Palveluoppaassa mukanaShiatsuhierontaa, akupunktiota ja reikihoitoa. Vastaanotto Hakaniemen metron läheisyydessä. Myös ilta- ja viikonloppuaikoja.
|
Pääkaupunkiseutu ja Uusimaa
 Sateenkaaren värinen Suomi -opas sisältää tietoa tapahtumista ja muista aktiviteeteista erityisesti homo- ja lesbo-näkökulmasta.
Uudenmaan ja Itä-Uudenmaan alueella asuu lähes 1,5 miljoonaa ihmistä. Se on Suomen väkirikkainta ja tiheimmin asuttua aluetta. Uudenmaan rannikolle erityispiirteen antaa ruotsinkielinen asutus. Pääkaupunkiseutua lukuunottamatta rantakaistaleen asukkaista suuri osa puhuu äidinkielenään ruotsia, paikoitellen jopa enemmistö.
Seudun suurin kaupuki on Suomen pääkaupunki Helsinki. Se naapurikaupunkiensa Espoon ja Vantaan kanssa muodostavat noin miljoonan asukkaan metropolialueen - pääkaupunkiseudun. Pääkaupunkiseudulla on Helsingin keskusta-alueen lisäksi lukuisa joukko aluekeskuksia, kuten Malmi ja Itäksekus Helsingissä, Espoon keskus, Leppävaara, Tapiola ja Matinkylä Espoossa sekä Tikkurila ja Myyrmäki Vantaalla.
Uudenmaan muita merkittäviä keskuksia pääkaupunkiseudun lisäksi ovat lännessä Hanko, Raasepori, Lohja, pohjoisessa Karkkila, Hyvinkää, Kerava, Järvenpää ja Mäntsälä ja idässä Porvoo.
Helsingissä toimii useita seksuaalivähemmistöille suunnattuja baareja. Samalla Helsinki on Suomen "homoelämän" keskus. Ravintoloiden lisäksi kaupungissa on muutakin aktiviteettia sateenkaarikansalle, kuten harrastus-, järjestö-, ja kulttuuritoimintaa. Vakiintuneita "ulkoilmatapaamispaikkoja" Helsingissä ovat Laakson kalliot ja Porvoon moottoritien kaupunkiin päin tulevan ajoradan keskustaa lähinnä oleva levähdyspaikka. Suosittu nudistiranta on Pihlajasaaressa.
Alueen muissa osissa ei seksuaali- ja sukupuolivähemmistöille ole säännöllistä toimintaa, vaikka joissain suuremmissa keskuksissa onkin epävirallisesti tapaamispaikoiksi vakiintuneita ravintoloita ja muita paikkoja.
Tulevia tapahtumia:Baarit, yökerhot ja kahvilat: - Bear Park Cafe - Karhupuiston kioski/kahvila
Kesäkahvila on avoinna huhti-syyskuussa joka päivä. Säävaraus. Björnparkens sommarkafe är öppet varje dag från april till September. Bärenpark-Café ist von Aprill bis September geöffnet jeden Tag. Karupargi kohvik on avatud aprillist septembrini iga päev. » www.bearparkcafe.net
- Bear Park KULMA
Kahvila Kallion Karhupuistossa, Helsinki. A cafeteria in Kallio Karhupuisto (Bear park), Helsinki. » www.kulmakahvio.fi
- Fairytale
Pieni homobaari Helsingin Kalliossa, aivan Sörnäisten metroaseman tuntumassa (ark 16-02, la-su 14-02). A small Gay Bar in Kallio, Helsinki (mon-fri 4pm-2pm, sat-sun 2pm-2am) » www.fairytale.fi
- Gay Nightclub Hercules
Helsinkiläinen Herccu on avoinna päivittäin 21 - 04. Ikäraja 24. Hercules in Helsinki is open daily 9pm - 4am. Minimum age required 24. » www.herculesgayclub.com
- Hugo´s Room
Cocktail lounge -henkinen baari + Terassi. Avoinna joka päivä 12-02. Ikäraja 22. Cocktail lounge style bar + terrace. Open daily 12pm-2am. Age limit 22. » www.hugosroom.fi
- Jenny Woo bar
Gay? Straight? Who the fuck cares?!!!! Avoinna ti-to 17 - 02, pe-su 17 - 04 / Open tue-thu 5pm - 2am, fri-sun 5pm - 4am. » www.jennywoo.fi
- Lost & Found & Hideaway Bar
Helsinkiläinen "Homoystävällinen baari" ma-pe 17-04, la-su 19-04 / Hideaway Bar joka päivä 23-04. Ikäraja 24. "Gay Friendly place" in Helsinki. Mon-Fri 5pm-4am, Sat-Sun 7pm-4am / Hideaway Bar every day 11pm-4am. Age over 24. » www.lostandfound.fi
- Mann´s Street
Helsinkiläinen aikuisemman väen suosima baari. Karaokea, iskelmää. Avoinna su-to 14-02, pe-la 14-04. A place for grown-up gays in Helsinki. Karaoke, schlager. Sun-Thu 2pm-2am, Fri-Sat 2pm-4am. » www.mannsstreet.com
- Nalle Pub
Kulmakuppilamainen baari Helsingin Kalliossa. Auki joka päivä 15-02. Ikäraja 18. Pe- ja la-iltaisin pieni narikkamaksu. Neighbourhoody place in Kallio, Helsinki. Open daily 3pm-2am. Minimum age required 18. » www.nallepub.fi
- Ravintola dtm
Helsinkiläinen kahvila-baari-yökerho. Netti+wlan. Avoinna ma-la 9-04, su 12-04. Gay cafeteria, bar and nightclub in Helsinki. Internet. Wlan. Open Mon-Sat 9am-4am, sun 12am-4am. » www.dtm.fi
- Ravintola Fenix
Heteroystävällinen gay-baari keskellä Helsinkiä. Avoinna päivittäin 14 - 02. Hetero friendy gay bar in the middle of Helsinki. Open daily 2pm - 2am. » www.ravintolafenix.com
- Room Albert Bar
Homobaari Helsingin keskustan eteläosassa. Avoinna ma-la 14-02. Ikäraja 18. Gay bar in the south part of Helsinki city centre. Open mon-sat 2 pm - 2am. Age over 18. » www.roombar.fi
- Sateenkaarikahvila
Sateenkaarikahvilan kaikille avoimet illat pidetään Kallion asukastila Myötämäessä aina kuukauden toisena perjantaina klo 18 - 22. Kahvila on päihteetön ja savuton sekä poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton. » sateenkaarikahvilan.ystavat.org
- Sauna Vogue
Suomen ainoa homosauna on Helsingissä Sturenkadulla. The only gay sauna in Finland in Helsinki, Sturenkatu. » www.saunavogue.net
Glbt-yhdistykset: Kimmoliisa Helsinki Gay RadioAlueen kuntia
Espoo,
Hanko,
Helsinki,
Hyvinkää,
Järvenpää,
Lohja,
Loviisa,
Karkkila,
Kerava,
Kirkkonummi,
Mäntsälä,
Porvoo,
Raasepori,
Vantaa | | | | Muut toimijat: - Aids-tukikeskus
Infopankki ja auttava puhelin hiv-kysymyksissä. Ajanvaraus pikatestiin. Tietoa turvaseksistä. » aidstukikeskus.fi
- Akateeminen kirjakauppa
Akateeminen kirjakauppa myy myös GLBTI-kirjallisuutta. » www.akateeminen.com
- Alfa-Maalaus
Olemme pääkaupunkiseudulla toimiva pieni maalausalan yritys. Meillä on yli 10 vuoden kokemus korjausrakennusmaalauksesta. Asiakkaitamme ovat kotitaloudet, yritykset ja taloyhtiöt, joille tarjoamme maalauspalveluitamme monipuolisesti. » www.alfa-maalaus.fi
- City-Klinikka
Esteettinen lääkäriasema Helsingin ytimessä.Botox- ja Restylane hoidot, Rasvanpoisto, hampaiden valkaisu ja karvanpoisto laserilla. Hoidoit myös esim. liikahikoiluun ja bruksismiin. Turvallisesti ja luotettavasti.Varaa aika ilmaiseen konsultaatioon! » www.cityklinikka.fi
- Decoart sisustustaulut
Decoart on käsintehtyihin sisustustauluihin erikoistunut myymälä ja nettikauppa. Paljon kokoja, värejä ja aiheita, enimmäkseen abstraktia käyttötaidetta. Öljyväritöitä alkaen 60 e. Tervetuloa katsomaan sopivia vaihtoehtoja satojen taulujen valikoimasta! » www.decoart.fi
- Helsingin Gay-teatteriyhdistys HGT ry
Helsingin Gay-teatteriyhdistys HGT ry:n tarkoituksena on tukea seksuaalivähemmistöjen teatteritoimintaa ja edistää yhdenvertaisuutta yhteiskunnassa teatteritaiteen keinoin. Yhdistys tekee tunnetuksi homotaiteilijoiden tuotantoa. » www.gayteatteri.info
- Helsingin gaykuoro Out 'n loud
Helsinkiläinen homokuoro » www.outnloud.fi
- Hius- ja kauneuskeskus Bad Hair Day?
Tervetuloa täyden palvelun liikkeeseemme! Palvelumme: parturi, kampaamo, hiustenpidennykset, kynsistudio, meikkauspalvelut, manikyyrit, pedikyyrit, lävistykset, airbrush-ruiskustudio: ruiskurusketukset, nail art, hair art, make-up, body art tattoo » www.badhairday.fi
- Hiuskeidas
Henkilökuntamme toteuttaa vaativammatkin persoonalliset työt vankalla ammattitaidolla. Saat meiltä myös ihanat käsi- ja jalkahoidot, ripsipermanentit oman kynnen vahvistuksen geelillä ja rakennekynnet. Erikoisosaamisena meikkaukset ja hiustenpidennykset. » www.hiuskeidas.fi
- Human Touch
Olemme hyvinvointipalveluita tuottava yritys. Palveluihimme kuuluvat mm. käsi- ja jalkahoidot, intialainen päähieronta sekä hermoratahieronta. Avoinna sopimuksen mukaan. Haluan rauhoittaa hoitoajan asiakkaalle, joten ajanvarausaika ark. 8.30-9 ja 15-16. »
- Hyötypyörä
Hyötypyörä on 2007 perustettu kuormapyörällä toimiva lähettipalvelu. Kuljetamme kaikki lähetykset 0 - 50kg Helsingin kantakaupungissa hintaan 7,70 € (sis. alv 22%). Arvomme ovat ekologisuus, hyvä ekonomia ja luotettavuus. Tutustu palveluumme sivuillamme! » www.hyotypyora.fi
- Jatomaki Consulting Oy
Käyttäjäystävälliset, kohtuuhintaiset verkkosivut meiltä. Tarjoamme alustaksi julkaisujärjestelmää, jolla voit itse päivittää helposti kotisivujasi. Atk-tukipalveluja ja koulutusta. Toimiston tietoliikennemuutoksissa suunnittelu- ja asennusapua. » www.jatomaki.fi
- Kauneus- ja terveysklinikka KAUNIIX
Riskitön vaihtoehto kauneuskirurgialle! Beautytek on ainutlaatuinen, tehokas menetelmä jonka avulla voi poistaa rasvakertymiä (esim. vatsanseudulta), ryppyjä, kohottaa rintoja ja hoitaa arpia. Tulokset ovat hämmästyttäviä ja nopeita. hoito täysin kivuton! » www.kauniix.com
- Kauneushuone Riitta Maarit
Guinot-kasvohoidot, aromaterapia, jalkahoidot, intialainen päänhieronta, kasvolymfa, manikyyrit, ehostukset, karvanpoistot, kestovärjäykset jne... .Guinot-kotihoitotuotteiden myynti. » www.riittamaarit.fi
- Kimmoliisa - Helsinki Gay Radio
Kimmoliisa kuuluu joka kuun ensimmäinen torstai klo 17.30 - 18.30 KSL Radion taajuudella 100,3 MHz. Kimmoliisa on sateenkaarikansalle ja sateenkaarikansasta, yhteisökanava ihmisiltä ihmisille. » kimmoliisa.net
- KMA Design Service / tapahtumat
KMA Design Service suunnittelee ja toteuttaa kotisivuja sekä järjestää erilaisia juhlia ja tapahtumia. » www.kmasdesign.com
- Like Kustannus Oy
Kirjoja ja oikeaa asennetta jo vuodesta 1987. » www.like.fi
- Lilith
Lilith perustettiin 12/1996. Osk laajentui musiikista ja tapahtumista monipuoliseksi kulttuuritoimijaksi. Demokraattisen Lilithin toimivaa kulttuuri-yrittämisen mallia kehitetään jatkuvasti. Lilith on vanhimpia kulttuurialan uusosuuskuntia Suomessa. » www.lilith.fi
- Maalausliike R. Koskela
Maalausliike R. Koskela on pieni ja joustava remontteja tekevä yritys, jolle tärkeitä asioita ovat luotettavuus, työn korkea laatu, tyytyväiset asiakkaat ja kohtuullinen hinta. Myös ekologisuus näkyy monessa eri muodossa. »
- Pieni Taivas ADP
ATK-palveluita, kotisivutilaa, tietokoneiden korjaukset ja asennukset. » www.pienitaivas.fi/adp
- Pieni Taivas Cleaning
Pääkaupunkiseudun alueella toimiva kotisiivouspalveluita tarjoava yritys. » www.pienitaivas.fi/cleaning/web
- Pieni Taivas Tilitoimisto
Tilitoimisto niin pienille kuin keskisuurillekin yrityksille. » www.pienitaivas.fi/tilitoimisto
- RK Teknik
Rakennustekniset kokonaisuudet lattiasta kattoon. Luomme Sateenkaaren löysin Rantein. Erittäin trendikäs rakennusalan yritys pääkaupunkiseudulla. Käy sivuillamme ja tiedät mistä ja mitä. » www.rkteknik.fi
- Silmälasistudio
Persoonallinen ja rohkeasti erilainen optikkoliike. Muotia ja muotoilua raikkaasti ja ammattitaidolla yhdistellen tarjoamme monipuolisen ja yksilöllisen kehysmalliston. mittatilauskehyspalvelussamme esim värivaihtoehtoja kehyksiin yli 100. » www.jatomaki.fi/jeesaa/index.php?p=1
- Suomen Pihakivi ja Puutarha Oy
Olemme piha- ja puutarharakentamiseen erikoistunut yritys. Suunnittelemme ja rakennamme toimivan pihan juuri omalle asumistavallesi ja tarvittaville toiminnoille räätälöitynä. -Viihtyvyyttä ja ulkonäköä unohtamatta. Tutustu myös kotisivuihimme tai soita! » www.suomenpihakivi.fi
- Suomen Pihakivi ja Puutarha Oy / Saneerauspalvelut
Huoneistoremontit, kylpyhuone- ja saunaremontit, laatoitustyöt. Ammattitaitoinen henkilökuntamme suorittaa kaikki kodin pienet ja isot remontit etukäteen sovitun aikataulun mukaisesti. Kauttamme myös lvis-palvelut! Tilaa ilmainen arviointi! » www.suomenpihakivi.fi
- Tmi Särvin
Työnohjausta ja työyhteisökoulutusta yli 10 vuoden kokemuksella ryhmille ja yksittäisille työntekijöille. Kurkkaapa kotisivuille. » personal.inet.fi/koti/ari.saukkonen
- tmi. Mervi Huttunen
Shiatsuhierontaa, akupunktiota ja reikihoitoa. Vastaanotto Hakaniemen metron läheisyydessä. Myös ilta- ja viikonloppuaikoja. »
- Tribadien Yöt ja Päivät
Kaikenkokoista ja –näköistä kulttuuria lesboudesta, biseksuaalisuudesta ja transaiheista. Tulossa jälleen syyskuussa. Järjestäjä Rivinväli ry. » www.tribadit.fi
- URHO-projekti
Tukipalvelu seksi- ja erotiikka-alalla työskenteleville miehille ja transihmisille. Asiallista tietoa ja tukea sosiaali- ja terveyspalveluista. Kaikki palvelut ovat luottamuksellisia ja halutessasi nimettömiä. Urho on osa Pro-tukipisteen toimintaa. » www.pro-urho.fi
- Vinokino
Lesbo- ja homoelokuvan festivaali » www.vinokino.fi
Keskusteluja: |
 Helsingin Ison Roban olennaiset väriläikät, DTM:n sateenkaariliput ovat poissa. Alkuviikosta kahvilan henkilökunta ei tiennyt lippujen kohtalosta. Huono kunto oli syynä poistamiseen.  Helsingin Kampissa sijainnut Bar Loop on lopettanut toimintansa syyskuun alussa. Ovensa sulkeneessa ravintolassa järjestettiin säännöllisesti mm. homomiehille suunnattua ´Stroke´-klubia.  Helsingin seudun Setaan eli HeSetaan on tullut kesän aikana 800 uutta jäsentä. Näin kertoo uunituore jäsenlehti Honk.  Lukupiiri on kokemuksena virkistävä. Tulee luetuksi enemmän, ja mieltä vaivaavat kysymykset voi nostaa muiden lukupiiriläisten pohdittaviksi. KUUNTELE vetäjän haastattelu.  Helsinkiin on avattu vain miehille tarkoitettu liikuntakeskus. Sen palvelut on suunnattu kiireisille kaupunkilaismiehille. Gym 4 Men toimii ydinkeskustassa, Kampin Autotalossa. Gym 4 Men on mukana myös Gay Friendly Helsinki -projektissa.  Pride-kulkuetta ja Setan toimistoa vastaan tehdyt iskut on tuomittu käytännössä koko puoluekartalta. Nyt pääministeri hämmästelee KD:n Päivi Räsäsen asennetta.  Jenny Woo -yökerhon käymälätilassa syttyi tulipalo aamuyöstä. Ravintola voi kuitenkin jatkaa toimintaansa ilman pidempää keskeytystä, mutta torstai-illan Jenny Woo on kiinni.  Helsingin seudun Seta on saamassa tuen ilmauksena uusia jäseniä. HeSetan Sörnäisissä sijaitsevan toimiston ikkunoita rikottiin torstai-iltana. Edellisenä lauantaina HeSetan järjestämään pride-kulkueeseen tehtiin kyynelkaasuhyökkäys.  Ulkoministeri Alexander Stubb tuomitsee blogikirjoituksessaan iskut pride-kulkuetta ja HeSetan toimistoa vastaan.  Hlbti-liikuntaseura HOT ry:n ja HeSetan yhdessä järjestämässä pelitapahtumassa mitellään kieli poskella useassa eri lajissa.  Helsinki pride 2010 -viikko avattiin virallisesti maanantaina. Avaustilaisuudessa tapahtuman suojelija Alexander Stubb puhui mm. ihmisoikeuksista ja kaupunginjohtaja Jussi Pajunen julisti pride-rauhan.  Pride-viikon toinen päivä. Ilmaista ohjelmaa on tarjolla paljon.  Helsinki Pride 2010 on päässyt ison harppauksen eteenpäin. Suojelijana on ulkoministeri ja avajaisissa ylipormestari julistaa pride-rauhan.  Gay-friendly Helsinki näkyy kaupungilla mainoskaapeissa.  Helsingin seudun Setan rahoja kavaltaneen rahastonhoitajan tuomio jää ennalleen.  Helsinki Priden suojelijaksi on tänä vuonna lupautunut ulkoministeri Alexander Stubb. Helsingin Sanomat kertoi eilen.  Helsingissä valtuusto äänesti siitä, osallistuuko kaupunki pride-tapahtumaan. Saksan Stuttgartissa kaupunki ei tervehdi homo/lesbojuhlaa.  Helsinki Priden alkuun on 47 päivää. Ohjelmassa on useita superyllätyksiä, ja kaikkea ei ole edes vielä kerrottu. Keskiviikkoiltana juhlakausi avattiin etkoilla Jenny Woossa.  Tutut ja kysytyt V***N HOMO ja V***N LESBO -paidat ovat nyt saatavilla Helsingissä Sateenkaarikahvilasta! Kahvila järjestetään taas perjantaina 12. maaliskuuta klo 18-22.  Helsingin gayteatteri HGT tuo Studio Krunikan lavalle maaliskuussa Brandon Thomasin rakastetun farssin Charleyn täti.
Näytä suurempi kartta
|