Yhteysliikkeen keskusteluillassa pohdittiin, mitä vaihtoehtoja kirkolla on avioliittolain muutoksen jälkeen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Avioliittolaki salli samaa sukupuolta olevien avioliitot maaliskuun 1. päivästä 2017 alkaen. Evankelis-luterilaiselle kirkolle se on ollut monenlaisen pohdinnan aikaa. On ehdotettu erilaisia kompromisseja. Jotkut ovat linnoittautuneet tiukkoihin näkemyksiin.

Yhteysliike järjesti tästä teemasta keskusteluillan keskiviikkona 22.11.2017. Mukana olivat professori Eila Helander, Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen, toimittaja ja kirkolliskokousedustaja Johanna Korhonen ja tiedottaja Ulf Särs. Puheenjohtajana oli Jorma Hentilä.

Luovutaanko vihkioikeudesta,
professori Eila Helanderin selvitys

Piispainkokous pyysi kirkkososiologian emeritusprofessoria Eila Helanderia laatimaan selvityksen siitä, pitäisikö kirkon luopua vihkimisoikeudesta ja siitä, mitä avioliittoon vihkiminen merkitsee kirkon identiteetille. Selvitys valmistui syyskuussa 2017, ja siinä on 124 sivua. Selvitystä varten Kirkon tutkimuskeskus teki kyselyn, johon vastasi 1000 henkeä. Lisäksi haastateltiin eri kirkkokuntien johtajia ja viittä juristia. Juristien näkemyksissä oli suuria eroja (”laki on niin kuin sitä luetaan”).

Yhteysliikkeen keskusteluillassa prof. Helander kertoi selvitystyöstä ja tekemistään johtopäätöksistä. Helander ehdottaa, että kirkko pitäytyy perinteisessä vihkikäytännössä, jonka mukaan vihitään mies-nais -pareja. Viime kuukausina on kuitenkin jo vihitty samaa sukupuolta olevia pareja, ja Helander ehdottaa, että heitä vihkiviä pappeja ei rangaistaisi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vihkioikeudesta kirkon ei tulisi luopua. Avioliiton luonne on muuttunut vuosisatojen kuluessa. Avioliitto on nähty ”kauppasuhteena” ja nykyisin vallalla on ajatus ”kiintymyssuhteesta”. Kirkko on pitänyt kiinni vihkioikeudestaan. Se, että kirkkokuntien välillä on suuria eroja suhtautumisessa samaa sukupuolta olevien vihkimiseen, ei haastattelujen perusteella särje kirkon ekumeenisia yhteyksiä.

Kirkon vihkioikeutta voi puolustaa mm. näin: yhteiskunnalle tulisi kalliiksi hankkia lisää siviilivihkijöitä, jos kirkko lakkaisi vihkimästä. Eri puolilla maata maistraattien vihkimismahdollisuudet ovat erilaiset. Vain 18% suomalaisista kyselyn mukaan kannatti kirkon vihkioikeudesta luopumista. Rippikoulun käy 86% ikäluokasta ja perusteena usein on: tulee mahdollisuus kirkolliseen vihkimiseen.

Vihkitilaisuuksien kautta kirkko saa yhteyden huomattavaan osaan suomalaisista. Vihkitilaisuuksissa käy vuosittain yli 800 000 suomalaista. Maailmanlaajuisesti: elämän suurissa rituaaleissa uskonto on mukana hyvin usein.

Vielä yksi tärkeä yksityiskohta: mikä tekee vihkimisen kirkolliseksi? Se on vihkimisen yhteydessä tapahtuva siunaaminen.

Joissakin tuomiokapituleissa samaa sukupuolta olevan parin vihkiminen on jo sanktioitu. Pappi voi saada rangaistuksen. Eri hiippakuntiiin voi muodostua erilaisia käytänntöjä. Jos rangaistuksista valitetaan, syntyy epätoivottava tilanne: yhteiskunnan tuomarit ja oikeusistuimet alkavat ratkaista kirkon sisäisiä asioita.

Miksei muuteta käytäntöä ja hyväksytä homoparien vihkiminen sellaisenaan? Prof. Helander vastaa: Se olisi ehkä liian rankka päätös suurelle osalle kirkon jäsenistöä.

Mikäli kirkko ei pysty asiaa ratkaisemaan, se profiloituu julkisuudessa enemmän sukupuoli- ja seksuaalinäkemystensä kuin perustehtävänsä kautta, toteaa Helander. Mitkä ovat kirkon tärkeimmät perustehtävävät? Helander sanoo omana näkemyksenään, että avioliitto ei ole uskomme keskeisin asia. Keskeisimmät asiat ovat sanoma armosta, syntien anteeksisaamisesta, uudesta elämästä ja uuden elämän mahdollisuudesta – oli sitten naimisissa tai ei.

Nuoremmissa ikäluokissa asenteet homoparien vihkimistä kohtaan ovat sallivampia. Vaarana on, että kirkon opetus ja seurakuntalaisten näkemykset alkavat erota toisistaan.


Miten vihkiohgelma ratkaistaan? Kirkon tärkeitä asiakirjoja ovat kirkkokäsikirja, kirkkojärjestys ja kirkkolaki. Niiden muuttaminen vaatii määräenemmistön kirkolliskokouksessa. Kirkkojärjestyksessä ei ole mitään säännöstä avioliitosta. Sukupuoleen viitataan ainoastaan kirkkokäsikirjassa. Prof. Helander tekee esityksen, jossa ei tarvita määräenemmistöä. Määräenemmistöpäätös on vaikea saada. Piispainkokous voisi omalla päätöksellään antaa ohjeet, miten kirkkokäsikirjaa kussakin tilanteessa käytetään. Jotta asia ei jäisi ilmaan roikkumaan, kirkolliskokous voisi tehdä asiasta päätösponnen. Kirkkokäsikirjaan tai kirkkojärjestykseen ei tarvitse tehdä muutoksia, koska asia on monille kirkon jäsenille arka asia.

Onko tämä avioliittoasia sellainen, josta on saatava yksimielisyys? Kirkossa on monta paljon suurempaa asiaa, joista olemme erimielisiä. On erilaisia seurakuntanäkemyksiä, näkemyksiä pelastuksesta, jme. Näiden kanssa on pystytty elämään ja on keskitytty siihen, mikä meitä yhdistää..

Vasemmalla Jorma Hentilä, sitten Jouni Turtiainen, Eila Helander, Johanna Korhonen ja oikealla Ulf Särs.


Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra haluaa etsiä kompromissia


Espoonlahden seurakunnan kirkkoherra Jouni Turtiainen tuli äskettäin julkisuuteen blogillaan, jossa hän ehdotti sovintoa – käytännössä kompromissia. Turtiainen kertoo, että hän on saanut sivalluksia. Kaikille kompromissi ei kelpaa.

Turtiainen on perinteisellä linjalla eli kirkko vihkii heteropareja. Hän kuitenkin sanoo, ettei hän voi sulkea silmiään todellisuudelta. On ollut huonoa, että seksuaalisiin vähemmistöihin kuuluvilta on yritetty kieltää oikeus olla täysivaltaisina kirkon jäseninä ja heidän ihmisarvonsa on asetettu kyseenalaiseksi.

On annettava myönteinen, positiivinen viesti. Se on: papeille hankittaisiin oikeus siviilivihkimisiin. Se vaatii tietenkin valtion hyväksyntää ja kirkon sivutoimilupaa. Pappi voisi mennä vihkimään homoparin, mutta kyseessä olisi siviilivihkiminen.

Arvostelijat sanovat, että se olisi ”epätasa-arvoista”. Toiset haukkuvat: ”Pikkusormi pirulle” tai ”Kalteva pinta”. Mutta Turtiainen sanoo, että nyt on mietittävä, miten tämä ”hyllyvä suo” ylitetään. Homoja ei pystytä muuttamaan kirkon opinkappaleilla, ja jokin hyvä sana olisi heille annettava.

Myöhemmin keskustelussa prof. Helander torjuu kompromissiesityksen. Ei tule onnistumaan. Samalla voitaisiin joutua avaamaan avioliittolaki, ja silloin kaikkien kirkkojen vihkioikeus voisi olla vaarassa.


Kirkolliskokousedustajan näkökulmaa


Toimittaja Johanna Korhonen on kirkolliskokousedustaja. Kirkolliskokous on kirkon korkein päättävä elin. Se päättää kirkon opista. Jäsenet ovat maallikkoja, pappeja ja piispoja. Kirkolliskokous kokoontuu vuosittain Turussa. Kirkolliskokous tekee mm. esitykset eduskunnalle kirkkolain muuttamiseksi.

Johanna Korhonen kysyi ensimmäiseksi: onko uskomme keskeisin kohde avioliitto. Harvan avioliitto on niin vahva, että siitä riittää ainesta uskon keskeisimmäksi kohteeksi.

Johanna Korhosen mukaan avioliittolain suhteen ongelmia ei ole. Helsingin hiippakuntavaltuusto totesi jo vuosi sitten, että nyt kun kirkko ei ole säätänyt itselleen mitään poikkeusta avioliittolain soveltamisesta, nyt mennään voimassa olevan lainsäädännön mukaan. Hallinto-oikeudet tulevat ratkaisemaan ristiriitatapauksia ja hallinto-oikeuden päätösten yli ei voi kävellä. Hallinto-oikeuksista tulee pian päätöksiä, joissa todetaan, että tuomiokapitulit ovat toimineet lainvastaisesti, jos ne ovat rangaisseet lain mukaan toimineita pappeja. Rankaisemiset on lopetettava ja asia on pois päiväjärjestyksestä.

Kirkolliskokouksessa prosessit ovat kesken ja kirkolliskokouksen yleisvaliokunta on käsitellyt näitä kahta ehdotuksta: 1. lopetetaanko vihkimiset kokonaan vai 2. muutetaanko kirkkokäsikirjan tekstejä niin, ettei synny ongelmia minkä tahansa sukupuolien avioliiton vihkimiselle. Kirkolliskokous ei varmaankaan aja vihkioikeudesta luopumista. Mutta muutetaanko kirkkokäsikirjan tekstejä, että kaikki parit voidaan vihkiä? Sitä käsittelee kirkolliskokouksen perustevaliokunta, puheenjohtajanaan Tampereen piispa Matti Repo. Yleisvaliokunta antaa lausunnon perustevaliokunnalle. Johanna Korhonen on mukana yleisvaliokunnassa. Lausunto on valmis ja siinä suositellaan, että kirkkokäsikirjan tekstejä aletaan muokata kaikille avioliittohalukkaille sopivaan muotoon. Se, että kirkkokäsikirjan tekstejä oikeasti alettaisiin korjailla, saattaa olla epätodennäköistä.


Erilainen mielipide: kirkon pitää luopua vihkioikeudesta

Tiedottaja Ulf Särs on henkilökohtaisena mielipiteenään esittänyt, että kirkon tulisi luopua vihkioikeudestaan. Vaikka Särs on Yhteysliikkeessä, hän ei edusta Yhteysliikkeen kantaa vaan omaansa.

Ulf Särs uskoo, että vihkioikeudesta tuskin tullaan luopumaan, ja sen sijaan väitellään siitä, miten avioliittolakia sovellettaisiin kirkollisissa vihkimisissä. Prof. Helanderin selonteko tulee varmaan pohjaksi.

Miksi Ulf Särs haluaisi kirkon luopuvan vihkioikeudesta? Tässä muutama näkökulma. Vihkioikeus on jäänne menneisyyden valtionkirkosta. Jo vuonna 1970 ns. Kansanahon komitea kannatti vihkioikeuden säilyttämistä, vaikka totesikin, että jos luovuttaisiin vihkioikeudesta, kirkko voisi paremmin toteuttaa omia avioliittonäkemyksiään. Prof. Helander on tässä suhteessa vastakkaisella kannalla. Särsin mukaan se, että kirkko pitää kiinni valtiollisista viranomaistehtävistä, vaatisi kyllä teologisia perusteluja.

Avioliitto maallisena järjestyksenä on keskeinen luterilaisessa avioliittojärjestyksessä. Avioliittoon vihkiminen ei ole Raamatussa määrätty toimitus eikä Raamatussa ole edes viittausta uskonnolliseen vihkiseremoniaan. Lutherin Vähän katkismuksen avioliitto-kohdassa sanotaan, että häät ja avioliitto kuuluvat yhteiskunnallisen järjestyksen piiriin. Siviilivihkiminen on monissa maissa pakollista, mm. uskonpuhdistuksen emämaassa Saksassa. Siellä kirkko voi keskittyä omaan tehtäväänsä : siunata avioparia vihkimisen jälkeen. Saksalaiset eivät ole valittaneet vallitsevasta tilanteesta eikä kirkkohäiden juhlavuus siellä ole vähentynyt, vaikka ne liittyvätkin siunaamiseen eikä vihkimiseen. Suomessakin totuttaisiin nopeasti tällaiseen marssijärjestykseen.

Lopuksi

Vuonna 2016 solmittiin yli 24 000 avioliittoa, kirkossa yli 11 000. Yleisön joukosta kysyttiin, milloin kirkko luopuu binaarisesta sukupuolinäkemyksestä ja ottaa huomioon sen, mitä muualla yhteiskunnassa jo huomataan: sukupuolia on enemmän kuin mies ja nainen.

Kukaan panelisteista ei ryhtynyt tarkemmin pohtimaan asiaa, joten se voisi olla jonkin uuden paneelin aihe.

Professori Helanderin selonteko löytyy verkosta osoitteesta sakasti.evl.fi

Yhteysliike järjesti keskusteluillan. Yhteysliike on ekumeeninen liike, jonka tarkoituksena on luoda ilmapiiri, jossa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvat ihmiset kokisivat olevansa tervetulleita kirkon piiriin.

2 kommenttia

Mikäli kirkolle ja kristinuskomukselle on kynnyskysymys vihapuheiden ja rasismin pitäminen ideologiakirjoissaan, lutherjulistuksissa ja opeissaan, niin eikös moisen - suomalaisista arvoista kovin kovin vieraan harrastuksen - kannattaisi irroittaa jo liekaköytensä Suomen valtiosta ja koettaa puuhata ihan omillaan?

Jos mooseksen, paavalin ja muiden vihapuheet, hlbtiq-ihmisten tuomitsemiset, muiden uskontojen ja kulttuurien tuomitsemiset, naisten eriarvoistamis-alentamiset yms ovat tärkeämpiä, kuin tehdä uskonpuhdistus, niin miksi kiertävät ristiriitaisesti kuin kissat kuumaa puuroa vain?
Eikä edes profeetta jesse sanoudu selvästi irti seksuaalivähemmistöjen sortamisesta, naisten alentamisesta ja muiden uskontojen, kulttuurien ja uskomuksista vapaiden ihmisten tuomitsemisesta.

(samat sanat juutalaisille, muslimeille, buddhalaisille yms)

toorasta / raamatusta / koraanista on noihin uskovilla historiallista evidenssiäkin siitä että noiden tekstisisältöjä muutettiin, muokattiin alkuvuosisatoina, joten mihin perustuu se että ne sitten muutosteluitten jälkeen jämähtivät, päivittämättömiksi, uskonpuhdistamattomiksi, pölyttymään ajan saatossa?
raamatussakin lukee yhä se moosestelu, että "vaimonsa sijaan miesten kanssa makaavat (?bi) on surmattava ja verensä vuodatettava", paavalin liki samana toistamana ja paavalin lisä-tuomiot "pitkähiuksisille miehille" ja "naisen kanssa rakasteleville naisille" jne.

Jos kirkolla on tapana yhä antaa avioparille raamattu, niin miten kirkko ja yhteysliikekin selittävät ja hyväksyvät sen, että samaa sukupuolta olevalle avioparille (tai bi-parillekin) annetaan vihkimisen yhteydssä kirja, jossa on vihapuhetta heitä vastaan, jopa tappotuomioita myöten? Noita vihapuheitahan ko. kirjasessa ei selväsanaisesti kumotakaan. Tuo paha dilemma kirkon pitäisi ratkaista tietenkin asian suhteen myös. Toki hyvä selitys noitten sivuuttamiselle toki voinee olla se että sanotaan että nuo nyt ovat vaan kirjoituksia raamatussa, eikä raamattua pidä ottaa vakavasti, eikä totena.

Mahdoton ymmärtää että tuollaisia tekstejä joku haluaa yhä antaa esim. hlbtiq-lapsille luettavaksi, vaikka kuinnka selittäen etteivät nuo vihapuheet tarkoita sitä, mitä niissä sanotaan, aikansa mielipidekirjoituksina.

Eihän katolilaisen hitlerinkään ääriuskontokirjaa mein kampf enään käytetä, vaikka sitä natsi-uskonto-hallinnon aikaan kouluissakin Saksassa käytettiin oppikirjanakin.
Siinäkinhän luvattiin hyvät maat ja taivaat, vihapuheitten lisäksi.

toorasiivous & raamattusiivous & koraanisiivous -liike olisi totta totisesti tarpeen.

Kommenttia muokattu: 24.11.2017 klo 16:38
  • 2 / 2
  • Jorma Hentilä
  • 24.11.2017, 18.16
Täydennyksenä juttuun:

Myös kirkkoherra Jouni Turtiainen on kirkolliskokouksen jäsen.

Toimittaja Johanna Korhonen toimii puheenjohtajana kirkolliskokouksen yleisvaliokunnassa, joka myös käsittelee avioliittoasiaa ja antaa siitä lausunnon opillisia kysymyksiä käsittelevälle perustevaliokunnalle.