• oscari

Ranskassa merkittävä kaapistatulo

Ranskan pääministerin Jean_Marc Ayraultin lähin avustaja Jean-Pierre Guérin tuli kaapista mennen viikon perjantaina. Hän piti puheen Seine-et-Marne- alueen neuvostossa, jonka jäsen hän on.

Hän oli päättänyt kertoa poikkeuksellisesti omasta yiksityiselämästää. Hän totesi asuneensa jo viisitoista vuotta saman miehen kanssa, ja että heillä on viisivuotias poika. Perheen ongelmat ja ilot ovat aivan samoja kuin missä tahansa parisuhteessa. He siis muodostavat perheen.

Hän ei ovannut sanoa, että solmisiko häna viotiilon ystävänsä kanssa. hän ei vaadi itselleen mitään, Mutta tällä rintamalla hän kuitenkin kannataa tasa-arvoa kuten muissakin asioissa. Hönen mukaansa tässä on kuitenkin kysymys paljon suuremmasta asiasta, eli kaiken diskriminaation poistamisesta.