Suurennuslasin alla seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskettavat aiheet. Haluatko mukaan kirjoittajaksi sateenkaariluuppi-blogiin? Ota yhteyttä ylläpitoon.
Viron konservatiivisessa kansanpuolueessa EKRE:ssä valta vaihtui, mutta perheen sisäisesti. Puheenjohtajuuteen tarttui isänsä jälkeen Martin Helme, 44. Entinen puheenjohtaja Mart Helme, 70, jatkaa puolueen varapuheenjohtajana.
Martin Helme korosti puoluekokouksessa pitämässä puheessaan perinteisiä perhearvoja ja avioliiton määrittelemistä ainoastaan miehen ja naisen väliseksi instituutioksi. Hän haluaisi lopettaa Pohjoismaiden joukkoon pyrkimisen, joiden yhteiskuntamallin hän näkee pikemminkin varoittavana, ei suinkaan esimerkkinä. Hänen unelmanaan on tehdä Virosta "Itämeren Sveitsi".
Mart Helme on Viron sisäministeri ja Martin Helme Viron valtiovarainministeri. Puolue on mukana keskusta-vasemmistolaisen Keskipuolueen johtamassa hallituksessa, jossa on mukana myös keskusta-oikeistolainen Isänmaa. Oppositiossa ovat Sosiaalidemokraatit ja markkinaliberaali Reformipuolue - joiden kanssa sen paremmin EKRE kuin Keskipuoluekaan eivät tule toimeen. Keskipuolue ryhtyi hallitusyhteistyöhön EKRE:n kanssa, koska muussa tapauksessa se olisi menettänyt pääministeripuolueen asemansa.
Puolustusvoimien kenttäpiispa Pekka Särkiöpiiskasi liberaaleja arvoja blogikirjoituksessaan. Siinä yhteydessä hän tuli kyseenalaistaneeksi sukupuolivähemmistöihin kuuluvien oikeutta olla olemassa.
Blogi aiheutti kohun ensin sosiaalisessa mediassa. Sitten siitä ärähtivät sekä kirkon edustajat että Puolustusvoimat. Kenttäpiispa poisti bloginsa, mutta minkä kerran laittaa nettiin, ei sieltä lähde pois. Kenttäpiispa pahoitteli sitä, että on kirjoituksellaan loukannut.
Piispa ei todennäköisesti halunnut loukata ketään. Yleensä lienee niin, että omaa ihannemaailmaansa kuvailevat ja peräänkuuluttavat eivät ajattelekaan loukkaavansa ketään. Ei vain tule ajatelleeksi kypsästi ja erilaisten ihmisten näkökulmasta. Tulee unohtaneeksi, että kaikki ihmiset eivät ole samanlaisia kuin itse on. Kenttäpiispa ehkä muisti rakkauden kaksoiskäskyn, mutta ei ymmärtänyt lähimmäisten tarpeineen olevan eri asia kuin mitä itse on.
Puolustusvoimat kertoo twitter-viestissä, että kenttäpiispan blogiteksti on nyt käsitelty. Samoin käsitellyksi on kuitattu siitä saatu palaute. Pääesikunnan päällikkö on puhutellut Särkiön, joka saa jatkaa kenttäpiispan tehtävässä. Puolustusvoimien mukaan Särkiö on sitoutunut Puolustusvoimien arvoihin ja toimintatapoihin.
Onko siis tasa-arvo käskemällä valmis?
Voivatko Puolustusvoimien palkkalistoilla olevat nyt luottaa siihen, että vaikkapa hlbti-vähemmistöön kuulumisen paljastuminen ei ole jatkossa ongelma. Ja etenkin voivatko pakolliseen varusmiespalvelukseen astuvat luottaa siihen, että he tulevat kaikilta osin yhdenvertaisesti kohdelluksi, vaikka kuuluisivat avoimesti hlbti-vähemmistöön? Että mahdollinen asiaton kohtelu on kitketty tai tulee ainakin jälkikäteen käsitellyksi siten, että asiaton kohtelu loppuu siihen? Että kukaan ei joudu vaikkapa silmätikuksi hlbti-vähemistöön kuulumisensa vuoksi?
Tuskin näin on.
Virallinen linja voi olla tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja syrjimätön. Elämänmeno ei kuitenkaan ole sellaista, oikeasti. Vastaavanlaisia hlbti-vähemmistöihin kohdistuvia asiattomuuksia putkahtelee esiin aika-ajoin.
Särkiön tapaus tuli nopeasti käsitellyksi. Onnistuisiko vastaava ripeys laajemminkin?
Puolustusvoimien piiriin tarvitaan toimija tai toimintaa, joka erityisesti tukee asepalveluksessa olevia ja Puolustusvoimissa työtä tekeviä hlbti-ihmisiä. Tarvitaan ohjelma, jossa selvitettäisiin yhdenvertaisuuteen liittyvät instituution kipukohdat ja ratkaistaisiin ne. Esimerkiksi Setasta saa varmasti apua.
Vain asioihin tarttumalla luottamus on mahdollinen. Puolustusvoimissa sietäisi ymmärtää se, että yhdenvertaisuutta edistävä toiminta lisää maanpuolustustahtoa.
Keskisuomalaisessa blogia pitävä Tapio Puolimatka mainostaa kirjoituksessaan kirjaansa Saanko luvan – sanoa? Sananvapaus ja vihapuhe ja kertoo siinä kuvaavansa "aktivistien kampanjoita niitä vastaan, jotka puolustavat lasten perustavia ihmisoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin ja oikeutta sukupuoliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen".
Tavallaan täytyy vähän ihailla Puolimatkan kykyä käyttää sellaista kirjoitustekniikkaa, joka saa lukijan kokemaan huomaamatta tarvetta valita puolensa - ja tekee sen Puolimatkan haluamalla tavalla - jos ei tiedä, mistä on kyse.
Alkuun Puolimatka kautta rantain esittelee olevan henkilöitä, "jotka puolustavat lasten perustavia ihmisoikeuksia, oikeutta isään ja äitiin ja oikeutta sukupuoliseen ja seksuaaliseen koskemattomuuteen". Kukapa ei haluaisi lapsia puolustaa? Puolimatka ei kuitenkaan tässä vaiheessa vielä kerro näistä hyveellisistä sen tarkemmin, vaan kertoo näillä puolustajilla olevan taktisesti kampanjoivia vastustajia.
Kirjoituksessaan Puolimatka esittää em. aktivistien käyttävän kolmiosaista taktiikkaa.
Hänen mukaansa ensiksikin aktivistit leimaavat näitä hyveellisiä, ja esittää aktivistien käyttävän leimaamiseen "tunneilmaisuja", kuten käsitteitä homofobia ja transfobia. Toiseksi aktivistit myös Puolimatkan mukaan tuhoavat hyveellisten mainetta, esimerkiksi järjestämällä oikeusjuttuja ja pyrkimällä saada heidät erotetuksi töistään. Vasta tähän leivottuna käy ilmi, että hyveellisissä kyse on esimerkiksi kansanedustaja Päivi Räsäsestä (kd) ja Aito avioliitto -yhdistyksen toiminnanjohtaja Susanna Koivulasta, jolla on myös yhteys kristillisdemokraatteihin. Hyveelliset siis määritellään yksilöidymmin vasta, kun lukijalle on syntynyt tunnereaktio. Kolmantena hän esittää aktivistien käyttävän uhriutumista, kyynelehtimistä ja turvattomuuden tunteistaan kertomista työkalunaan.
Puolimatka esittää paljastavansa kirjassaan "ne epärehelliset strategiat, joiden avulla aktivistit pyrkivät tukahduttamaan keskustelua lapsen oikeudesta seksuaaliseen koskemattomuuteen". Hänen mukaansa tällaiseen ohjelmaan kuuluu ydinperheen heikentäminen ja nuorten ohjaaminen "seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan". Puolimatkan mukaan "tällainen elämäntapa altistaa nuoret hyväksikäytölle". Puolimatka kuitenkin sivuuttaa sen tosiasian, että nuorten tietämys seksuaalisuudesta ja sen kaikenlaisesta moninaisuudesta vähentää hyväksikäytön riskiä ja myös esimerkiksi teiniraskauksia.
Puolimatkan mukaan Setassa huolestuttiin näistä "paljastuksista" ja päädyttiin mainostamaan Googlessa valtakunnallisen Setan pääsihterin Kerttu Tarjamon kirjoitusta "Puolimatka jatkaa tieteen kaapuun puettujen homofobisten ennakkoluulojen revittelyä". Tuon blogin esiinnostaminen on ihan perusteltua, koska siinä tuodaan esiin Puolimatkan agendallinen toiminta.
Puolimatka väittää, että aktivistit pyrkivät horjuttamaan lasten identiteettiä siten, että nämä jo hyvin pienestä asti "kyseenalaistavat oman sukupuolensa ja ohjautuvat seksuaaliseen kokeiluun perustuvaan elämäntapaan", ja se sitten heikentäisi vakaita ydinperheitä. Puolimatka kirjoittaa aktivistien pyrkivän mitätöimään kehon merkitystä ja sen korvaamista subjektiivisella kokemuksella. Nykyään kuitenkin on vahvistumassa käsitys siitä, että seksuaalisen ja sukupuolisen moninaisuuden taustalla on näkyviin fyysisiin ulottuvuuksiin yhtäläisesti vertautuvia biologisia ominaisuuksia, josta saadaan tietoa neurobiologian tutkimusmenetelmien kehittyessä.
Blogin kirjoittajaesittelyssä Puolimatkan kerrotaan olevan kasvatustieteen ja valtiotieteen tohtori, joka toimii kasvatuksen teorian ja tradition professorina Jyväskylän yliopistossa ja käytännöllisen filosofian dosenttina Helsingin yliopistossa.
Unkarin parlamentti on hyväksynyt lain, jonka mukaan väestörekisteriin kirjataan jatkossa vain syntymässä määritelty sukupuoli. Tuota merkintää ei voi myöhemmin muuttaa. Tämä johtaa siihen, että transsukupuolisten ja intersukupuolisten ei ole mahdollista saada vahvistettua väestörekisteriin omaa sukupuoltaan, eikä niin muodoin saada omaa sukupuolta vastaavia henkilöpapereita.
Tiistaina uutisoidusta asiasta kirjoittaa myös Seta verkkosivuillaan.
Euroopan unionin alueella seksuaalivähemmistöjen asema on kohentunut. Esimerkiksi lainsäädännön syrjintäsuoja on vuosituhannen jälkeen pääosin kattava kattava. Samaa sukupuolta olevat parit tunnustetaan EU:n tasolla niissäkin maissa, joissa samaa sukupuolta olevat eivät voi avioitua tai rekisteröidä parisuhdettaan. Vaikka homomiehiin, lesboihin ja biseksuaaleihin kohdistuvia kielteisiä asenteita yhä on jokaisessa maassa enemmän tai vähemmän, voi seksuaalivähemmistöjen hyväksynnän suhteen katsoa "pihvin kääntyneen".
Yleinen asenneilmapiiri seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa kohtaan on enemmän hyväksyvä kuin kielteinen. Myös uskonnollistaustaiset konservatiiviset ns. perhejärjestöt - kuten Suomessa toimiva Aito avioliitto ry - ovat itsekin huomanneet, että heidän hyökkäyksilleen seksuaalivähemmistöjen yhdenvertaista asemaa kohtaan ei ole enää juurikaan kaikupohjaa, vaan ne ovat paremminkin yleisen naurun aihe.
Sukupuolivähemmistöt maalitauluna
Sen sijaan vaikeammin hahmotettavan sukupuolen moninaisuuden kyseenalaistaminen ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien aseman kohentamisen torppaaminen on nostettu näiden järjestöjen toiminnan keskiöön. Näiden vähemmistöjen aseman osalta Euroopassa ollaan vielä hyvin laajasti puolitiessä.
Konservatiiviset toimijat pyrkivät erityisesti kieltämään sukupuolen moninaisuuden esilläpidon kouluopetuksessa ja estämään kahden sukupuolen malliin mahtumattomien ihmisten täysimittaisen tunnustamisen. Suomessakin translain uudistaminen itsemäärittelyoikeutta kunnioittavaksi on yhä kesken. Erityisesti ajatussukupuolen itsemäärittelyoikeudesta on herättänyt vastustusta arvokonservatiiveissa.
Aito Avioliitto ry on osa kansainvälistä arvokonservatiivien verkostoa
Aito avioliitto ry liittyy eurooppalaiseen arvokonservatiivien Agenda Europe-yhteenliittymään. Se on pyrkinyt esimerkiksi EU-kansalaisaloitteella saada määrittellyksi perheeksi vain eri sukupuolta olevien vanhempien perheet, mutta hanke epäonnistui.
Nyt koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi ihmisiä kehotetaan välttämään lähikontakteja. Sosiaalisen median aikakaudella tämä ei välttämättä ole ongelma, varsinkin siinä maailmassa luontevasti seikkaileville. Sisäänpäin kääntyneille etätyöt ja pakollisten sosiaalisten tilanteiden väheneminen saattavat olla jopa virkistävää.
Sitten ovat oikeasti yksinäiset, jotka eivät ole sinut sähköisten yhteydenpitokanavien kanssa. Tällaisia ovat esimerkiksi varttuneemmat ihmiset, eritoten huonommassa kunnossa olevat vanhukset. Monet vanhenevat hlbti-vähemmistöihin kuuluvat ovat erityisen huonossa asemassa, varsinkin jos nuoruutta ja aikuisuuttakin on värittänyt itsesyrjintä. Heidän kohdallaan toivotut ihmiskontaktit väistämättä harvenevat; ei ole edes mahdollisuutta olla ihmisten joukossa.
Ei ole mitenkään erikoisen helppoja keinoja auttaa yksinäisyydessä ihmisten terveyttä vaarantamatta.
Asia nousi allekirjoittaneen mieleen, kun radiosta tuli kappale Tummilla teillä, esittää Vesterinen Yhtyeineen.
Kesän 2020 pride-tapahtumien suunnittelu on meneillään niin Suomessa kuin maailmallakin. Suurimpien tapahtumien kohdalla puhutaan miljoonien osallistujien kokoontumisesta. Helsingissäkin pride-tapahtumaan on viime vuosina osallistunut sata tuhatta ihmistä.
Samaan aikaan kuullaan uutisia, joiden mukaan suunniteltuja massatapahtumia perutaan koronavirustartuntojen pelossa. Kyse on Kiinasta Hubein maakunnan Wuhanista lähtöisin olevasta viruksesta, jonka aiheuttama tauti on saanut viralliseksi nimekseen COVID-19 (Corona Virus Disease 19). Esimerkiksi urheilukilpailuita ja messutapahtumia on jo peruttu. Lentoliikenteeseenkin viruksen leviämisen uhka on jo vaikuttanut. WHO on julistanut taudin kansainväliseksi terveysuhaksi.
Ei ole epäilystäkään, etteivätkö samanlaiset riskit koskisi pride-tapahtumiakin, joiden kulkueissa ja muissa tilaisuuksissa on kansaa massoittain. Pride-järjestäjät joutuvat miettimään asiaa tästäkin näkökulmasta, jolleivät ole jo miettineet.
Pride-tapahtumissa ihmisiä on paljon ja lähekkäin.
Päivi Räsänen närkästyi Satakunnan Kansassa julkaistusta kolumnista, jossa toimittaja Anne Nikka ehdottaa, että homoja hysteerisesti pelkääville voitaisiin perustaa oma pelkopoli aiheettomien pelkojen lievittämiseen. Kolumnissa Nikka toteaa aiemmin vaatineensa Räsäseltä anteeksipyyntöä seksuaalivähemmistöihin kohdistuvaa syrjintää.
Räsänen yhdistelee vastineessaan kolumnissa kirjoitetun olkiukoksi: "Toimittaja Anne Nikka mainitsee minut nimeltä ja ehdottaa, että kristillisen arvomaailman omaaville ja Raamatun evankeliumin uskoville tulisi perustaa pelkopoleja homofobian vuoksi". Ja jatkaa: "Kirjoitus tuo vaarallisella tavalla mieleen totalitarismin, jossa toisinajattelijat on suljettu mielisairaaloihin tai laitettu hoitoon".
Tässä nostetaan esiin mielipide ja vakaumus. Ja päästään sananvapauteen.
Räsänen ilmaisee toivovansa lainsäätäjänä hartaasti, että Suomi säilyisi myös kristillisen maailmankuvan omaavia henkilöitä suvaitsevana ja kunnioittavana vapaana kansalaisyhteiskuntana, jossa voi pelkäämättä ilmaista toisistaan poikkeavia mielipiteitä. Hän myös kertoo lääkärinä kokevansa epätieteelliseksi uskonvakaumuksen rinnastamisen sairauteen, joka vaatii hoitoa. Loppukaneettinaan hän toteaa rohkaisevansa jokaista käyttämään sananvapauttaan myös vaikeissa kysymyksissä.
Vastineensa allekirjoituksesessa Räsäsen tittelinä on "Kansanedustaja (kd.), lääkäri". Räsänen on tunnetusti käyttänyt lääkärin arvovaltaa myös keskustelussa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä, esittäessään tähän synnynnäiseen ilmiöön liittyviä tieteeseen pohjautumattomia väitteitään. Nimenomaan lääkärin arvovallalla esiintyminen on hyvin vastenmielistä ja eettisesti kyseenalaista.
Sari Tanukselle on taas kerrottu: homoeroottinen tonttutanssi panopuuhineen
Kansanedustaja Sari Tanus päivittelee jälleen hänelle kerrottuja asioita, nyt Tamperelainen-julkaisussa otsikolla Miten noin omasta mielestä meni?. Tällä kertaa jossain (toistaiseksi tuntemattomaksi jäävässä lukiossa) on joulujuhlassa nähty "paljaan pinnan homoeroottinen tonttutanssi tonttujen panopuuhineen" - ja asiasta kotona kyynelin kerrottu. Ilmeisesti juuri järkyttynyt lukiolainen kertonut juuri Tanukselle. Eikä asiaa ole edes pahoiteltu Wilmassa (koulujen ja kotien välinen viestijärjestelmä).
Tarkempia taustoja (kerrotun kaltaisena ehkä allekirjoittaneenkin konservatiiviseen makuun turhan rajusta) esityksestä tietämättä on (tai ei oikeastaan ole) mielenkiintoista, että Tanus tarrautuu juuri tähän homoeroottisuuteen.
Kansanedustaja Sari Tanus (kd) lietsomassa väkijoukkoa hurmokseen samaa sukupuolta olevien avioliitto-oikeutta vastustavassa Aito avioliitto -mielenosoituksessa syksyllä 2016.
Helsingin yliopiston sosiaalietiikan professori Jaana Hallamaa käsittelee esseessään sitä, onko kansanedustaja Päivi Räsäsen aikanaan kirjoittamaa "Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi" -pamflettia, kirkkoon ja Helsinki Pride 2019 -tapahtumaan liittyvää twiittausta ja muita vastaavia ulostuloja perustellumpaa tarkastella uskonnonvapauden kautta, vai puheiden kohteiden kautta.
Kanava-lehdessä alkuaan julkaistu essee on luettavissa myös Suomen Kuvalehdessä otsikolla Päivi Räsänen ja homot – ”On vaikea ymmärtää, millä tavalla yhtä ihmisryhmää halventavien väitteiden esittäminen on uskonnonharjoitusta”.
Hallamaa muistuttaa Räsäsen olevan vaikutusvaltainen poliitikko, joka osaa hyödyntää taitavasti julkisuutta. Siltä pohjalta hän erittelee Räsäsen pyrkimyksiä viestiä siten kuin viestii; hän ei löydä Räsäsen avauksista pyrkimystä vuoropuheluun, ehdotuksia poliittisiin uudistuksiin eikä uskonnonharjoituksta - toisaalta Räsänen käyttää kilpenään sananvapautta, jonka suojasta hän toistaa homoseksuaalisuuden häpeällisyyttä ja homoseksuaalisten suhteiden syntisyyttä. Hallamaa tulee siihen johtopäätökseen, että Räsäsen tavoitteena on vahvistaa oman uskonyhteisön yhteenkuuluvaisuuden kokemusta ja omaa poliittista profiilia.
Hallamaa ottaa lähtökohdaksi kirjoituksessaan sen, että "Uskonnonvapauteen vedotessaan Räsänen sivuuttaa sen, että hänen levittämänsä leimaavat luonnehdinnat vahingoittavat niiden kohdetta, ja juuri sen vuoksi valtakunnansyyttäjä on käynnistänyt niistä tutkinnan". Hän lähestyy asiaa käsittelemällä rinnakkain argumentaatiota ja eristiikkaa - reilua ja epäreilua sanankäyttöä - totuudenmukaisuuteen pyrkimistä ja tavoitetta nujertaa toisin ajatteleva.
Räsäsen toiminta on päätymässä oikeuslaitoksen tarkasteltavaksi. Hallamaan mukaan oikeuslaitos joutuu mukaan kansanedustaja Räsäsen kannattajayhteisölle suunnattuun esitykseen selvittäessään, loukkaavatko julkaisut homoseksuaalien ihmisarvoa. Mikäli Räsänen tuomittaisiin, nähtäisiin tämä kannattajiensa keskuudessa vakaumuksensa puolesta kärsivänä marttyyrinä ja uskonsankarina.
Räsänen on jatkanut valitsemallaan linjalla. Radiokeskustelussa 60-vuotissyntymäpäivänsä jälkeen hän totesi, että ihmisen geeniperintö rappeutunut, eikä Jumala ei alunperin luonut ihmistä homoseksuaaliksi.
Onko sopivan keskustelun rajoja viisasta piirrellä leivättömän pöydän ääressä, vai olisiko parempi koetella käsitysten kestävyyttä toisin?
Sanomattakin lienee selvää, että väkivallalla uhkaamista tai väkivaltaan lietsomista ei pidä eikä saa sietää. Tällaista toimintaa tarkastellaan kuitenkin ensisjaisesti muiden lakien valossa kuin sananvapautta säätelevien pykälien. Mutta miten on muun laita? Missä menee raja? Mitä saa sanoa - ja toisinaan myös kuka saa sanoa? Pitääkö sallia puheenvuoroja, joista puheen kohteena olevat voivat kokea tulleensa loukatuiksi tai häväistyksi? Entä miten on epätoden ja jopa sellaiseksi erityisesti todistetun tiedon levittäminen? Jopa valheiden levittäminen?
Suomessa oikeus ilmaista itseään julkisesti on varsin laaja, mutta toisaalta on myös itsesensuurin historiaa. Yksilön suoja puolestaan on hyvin vahva, mutta joidenkin näkemysten mukaan kansanryhmän ei tarpeeksi vahva. Keskustelu sananvapaudesta on vellonut... aina. Sananvapauteen kuuluu myös vastuu, niin moraalinen kuin oikeudellinekin. Vastuutakin koskeva keskustelu on vellonut... aina. Aiheen historia on oma tarinansa.
Täkäläinen käsitys sananvapaudesta tarkoittaa etenkin ennakkosensuurin olemattomuutta - oikeutta ilmaista ja vastaanottaa tietoja ja mielipiteitä kenenkään sitä ennakolta estämättä. Se ei kuitenkaan tarkoita, että kenen hyvänsä olisi annettava oma viestintäkanavansa toisen hyödynnettäväksi, vaan lähinnä oikeutta perustaa oma viestintäkanavansa. Tietyn aseman hankkineita viestintäkanava-alustoja taas on perusteltua kohdella juridisesti ilman ja veden lailla: nautintaoikeus kuuluu yhtäläisesti kaikille.
Vastuuta sanotusta sananvapaus ei luonnollisestikaan poista - ei juridista eikä moraalista. Vielä vähemmän sananvapaus suo ilmaistulle jonkinlaista suojaa rankaltakaan kritiikiltä.
Nykyvellontaan kuuluu myös löyhästi määritellyn vihapuheen käsite. Toisinaan sen rajoja on pyritty ja pyritään etsimään oikeudessa. On myös esitetty näkemyksiä siitä, että väärän tiedon julkisen esittämisen pitäisi olla suorastaan rangaistavaa - ongelma kuitenkin on siinä, että oikeaksi olettamamme ei ole välttämättä tähtiin kirjoitettua: vaikkapa jokin uusi tieteellinen löydös voi muuttaa tulkinnan vastakkaiseksi. Lisäksi eräiden asiantuntija-ammattien nimissä annettuihin lausuntoihin puututaan tarvittaessa ammattikunnan sisältä.
Avoin keskustelu voi tilapäisesti normalisoida ikävältä tuntuvaa tapaa käsitellä jotain asiaa. Tällaisesta “kaltevan pinnan” mekanismin toimimisesta on tehty havaintojakin. Yhtäläisesti esiin nousevat kuitenkin perustellut vastahuomiot. Itse kiistelty asiakin arkipäiväistyy ajan myötä. Kenen etu lopulta on työntää ei-toivottu keskustelu vellomaan marginaaliin, jolloin siihen on hankalampi puuttua, mutta joka yhtä kaikki kylvää myrkkyä vaikutuspiirissään?
Homoseksuaalisuuden normalisoitumisprosessi on yksi asioista, joka on tullut värikkäiden vaiheiden myötä jokseenkin loppuunkalutuksi.
Kun kaikki ovat saaneet sanoa sanottavansa, on lopulta jäljellä kriittisimmänkin tarkastelun kestävä käsitys. Riittävä enemmistö ymmärtää ilmiön olemuksen. Kestävillä perusteluilla liikkellä olevan ei pitäisi olla huolissaan siitä, etteikö oikeus kerran voittaisi. Jos saa keinotekoisesti vain vaiennettua ikävän puolen keskustelusta, jää voitto pahimmillaan Pyrrhoksen voitoksi.
Kestävää muutosta toivovan olettaisi uskovan määrätietoiseen valistamiseen ja todennettujen tosiasioiden voimaan eikä lähtevän hakemaan sallitun ja ei sallitun keskustelun rajaa rikosprosessin kautta ja oikeuteen, perusteena jollekin mahdollisesti koituva mielipaha.
