinosani.

nå bra. koul... anteeksi tiedeyhteisössä ei sen kummempaa, ihan kivaa. nyt pohdin lähinnä lähtisinkö käymään kotona. en taida, ei muuten tule konsa tehtyä muntlig presentationia tahi översättningiä saati luettua suomen kielen rakennetta. tai sitä vois kyllä lukea h-putaallakin. ja sais ilmaista (hyvää!) ruokaa. pohdin.
anteeksi arkisuuteni.

päivän haik(e)u(s):

itkupajuni,
tule veden äärelle
siellä on lepo


Elämä on.

olen ollut vähän lamaantunut. mut sain puhuttua asioita. hyvä niin. nyt on parempi olo. ilma ikävän harmaa.
tänään minulle selvisi mitä (ohoh meinasin kirjoittaa mätä) on akateeminen vapaus. eli jos aiot osallistua opettajankoulutuksen soveltuvuuskokeeseen tee se silloin kun suosittelemme (=käskemme). Jos sinut hyväksytään ja otat paikan vastaan opiskelet kokonaisuuden silloin kun me pakotamme. vaihtoon ei ole asiaa, se vain sotkee kaiken. en ole vihainen mutta kummastuttaa, harmittaa myös niiden puolesta joilla oli selvemmät suunnitelmat.

Jokainen kosketus polttaa
minuun
uuden, syvemmän haavan.
Sinun kätesi
ei niitä paranna,
hyvyys tuottaa suurimmat tuskat.
Kun käärme syö oman päänsä
toiseen kertaan.
Silloin olen valmis.

[plaah.]


Ah.

vierailin unnaa. hän kutsui minut kanssaan syömään "kiinalaista" ruokaa. oli itse asiassa maittavaa kovin. ja kaakaota (sillä on kuulemma positiivinen vaikutus lemmenasioihin, kaunisääninen nainen radiossa kertoi). keskustelimme syviä sekä pintoja. kivaa.
järjettömän kylmä. pyörän penkki oli ihan kuurassa, en uskaltanut istua siihen.

näyttää pilviseltä. saattaisi olla täysikuu(tamo). *huok*

:|

Edellinen