Sammakko avautuu ja kertoo onko kesällä poutaa

Karavaanarielämää

Yllätin itseni lähtemällä vanhempieni asuntovaunulle. Pakko myöntää että karavaanarielämä ei ole oikein minun juttuni, mutta pienissä annoksissa tämä kyllä menettelee. En ole myöskään ollut viimeaikoina tekemisissä vanhempieni kanssa, joten tämä on mukavaa vaihtelua.

Täällä myös kuulee kiinnostavia juoruja.

Kuulin äidiltäni, että isä ei suostu ottamaan erästä henkilöä vieraaksi vaunulle koska hän on liian erilainen. Ilmeisesti hän ei halua julkisesti näyttäytyä täysin erilaisen ihmisen seurassa - mitä muut karavaanarit ajattelisivat? Täällä karavaanarialueella pitää olla mahdollisimman neutraali ja maanläheinen: puukengät tai Crocs-kopiot ja hervantaverkkarit jalassa. Tästä "normaalista" eroavat ihmiset varmasti kääntävät päitä ja aiheuttavat vaunuissa kuiskutusta. Asiassa on huvittavinta se, että ihmiset joiden kanssa isäni haluaa täällä harrastaa interaktiota ovat juuri sellaisia joiden kanssa minä en kehtaisi julkisesti esiintyä. Joten olen todellakin isäni poika - mutta toisella puolella aitaa.

Eilen illalla, muutaman valkoviini+sprite sekoituksen jälkeen, noin nelikymppinen naimisissa oleva nainen alkoi ehdottelemaan, että lähtisimme yhdessä "kävelylle". Olin hieman hämmentynyt ja ehkä jopa jossain määrin kiinnostunut siitä mitä tämä kävelyretki pitäisi sisällään. Ilta kuitenkin jatkui pitkään ja kellon lähestyessä kahta, selitin päissäni siitä kuinka olin päättänyt ajaa jaloistani karvat. Heti tuon jälkeen oikea korvani rekisteröi kysymyksen: "oletko homo?". Kävelyretkiajatus oli jo siinä vaiheessa alkanut tuntua huonolta tempulta, joten sanoin suoraan "joo, olenhan minä". Vanhempani sattuivat istumaan samassa tilassa ja olivat itsekin hieman hämmentyneitä: "oho, uusi juttu meillekin, mutta kyllähän me jo tiedettiin".

Nyt istun asuntovaunun sängyllä ja naputtelen läppärilläni. Ulkoa kuuluu tikanheiton ääniä ja nousuhumalaista jutustelua. Oluttölkki tyhjenee tasaista vauhtia vieressäni. Taidan mennä nauttimaan karavaanarielämästä vielä yhdeksi illaksi.

Se sitten riittääkin tälle vuodelle.


Äijäilyn 7 päivää

Viimeisen seitsemän päivän aikana olen ollut ennätyksellisen kiireinen, en ole oikein kerennyt edes ajattelemaan tätä blogia. Nyt kun olen yksin koneen ääressä, kissat on syötetty ja niiden oksennukset siivottu, voin kirjoitella viime päivistäni teille.

Keskiviikkona sain houkuteltua velipojan kylään Koff-lavaa täkynä käyttäen. Istuttiin mukavasti iltaa, keskusteltiin elämästä ja musiikista ja pelattiin xBox 360:lla.

Yksi äijäpiste.

Seuraavana aamuna oli suorastaan kammottava krapula. Onneksi hyvä ystäväni tuli käymään juteltiin ja katsottiin elokuva. Elokuvaksi valitsin ystäväni mahdollisista vastakommenteista välittämättä Hard Candyn.

Kaksi äijäpistettä.

Perjantaina lähdimme neljän hengen seurueella mökille. Ostimme järkyttävän ison määrän ruokaa (pääosin grillattavia lihoja) ja runsaasti juotavaa. Mökillä tuli juotua, syötyä ja laulettua karaokea aamuun.

Kolme äijäpistettä.

Lauantai meni sitten pääosin koomassa mökillä ruokaa mässyttäen. Illalla kun lopulta pääsin kotiin, kävin vain kääntymässä ja vaihtamassa vaatteet. Suuntasin suoraan keskustaan ja Nolla -klubille katsomaan ystäväni kanssa Breakbot:n keikkaa. Se oli lyhyesti sanoen rules ja suuri inspiraation lähde. Join pelkkää siideriä.

Yksi neitipiste.

Sunnuntaina en tehnyt mitään kummallista paitsi aloitin uuden biisin. Illalla minuun iski ahdistus yksinäisyydestä, varmaankin johtuen usean päivän aktiivisesta elämästä ja krapulasta. Onneksi se meni ohi.

Kaksi neitipistettä.

Maanantaina bändini toinen puolisko tuli kylään kello 9:30. Aamupökkyrässä join vähän kahvia ja ystäväni kaivoi laukustaan esiin viskipullon jota alettiin sitten naukkailemaan. Kello yhteen mennessä olimme jo saaneet aikaan kokonaan uuden biisin ja menimme pizzalle. Kauppa- ja Alkoreissulta jäi käteen kaljaa ja fisupullo. Loppuilta meni musisoidessa, juodessa ja karaokea laulaessa.

Neljä äijäpistettä.

Tiistai. Lyhyesti: krapula ja väsymys.

Mökillä ollessani kaverini luonnehti minua äijäksi. Minä en voi olla äijä, koska isäni on äijä. Nopean laskutoimituksen mukaan äijäpisteet voittivat 4-2. Sangen huolestuttavaa. Minun pitää aloittaa itseni neiteyttäminen välittömästi. Olen jo valinnut ensimmäiset askeleet uuteen elämääni:

1) lopetan kiroilun
2) siirryn enemmän siiderin kuluttajaksi
3) ostan ihanan laukun

Kaikki kohdat vaikuttavat järkeviltä. Nämä kohdat varmasti manaavat minusta ulos viimeisetkin rippeet hevarista, gootista ja äijämäisyydestä. Jos jotain jää jäljelle, otetaan kovemmat otteet käyttöön. Ehdotuksia otetaan vastaan.


Scatman ja suuri eläkeläisnumero

Eilen illalla onnistuin avaamaan hetkeksi yhteyden 90-luvulle. Reilun vuosikymmenen takaa päässäni alkoi soida kohta Scatmanin biisistä "Scatman's world", joka menee näin: "I wanna be a human being not a human doing". Tämä mielen syövereiden arkeologinen löytö aiheutti ajatusketjun joka seuraa.

Koska työkavereideni keskimääräinen ikä hipoo eläkeikää, en ole välttynyt eläkekeskusteluista. Yleinen kysymys kuuluu "mitä aiot tehdä kun pääset eläkkeelle", yleisin vastaus on tietenkin mökin kunnostus ja/tai remontointi. Ikuista remonttia tai kunnostusoperaatiota tuskin on olemassa, eli sekin harraste jossain vaiheessa loppuu. Toki mielihyvä on suuri kun saa istua päivät oman mökin kuistilla konjakkia siemaillen ja tunnustella illalla kämmenellä itse muuratun takan lämpöä. Mutta jossain vaiheessa tulee ikävä tunne: onko kaikki tässä? Ihminen lähtee tutkimaan työkaluvajaa etsien jonkinlaista inspiraatiota.

Vajan seinällä roikkuu muurauslasta. Eläkeläinen tuijottaa lastaa ja tuntee välitöntä yhtenäisyydentunnetta: "Minutkin on ripustettu seinälle, minulle ei ole enää tarvetta." Käsi puristuu muurauslastan kahvan ympärille, napauttaa sitä terävästi ovenkarmia vasten. Ilmaan leviää pieni pölypilvi. Ehkä sinullekin on vielä käyttöä.

Vaimo tuijottaa ikkunasta miestään joka vanha luinen perse pystyssä möyhii pihaa outo instrumentti kädessään. "Mitä sinä oikein teet?". Eläkeläinen esittelee ylpeänä muurauslastasta modifioidun kukkalapion. "Haetaanpas kaupasta vähä siemeniä ja istutetaan no... kaikkea kivaa." Lähtiessään autolle eläkeläinen katsoo kukkalapiotaan kuin vanhaa kaveriaan, hymyilee ja heittää pystyyn penkkaan. *tsok*


Kesäloma alkoi.

Pari viikkoa ennen kesälomani alkua tuskailin jo valmiiksi odotettavissa olevan ongelman kanssa: tylsyys. Työelämässä kaikki on helppoa ja turvallisen kaavamaista. Aamulla herätään tarpeeksi aikaisin, että ollaan kahdeksalta työpisteellä kököttämässä ja neljän aikaan lähdetään kotia kohti, kotona syödään ja puuhaillaan satunnaisia askareita, joiden jälkeen katsotaan osa suosikkisarjaa ja nukahdetaan. Kesälomalla tämänlainen toiminta ei yksinkertaisesti onnistu.

Vietän nyt kesälomani toista varsinaista päivää. Tähän asti asiat ovat edenneet suhteellisen hyvin, en ole tylsistynyt kunnolla vielä kertaakaan, en ole tarttunut viinapulloon eikä vuorokausirytmini ole seonnut. Minulla on kuitenkin lomaa jäljellä vielä hieman vajaa neljä viikkoa ja minua pelottaa. Kaipaan jotain selkärankaa, rakennetta, aikataulua.

Näinä kahtena päivänä olen käynyt pelaamassa reilun tunnin verran koripalloa per päivä, pelannut GTA 4 huolestuttavan paljon (ryöstin juuri pankin ja avasin viimeisen saaren), hionut uuden musiikkijulkaisuni biisejä ja tietenkin mesettänyt aina kun kerkeän. Minulle tämä ei ole tarpeeksi. Aika matelee eteenpäin. Huomasin jopa mielenhäiriössä suunnittelevani mattojen piiskausta ja lattioiden pesua.

Onneksi ystäväni on lupautunut tukemaan minua henkisesti tässä vakavassa koitoksessa. Hänellä on jo useamman vuosikymmenen kokemus kotona istumisesta ja äärettömän tylsyyden sietämisestä. Tähän asti hän on onnistunut pitämään tylsyyteni kurissa kertomalla vertaistarinoita, mutta minua kammoksuttaa ajatus että jossain vaiheessa ne eivät enää tehoa.

Joten, olen kehittänyt itselleni uuden aktiviteetin: kirjoitan blogiin tietoa siitä miten lomani etenee. Ehkäpä kirjoittaessani tajuan jotain itsestäni ja lomastani.