Vuosi vaihtuu joka vuosi

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren

Jälleen yksi vuosi kulkee kohti loppuaan. Vuoteen on mahtunut paljon - niin myönteistä kuin kielteistäkin. Siinä mielessä kulunut vuosi ei poikennut edeltäjistään. Ja tuskin kovin kummoinen ennustaja tarvitsee olla, jos arvelee ensi vuodenkin noudattelevan samoja suuntaviivoja; luvassa on hyvää ja vähemmän hyvää.

Vuoden vaihtumisen tienoilla tulee aina mietittyä menneitä ja pohdittua tulevia.

Eduskuntavaalit

Alkuvuotta leimasi eduskuntavaaleihin liittyvä keskustelu. Sateenkaarikansan kohdalla adoptioasiat olivat pinnalla. Myös viharikoksista puhuttiin, eli uhrin homoseksuaalisuuden innoittamana tehty rikos katsottaisiin tuomion koventamisperusteeksi. Perheen sisäinen adoptio päätyikin uuden hallituksen työlistalle. Mikä parasta, eduskunnassa näyttää olevan adoptiolle tuki. Lasten oikeuksistahan on kaikkein päällimmäisenä kyse.

Ja tietysti piti ennakkoon arvuutella montako avoimesti sateenkaari-ihmistä menee läpi. Kaksi meni. Kaapissaolijoiden määräähän me emme voi tietää.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Edellinen eduskunta ja hallitus ehtivät sorvata Suomeen uuden hedelmöityshoitolain, joka astui voimaan kuluneena syksynä. Hedelmöityshoitolaki on saanut sapiskaa monestakin syystä, ehkä aiheestakin. Myönteistä uudessa laissa oli se, että lesbopareja ja yksin eläviä naisia ei asetettu eriarvoiseen asemaan muiden kanssa. Hedelmöityshoitoja ei heiltä kielletty.

Jokelan tapahtumat

Koko maata ja maailmaakin kohahduttanut asia oli Jokelassa tapahtunut kouluammuskelu. Itsensä lisäksi kahdeksan ihmistä surmanneen nuoren miehen teko synnytti paljon ajatuksia ja kysymyksiä. Miksi? Miten tämä on mahdollista? Miksi asialle ei voitu etukäteen tehdä mitään? Mitä tekijän päässä liikkui? Mitä yhteiskunnassa pitäisi tapahtua, ettei tällainen toistuisi?

Tapahtumalla on kosketuspintaa myös seksuaalivähemmistöjen suuntaan. Ammuskelija oli verilöylyä edeltävissä kirjoituksissaan kertonut suhtautuvansa kielteisesti mm. ajatukseen tasa-arvosta ja suvaitsevaisuudesta. Ainakin yksi uhreista oli tiettävästi homo (ainakin irc-gallerian profiilinsa perusteella). Valitsiko ampuja uhrinsa sattumanvaraisesti vai harkitummin? Uutistietojen perusteella tiedetään, että tekijä olisi voinut surmata valtavan määrän useampiakin ihmisiä ja toisaalta uhrinsa hän surmasi usealla luodilla. Joillakin Internetin keskustelupalstoilla tekijää oli arveltu ahdistuneeksi kaappitapaukseksi, mutta ne arvelut tuskin perustuvat tosiasioihin. Silti, homoseksuaalisuus onnistuttiin liittämään siihenkin puoleen.

Homoliittojen siunaaminen

Vuosikaudet jatkunut keskustelu kirkon suhteesta homoseksuaalisuuteen ja homoihin ei osoita laantumisen merkkejä. Näyttää kuitenkin vihdoin siltä, että keskustelussa on päästy uudelle tasolle. Homous ei enää yksiselitteisesti ole kirkollisissa piireissä kuin punainen vaate vihaiselle härälle. Lienevät vähemmistössä ne, joiden mielestä homo tai lesbo ei voisi olla kirkon palveluksessa.

Homoutta ei enää keskustelussa leimata yksistään synniksi ja irstaudeksi, vaan parhaimmillaan nähdään se samainen kahden samaa sukupuolta olevan ihmisen välinen rakkaus - kuin kahden vastakkaista sukupuolta olevan ihmisen välilläkin on. Valmiutta samaa sukupuolta olevien parisuhteiden siunaamiseen alkaa olla. Sukupuolineutraalia avioliittoa ei tässä maassa kuitenkaan kannattane odotella vielä vähään aikaan.

Heterot homobaareissa

Yksi kestoaihe keskusteluissa on se, miten kamalaa on, kun heterot tunkevat homobaareihin ja valtaavat ne. Seksuaalivähemmistöihin kuuluvilta katoavat omat kohtauspaikat. Toisaalta, olisi voinut olla kiva, jos homobaarin kynnys olisi ollut yhtä matala vuosikymmen sitten... Kaikkea ei koskaan saa kerralla.

Ja toisaalta - eikö kohtauspaikkoina voi toimia muutkin paikat kuin baarit. Nykyäänhän on nettiyhteisöjäkin, eikä tarvitse jäädä baarin sulkemisaikaan jämäjaolle kyttäämään että jos jonkun sittenkin saisi kotiin mukaan...

Prideja ja muuta meillä ja muualla

Kesäaikaan perinteisesti järjestetään pride-tapahtumia isoissa kaupungeissa ympäri maailman. Monissa maissa päästään todelliseen karnevaalihenkeen, kun sadat tuhannet GLBT-ihmiset juhlivat ja heterotkin ovat täysillä mukana. Näin vaikkapa Berliinissä, Amsterdamissa, Tukholmassa ja eräissä muissakin paikoissa. On noissa tapahtumissa vielä yhdenvertaisuuden sanomaakin mukana. Hauskanpidon ohella.

Sitten on kokonaan toisenlaisia pride-tapahtumia. Esimerkiksi Riiassa, Varsovassa, Moskovassa ja monessa muussa paikassa joudutaan vaatimaan ihan olemassaolon kaltaisten perusoikeuksien tunnustamista - ja tapahtumassa mukanaoleminen on osallistujalle riski; voi joutua hakatuksi tai jopa pidätetyksi, kuten Moskovassa. Noissa paikoissa homofobia on yhä käsinkosketeltava ongelma.

Meillä Suomessa ei ole vielä ihan karnevaalipridea, mutta eipä täällä enää vuosiin ollut kokonaisvaltaista hätääkään GLBT-kysymysten suhteen.

Ensi keväänä muuten vietetään jälleen kansainvälistä homofobian vastaista päivää. 17. toukokuuta kiinnitetään huomio homofobia-aiheeseen. Homofobiaa esiintyy Suomessakin yhä. Toivottavasti vuosi vuodelta vähemmän.


Hyvää joulua ja onnellista alkavaa vuotta 2008!

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!