ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


Palveluoppaassa mukanaOlemme piha- ja puutarharakentamiseen erikoistunut yritys. Suunnittelemme ja rakennamme toimivan pihan juuri omalle asumistavallesi ja tarvittaville toiminnoille räätälöitynä. -Viihtyvyyttä ja ulkonäköä unohtamatta. Tutustu myös kotisivuihimme tai soita!

Blogit: Omnium fidelium

Sivu 1 / 27 Blogia pitää martin

Siunattua Vapahtajamme Synnyinjuhlaa kaikille! Noël beni à tous!
Kirjoitettu: 24.12.2016, 14:54:14
Kommentit (0)

Pasuuna ihmeteltävän äänen levittää alueiden haudoissa, pakottaa se kaikki valtaistuimen eteen!
Kirjoitettu: 20.11.2016, 19:29:30
Kaikki lopulta joudumme arvioitaviksi elämämme suhteen - olemmeko lähinnä rakkauden, välinpitämättömyyden vai vihan lapsia. Minkälaisia ovat tekomme olleet kohdatessamme ihmisiä erilaisissa elämäntilanteissa.
Saamamme tuomio on jo lähes "aikojen alusta" ollut selkeä: olemme syyllisiä ties mihin laiminlyönteihin ja tekoihin, jotka vahingoittavat muita ihmisiä. Emme mitenkään voi paeta tätä totuutta.
Onneksi emme ole vailla apua tuomion hetkellä.

Hullu sanoo: "Ei Jumalaa ole".
Kommentit (0)

puhuminen ja totuus
Kirjoitettu: 19.01.2016, 21:07:36
Mitä tulee sanoa, jos haluaa pysyä totuudessa - tarkoitan tällä sitä, että maailma muuttuu ja sanat muuttuvat.
Kun puhun yhden henkilön kanssa, valitsen sanojani hänen ja hänen tilanteensa sekä suhteemme muodon mukaan. Kun puhun samasta teemasta (ja samasta asiasta) jollekin toiselle, en kerro sitä yksin ja samoin sanoin kuin ensimmäiselle.
Tästä voi kehittyä ongelma: voin saada kuulla, että en pitäydy totuudessa. Minusta kuitenkin tuntuu, että en ole totuuden tietäjä ja sen vartija puheessani. Toki pyrin totuudenmukaisuuteen eli motivaationi on kertoa asiat niin tarkasti sen mukaan, mitä luulen tietäväni oikeaksi, mutta sanoihini vaikuttaa aina senhetkinen ympäristö - ja minusta niin kuuluu ollakin.
Puhe on niinkuin Pyhä Henki, joka liikkuu kaiken v ä l i s s ä. Se on sitä jotain, mikä elää, liikkuu ja luo yhteyksiä. Se ei koskaan jähmety paikalleen. Näin on mielestäni vähän senkin kanssa, mitä kommunikoimme, vaikka sanoillamme annamme asiallemme ruumiin.
Ihmiset elävät jatkuvasti uutta elämää, sanat seuraavat tätä ja Pyhä Henki liikuttaa tätä kaikkea.

Onko sitten Jumalan Sana muuttuva? Se on luomisemme luoneen sana ja näin sen totuus näkyy aina. Sellaista sanaa meillä ihmisillä ei ole.
Kommentit (0)

Pour la vie - pour Dieu!
Kirjoitettu: 18.10.2015, 00:02:02 (Muokattu: 18.10.2015, 00:04:56)
Elämä koko laajuudessaan on ilmoituksessa Jumalan Pojasta aivan keskiössä. Se koskee kaikkia ihmisiä – myös muita kulttuureja kuin länsimaista kulttuuria. Jeesuksesta itsestään ilmoitetaan syntymän ja sen sisältämän suuren ilon kautta, sillä syntymässä tulee meille kaikille elämä ja Jeesuksessa suuressa määrin. Kaikki elämä saa täyden merkityksensä yhteydessä elämän Luojaan, Jumalaan.
Ihminen – kuolevaisuudestaan huolimatta – on tarkoitettu Jumalan kuvana ja kaltaisuutena elämään, jolla ei ole kuoleman rajoja. Kuten syntymä niin elämä on lahja, jota ei voi ansaita. Jumalan rakkaus jokaista ihmistä kohtaan oli vieläpä niin ääretön, että Hän itse tuli Pojassaan osoittamaan rakkautensa. Niinpä tässä myös näkyy jokaisen ihmisen vertaansa vailla oleva arvo. Jokainen ihminen on valtavan arvokas! Tämä hyvä sanoma vastaa sitä iloa, mitä ilmoitus uudesta ihmisestä on – ja jokainen syntymä on osa ihmiskunnan olemassaoloa – riippumatta elämäämme rajoittamaan pyrkivistä ja sitä rajoittavista tekijöistä. Ihmisen arvokkuus tarkoittaa hänen rajoittamatonta arvoaan. Sen takia kaikki ihmisen loukkaaminen – kuten esimerkiksi ihmisten arvon erotteleminen – on elämän kiroamista. Pahiten se juuri koskee loukkaajia itseään.
Ihmisen elämään kuuluu oikean ja väärän pohtiminen ja ratkaisujen tekeminen näiden välillä. Niinpä elämä ei ole vain vapautta, vaan myös vastuuta – sillä olemme täällä yhdessä ja teot täyttävät aikamme. Edelleen olemme monet valmiit surmaamaan veljemme – niinkuin tällä hetkellä mm. Syyriassa. Edelleen olemme monet valmiit kääntämään kasvomme pois avuntarvitsijalta. Sanomme edelleen ”Olenko minä veljeni vartija.” Kaikilla meillä ON mahdollisuus valita.
Usein vertaaminen aiheuttaa meissä kiukkua, tyytymättömyyttä, vihaa. Jumalan kuva ja kaltaisuus rikkoutuu. Ennenkaikkea samanlaisen ihmisen kuin minä näkeminen unohtuu. Yhteenkuuluvuuden tunne heikkojen, sairaiden, avuttomien kanssa häviää – koska emme (muka) kuulu h e i h i n. Kun on ottanut ajattelunsa perustaksi vahvan itse-pärjäävän ihmiskuvan, niin sille rakentaa omaa elämäänsä. Itselleen eläminen kuitenkin on täysin todellisuudelle vierasta. Kysymykseen ”Missä on lähimmäisesi?” vastaamme silloin valehdellen ”En tiedä/tunne”. Surullista on, että ennen kaikkea valehtelemme itsellemme.

Talousjärjestelmämme syöttää jatkuvasti meille ajatusmallia, jossa kaiken mittaa saatava hyöty. Niinpä ihmisen arvo saattaa muuttua välineelliseksi. Eikö kuitenkin ajatus ihmisen hyödystä maapallolla ole aika kummallinen? Se on siten myös kummallinen ajatus pienemmässä mittakaavassa: Saatamme asettaa kyseenalaiseksi joidenkin ihmisten olemassaolon tajuamatta tämän ajatuksen kohtalokkuutta jokaisen meistä kohdalla. Toinen ajatusmalli, jota talousjärjestelmämme tukee, on itsensä toteuttamisen ajatus. Sen lähtökohtana on ajatus, että olen syntynyt maailmaan toteuttaakseni omat mahdollisuuteni mahdollisimman täydellisesti. Mikäli näin ei tapahdu, olen epäonnistunut tehtävässäni tässä maailmassa. Syynä ovat helposti muut ihmiset: he tulevat tielleni ja estävät täydellistymiseni. Miten ratkaista maailman tietyllä tavalla olemisen ongelma? Tässä tulee kyllä mieleen joitakin kauhistuttavia yrityksiä... Ne kaikki ovat (onneksi) törmänneet siihen, että osa ihmisistä ei tuijota vain itseensä ja omaan muotoonsa. On ollut ihmisiä, jotka hyväksyvät kaikkien meidän erilaisuuden. Se tarkoittaa myös sitä, että jokaiselle on jotain, että kaikessa ei tarvitse olla erinomainen, että meitä on moneksi. Maailma on sellainen.
Suomessa on ollut hämmentävää todeta lukkiutuminen johonkin ”Suomen” tai ”suomalaisuuden” hyvin homehtuneina esitettyihin käsitteisiin keskustelussa, joka näiden sopimusvaraisten käsitteiden kohdalla pitäisi olla jatkuvasti avointa. En nyt viitsi edes aloittaa tästä mitään argumentaatiota, vaan totean, että kyse ei ole Suomen tai suomalaisuuden rajoista vaan yleisinhimmillisestä ominaisuudesta, nimittäin toisen auttamisesta hädässä.

Olemme moraalissamme asettaneet ehtoja elämälle; elämälle, joka on meille kaikille lahja. Menestyminen elämässä ei ole ansiotamme vaan perustuu armoon. Osaisimmepa jakaa samaa kaikille – varsinkin niille, jotka heikkoudessaan erityisesti tarvitsevat hyvää vastaanottamista, rakkautta ja hoitoa! Antaessaan saa niin paljon. Kuitenkin omaan nautintoon pelkästään pyrkivä kulttuuri ei tue tällaista Jeesuksen opetusta. Pahimmillaan hedonistinen kulttuuri pyrkii vain omaan täydellisyyteen, jolloin se a j a t u s m a l l i n a saattaa johtaa ajattelemaan epätäydellistä elämää turhana. Elämä ei olekaan silloin aina kunnioitettavaa, koska emme ole tasa-arvoisia. Se on kuin ilmoitus, että jonkun elämällä ei ole merkitystä eikä tätä elämää koske toivomme eikä rakkautemme. Tietty elämä saatetaan esittää jopa edistyksen vastaisena. Yhteinen elämämme saakin täysin päinvastaisen kehityskulun: kohti omaa, yksityistä erillistä elämää, jolla on kaikki oikeudet... tässä ei kuitenkaan ole ymmärretty sitä, että ihmisen oikeudet (vapaudet) syntyvät suhteessa toisiin ihmisiin. Oikeudet eivät tarkoita siis täyttä vapautta suhteessa toisiin ihmisiin vaan jokaisen arvon tunnustamista samalla tavoin. Vapaus, joka ei perustu selkeään arvoon, on täysin tyhjä lause, ei mitään muuta. Tässä tulemmekin ihmisen arvon osalta hyvin pelottavaan näkymään: mainitunlainen vapaus tekee ihmisen elämästä neuvottelukysymyksen – kaikissa tapauksissa. Elämä ei olekaan oikeus, vaan siitä voidaan päättää asettamalla ehtoja. Ehdoista voidaan aina neuvotella. Elämän ehdollistaminen tekee kuitenkin meistä kaikista ehdollistettuja elämämme osalta. Vapautemme katoaa.

Mielestäni elämän kunnioittamisen osalta ”kuoleman” siirtyminen pois kulttuurissamme on vaikuttanut keskeisesti ajassa tapahtuneisiin muutoksiin. Kun juuri elämän henkäyksen lahjaa ei nähdä sen koko laajuudessa, on vaarana, että ihmisen elämän arvo muuttuu mitattavaksi, muuttuu ei-mitenkään-erityisen-arvokkaaksi, muuttuu vaille kunnioitusta olevaksi kohteeksi, ”asiaksi”. Ihmisen elämä ei ole pelkästään teknis-tieteellinen kohde, ei edes ensisijaisesti kohde muiden kuin Jumalan osalta. Tällä viittaan ikävänä kehitysmahdollisuutena oman elämän lahjan muuttumista oman elämän hallinnaksi. Oman elämän hallinta täydellisimmässä pyrkimyksessään unohtaa elämän olevan suhde.
Rakkaus jos mikä on suhde – suurenmoinen suhde! Pyrimmekö omalla nautintolla ja tehokkaalla itsetoteutuksella korvaamaan toisen hyvän etsimisen ja toisessa rauhassa lepäämisen? Juuri muiden ihmisten takia saamme aina tehdä moraalisen valinnan – valitako toisen hyvä tai oma hyvä. ”Valitsematta jättäminen” tarkoittaa omaan ”hyvään” tyytymistä, tyytymistä siihen, että rakkautta ei ole.
Rakastaminen on jo rakastettuna olemista.
Kommentit (0)

Tot t a jo k a s a n a
Kirjoitettu: 13.05.2015, 01:54:40
En voi hyvin enää, en syö kakkuja enää, minulla ei ole edes suunnitelmaa enää.
Olen ilman sinua loistoton, olen ilman sinua väritön, olen kuin tyhjyyden kuorta.
En enää elä innolla eloani, lopetuksellasi päätit sen. Minussa ei enää ole henkeä ja jopa uneni muuttuivat narreiksi, kun lähdit pois.
Olen murskana, täysin murskana - kuten äitini lähdettyä iäisyyteen ja jättäessä minut yksin ilman kosketustaan.
Olen murskana, täysin murskana. Et koskaan ilmoittanut tarkoittamaasi, et koskaan kertonut syytä -
Sitä on pian kymmenen vuotta, kun vähät välität!
Sinulla oli kaikki minusta, kaikki minun. Nyt olen voimaton, nyt olen kulutettu, ja näyttelen vain
halukasta, kun sitä minulta toivotaan.
Laahaudun eteenpäin, mutta kaikella yrityksellä on tympeät kasvot, ja kaikella tapahtuvalla on Sinun olemuksesi, en tiedä enää mitä tehdä - Sinä olet kaikkialla!
Ja olen kuin jähmettynyt metallitanko - kun en pääsekään luoksesi.
Olen murskana, täysin murskana. Olet vienyt minulta kaikki runoni; olet ryöstänyt minulta ajatukseni.
Rakkaudessani Sinuun jatkan ja kuolen. Hiivun yksin musiikkini kanssa kuin kitukasvuinen vanhus kuunnellen jos jossain kuuluisi äänesi.
Olen murskana - niin, murskana, voimattomana, kulutettuna, sydän murskana, palaset kivisinä. Kuuletko, murskana!
Kommentit (1)

Ett år har igen gått
Kirjoitettu: 10.05.2015, 22:36:54
Jälleen on siis vuosi kulunut.
Aloitin päivän perinteisesti Händelin ilotulitusmusiikilla. Se on kuulunut ohjelmaan jo aivan varhaislapsuudestani. Päätän juhlan varmaankin Te deumiin.

Kohokohtia vuoden aikana ovat olleet Jeppis-pride, joka matka oli todella ihana ja siellä saamamme vastaanotto todella suuri myönteinen yllätys. Toisena hbtiq-aiheisena kohokohtana katson, että minun on nimettävä lokakuun Vinokino, jossa näin todella koskettavan Alata-elokuvan.
Nyt kohti uutta elinvuotta!
Kommentit (0)

de la merde!
Kirjoitettu: 09.03.2015, 22:30:46
Olen katsonut portugalilaista sarjaa "Os nossos dias", jossa selvästi lopussa, uskoisin, pariksi päätyy David ja Xavier. Tämän parin päätyminen yhteen sarjan loppuratkaisuna tekee ihmeelliseksi se, että kansallisen TV-yhtiön kirjoittajat päättivät olla edes kuvaamatta kohtausta, jossa David ja Xavier suutelevat toisiaan ensimmäistä kertaa. Heidän dialoginsa jatkuu (kuvaamattoman suudelman jälkeen) kuin vailla kiinnekohtaa, siitä mitä nyt tapahtui.

Hämmentäväksi asian tekee se, että sarjassa on kyllä suudeltu ylen runsaasti.
Kommentit (2)

Les écrivains d'aujourd'hui
Kirjoitettu: 08.02.2015, 02:13:08
Jokaisella ajalla on ollut omat pyhät lehmänsä. Kun Ranskassa kolmannen tasavallan (1870-1940) aikaan saakka kuolemattomuuden ideaa voitiin pitää yleisenä ikuisena totuutena - oli tämä idea sitten kristillinen tai jotain muuta, niin 1800-luvun lopulla uskonto ja sen
harjoittaminen muuttui yksityisasiaksi. Ajalle oli ominaista pyrkimys kaiken "pyhänä" pidetyn, kaiken
dogmaattisen suistaminen pois vallasta. Ranskan valtiolliselle laitokselle Kansakunta oli kuitenkin jollain tapaa pyhä. Niinpä anarkistit ja kommunistit saivat tänä aikana osansa vainoista. Vapaus ei ulottunut kansalliseen turvallisuuteen. Sisäpoliittisesti valtion
virkamiehet aloittivat taistelun tapojen turmelusta vastaan ja mikäs muukaan oli tulilinjalla kuin seksuaalisuus - varsinkin vallanpitäjien mielestä oli huolestuttavaa syntyvyyden alhaisuus. Kirjoittajat, jotka kannattivat luonnon mukaista (ei siis säädeltyä) menoa, joutuivat oikeusprosessien kohteeksi. Kolmas tasavalta melkeinpä söi omat synnyinsanansa. Zola oli sanonut tasavallan syntyessä Napoléon III:n keisarikunnan kaaduttua "tasavallan olevan luonnonmukainen tai ei mitään". Tällä Zola tarkoitti tosin ennemminkin "luonnonlakeja", jotka turvaavat ihmisen perusoikeuksia porvarillisessa mielessä eli omaisuuden turvaa. Kirjoittajia syytettiin todellisuuden kuvauksesta, joka johtaisi turhaan pessimismiin. Tuollainen kirjoittelu oli epätervettä, suorastaan rivoa ulosteissa vellomista.
Yksi tällainen kirjoittaja oli Paul Bonnetain, joka käsitteli mm. masturbaatiota.

Kun 1800-luvun kirjoittajat uhmasivat hallintoa, he tekivät sen antaakseen äänen jollekin hallitulle
ryhmälle, joka oli jäänyt syrjään. Tarkoituksena oli kuvata ymmärtääksemme ja hyväksyäksemme näiden
hallittujen ryhmien pyrkimyksiä oikeutettuina. Kuvaus tarkoitti tarkkaa kuvaamista.

Kun nykyään "poliittisesti epäkorrektit" kirjoittajat moittivat jotain asiaintilaa - kuten esim.
mielipiteen vapauden puutetta, uskonvapauden puutetta, he tekevät sen stigmatisoimalla näitä
asiantiloja kiihottamalla mielialoja. Tällöin he ylittävät rajan, jota kolmannen tasavallan aikoina näyttäisi noudatetun, kirjoittamisen tavoitteissa. Nykyisin itse kirjoituksen seuraukset voivat olla hyvin konkreettisia sekä kirjoittajille että niille, joista kirjoitetaan. Kirjoitukset alkavat usein toteuttaa itseään. Tällöin vapauden puolustaminen ohittaa konkreettisen "vapautettavan" ihmisen.

Ylipäänsäkin nykyisessä painopiste on siirtynyt enemmän kirjoittajaan ja hänen rakentamaansa ajatukseen kuin kirjoitettavaan aiheeseen.
Kommentit (0)

Des événements de Paris...
Kirjoitettu: 19.01.2015, 01:52:59 (Muokattu: 19.01.2015, 03:19:38)
Ilmaisuvapaus on ihmisen perusoikeus, kuten lehdistöstä on voinut lukea viime päivinä. Vapauteen kuuluu myös tämän vapauden väärinkäyttö, käyttö, jossa unohdetaan vastuu kirjoittamisen seurauksista, valitun muodon voimasta. Missä siis kulkee raja?
Luulen, että rajanvetoa ei voi tarkalleen määrittää ja että sitä ei edes tule määrittää kovin tarkasti. Kun monet nyt ovat ilmaisseet "Je suis Charlie", niin minun ajatukseni ovat johtaneet rajaan. Nämä karikatyyrit ovat siis olleet hyväksyttävän puolella rajaa. Karikatyyrit itsessään eivät parhaimmillaan rajaa, mutta pahimmillaan - siis kapeimmillaan ajatuksessaan rajaavat erittäin pahasti ihmisiä pois, suorastaan ei-ihmisiksi. Tästä on hyviä esimerkkejä Euroopan lähihistoriasta. Ihmisten jakaminen on juuri ääriliikkeiden tunnuspiirre - tällainen ääriliikkeen ideologia saattaa esimerkiksi sanoa, että ei ole mahdollista olla homo ja kristitty samaan aikaan. Maailma yksinkertaistetaan kaikesta kauniista rikkaudestaan ja tarjotaan sitten kovin yksinkertaistava malli ratkaisuksi elämän tuomiin ongelmiin.
Joka tapauksessa karikatyyrit ovat aina myös itsessään vallankäyttöä. "Je suis Charlie"n ideana -toivoisin - ei voi olla eristäytyminen muslimeista tai - asiaan tarkemmin pohdittaessa - ilmaisunvapauden vastustajista. Je suis Charlie ilmaisee solidaarisuutta, mutta se ei voi olla vastauksemme ilmaisunvapauden vastustamisen aikaansaamiin uhkiin.
Mikäli haluamme olla rakentavia, niin me voimme sisällyttää kaikki rakkauden piiriin. Se on oikeastaan helppoa (!) ...silloin on jo jotain olennaisen tärkeää tapahtunut ... ja voi johtaa äärimmäiseen.
Vaihtoehtona on kuitenkin pahimmillaan täysin harhaiset käsitykset "toisista"(, joita juuri me voimme olla).
Siltoja erilaisuuksien välille, ei rajoja!
Kommentit (0)

-
Kirjoitettu: 23.12.2014, 21:34:17 (Muokattu: 08.01.2015, 23:11:04)
Pieni lapsi juoksi talvisella kadulla hädissään, yksin ja eksyneenä. Oli jo pimeä ja tuntemattomat ihmiset kiiruhtivat hänen ohitseen kiinnittämättä häneen varsinaisesti mitään huomiota.
Kuinka näin oli päässyt käymään? Vielä pari tuntia aikaisemmin oli lapsi pitänyt turvallisesti kiinni vanhempiensa käsistä. Sitten vanhemmat olivat jättäneet hänet odottamaan suuren ostoskeskuksen keskipisteeseen, josta he ajattelivat löytävänsä lapsensa helposti. Vanhemmat sanoivat viipyvänsä vain hetken ja että lapsen tulisi kiltisti odottaa koko ajan tässä paikassa. Lapsi odotti. Vanhempia ei kuitenkaan alkanut kuulua takaisin. Niinpä lapsi lopulta päätti lähteä etsimään heitä. Yhdet rulla portaat ylös ja toiset alas, sitten pitkiä käytäviä ja sitten taas rullaportaita ylös ja alas. Missään ei kuitenkaan näkynyt vanhempia. Katsoessaan ulos, hän oli näkevinään tutun parkkipaikan ja lähti suunnistamaan ulos. Perillä parkkipaikalla kaikki näytti kuitenkin erilaiselta kuin hänen mielessään ollut kuva saapumisesta ostoskeskuksen parkkipaikalle. Ei, ei tämä ollut sama parkkipaikka! Lapsi lähti juoksemaan katua pitkin kohti valoja, jotka näyttivät ostoskeskuksen valoilta. Hän juoksi ja juoksi. Vähitellen hänelle itselleen alkoi valjeta, että hän oli kadottanut ostoskeskuksen.
Lapsen voimat alkoivat vähetä ja hän nyyhkytti epätoivoisesti. Arasti hän yritti kysyä näkemiltään ihmisiltä tietä. Kukaan ei oikein ymmärtänyt häntä eikä halunnut jäädä pohtimaan lapsen ongelmaa.
Lopulta lapsi lyyhistyi kadulle. Silloin ystävälllinen ääni sanoi: "Mikä Sinulla on? Kerro minulle, niin katsotaan, mitä voidaan tehdä". Pieni lapsi sai soperrettua jotain ostoskeskuksesta, vanhemmista ja eksymisestä. Ystävällinen ääni kuului vanhemmalle naiselle, joka oli autostaan nähnyt lapsen lyyhistymisen ja tullut tämän luokse. Pehmeät kädet nostivat lapsen pystyyn ja lapsi näki hymyilevät kasvot, jotka rauhoittivat häntä. Tämä vanhempi nainen otti häntä kädestä kiinni ja sanoi lempeällä äänellä: "Tule. Älä pelkää. Etsitään vanhempasi." Kyseinen nainen vei lapsen autoonsa ja lähti ajamaan. Matkan varrella hän kyseli lapselta tämän kodin tuntomerkkejä. Ei mennyt kauaa, kun he ajoivat tutulle asuinalueelle ja pian lapsi tunnisti oman kotitalonsa. Niin riemastunut hän oli, että oli heti avaamassa auton ovea. Nainen pysäytti auton ja lapsi oli nopeasti ulos autosta. Nainen kuuli ainoastaan nopean kiitoksen oven mennessä kiinni. Sitten hän näki lapsen juoksevan kohti porttia.
Portilla lapsi kurkotti painamaan ovisummeria. Jonkin ajan kuluttua ovisummerista vastattiin: äidin tuttu ääni oli siellä! Nyt lapsi vilkaisi taakseen, mutta autoa ja sen ajajaa ei enää näkynyt missään. Portti avautui ja lapsi näki äitinsä itkettyneet, mutta nyt säteilevät silmät. Hän juoksi, minkä jaloista pääsi, äitinsä syliin; äidin, joka puristi nyt häntä hyvin tiukasti itseään vastaan. Ei mennyt kauaa kuin lapsi uupumuksesta nukahti vanhempiensa vieressä heidän suuressa sängyssään.
Lapsen vanhemmat jäivät kauan ihmettelemään lapsen löytymistä.

Siunattua Vapahtajamme Jeesuksen, joka on Kristus ("Voideltu") synnyinjuhlaa ja Menestyksellistä Uutta Vuotta 2015!
Kommentit (1)

Te Deum laudamus!
Kirjoitettu: 28.11.2014, 21:23:36
Kansalaisaloitteen johdosta pidetyn eduskunnan äänestyksen johdosta haluan vain sanoa: Sitä myötä kuin tasa-arvoiset avioliitot toteutuvat voivat myötämieliset heterotkin pitää avioliittoaan oikeudenmukaisena avioliittona avioliittojen joukossa.

Soitan Jean-Baptiste Lullyn Te Deumin.
Kommentit (0)

Kaikille hyvää pelastumista
Kirjoitettu: 23.11.2014, 22:43:04 (Muokattu: 23.11.2014, 22:49:20)
"Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen...!"
Ei kovin kutsuva sana kuninkaiden kuninkaalta. Teksti kuitenkin selvittää, miksi näin käy. Ne, jotka ovat saattaneet osakseen poisajon autuudesta ikuiseen tuleen, ovat i t s e päättäneet saada osakseen tämän tuomion. Nämä kelvottomat eivät ole ratkaisuissaan osoittaneet rakkautta lähimmäisiään kohtaan, eivät ole olleet armollisia lähimmäisiään kohtaan niinkuin Herramme oli ollut. Eivät siis pahat teot ratkaise kohtaloamme vaan nimenomaan laiminlyönnit hyvien tekojen suhteen ja niiden takana oleva ratkaisu suhteessa ympäristöömme. Tyhjästä on mahdoton ammentaa kuten talentti-vertaus kertoo (ks. Matt. 25).
"Katso, se päivä tulee liekehtivänä kuin tulinen uuni.
Kaikki röyhkeät ja pahantekijät ovat silloin oljenkorsia.
Se päivä tulee ja sytyttää ne liekkiin - sanoo Herra Sebaot -
eikä niistä jää jäljelle juurta eikä vartta.
Mutta teille, jotka pelkäätte minun nimeäni,
on nouseva pelastuksen aurinko,
ja te parannutte sen siipien alla.
Te astutte ulos, hypitte riemusta kuin vasikat laitumella!"
On upeaa tietää, että - koska kuitenkaan emme ole armollisia ja rakastavia - on Isämme kuitenkin rakastava ja armollinen. Jos vain vastaanotamme armon ja rakkauden...
Kommentit (0)

Druusin haasteeseen vastine
Kirjoitettu: 10.11.2014, 14:23:21
Druusi (bloginimi) kirjoitti: "Haastankin testinomaisesti jokaisen tämän tekstin lukeneen miettimään 5 positiivista asiaa omasta elämästään juuri tässä hetkessä ja laittamaan ne omaan blogiinsa!"

1. Olen Jumalan rakastama tässä ja nyt.
2. Minulla on kaikin tavoin uskollisia ystäviä.
3. Saan olla oma itseni.
4. Minulle on uskottu mielekkäitä tehtäviä monien hyväksi.
5. Elämälläni on ikuisuuden perspektiivi.
Kommentit (2)

Rakkaus ja totuus
Kirjoitettu: 07.10.2014, 15:05:01 (Muokattu: 18.10.2014, 23:19:08)
Otsikon kahdesta teemasta ja varsinkin niiden suhteesta olen kirjoittanut paljon tällä sivustolla viimeisten yhdeksän vuoden aikana.

Mietin tässä toissapäivänä, mitä tarkoittaa vihollistensa r a k a s t a m i n e n. Rakkaus on kovin vaikea määriteltäväksi. Yksi on sitä mieltä, että rakkaus toteutuu totuudessa, toinen, että se vain joko on tai ei, kolmas, että se on velvollisuus kaikkia kohtaan.
Ainahan voin rukoilla vihollisteni - ketkä he sitten ikinä ovatkaan??? - puolesta. Mitä silloin rukoilen? Onko itseasiassa rukoileminen se, mitä minun tulee t e h d ä?
Jeesus kuoli ristillä monien puolesta. Se oli suurin rakkaudenteko koskaan. En mitenkään osaa kiistää sitä, että kuoleminen toisen/toisten puolesta olisi valtava rakkauden teko. Kyseessä on varmasti äärimmäinen teko. Se kuitenkin näyttää, mihin suuntaan rakkaus kulkee - se kulkee lähimmäisen suuntaan, ei omaan suuntaan.

Oma totuus ei voi ohjata rakkauden tekoja. Jos nyt kuitenkin saisin jumalallisen ilmoituksen, että homous (tai mikä tahansa muu) on syntistä ja siten vältettävää, niin seuraisin tätä totuutta. Rakkaus tunkeutuisi elämääni, koska en voisi olla huomioimatta sitä.

Rakkaus on totuutta. Ehkä on totta ajatella, että voisin itse menettää elämäni ja joku toinen voisi saada siten elämän...

Rakkaus yhdistää, ei rajaudu vain reviireittäin. Se on jotain, mitä tietyt teot ovat. Sitä ei vain ole, vaan rakkaus on luomista. Tämä luominen synnyttää rakkauden kulttuuria. Se on aivan kuin kristinusko - ilman tekoja (so. ylläpitoa) ei ole rakkautta. Ihminen vaipuu ilman hengen tekoja luonnon varaan ja se merkitsee rakkauden häviämistä.
Kommentit (1)

Kadonnut, mutta löytyi!
Kirjoitettu: 12.07.2014, 19:41:25 (Muokattu: 13.07.2014, 01:45:38)
Tänään pyöräilin melkoisessa kiireessä Kupittaan puistosta kauppaan ruokaostoksille. Halusin nimittäin ehtiä kuudeksi tuomiokirkon iltakirkkoon. Matkalla korissa ollut pyörän pumppu oli ilmeisesti jossain vaiheessa sujahtanut jostain korin väliköstä ulos ja pudonnut tielle. En ollut kuullut mitään - ehkä mm. pyöräkypäräni takia. Niinpä onnellisen tietämättömänä menin kauppaan ja vasta tullessani kaupasta huomasin, että korissa ei enää ollut pumppua. Olin vähän harmissani, sillä olin ostanut juuri myös pyörääni uuden turvalukon edellisen, rikkoutuneen tilalle. Ajattelin, että tämäkin vielä. Päätin kuitenkin etsiä pumppua. Niinpä pyöräilin tarkasti samaa reittiä takaisin. Tullessani Kupittaan puistolle ajattelin jo, että peli oli pelasttu - kun näin ojan reunalla jotain valkoista ja siinähän pumppuni oli! Olinpa iloinen ja huojentunut. Kiitin Jumalaa tästä sallimuksesta.
Kuinka paljon arvokkaampia me ihmiset olemme kuin yksi pyörän pumppu. Jumalan ilo on varmasti käsittämätön jokaisesta ihmisestä, joka löytää Hänen rakkautensa ja siten takaisin Jumalan luo.
Kommentit (2)

Oremus
Kirjoitettu: 09.06.2014, 00:33:28
Veni Creator Spiritus
Mente tuorum visita
Imple superna gratia ...

Qui diceris Paraclitus
Donum Dei altissimi
Fons vivus, ignis, caritas
et spritalis unctio

...
sermone ditans guttura

Accende lumen sensibus
Infunde amorem cordibus
...

Spiritum
credamus omni tempore
AMEN!
Kommentit (0)

Tänään
Kirjoitettu: 09.05.2014, 23:58:44 (Muokattu: 10.05.2014, 11:07:11)
Te deum laudamus
Te Dominum confitemur!
Te aeternum Patrem...
per singulos dies benedicimus te, et laudamus nomen tuum in saeculum et in saeculum saeculi!

Näin aloitan Jumalan suuremmaksi kunniaksi.
Kommentit (0)

Uskonnon uhrit
Kirjoitettu: 09.05.2014, 20:07:09 (Muokattu: 09.05.2014, 20:28:27)
Helsingin Sanomien kuukausiliitteessä oli kertomus entisestä Jehovan todistajasta ja hänen karttamisestaan entisen uskonyhteisönsä taholta.

Järkyttävintä tuossa oli se täydellinen ymmärtämättömyyden ilmapiiri, joka vallitsee yhtäältä Jehovan todistajien taholta toisaalta maallisen yhteiskunnan taholta. Tähän väliin putoaa sellainen, joka eroaa omasta eksklusiivisesta uskonyhteisöstään ja jää vaille minkäänlaisia sukulais- tai ystäväkontakteja.

Jehovan todistajista eroavaa ei kohtaa vain yhteyden katkeaminen Jehovan todistaja-sukulaisiinsa, vaan myös ymmärtämättömyys maallisella puolella uskon todellisuuteen. Olen melkoisen varma siitä, että eroon pyrkivä on käynyt todella vaikean sisäisen kamppailun totuudesta ja omasta identiteetistä. Kyse on siis sekä siitä, mikä on minun paikkani suhteessa Jumalaan sekä siitä, miten olen osa totuutta. On hyvin vaikea yhtälö yrittää identiteetin muutosta kun se on sidottu totuuteen. Pelkään, että vaikka irtautuminen uskonyhteisöstä ymmärretäänkin aseman muutoksena, niin sidosta sisäiseen totuuden etsintään (suhteessa Jumalaan) ei uskonharjoituksen ulkopuolella (eikä sielläkään!) ymmärretä.

Surua on varmasti myös uskonyhteisön sisällä.
Kommentit (2)

De la mariage - avioliitosta
Kirjoitettu: 24.02.2014, 18:00:00 (Muokattu: 24.02.2014, 18:25:54)
Kun lukee Raamattua, joka viittaa Jumalan Sanaan Jeesukseen, on hyvä pyrkiä ymmärtämään sen hengellistä merkitystä eli vapauttavaa merkitystä eettisen merkityksen (rajaavan) yläpuolella.

Jumalan mielestä ihmisen ei ole hyvä olla yksinään. Ihminen saa siinä sekä syyn tehdä jotain että tehdessään jotain apua siihen. Tällainen sopiva kumppani ei ollut mikään eläin, vaikka Jumala niitä ihmiselle esitteli. Kun Jumala teki toisen ihmisen, mies sanoi tämän olevan luu hänen luustaan. Mitä mies sillä tarkoitti? Hän tarkoitti sitä, että vasta kumppanin kanssa ihminen tulee täydelliseksi saadessaan kumppaninkaipuulleen kohteen. Ihmisessä on itsessään puute, joka aiheuttaa kaipuuta saada se takaisin mikä puuttuu - se, mikä puuttuu on samaa kuin ihminen so. toinen ihminen. Vasta suhde toiseen ihmiseen merkitsee täydellistä ihmisyyttä. Mies puhkeaa selvästi puhumaan, kun pitää kumppania itsestään tulleena - voi olla kumppanin kanssa yhtä (tai paremminkin yksi). Näin puute ratkeaa hyvällä tavalla.
Hyvä ratkeaminen tarkoittaa sitä, että liha (tai paremmin luu) voi jälleen palata yhdeksi, vaikka on jaettu kahdeksi kumppanin tarpeen takia. Ihminen itse sekä valitsee että nimeää sopivan kumppanin. Vain näin voi todellinen yhdeksituleminen tapahtua.
Kumppanin saamisessa korostuu selvästi keskinäisen ymmärtämisen mahdollisuus. Juuri tällaista tarvetta henkisestä ja ruumillisesta ymmärtämisestä kumppanin etsintä tarkoittaa.
Kun Jumala loi ihmisen kumppanina, Hän loi ihmisen olemaan suhteessa toiseen eikä suinkaan yksinäisyyteen. Ihmisten tarvetta kumppanuuteen ei siis tule kieltää. Se on osa Jumalan luomista. Ihmiset ovat kuitenkin epätäydellisiä ja eivät aina kykene toivottavaan uskollisuuteen kumppanina. Kaikkia ihmisiä ei myöskään ole tarkoitettu kumppaneiksi – eri syistä.
Ihminen luotiin Jumalan kuvaksi. Siinä ihminen on yhtä. Tämä kokonaisenaolo toteutuu kuvan kaltaisesti juuri kumppanuutena. Tässä roolissa Jumala siunasi ihmisen ja antoi tehtävän tuottaa hyvää hedelmää ja johtaa kaikkea muuta elävää maan päällä. Näin oli paratiisissa eli ideaalissa maailmassa. Syntiinlankeemus(, johon en tässä puutu) johti kuitenkin näiden kahden tehtävän muuttumiseen vaivalloiseksi. Molemmat – hyvät hedelmät ja maan hallinta – tapahtuu kivulla. Kipu tulee tiedon antamasta ymmärryksestä, sillä tiedon mahdollisuus on ihmiselle aina hyvin houkutteleva. Tiedossa ihminen näkee oman tilansa paeten sen takia Luojan edestä. ”Luonnollisuus” on kadotettu – haluamme nykyisinkin kaiken maailman ”asiantuntijoita” kertomaan meille, mikä on tieteen viimeisin sana. Näin on myös avioliiton merkityksen kanssa. Kuulemme sen 'oikeasta' merkityksestä. Siitähän minäkin kirjoitan...
Jeesuksen tuomassa armossa ei avioliitto enää ole – huolimatta maallisesta ulottuvuudestaan – vailla kivun ja vaivan poistumisen mahdollisuutta. Itse asiassa taivaassa ei enää ole avioliittoa, sillä ei ole tarpeen täydellistää ihmistä kumppanilla. Avioliitto on siis Jumalan luoma apu ihmiselle täällä maan päällä. Ihminen saa siinä itse etsiä ja löytää puolisonsa.
Mitä tulee lisääntymiseen, niin se ei ole avioliiton syy, vaan saattaa olla sen seuraus. Lisääntymisellä näkyy olevan selkeä yhteys ajatukseen, että tulevat ihmissukupolvet ohjaavat maailmaa – toivoisi hyvään. Lisääntyminen ei siis ole mikään avioliiton ehto.
Mitä tulee aviovelvollisuuksiin, niin esim. ihmisen seksuaalisuus on hänelle annettu armolahja – jokaisella omansa. Kukaan ei voi määrätä, mikä on jonkun toisen armolahja. Armolahjana on lahjakkuus tiettyyn rakkauteen, rakkauden tekemistä todelliseksi elämällä lahjaansa todeksi. Rakkautta taas ei määritä laki, kuten moraalia, vaan armo. Rakkaus yhdistää, niin seurakuntaa kuin aviopareja. Tämä armolahja on hyvä päästää näkyville ja kosketeltavaksi, jotta se voisi antaa hedelmänsä. Kumppanuus on tässä mielessä – homona tai heterona – rikkaus. Tällainen rikkaus väistämättä tuo hyvää laajemminkin, olen huomannut. Kumppaneiden osalta ei tule väistää kysymystä, mikä sopii itse kullekin. Avioliittoa solmittaessa onkin m o l e m p i e n osapuolten olemus tultava huomioiduksi – jo lahjojen rikkaan esiintulon takia. Hyvä (so. mm. sopiva) kumppani on Jumalan lahja. Sopiva kumppani on "luu minun luustani" - homolle homo, heterolle hetero.

Kumppanien yhteenkuuluminen on kuin Jumala ja hänen luomansa hyvä, joiden todella kuuluisi kuulua yhteen.
”Ei sinun nimesi enää ole Hylätty; eikä maasi nimi Hedelmätön, vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni.
Sillä Herra rakastaa sinua ja ottaa sinun maasi puolisokseen.” Ps: 62:4

P.S. Jokaisella tulisi olla uskollisuus kumppaniaan kohtaan sydämessään, ei muualla eikä kumppanissa, vaan omassa sydämessään (eli mielessään).
Kommentit (0)

hyviä uutisia
Kirjoitettu: 18.02.2014, 01:48:22
Jumala on rakkauden lähde. Hän ei ole pahuuden lähde. Näin ollen Jumala ei ole maailma, jossa on myös pahuutta.
Koska Jumala rakastaa luomakuntaansa, hän myös toimii luomakuntansa hyväksi.
Ihmisjärki ilman Jumalaa ei kykene erottamaan hyvää pahasta, totuutta valheesta, eikä ihmisjärki tule koskaan itsessään riittämään hyvinvoinnin takeeksi.
Ihmisjärki ei kykene paljastamaan uskon salaisuuksia.
Jumalan ilmestyminen on täydellinen eikä sitä voi ihmisen järjellä tehdä epätäydelliseksi.
Kristuksen ilmestyminen on ihmisen parhaimmaksi.
Jeesus, joka on Kristus, on historiallinen totuus. Ihmeet eivät ole mielikuvituksen tuotetta.
Teologia ei ole filosofiaa. Kristinusko oppi ei johdu luonnontieteistä.
Kirkko on Perustajansa todellinen ja täydellinen yhteisö, jolla on ikuinen oikeus, jota maallisilla voimilla ei ole oikeus määritellä tai rajoittaa. Maallisilla hallituksilla ei ole valtaa antaa lupaa tai suostumusta kirkon toiminnalle. Kirkko on Jumalan yhteisö.
Vain Jeesuksen Kristuksen kautta ihminen pelastuu.
Maallinen hallinto on osa hengellistä taistelua.
Mikäli maallinen laki on vastoin jumalallista lakia, jumalallinen laki on pidettävä ainoana ohjenuorana.
Maallisella vallalla ei ole mitään ohjausvaltaa omantunnon kysymyksissä.
Maallisen vallan mahdollinen väite, että uskonto ei ole osa tarvittavaa kasvatusta, on täysin väärä.
Kaikki oikeudenmukaiset lait ovat Jumalan lain mukaisia.
Ihmisen moraalinen velvollisuus ei ole nautinnon lisääminen.
Ei ole laillista olla tottelematta oikeutettua hallitsijaa.
Kansakunnan puolustukseksi tehty ikuisen lain vastainen teko on väärä.
Elämän ja kuoleman Herra on Jumalamme.

Ihminen ei kykene mihinkään hyvään ilman Jumalaa. Jumala kykenee kaikkeen.
Kommentit (0)

Requiem aeternam ...et lux perpetua!
Kirjoitettu: 21.01.2014, 10:21:56 (Muokattu: 21.01.2014, 10:22:25)
Requiem aeternam dona Ludovicam XVI et
lux perpetua luceat regem Franciae!

Började dagen med en minnesmässa för hans mest kristliga majestät, konung av Frankrike och Navarra av Guds nåde, Ludvig XVI, som av de revolutionära mördades - ett olagligt konungamord!
Kommentit (0)

Gloria in excelsis Deo!
Kirjoitettu: 24.12.2013, 11:40:05
Armo on tullut!

Siunattua Vapahtajamme syntymäjuhlaa kaikille!

Nativité bénie de nôtre Seigneur á tous!

Välsignad Frälsares Födelsefest åt alla!
Kommentit (2)

Iloitkaa! Tuomio lähestyy! Adveniat regnum tuum!
Kirjoitettu: 24.11.2013, 01:29:48 (Muokattu: 01.12.2013, 18:46:48)
Jumala tuomitsee tässä oikeudenmukaisuuden ja epäoikeudenmukaisuuden välillä. Tuomiossaan hän tuomitsee epäoikeudenmukaisuuden tahtonsa vastaisena, sillä Jumala on oikeudenmukaisuus. Juuri Jumalan lopullinen tae oikeudenmukaisuuden voitosta on meille ihmisille luottamisen mahdollisuus oikean voitosta väärästä. Ainoastaan väärä v o i t a h t o a epäoikeudenmukaisuuden voittoa. Haluammeko oikeudenmukaisuuden voittoa?
Jumala ilmoituksensa mukaan on jo tehnyt päätöksen suhteestaan pahuuteen: Hän haluaa tehdä pahuudesta lopun ja myös lopulta tekee siitä lopun.

Nähkää siis se ilo, mikä tuomiosta tulee! Mikään paha ei sitä pääse pakoon - voimme luottavaisina olla varmoja siitä.

Vääryyksistä saavat väärintekijät ansaitsemansa palkan eli lopullisen kuoleman. Se on meille kaikille väärintekijöinä tarkoitettu. Kuitenkin on armoa aina tuomion päivään asti. Jumalalliset pelastuvat ja jumalattomat tuhoutuvat.

Tietäkää: tulee hetki, jolloin tuomio julistetaan. Kohti tuomiota!
-------------------------------------------------------------------------

Tämä bloggaus kaikkine huomioineen on viittaamassa tulevaan. Älkää erehtykö!
Kiitän lukijoitani ja toivon suurta armoa.
Hyvää odotuksen aikaa!
martin
Kommentit (1)

Älskade maman
Kirjoitettu: 08.10.2013, 18:56:29 (Muokattu: 08.10.2013, 19:39:11)
När jag opererades som 6 åring, hade jag begärt älskade maman vara bredvid mig när jag skulle vakna ur narkosen.

När jag sedan vaknade sökte jag genast med ögonen henne - och DÄR var HON! Allt var tryggt.

Nu ber jag att hon är i Guds trygga händer. Idag är min gränslöst älskade mamans åttonde dödsdag. ( Helst skulle jag sitta i Din famn, maman, - och åh, Du skulle smeka mig med Dina händer!)

... Lux aeterna luceat! (Må det eviga ljuset lysa!)
Kommentit (2)

Liebstes Wesen da!
Kirjoitettu: 06.10.2013, 23:41:33 (Muokattu: 07.10.2013, 12:39:28)
Mir fehlen immer noch fast die Worte, aber Du bist vor mir:

Wie kann ich leben wo doch auf Erden Du, der mich lebendig macht, nicht präsent bist.
Ohne Dich gibt es das Leben nicht.
Das Strahlen der Freude ist, was Du bedeutest. Du leuchtest vor mir bis in aller Ewigkeit hinein.
Kommentit (1)

De la dogmatisme
Kirjoitettu: 22.09.2013, 01:32:34
Olen aina pitänyt dogmihistoriaa erittäin kiehtovana. Se oli teologisten opintojeni kiinnostavin osa. Kuitenkin dogmit luovat vain kehyksen uskolle, kertovat sen, mihin uskomme (noin summittaisin rajoin).
Tästä on ollut pitkään erimielisyyttä: ovatko kirkon ajalliset dogmit absoluuttisia vai suhteellisia (eli voivatko ne vai ei muuttua ajan myötä). Minusta osa uskon kohteesta on luovuttamatonta. Kristinuskossa emme usko Jumalan olevan nimeltään Ahura Mazda jne.
Kuitenkin dogmit luovat ajoittain vaikeuksia. Silloin niihin on suhtauduttava sillä tavalla kuin Herramme Jeesus teki. Hän saattoi tulkita Mooseksen lain määräyksiä lähimmäiseen rakkaudellisen suhtautumisen pohjalta; siltä pohjalta, jolta ehdoton rakkaus eli Jumala oli ne tarkoittanut.

Uskon kiivaudessa on välillä vaikea muistaa, että dogmit (kaikessa kiehtovuudessaankin) ovat alisteisia rakkaudelle, ensin rakkaudelle käsittämätöntä Luojaamme kohtaan, sitten toisiamme kohtaan.

Mikä on sitten rakastava teko?

--------------------------------------------------

Mikä on tämän hetken vainotuin ihmisryhmä maailmassa? Uskomatonta kyllä, se on kristityt. On surullista lukea, kuinka Egyptissä kymmenkunta kirkkoa on tuhottu viime aikojen hyökkäyksissä koptikristittyjä vastaan. On myös hyvin ilahduttavia tekoja. Muslimit ovat suojelleet ketjuina kristittyjen jumalanpalveluksia ja kristityt ovat tehneet samoin muslimien moskeijoiden ulkopuolella heidän rukoushetkinään.

Ehkä tässä näkyy dogmien rajallisuus ja rakkauden rajattomuus, vai?!
Kommentit (0)

Ruotsi, jossa Suomi
Kirjoitettu: 30.07.2013, 02:28:36 (Muokattu: 31.07.2013, 18:57:40)
Mikäli emme hyväksyisi historiallisia tapahtumia vuosina 1808-09 ja pitäisimme erityisesti Bernadotte-suvun nousua Ruotsin valtaistuimelle täysin laittomana (niinkuin se olikin - suvulla ei ollut esim. aiempien hallitsijasukujen vaihdosten tapaan mitään yhteyttä aiempaan hallitsijasukuun), päätyisimme yllättäväänkin lopputulokseen.
Ruotsissa oli tuolloin voimassa agnaattis-kognaattinen primogenituura, joka tarkoitti, että hallitsijan ensinsyntynyt miespuolinen peri kruunun ja että vain koko mieskannan suvun jäsenistä sammuttua lähin naispuolinen perijätär siirsi kruunun uudelle suvulle.
Ruotsia hallitsi vuodesta 1751 Oldenburgin suvun Holstein-Gottorpin haara. Se sammui Gustaf IV Adolfin pojan, Wasan prinssin Gustafin kuollessa 5.8.1877. Hänellä oli ollut Ludvig-niminen poika, joka oli elänyt vain 14 päivää vuonna 1832. Siis Gustaf IV Adolfin jälkeläislinja sammui tuolloin ja myös myös Adolf Fredrikin (ensimmäinen Holstein-Gottorp-sukuinen Ruotsin kuningas), sillä Gustaf IV Adolfin isän Gustaf III veljellä, myöhemmällä Ruotsin kuninkaalla Karl XIII (kuninkaana 1809-1818) ei ollut lapsia avioliitossaan serkkunsa Hedwigin, Oldenburgin kreivittären, kanssa.
Tässä vaiheessa tuleekin kyseenalaiseksi, voidaanko linjaa katsoa tästä taaksepäin, sillä edelliset polvet eivät olleet Ruotsin kuninkaita.
Spekuloidaan kuitenkin ja tehdään niin: Edellämainitun Adolf Frredrikin isällä Christian Augustilla oli (ainoastaan) yksi veli. Erikoista on, että kyseessä on v a n h e m p i veli, tässä tapauksessa Holstein-Gottorpin herttua Fredrik IV (1671-1702, herttuana 1695-1702). Hänellä oli aviossaan Ruotsin prinsessan Hedvigin (Ruotsin kuningas Karl XI:n tytär) kanssa poika Karl Fredrik, joka 1.6.1725 avioitui Venäjän suuriruhtinattaren Anna Petrovnan (Pjotr I:n tytär) kanssa. Tällä parilla oli poika Karl Peter Ulrik, joka Pjotr III:n nimellä noiusi kaikkien venäläisten maiden itsevaltiaaksi ja keisariksi. Näin ollen vuonna 1877 olisi Suomessa (ja tietenkin Ruotsissa) tämän vallanperimysjärjestysspekulaation mukaan laillisesti kuninkaaksi pitänyt nousta silloinen Venäjän tsaari Alexandr II.

Oliko sitten Paul edellämäinitun Pjotr III:n poika, jääköön tässä pohtimatta.

Ruotsissa oli kuitenkin vallanperimys rajoitettu mm. kirkkokunnan osalta, joten ortodoksinen hallitsija ei olisi ollut mahdollinen.
Kommentit (2)

Kun aika ennen vuotta 1937 oli siirretty 1990-luvulle
Kirjoitettu: 19.07.2013, 00:02:45
Istuin syömässä rakkaan äitini kanssa hänen eväskoriinsa mukaansa laittamia pikkusyötäviä. Oli kesä ja olin juuri palannut Saksasta. Jostain syystä olimme huvilamme verannalla, jossa harvoin vietimme aikaa. Se oli hyvin aurinkoinen tila - olihan suuria ikkunoita sen kolmella puolella. Puiset, hienoin intarsiatöin koristellut huonekalut loivat verantaan oman erikoisen tunnelmansa. Oli mm. roomalaistyylinen divaani, jolla olisi tehnyt mieli loikoilla, jos se olisi ollut mukava. Katsoin ulos - edessäni avautui alapuutarha, joka oli aina hyvin rehevä - mutta varsinkin nyt, kun kukaan ei enää ollut vuosiin hoitanut sitä. Huvila oli kolmatta vuotta asumaton.
Yhdellä puolella lähellä oli syreenimaja, johon puutarhakalusteet joskus kannettiin lapsuudessani ja siellä joimme päiväkahvin. Sen edessä oli ollut hieno ruusutarha, mutta ei enää nyt. Samoin olivat lukuisat kukkapenkit saaneet jäädä hoitamatta. Yksi oli tosin vielä jäljellä - olin itse istuttanut sinne edellisvuodelta säästetyt isoäitini lempikukan, kehäkukan siemenet.

Tätä kirjoittaessani mieleeni muistuu mahdollisesti isoäitini viimeinen käynti huvilalla. Oli talvi ja paljon lunta. Isoenoni ja minä raivasimme yli metrin nietosten läpi portilta yhdelle ovelle kulku-uran. Lumi oli jäätynyttä, joten se oli todella kovaa ja siksi raskasta saada pois. En usko, että saimme uraa koskaan täysin valmiiksi. Kun isoäiti sitten saapui taksilla portille, oli häntä tuettava koko matka portaille. Sen jälkeen oli vuorossa portaat, joita hän ei millään enää olisi jaksanut nousta. Oli suorastaan ihme, että lopulta pääsimme sisälle. Isoäitini saattoi olla omassa huoneessaan kaksi viikkoa.

En arvannut tuona kesäpäivänä, mikä odotti. Seuraavana kesänä, kun palasin Saksasta, oli huvilamme myyty. Tuo aikakausi, jonka ohi aika itse oli jo kauan sitten kiitänyt, oli päättynyt.
Kommentit (0)

Pleni sunt coeli et terra maiestatis gloriae suae!
Kirjoitettu: 14.07.2013, 02:44:56 (Muokattu: 14.07.2013, 02:55:09)
"Täydet ovat taivaat ja maa herrautesi kunniaa!"*

Polttavan surun vallassa seuraan tämän hetken tapahtumia Suomessa.
En millään usko enkä halua uskoa, että evankelis-luterilaisesta kirkosta eroavat ovat a) tyhmiä b) tietämättömiä, - vaan uskon, että c) he eivät välitä uskosta Jeesukseen.

Tätä uskoa ei tarvitse toteuttaa kirkossa, mutta ajatus yhteisön ulkopuolella toteutettavasta uskosta ei ole kertakaikkiaan mahdollinen kristinuskossa. Kristinuskossa ei ole mitään sijaa yksityisuskolle. Usko, jossa ei ole yhteyttä yhteisöön, ei voi toteutua yhteinen jakaminen eikä yhteinen antaminen, joka tekee eläväksi rakkauskäskyn. Ei ole rakkautta ilman toista. Vaikeinta se on, kun kohtaa jotain itselle vastenmielistä, kenties vihattavaa. Viha on inhimmillinen, mutta pitkän päälle sen avulla ei rakenneta mitään.
Yhteyteen pyrkiminen toisten kanssa avaa mahdollisuuden rakentaa suurempaa kuin yksin. Tällainen rakentaminen itsessään on juuri sitä, missä rakkaus toteutuu käytännössä, ei siinä, että julistetaan rakentamista. Näin ollen rakkaus on merkittävämpää kuin lait, jotka yrittävät luonnehtia sitä.

(* eroaa hieman latinankielisestä)
Kommentit (2)

Kuninkuuden luonteesta
Kirjoitettu: 16.06.2013, 21:17:22 (Muokattu: 17.06.2013, 17:23:39)
Monarkia eroaa diktatuurista, despotismista ja tyranniasta siinä, että sen tulee olla oikeutettua - ennenkaikkea Jumalan luomisen ja luotujen edessä tunnustettua - ja laillista so. se perustuu sääntöihin (ei siis ole mielivaltaista).

Kuningas on aina kuningas riippumatta ajasta ja tilasta. Tätä kuvaa hyvin Ranskan oikeutetun (legitiimin) kuninkaan Alphonse "II" (1975-1986) lausuma: " Minä en tavoittele mitään, minä olen". Kuningas pyhitetään tehtäväänsä kirkossa, joka seremonia on voinut koostua kolmesta osasta (näin esimerkiksi Ranskassa): kruunauksesta, valtaistuimelle noususta ja voitelusta. Näistä keskeisin ja ensin suoritettava on voitelu, jossa kuningas tyydyttää Jumalan tahdon hallitsijasta. Kuninkaan pyhitys-seremoniassa kuningas "herää" uudelleen, sillä kuninkuuden ei katsota kuolevan koskaan.
Kuninkuus on palvelustehtävä, velvollisuus. Kuningas ei voi itse määrätä kuninkuudestaan mitään. Hänen yläpuolellaan ovat mm. vallanperimystä koskevat
perimmäiset lait. Ranskasta on tästäkin hyvä esimerkki: Edes absolutismin suurimman hallitsijan, aurinkokuninkaan ei onnistunut muuttaa vallanperimyslakeja. Ludvig XIV yritti avata oikeuden aviottomille pojilleen testamentissaan, mutta Pariisin parlamentti mitätöi testamentin. Kuninkuus ei siis ole jotain, mitä kuningas (kuninkuuden haltija) voi vapaasti käyttää. Kuninkuus on kuninkaalla oleva arvo, ei hänen omaisuuttaan. Kuningas ei myöskään voi muuttaa valtakunnan yhtenäisyyttä, jatkuvuutta tai itsenäisyyttä. Nämä valtakunnan edut ovat aina myös kuninkaan etuja. Näistä jatkuvuus korostuu erityisesti verrattaessa tasavaltaan (joka tosin ei ole monarkialle vastakkainen käsite).
Alamaiset eivät myöskään ole kuninkaan omaisuutta, vaan ovat palvelussuhteessa kuninkaaseen. Kuninkaan alamaiset antavat tukensa kuninkaan tahdolle (jota määrittää valtakunnan paras). Tukea ei anneta millekään persoonattomalle voimalle, vaan näkyvälle persoonalle. Alistumista toiselle henkilölle se ei tarkoita, vaan tukea toimille, joita kuningas katsoo valtakunnan edun vaativan. Näin kuninkaan eduissa on myös suojella alamaisiaan sekä ulkoiselta että sisäiseltä vaaralta. Kuningas ei voi sallia etuoikeutettujen mielivaltaa omia tukijoitaan vastaan. Kiistatapauksissa kuninkaan tulee sovitella eri etujen välillä.

Kuninkaan tehtäviin kuuluu estää enemmistön diktatuuri, joka on suuri vaara parlamentaarisessa järjestelmässä. Parlamentarismissa vaarana on, että lainsäädännöllistä valtaa ei kontrolloi kukaan ja tämä vallan osa-alue (!) saa liian suuren vallan muihin vallan osa-alueisiin nähden. Tällaista tehtävää voisi myös hoitaa presidentti. Ongelmana on kuitenkin se, että presidentti ei ole vapaa poliittisista sidoksista. Presidentti ei myöskään ole vapaa vallan osa-alueiden keskinäisestä vuorovaikutuksesta. Kuningas valvoo näin sitä taetta, että alamaisilla on pysyvä vapaus, että alamaiset eivät ajaudu täysin järjestelmän pakkovaltaan.

Kuninkuus on sekä itsessään että kaikkien valtakunnan asukkaiden osalta ilmaus ihmisen ainutlaatuisuudesta, tämän ainutlaatuisuuden pyhyydestä.
Juuri kuninkaan vallan yksilökeskeisyys vapauttaa hallinnon paineelta. Pyhittämisessä kuninkuus on valtakunnalle Jumalan siunaus

Domine, salvum fac regem!
Kommentit (7)

<< Tuoreemmat Vanhemmat >>

[ Blogien etusivulle | Uusimmat bloggaukset | Blogipalvelun ohjeet | Blogilista ]

Blogit

   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy