Vuoden 2011 historiallisesti merkittäviä henkilöitä: Tom of Finland ja Ludwig Wittgenstein

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 5

Tom of Finlandin näyttely Turussa aukeaa 16. tammikuuta 2011. Edellisenä päivänä pidetään avajaiset, mutta siitä ei ole paljonkaan tietoa, millaiset avajaiset on luvassa. Tiettävästi homokuoro lähtee sinne bussilla. Tom of Finlandin manttelinperijät eli MSC Finland on saanut avajaisiin kutsun kolmelle. Avajaisten vierasluettelossa ilmeisesti on pääasiassa muunlaista väkeä. Avajaisten yksityiskohdista ainoa tieto on, että ne alkavat klo 20.30 lauantai-iltana. Lapset ovat silloin jo nukkumassa. Loppuvuodesta 2011 tulee kuluneeksi 20 vuotta Tom of Finlandin kuolemasta.

*****

Berliinin homomuseossa avautuu 18. maaliskuuta näyttely itävaltalais-englantilaisesta filosofista Ludwig Wittgensteinistä. Wittgenstein kuoli 60 vuotta sitten eli 1951. Wittgenstein kuuluu 1900-luvun merkittävimpiin ajattelijoihin. Wittgensteinin homoseksuaalisuus tuli julki vuonna 1973 hänen elämänkertansa kirjoittajan William Warren Bartleyn kautta. Wittgensteinin nimettömiksi jääneet ystävät olivat kertoneet asiasta, ja lisätietoa löytyi hänen salakirjoitetuista päiväkirjoistaan. Näyttelyn materiaaleja on saatu Innsbruckin Brenner-arkiston ja Cambridgen Wittgenstein-arkiston kautta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

5 kommenttia

  • 1 / 5
  • Hannu, Tre
  • 31.12.2010, 23.48
Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy paljon tietoa Tom of Finlandista. Oli yllätys, että hän piirsi eroottisia kuvia jo 1930-luvulla, tosin aluksi vain omaan pöytälaatikkoonsa. En edes tarkalleen muista, minä vuonna näin hänen homoeroottisia piirroksiaan ensimmäisen kerran. Makuasioista ei kannata kiistellä: kyllä, piirrokset ovat meikäläisen makuun.

Wittgensteinin ajatuksia on lainattu ja julkaistu paljon eri kirjoittajien teoksissa, mutta täytynee lainata Metsosta ihan hänen itsensä kirjoittama.

Nyt kun vuosi on lopuillaaan, tähän sopii kuvakertomus arjen homo- ja lesbosankareista. Eräs gaylehti pyysi lukijoiltaan kuvia ja kertomuksia yhden päivän ajalta. Kuvia ja kuvatekstejä on 37. Samanlaisen kuvasarjan voisi koota Suomestakin, mutta tässä kuitenkin A Day in Gay America 21.5.2010:

http://www.advocate.com/Arts_and_Entertainment/Photography/A_Day_in_Gay_America_Part_One/

Parin sadan metrin päässä Neulan ylimmät valot lupaavat vaihtelevaa. Sellainen ensi vuosi varmaan tulee olemaan. Joka tapauksessa: toiveemme toteutukoot vuonna 2011!
Myös ranneliikkeessä on laaja aineisto Tom of Finlandista hänen itsensä kertomana. Nyt juhlavuonna todennäköisesti julkaistaan lisää haastatteluja
http://kimmoliisa.net/arkisto/lista/41

Kun lukee Turun näyttelyn nettisivuja ja facebook-sivuja, syntyy jotenkin mielikuva, että hän olisi lähes amerikkalainen taiteilija. Siellä esitellään hänen amerikkalainen sänkynsä, koppalakki, talo, jossa hän Amerikassa eli, jne. Todellisuudessa Tom of Finland oli hyvin suomalainen, ja hän eli suurimman osan elämäänsä Suomessa. Valtaosan piirroksistaan hän teki asunnossaan Tehtaankatu 7:ssä. Amerikan talvet olivat vain hyvin lyhyt periodi hänen elämästään.

Tom of Finlandin rooli oli suuri MSC Finland -nimisen yhdistyksen vaiheissa (MSC on ns. nahkakerho ja täyttää tänä vuonna 35 vuotta). Hän oli kunniajäsen ja aktiivisesti mukana 1970-luvun loppupuolelta alkaen. Sieltä hän löysi myös malleja piirroksiinsa. Hänet henkilökohtaisesti tunteneita on vielä elossa jonkin verran.

Kuten ranneliikkeen keskusteluissa on jo aikaisemmin kirjoiteltu, setalaisten suhtautuminen Tom of Finlandiin ja MSC:hen oli siihen aikaan kiusaantunut. MSC:n jäsenlehti Prätkäposti piilotettiin Setan toimistossa hyllyssä muiden lehtien alle. Lehdessä oli paljon Tomin piirtämiä kuvia. Kun Seta-lehti kirjoitti Tom of Finlandista kuvien kanssa, se aiheutti päätoimittajalle haukkumaryöpyn.

Olisi hauska nähdä, ketkä paistattelevat tulevissa avajaisissa median salamavalojen loisteessa. Siellä on varmaan niitäkin, joille Tomin piirrokset jonkin aikaa sitten olivat vielä pahinta pornografiaa ja järkytyksen aiheita. Lähdemme varmaan ranneliikkeestä nauhurin kanssa avajaisiin katsomaan, millaista väkeä avajaiset on saanut liikkeelle.

Kommenttia muokattu: 01.01.2011 klo 07:25

Kommenttia muokattu: 01.01.2011 klo 07:30

Kommenttia muokattu: 02.01.2011 klo 16:36