Kesä-heinäkuun taitteessa Keski-Suomessa Hankasalmella nuoriso-ohjaajaa uhkailtiin, kun tämä maalasi kunnantalon edessä nuorten kanssa sateenkaarisuojatietä. Keski-ikäinen mieshenkilö oli uutistietojen mukaan kovasanaisesti ja aggressiivisesti moittinut meneillään olevan tilataideteoksen tekemistä.
Runsasta viikkoa myöhemmin (9.7.) Aito avioliitto ry puuttui asiaan verkkosivuillaan julkaistussa kirjoituksessa. Yhdistys moittii asiaa koskevaa uutisointia ja kunnanjohtajan toimintaa sekä vaatii tilataideteoksen tekemisessä aktiivisen nuorisotyöntekijän kovistelua. Poliisin puuttumattomuuskin suututtaa Aito avioliitto ry:tä. Myös Seta saa syytöksiä, sillä Aito avioliitto ry:n mielestä se yhdessä Ylen ja kunnanjohtajan kanssa ovat maalittaneet kovasanaisesti ja aggressiivisesti taideprojektin tekijöitä häirinnyttä miestä.
Aito avioliitto ry katsoo keski-ikäisen miehen toimineen oikein ja lain mukaisesti. Sateenkaarisuojatien maalaaminen oli Aito avioliitto ry:n mielestä laitonta toimintaa, ilkivaltaa ja töhrimistä.
Aito avioliitto ry julkaisee verkkokirjoituksessaan myös sateenkaarisuojatien tekijöitä moittineen tuohtuneen viestin, jossa tämä pitää pridea ”setalaisena provosointina” ja ”pakkopullana”, jonka kokoee alkaneen ”kypsyttämään minun, niinkuin monen muunkin sietokyvyn loppuun”. Hän arvelee konflikteja tulevan lisää kaikkialla ja muuttuvan rajummiksi.
Aito avioliitto ry vetoaa tieliikennelakiin - perusteetta
Aito avioliitto ry:n verkkosivuilla julkaistun kirjoituksessa todetaan, että ”Suojatien omavaltainen maalaaminen on rikos, lievä vahingonteko. Lisäksi suojatiemaalauksen tekeminen Pride-väreillä on tieliikennelain vastaista. Laissa on tarkasti määritetty liikenteenohjauslaitteet, jollaiseksi myö(s) suojatiemaalaus luetaan.”
Tehty tilataideteos ei kuitenkaan ole tieliikennelain tarkoittama suojatie tai toimittaisi sellaisen virkaa - se kun ei missään kohdassa ylitä ajorataa.
Hankasalmella katutaidetta tehtiin ihan laillisessa järjestyksessä.
Aito avioliitto ry kirjoittaa kesäkuun loppupuolella verkkosivuillaan julkaistussa toisessa tekstissä, että ”Pride-liputus on provokaatio ja laajasti loukkaavaa”. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Arto Jääskeläinen kirjoittaa siinä, että ”monien ärsytyskynnys ylitetään: on aika joutua tahtomattaan kohtaamaan provokatiivista yhden vähemmistöaatteen symbolin korostusta ja tarjontaa julkisuudessa”. Kirjoituksen mukaan liputus on provokaatio toisin ajattelevia kansalaisia kohtaan.










