mamboducks blog 2000 :3

Edellinen








vanishingpoint

Anteeksi kaikille, ettei minusta ole kuulunut vähään aikaan. armoton kiire ja burnout on pitänyt minut tiukasti kiinni opiskelemassa loppukokeisiin jokapäivä aamusta ilmaan, joten aikaa ei ole jäänyt juuri mihinkään. Nyt näyttäisi helpottavan so lets begin! Miksi juuri, kun olen koko talven ollut terveenän niin sairastun juuri silloin kun aurinko alkaa paistamaan ja ulkona pn edes vähän siedettävää. Tekisi mieli lähteä ulos, mutta kunto tuskin sallii. Chicosissa on ainakin pakko käydä vetämässä pari burgeria ja bisseä ääntä kohti. Ei tästä muuten tuu yhtään mitään. Tässä kirjoittamisen syvällisyydesä on todellakin pahoja kylmäkäynnistysvaikeuksia näin pitkän tauon jälkee. Toivotaan myös, ettei jumalatonta lukijakatoa käynyt tämän katkon aikana. Kamera tuli taas otettua käyttöön, mutta se aina unohtuu kotiin kun jotain kuvaamisen arvoista tulisi eteen. äärimmäinen tylsyys ajaa katsomaan youtuben jumittavimpia dokkareita koskaan. Pahoittelen myös, jos tämä teksti on hieman sekavaa, koska heräsin juuri. No se siitä. I iz back for good!


STUCK

hei kaikki eli olen taas takaisin pienen tauon jälkeen. Luultavasti viikonlopun jarmoton sekarijysäri ja sunnuntain/maanantain välinen aivokuolema luultavasti viivästyttivät seuraavaa kirjotusta aika huolella. Eli aloitetaanpa taas kerran se liirum laarum ja siitä sitten kehkeytyy luultavasti jotain syvällisempää. No ainakin ihan ensimmäiseksi voisi mainita niinsanotun matkakuumeen. Se on aivan järkyttävällä tasolla tällä hetkellä. California tai tokio ykköskohteena ja jysäristä johtuen en edes päässyt matkamessuille. Olo on äärimmäisen jämähtänyt ja tuntuu, kuin viikonlopun aikana olisi kadonnut miljoona aivosolua kun kirjoittaminenkin on niin helvetin vaikeaa. On se perseestä kun rahaa ei ole koskaan liikaa. Tosin, jos sitä olisi liikaa niin ei olisi mitään muutakaan. Eli pakko päästä äkkiä pois suomesta hinnalla millä hyvänsä. Tai ihan mihin vaan muuhun kuin kuin tähän helvetin arkiseen menoon. Vaikka kusinen hotellihuone telakanreunalta ja lagaaminen jossain muualla kuin täällä. Koko päivänä ei ole tapahtunut mitään ja radiostakin tullut musiikki on ollut raikasta kuin ylibuukattu stögis. Missään ei ole mitään ja se yksikin mukava baari paljastui täydeksi huorabaariksi ennen kuin edes kerkesin käydä siellä. vittu soikoon millon tää talvi oikeen loppuu? Dösää ei jaksa venata kun lunta tulee naamariin enemmän kun jossain perkeleen siperiatuubissa. Olo on suorastaan raivostunut, kun lämpöpatteirkin hiillostaa koko ajan vieressä.Tulkaa nyt joku perkele pelastamaan mut täältä loskasta! Perkeleen hiihtopelikin menee ihan vituiks kun se mörkö syö mut koko ajan. Kaveri feidas vaikka lupas tuula tänään ja rageragerage. Voisko joku kertto et mis vaiheessa kevättä se lämpötila kääntyy plussan puolelle?

Edellinen