Yli miljoona ihmistä São Paulon gay pride-paraatissa

  • Uutinen
  • Pride
  • Lassi Valve
  • 7
São Paulon pride-tapahtumat keräävät kaduille valtavan määrän ihmisiä. Kuva on aiemmalta vuodelta.

Yli miljoona ihmistä osallistui Brasilian suurimman kaupungin, São Paulon gay pride-paraatiin sunnuntaina. Marssijat kävelivät valtavan sateenkaarilipun alla kantaen julisteita, joissa muiden muassa luki ”Emme enää mene takaisin kaappiin”.

Maan kulttuuriministeri Marta Suplicy totesi marssijoille pitämässään puheessa: ”Meidän on muutettava perustuslakia niin, että olemme kaikki kansalaisia samoin oikeuksin.”

São Paulossa on järjestetty gay pride joka vuosi sitten vuoden 1997, ja osallistujien määrä on jatkuvasti kasvanut. Sotilaspoliisi lakkasi julkistamasta virallisia lukuja kuusi vuotta sitten, jolloin marssiin osallistui kaksi ja puoli miljoonaa ihmistä. Järjestäjien mukaan gay prideen osallistui vuonna 2011 yli neljä miljoonaa ihmistä.

Tämän vuoden osallistujamäärää verotti epätavallisen kylmä ja runsassateinen sää.

São Paolon gay pride-paraatiyhdistyksen puheenjohtaja Fernando Quaresma totesi: ”Paraati ei ole sesongin ulkopuolella järjestettävä karnevaali. Se on valtavaa näkyvyyttä saanut liike, jonka järjestää päivittäisistä ennakkoluuloista ja syrjinnästä, väkivallasta, vihasta ja suvaitsemattomuudesta kärsimään joutuva yhteisö.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2012 São Paulosta tuli Brasilian ensimmäinen osavaltio, joka laillisti homoavioliitot. Viime kuussa homoavioliitot hyväksyttiin lopulta kautta liittovaltion Brasilian kansallisen oikeusneuvoston tekemällä päätöksellä. Liittovaltion kongressin on kuitenkin vielä hyväksyttävä laki homoavioliitoista, mitä uskonnolliset ryhmittymät yrittävät jarruttaa.

Quaresma sanoi: ”Lakiasäätävät elimet eivät ole täyttäneet tehtäväänsä säätää laki, jolla lopetettaisiin yhteiskunnallinen epäoikeudenmukaisuus. Uskonnolliset fundamentalistit hyökkäävät maalista valtiota ja homojen, lesbojen, biseksuaalien ja transsukupuolisten kansalasioikeuksia vastaan.”

Vaikka Brasilia on edistyksellinen lähestyessään tasa-arvoisen avioliiton laillistamista, se pysyy syvästi katolisena maana, ja homoseksuaalisuuden vastustaminen on laajalle levinnyttä. Huhtikuussa katolinen pappi Roberto Francisco Daniel julistettiin pannaan hänen erottuaan tehtävästään vastalauseena sille, että kirkko vastustaa homojen oikeuksia.

Pink News (Englanti)

7 kommenttia

Tuolla eteläisellä pallonpuoliskolla kaikki on niin suurta; Sydneyn ja tuon São Paulon Pridejä myöten.

Vielä kun Kiina saataisiin moninaisuuteen mukaan, niin siellä olisi helposti ainakin 69 miljoonan ihmisen Pride.

Sekä tietenkin nuo katoliset, ortodoksiset ja muut umpi-kristilliset ja ääri-islamistiset maat.
hlbt-ihmiset ovat olleet todella armollisia antamaan kuitenkin anteeksi entisille kuolemaan ja vankilaan tuomitsijoille ja vainoajille heidän pahat tekonsa.
Olisikohan muuten niin, että hlbt-ihmiset ovat kenties vähiten muita ihmisiä vainonnut ryhmä tällä planeetallamme - tai ainakin kristittyihin ja muslimeihin, sekä äärioikeisto/vasemmistolaisiin ja mongoleihin verrattuna.

Kommenttia muokattu: 03.06.2013 klo 22:09
  • 2 / 7
  • Ei_abioliittoa_homoille
  • 4.6.2013, 13.47
Photoshopattu, näkee pikseleistä.