Deal With It

Olin tänää äidin kaa Helsingissä shoppaamassa. Käytii oikee syömässä ja tein elämäni diilin yhestä melkein satasen takista. Sain sen kolmella kympillä. Ja hieno takki onkin!! Sit syötiin viel jätskit ja lähdin sitten itekseni kotiin ja se jatko terassille kavereittensa kanssa.

Jotenki nurinkurista mut no jaa. Sil on kesäloma ja mä meen aamuun.

Anyways. Ku tuun kotiin ni katoin ekana eilen tallentamani True Bloodin ekan jakson. Oon ihan IIIHHH ku ne on alkanu alusta, mulla jäi kakkoskausi vähän väliin ja terve järki ei anna ostaa niit DVD boksei. En tiiä miks, Gleehen kyllä tuhlasin vaik ne on sisko ladannu koneelle. Nyt vaan odotellaan yhessä, et tulis kakkos kausi myyntiin enkuis ni sais senki sitten laillisena versiona :) Kyllä, me olemme valtavirran lapsia. Syytän American Idolia ja kaverini host-lasta tästkäkin addiktiosta (pitkä tarina).

Joo mut oli mul pointtiki.

Kävin siinä sitten läpi kaikkea mitä on tullu tallennettua ja pysähdyin, ku huomasin et äiti on tallentanu Suomi-D dokumentin homoisistä. Katoin sen sitten uteliaisuuttani. Pala nous kurkkuun ku kuuntelin kaikkii faktoi, olin sekä ilon että turhatumisen tunteet pinnassa.

Oon AINA halunnu olla äiti. On tässä elämän aikana ollu vaikka mitä uratoivetta, lääkäristä esteratsastajaan (enkä ees ratsasta...) mutta jo pienenä oon tienny että äiti musta joku päivä vielä tulee. Se tunne ei kadonnu mihinkään kun sitten tajusin, että en sit kuitenkaan ehkä halua sitä miestä...

Mut jotenki yhtäkkiä tuli sellanen fiilis tota dokumenttia katsoessani, että miten vaikeeta siitä sitten loppujen lopuks aikoinaan tulee? En oo vielä todellakaan edes lain silmissä iällisesti valmis esim. adoptioon. Ja kavereitten vitsailut yhen illan jutuista ei ees naurata. Mä en vois tehä sellasta, en itelleni, en mahdolliselle lapselle enkä sen lapsen isälle.

Oon vielä SEN verran nuori, et en aio tehä ku HYVIN pinnallista tutkimusta tästä aiheesta. Hyvä tietää kuitenki, et mitkä on lähtökohdat tällä hetkellä. Kymmenessä vuodessa voi... ehkä?... lainsäädäntökin muuttua. Vaiko eikö?

Kenties.

Tai ehkä mä bongaan vaan jonku jostain maasta, missä kaikki on helpompaa xD Pääsin kansainväliseen kouluunki ;)

Vielä loppukommentiksi: Päivä parani yks päivä huomattavasti, ku mun kassalle tuli poika, jonka paidassa luki LIKES BOYS.

Olin yhtä hymyä viimeisen pari tuntia :) :) :) :)

<3

Enhän mä saa aikaa ku draamaa puhkuvia itkubloggauksia... Jösses. Joskus vielä oon hyvällä tuulella.

Mut ihan lyhyesti vain...

Mun exä ilmotti tänään facebookissa alustavan hääpäivänsä.

Tiiättekö sen fiiliksen ku joku ottaa kiinni sun sydämmestä ja alkaa puristaa? Kyyneleet vaan tulee, etkä ees oikeesti tiiä miks, koska oot yli siitä kaikesta? Se oli sillon vaan teinidraamaa, ei sen kuulu enää näitten muutaman vuoden jälkeen enää merkata mitään.

Tätä menoo jos jatkuu ni tuun ulos kaapista koko suvulle mun mummin 85 synttäreillä jotka on pääsiäisenä. Siitähän riemu ratkeisi...

Äiti on harmittelemassa jossain Bluesin karvasta tappiota. Olettaa kai, että käytän koiran ulkona aamulla.

Pitäs ihan oikeesti päästä muuttamaan kotootakin pois. Melkein jo vuoden kerkesin ja sit pakko pakotti takasin. Noh... kunhan nyt eka pääsis takas kouluun. EN jaksa stressaa nyt tästäkin.

No niin. Menen nyt uneksimaan pinkeistä pilvistä, joilla voi matkustaa kaukaisuuteen....

Eilen oli hiljainen päivä meidän kaupassa, jossa oon töissä. Kaikki oli varmaan kattomassa jääkiekkoa... Äitini mukaan lukien. Siinä sitten juteltiin syntyjä syviä toisen kassaneidin kanssa, lomasuunnittelmista pääsykokeisiin. Sitten tuli puhe pojista. Se valitteli, kuinka se ei löydä sopivaa mistää. Töissä kaikki on liian nuoria tai varattuja tai liian vanhoja, baareista tuntuu löytyvän vain pervoja.

Mä sitten totesin, et huomasin ite pari vuotta sitten, miks poikien kanssa ei oikein suju.

Se oli eka kerta ikinä, kun oon myöntäny, että olen ihan täys GAAAAYYYYY!!! En väittäny olevani Bi tai jättäny sanomatta mitään. Ja oudointa tässä on, et mä en ees tunne tätä toista kassaneitiä hirveen hyvin. Töissä jutellaan, joo, mut siihen se jääkin. Mun paras kaverikin on töissä samassa paikassa...

Myönnettäköön, että oon sanonu olevani Bi, koska pojista puhuminen on niin paljon helpompaa heteroiden kavereitteni seurassa. Ja jotenki musta tuntuu, et jos en kuolais Alex Skarsgårdin perään ni meiltä loppuis puheenaiheet... Todellisuudessa katon True Bloodia jonkun ihan muun takia. Ja muutenki, aina jos on puhe jostain tytöstä, josta satun pitämään, kaikki tuntuu ajattelevan et puhun vain saadakseni huomiota.

JOS NE SAA PUHUU POJISTA NI MIKS MÄ EN SAA PUHUU TYTÖISTÄ????

Mutta tämä työkaverini otti mut tosissaan, ja kyseli ihan oikeesti kiinnostuneena, miten tyttöjen kanssa oleminen eroaa pojista. Sanoin, että en voi silleen verrata, koska olin joskus poikien vaan siitä ilosta, ettei tarvinnu olla sinkku.

Kun se kysyi, mikä oli käänteentekevä hetki mun elämässä... sanoin, että se kun mun sydän särkyi ekaa kertaa. Sen särki mun ex-tyttöystävä, joka hiljattain meni kihloihin POIKAystävänsä kanssa. Silloin päätin, et that's it, tästä on päästävä yli ja ympäri, mä en ikinä saa ketään, jos en suostu myöntää kuka oon.

Vielä en oo saanu aikaseks kuitenkaan kerrottua muille kun tälle puolitutulle työkaverille. Oon yrittäny vitsin kanssa tunkee sen keskusteluun mut ei tunnu menevän kenekään aivoon, enkä voi syyttää niitä siitä... Mut ajattelin tänään kuitenkin tehä jotain suurta ja kertoo mun pikkusiskolle. Se oli aikoinaan eka, joka ties mun ensimmäisestä tyttöystävästä. Ehkä se vois kans olla eka, joka ei enää odota kotiin poikia.

Alan kohta itkee...

Ajattelin tänään laittautua ja mennä ulos ihan itekseni. Ensin teen siskon kaa jotain hyvää ruokaa ni en ihan juo tyhjään mahaan. Jos juon ollenkaan. Kokis linjalla. Huomenna pitäs kuulemma olla ajokunnossa.

Anyways. Tää oli mun eka vuodatus täällä ikinä... WOHOU! Vaaleja odotellessa. Koko suku äänestää perussuomalaisia... Tosi jees.