YLE Tampere on haastatellut paikallisen Setan puheenjohtajaa, joka toteaa työtä riittävän mm. eheytyskampanjoiden seurauksien korjaamisessa.
Mikko Väisänen toteaa Tampereella edetyn pitkin harppauksin yhdenvertaisuuden suuntaan.
- Asenneilmapiiri on muutamista paljon huomiota saaneista välikohtauksista huolimatta varsin myönteinen. Täällä on helppo olla oma itsensä. Tampereella saimme apulaispormestarinkin mukaan julistamaan homo- ja trans-rauhaa.
Pirkanmaan Seta on avannut puhelimitse tapahtuvan neuvonta- ja tukipalvelun. Vastaajana on psykologi-seksuaalineuvoja. Tänään avautuu myös suojattu verkkoyhteys luottamuksellisia keskusteluja varten.
Väisänen moittii ankarasti hengellisten tahojen nk. eheyttämistoimintaa.
- Järjestäjätaho uskoo varmaan olevansa hyvällä asialla, mutta todellisuudessa eheyttämiskurssit rikkovat lakia. Homoseksuaalisuus on poistettu sekä rikos- että sairausluokituksesta jo ajat sitten, ja siksi homoseksuaalin leimaaminen sairaaksi on lain vastaista. Jos joku miettii, uskaltaako tulla kaapista ulos, hän tarvitsee asiantuntija-apua ja vertaistukea eikä suinkaan näitä käsittämättömiä terapointeja, joissa persoonaa yritetään muuttaa.
Väisänen toteaa Setan tavoitteena olevan tekemisen itsensä tarpeettomaksi. Siihen on kuitenkin edelleen vielä matkaa.
Kommentoi juttua: (Lähetä asia- ja kirjoitusvirheistä viesti henkilökohtaisesti kirjoittajalle, ei julkaistavaksi kommentiksi)
Jos lähetät julkaistavaksi tarkoitetun kommentin, se näytetään vasta ylläpidon hyväksyttyä sen - mikä ei välttämättä tapahdu ensi tilassa. Rekisteröityneiden käyttäjien kommentit julkaistaan automaattisesti.
Haluatko kirjoittaa ranneliike.netiin? Etenkin jos seuraat mielelläsi sateenkaarikansaa koskettavia aiheita ja haluat kirjoittaa niistä lukijoille, ilmoittaudu! » Lue lisää ja ota yhteyttä | |
Katso myös nämä |