• Irokeesi

Numeroita ilman elämää

Kun näkee pelkät luvut, mutta ei elämää niiden takana, on vaikea tehdä myöskään tulkintoja. Pessimistisesti voisi sanoa, ettei tupakoimattomuuteni sitten kauhean hyvin onnistunutkaan – kuluuhan tuota tupakkaa noin 10 kpl per viikko…

Optimistisesti näkisin kuitenkin asian niin päin, että tupakoin tällä hetkellä viikossa alle puolet siitä määrästä, mitä aiemmin päivässä! Kun en myöskään ole asettanut mitään ehdottomia rajoja lopettamisyritykselleni, ei tämän hetkinen tilannekaan ole vielä epäonnistuminen, vain väliaikainen hidaste matkalla lopulliseen määränpäähän.

Silti pelkät luvut. En aio sen enempää avautua niistä henkilökohtaisista, perhe- ja työlähtöisistä syistä, jotka ovat aiheuttaneet kunkin tupakan sytyttämisen. Useimpiin niistä on ollut joku ”syy”. Tupakka on vahvasti koukuttava aine, joka kuiskii niitä hyviä syitä tupakan sytyttämiseen vielä pitkän tupakoimattomuudenkin jälkeen…

Elämästä irrallaan olevat luvut: Istuin parikymmentä vuotta sitten tilaisuudessa, jossa nyt jo eläkkeelle jäänyt S-ryhmän johtaja piti puhetta valmistumassa oleville ammattikorkeakoululaisille: ”Nyt, kun te olette valmistumassa täältä, te kuvittelette, että te tiedätte ja osaatte kaikesta kaiken. Ja p…t, ette te mitään osaa. Ette te mitään tiedä, ennen kuin te tiedätte, mitä luvut ovat hikeä ja verta…”

Hikeä ja verta. Työelämässä noita lukuja luetaan niin usein ilman pienintäkään ymmärrystä siitä käytännön työstä, jolla ne luvut syntyvät. Tai siis eihän niiden lukujen koneelle kirjoittamisessa sen enempi hikeä ja verta kulu, vaan siinä työssä jota luvut yrittävät kuvata. Suuria ja ratkaisevan kohtalokkaita virheellisiä korjausliikkeitä tehdään, kun lukuja luetaan an sich. Toisaalta, kun hikeä ja verta on vahvasti lukujen tulkitsijan selkärangassa ja hermonpäissä pystyy lukujen takaa löytämään myös palan real life. Jos itsellä ei ole fyysiset ponnisteet hallussa, voi myös lainata. Tein kymmenen vuotta sitten lukujen pohjalta skenaarioita erään ravintolan tulevaisuudesta. Olemassa olevan hahmottamiseksi tutkiskelin tuloslaskelmia useita vuosia taaksepäin. Tunnuslukujen valossa vuosien varrelta nousi esille useampia selvästi poikkeavia radikaalimpia nousuja ja laskuja / kausia tuloslaskelmissa. Vietin sitten eräänä aamuna pidemmän kahvituokion kyseisen toimipaikan pitkäaikaisimman työntekijän seurassa. Jokaiselle poikkeamalle löytyi oma tarinansa; liikeidean muutoksia, uusia kilpailijoita tai muutoksia vanhoissa jne. Pari selkeää” matalasuhdannetta” vaikutti henkilöityvän yksittäiseen toimipaikan päällikköön. Ehkä nuo kytkökset todellisuuteen olisivat salapoliisityöllä selvinneet erilaisia mappeja ja tiedostoja penkomallakin, mutta vanhempaa työntekijää jututtamalla nuo luvut muuttuivat inhimilliseksi elämäksi nopeammin ja paljon mieluisammin.

Elämästä irrallaan olevat luvut 2. Aivan oma tieteenalansa elämästä irrotetuista luvuista on tilastotiede. Varovaisuutta noudattaen tilastomatematiikka on mitä oivallisin työkalu, mutta äkkinäisen kädessä arvaamaton. Suuresta datasta löytää erilaisin tilastollisin menetelmin vaikka mitä mielenkiintoista. Tilastojen tutkijalla tulisi kuitenkin olla selkeä käsitys siitä mitä selvittää – testattava hypoteesi. Haulikkoammunnalla saa toki tuloksia, mutta suurella todennäköisyydellä niillä ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Eräälle tilastomatemaatikolle tuotiin kerran (lääketieteellinen) data/aineisto. Kysyi sitten, mitä hän aineistosta etsii ja millä menetelmillä. ”Katso nyt vaan mitä sieltä löydät”, oli vastaus. Näinkin heppoisella pohjalla voidaan tutkimuksia (muistaakseni lisensiaattityö) tehdä.

Tilastomatematiikan yleisimpiin kompastuskiviin olisi jokaisen hyvä perehtyä, ettei kävisi kuten Jutta Urpilaiselle keskitulon kanssa. Edelleen hyvin toimiva opastus tilastotieteen perusteisiin: Kuinka tilastoilla valehdellaan; Darrell Huff, Otava 1974. Kun aikanaan opetin tilastomatematiikan perusteita ammattikorkeakoululaisille, keräsin lehdistä talteen esimerkkejä vääristelevistä tilastoista ja graaffeista. Jos opettaisin nykyään samaa aihetta, ei noita virheitä kauheasti tarvitsisi keräillä. Sopivia virhe-esimerkkejä saisi aina saman päivän lehdistä. Tästä voi päätellä ettei tilastomatematiikan perusteita nykyään vaadita edes kaikilta korkeakouluopiskelijoilta – sen verran yleisiä nuo tilasto ja graaffi –källit ovat akateemisesti koulutettujen journalistienkin jutuissa. Ehkä täytyy kuitenkin laittaa mieluummin kiireen piikkiin, joka lienee myös median puolella suurin laatua heikentävä tekijä.

Tilastoista yhteenvetona: kun pää on jääkaapissa ja jalat hellan päällä on keskimäärin hyvä olla? Näin ilmeisesti ajattelevat ainakin sosiaaliviranomaiset eli elämästä irrallaan olevat luvut osa 3.

Korjaus: ei pidä osoittaa syyttävää sormea viranomaisiin, vaan lainlaatijoihin siis rakkaisiin kansanedustajiimme, jotka lakeja säätävät ja verotuksesta päättävät.

Olen aina välillä miettinyt ovatko köyhimpiä ne, jotka onnistuvat toimeentulotukea saamaan vai ne, joilta se hakemuksista huolimatta evätään. Kun eduskunta suuressa viisaudessaan parantaa kaikkein pienituloisimpien asemaa erilaisia tukia ja korvauksia korottamalla, eivät nämä korotukset koskaan koske toimeentulotukea nauttivia, kun toimeentulotuen rajoja ja normeja ei samalla muuteta. Jos esim. asumistukeen tulisi parikymmentä euroa korotusta, vähennettäisiin tuo saatu korotus vastaavasti maksettavasta toimeentulotuesta. Toimeentulotukihan on teoreettinen laskelma ihmisen ”hyväksyttävistä” normimenoista ja todellisista tuloista.

Ei liene sosiaaliviranomaisten vika, että nuo normiarvot ovat kaukana todellisuudesta ainakin pääkaupunkiseudulla. Esim. yksinasuvan ihmisen hyväksyttävät normikulut asumisesta ovat (2009) Helsingissä 560 € / kk – ehkä sellaisiakin asuntoja löytyy… Aika yleisesti todelliset asumiskulut lienevät kuitenkin jotakin 600 € tai 700 € ylöspäin. Tuo todellinen normia suurempi asumiskulu (esim. 40 – 140 €) täytyy siis kattaa toimeentulotuen perusosasta 417,45 € / kk (yksin asuvalta). Täytyy kuitenkin muistaa, että tuosta perusosasta tietysti ensin vähennetään kaikki muut tuet ja tulot ml. pankkitilille tulleet lotto- ja veikkausvoitot. Tuolla ruhtinaallisella käytettävissä olevalla perusosalla siis katetaan mm asumisen omavastuuosa, normin ylittävä osuus asumiskuluista, opintolainan korot ja lyhennykset, ruoka, vaatetus ym. normaalit elämisen kulut jne.

Tästä tietysti seuraa jo tuntemattomassa sotilaassa todettu tosiasia: ”menkääpä herroille valittamaan nälkäänne, niin ne lyö teille sellasen rätingin eteen, jossa todistetaan, ettei teillä kerta kaikkiaan voi olla nälkä.” Tuleepa mieleeni helsinkiläinen kaksilapsinen opettajapariskunta, jolle ei asumiskulujen ja opintolainan lyhennysten jälkeen jäänyt käytännössä yhtään rahaa elämiseen – normilaskelmien mukaan kyllä ihan riittämiin.

Nyt nämä asiat alkavat olla taas kasvavalle väestön osalle ajankohtaisia kuukausittaisia ongelmia. Millä tulla toimeen, kun normit ja todellisuus eivät kohtaa. Huolestuttavinta on, etteivät asioista puhuvista ja kirjoittavista kunnallisista tai valtakunnallisista päättäjistä tai edes lehtien toimittajista suurin osa tunnu ymmärtävän, miten meidän sosiaaliturvamme käytännön tasolla toimii.

Kun eläkkeitä nostetaan eurolla tai parilla brutto, kerrotaan asia tietysti julkisuuteen miljoonina valtiontaloudessa. Kun esimerkiksi peruspäivärahaa tai asumistukia korotetaan, jätetään kertomatta, että käytännössä tehdään vain kulusiirto kunnilta valtiolle, kun kuntataloudet säästävät toimeentulotuissa vastaavan summan.

Pitkäaikaisella, nykyään noin 100 miljoonan euron vuosiliikevaihdosta vastaavalla, esimiehelläni oli tapana sulkea korvansa (ja ymmärryksensä) aina, kun puhuttiin luvuista tai rahasta. Välillä tuntuu, että niin taitaa tehdä suuri enemmistö ihmisistä.