YLE vähentää siis ´poleemisuutta´

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 7

Yleisradiossa radiokanavien ohjelmauudistuksen yhteydessä lopetetaan keskustelua herättäneitä ohjelmia. HS:n uutisessa (12.11. D9) päätös muotoillaan "poleemisen puheen vähentämiseksi". Yle Radio 1:n vaikenijoita ovat lehden mukaan Kirsi Virtanen, Kalle Haatainen ja Markku Heikkinen.

Yle Radio 1 muuttuu entistä selkeämmin kulttuurikanavaksi, kertoo HS.

Mistähän mallit on haettu.. Poleemisuuden vähentäminen viittaa siihen, että Yle 1 etsii esikuvia jostain Jussi Koskiluoman (radion ohjelmapäällikkö sodan jälkeen ja lyhyen aikaa koko talon ohjelmajohtaja) ja Alpo Routasuon (suunnittelupäällikkö Koskiluoman arvomaailman aikaan) maailmasta. Kun Eero Saarenheimo nimitettiin kulttuurikanavaksi alkujaan profiloidun rinnakkaisohjelman vastaavaksi 60-luvulla pari vuotta ennen Revon menoa taloon, Saarenheimo kuvasi Radion näkökulmasta ohjelmassa siihen suuntaan, että tehdään kanavaa mahdollisimman harvoille kuuntelijoille. Vaikka Yle 1:n hitti lieneekin historiallisen formaattinsa pitänyt Lauantain toivotut, keskusteluohjelmat ovat kuitenkin keränneet kanavalle muutakin yleisöä.

Ohjelmaneuvostojen pitkinä vuosikymmeninä Ylessä tunnettiin sanonta "läpäisyperiaate". Sen puitteissa huolehdittiin jostain poliitikkojen toivomasta ilman tarkkoja päätöksiä.

Taitaa Yle1:n poleemisuuden vähentäminen heijastaa tätä Katainen-Räsänen -hallituksen aikaa, läpäisyperiaatteen henkeen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös tuon kanavan ohjelmistoon kuuluvien hartausohjelmien puhujat valitaan Ylen organisaation ulkopuolella. Kirkon tiedotuskeskuksessa Katajanokalla on ehkä sielläkin nähty ajan merkit taivaalla ja radiopuhujiksi ilmaantuu entistä useammin homofobista sanomaa tukevia pastoreita. Naispappeuden vastustamiseen hartauksissa tuskin vielä kehdataan mennä.


7 kommenttia

Markku Heikkinen on kunnostautunut glbt-aiheiden esiinnostajana.
Tämä uutinen on minulle varsinainen shokki. Juuri noita kolmea toimittajaa olen kuunnellut erityisen ahkerasti. Heillä on kiinnostavaa sanottavaa. Tuomas Enbuske jäi ilmeisesti karsimatta sentään? Kaikki nämä neljä toimittajaa ovat käsitelleet mielestäni ansiokkaasti ja monipuolisesti myös homoteemoja.

Karsintaan joutui nyt myös FST5:n mediakriittinen ohjelma. Sen viimeinen jakso ajettiin juuri äskettäin.