Yrittääkö FDL pinkkipesua, "pinkwashing" ?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • vaeltaja2006
  • 6

FDL eli suomalainen Finnish Defence League ilmoitti kesäkuun alussa lähtevänsä mukaan Tampereen Pridelle marssimaan. Facebookissa oli pitkälti perusteluja. Avoimesti myönnetään, että se on PR-teko ja PR:ää halutaan omalle toiminnalle. Mutta samalla muistutetaan, että islam-maissa homojen tilanne on huono, ja tämä sanoma on saatava homojen, lesbojen, trans- ja queer-ihmisten tietoon.

Tällaista PR-toimintaa voi kutsua nimellä "pinkwashing", pinkkipesu. Törmäsin käsitteeseen ensi kertaa vuoden 2010 lopulla. Berliinissä yliopistossa oli konferenssi, jossa yhden luennon aiheena oli: „Beware Israeli Pinkwashing! (Varokaa Israelin pinkkipesua). Luennoitsijan ajatus oli, että Israel on maa, jolla on äärimmäisen aggressiivinen ja totalitaarinen hallinto ja arabeja alistetaan. Mutta samalla Israel haluaa näyttäytyä suvaitsevana ja liberaalina maana, jossa on elävä homokulttuuri. Homoja käytetään julkisivun kiillottamiseen. Tulkaa Tel Aviviin katsomaan, miten hyvin homoja kohdellaan. Samalla Palestiina leimataan homovihamieliseksi, sivistymättömäksi ja suvaitsemattomaksi arabimaaksi. HLBTI-ihmisiä käytetään lyömäaseena ja he ovat välikappaleita Israelin rasistisessa miehityspolitiikassa. Tämä on "pinkkipesua" sellaisena kuin esim. Queers Against Pinkwashing -ryhmät ovat sen ymmärtäneet. Asiasta käytiin pitkä keskustelu XQ:n palstoilla viime vuonna.

http://ranneliike.net/teema/pinkkipesu-puhuttaa-jalleen?cid=18&aid=5472


Nyt varoitellaan, että English Defence League ja sen eri maissa olevat sisarjärjestöt käyttävät pride-tapahtumia omaan puhdistautumiseensa eli pinkkipesuun. Englannissa English Defence League ilmoitti osallistuvansa viikko sitten pidettyyn Bristolin Prideen. Nyt lauantaina Tampereella yritettiin lähteä mukaan pride-kulkueeseen. Elokuun 4. päivänä, Tukholman Priden aikaan, English Defence League pitää kansainvälisen mielenosoituksen Tukholman keskustassa, kokoontuminen Karlaplanilla.

English Defence Leaguella on ollut jo vuodesta 2009 alkaen oma HLBTI-jaosto. Kotisivuillaan he kertovat, miten islam on homofobinen uskonto ja se uhkaa lännen homojen ja lesbojen vapautta. Queers against pinkwashing Göteborgista on varoittanut, että homoasiaa käytetään vain, jotta islamin vastainen retoriikka ja ajattelutapa näyttäisi liberaalilta. Pelotellaan homoja ja lesboja siitä, miten kauheita muslimit ovat. Tällä taktiikalla halutaan saada yhteiskunnassa lisää näkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tässä uudessa taktiikassa homoja ja lesboja ei nähdä vastenmielisinä eikä uhkana yhteiskunnalle. Mutta homoja ja lesboja käytetään lyömäaseena mm. maahanmuuttajia vastaan. Siinä sivussa "informoidaan" homoja ja lesboja, mikä heitä odottaisi islamilaiseksi muuttuvassa maailmassa.

Suomalaisen Finnish Defence Leaguen eli FDL:n sivuilta käy selvästi ilmi, että islam on vaikea asia. Ollaan maahanmuuttovastaisia, kun on kysymys islamilaisista maista tulevista maahanmuuttajista. Tampereen banderolleissa esiintyi sana "jihad" (pyhä kamppailu Allahin viitoittamalla tiellä). English Defence League kuuluu ns. counter-jihad-liikkeeseen. Se on islamofobinen, äärioikeistolainen poliittinen liike, joka alkoi 1980-luvulla ja sai enemmän tuulta purjeisiinsa syyskuun 11. päivän hyökkäyksen jälkeen. English Defence League aikoo tässä toiminnassa saada määräävän aseman, ja se luo kontakteja pohjoismaisiin sisarjärjestöihin. Ilmeisesti 4. elokuuta Tukholmassa on yksi tällainen pohjoismainen yhteishengen luomishetki. Suomen FDL:n facebook-etusivulla tapahtumasta on mainos kissankorkuisin kirjaimin. Ja siis: samana päivänä sateenkaarikansa marssii Tukholman Pridellä.

FDL:n etusivu
http://www.facebook.com/pages/Finnish-Defence-League-FDL-/166277343419357


Nyt FDL:n sivulle on ilmestynyt yhteenveto Tampereen tapahtumista. Selonteon mukaan

"Vasemmistoradikaalit ovat estäneet FDL:n osallistumisen prideen, väkivaltaisuudesta huolimatta Mimosa ja muut ovat välttyneet sairaala hoidolta, rauhanomainen mielen ilmaus seksuaalivähemmistöjen puolesta islamofasismin ja suvaitsevaisuusfasismia vastaan on tehty tyhjäksi sosialistien ja suvaitsevaisuusfasistien toimesta. Miten tähän suhtautuu prideen FDL:n kutsunut osapuoli sekä viranomaiset??"

Kuka kutsui FDL:n prideen?

6 kommenttia

Tampereen Setan pj kirjoitti FDL:n sivuille näin:

"OIKAISU:

Prkanmaan Seta ei kutsunut FDL:ää Tampereen pride-mielenosoitukseen.

Tiedämme, että FDL oli ollut yhteydessä aiemmin QLife's Gay Finland-yhtiöön. Kun pride-kulkueen vetovastuu siirtyi yhtiöltä Pirkanmaan Setalle, toivoimme QLife's Gay Finlandin kautta, että FDL olisi yhteydessä uuteen kulkueen järjestäjään. QLife's Gay Finland:lle ei oltu annettu lupaa välittää FDL:n yhteystietoja suoraan minulle.
FDL:n yhteydenmottoa ei kuulunut ja tämä myös kerroin Mimosalle kulkueen alussa nähdessämme ohimennen.

Pirkanmaan Seta otti tiedotteessaan etukäteen kantaa näin: ” Yhdistys korostaa, että yhdenvertaisuutta ei voi edistää syrjimällä muita ryhmiä, esimerkiksi uskonnollisen tai etnisen taustan vuoksi, vaan kaikkien ihmisarvon kunnioitus on kaiken lähtökohta. Jokaisella on seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli-identiteetti. Yhtäläiset ihmisoikeudet ovat kaikkien asia.”

Mikko Väisänen
Pirkanmaan Setan pj"

FDL:n julkisuuslinjav rehellisyyteen ei ennenkään ole voinut luottaa. Sivulla väitetään myös, että heitä uhattiin väkivallalla. Onko silminnäkijähavaintoja?