ranneliike.net - Homokansan yhdistävä tekijä
Tunnus    Salasana    
  


novellit ja tarinat runot runot suomeksi runot muilla kielillä humoristiset runot vino aivopuolisko sähköinen glbt-kirjasto kuvia ja artikkeleita tapahtumista

Voi jeesus ootte kans tollasii irvileukoja

Hiiru • 05.08.2006 16:57 LUKUNURKKA: NOVELLIT JA TARINAT
Elettiin kai vuotta -95. En nyt muista tarkalleen, siitä kun tuntuu olevan hämmentävän pitkä aika. Muutto suurkaupunkiin oli vielä kaukana edessä ja pieni sieluni taisteli pienessä päässäni ja sydämessäni tuiki tavallisista nuoren miehen, tai no parikymppisen pojanklopin asioita.

Asuttiin tuolloin länsirannikolla, keskisuuressa kaupungissa vasta valmistuneessa omakotitalossa. Mä, veljeni ja vanhemmat, perheidylliä kerrakseen. Veljeni on mua vuoden nuorempi, varsinainen riesa, rakastettava sellainen. Tuolloin olimme vielä varsin hyvissä väleissä, nykyisin hän on kyllä mun seurassa lähinnä pakosta, kun vanhemmat sitä vaativat, mutta se lapsuuden veljeys, sitä ei o ollu meidän välillä enää vuosiin.

Ai että miksikö? No, veli ei pidä siitä, että asun yhdessä toisen miehen kanssa, "piste".

"Musta tuntuu niin hassulle jutella sun kaa tai tulla käymään sun tykö, kun siellä on se Juhis. Kun siis ...äh... mä en oikein tajuu, mitä sää näät siinä ja miksi sää tolleen sit asustelet".

Veli rakas, mä oon homo. Oon rakastunut Juhikseen ja asun hänen kanssaan koska olemme perhe.

Mä oon sukumme rautalangan suurkuluttaja, aina saa olla selittämässä tekemisiään. Miten onkaan mahdollista, että ihmisiltä loppuu käsitys normaalien arkiasioiden kulusta kun taloudessa onkin kaksi miestä. Ei ne pyykit peseydy sen eriskummallisemmin, pesi niitä hetero- tai homopari.

Ajatus vähän karkasi, veljen kommentit ja niiden muisteleminen nostaa aina vähä tunteita pintaan. Se, miks istun täsä ja kirjoitan sulle tätä johtuu siitä, että haluun kertoa, kuinka tavallisesti homokin voi rakastua. Ei siinä ole kyse mistään eriskummallisesta, samaa tunteen paloa ja rakkauden leimua se on. Rakastuminen ei katso aikaa, paikkaa tai ihmistä.

Hypätääs takaisin vuoteen ?95. Olin just valmistunut koulusta ja valmis työelämään intoa uhkuvana informaatioteknikkona. Ajatukset oli suuret ja toiveet sitäkin suuremmat. Mielessä pyöri yhtenään työasiat, miten saan paljon rahaa ja voin perustaa oman kodin, perheen. *poks* sanoi pilvilinna kun hajosi. Lamaa elettiin, työpaikkoja ei ollu, vanhempien nurkissa työkkärirahoilla ja veljen riesana. Se ei saanut huonettani, koska en sitten muuttanutkaan pois kotoa ja sekös sitä riepoi!

Olin jo valmis luovuttamaan koko touhun, kun potti kolahti ja sain yhteydenoton eräästä firmasta, jonne olin hakemukseni ja CV:n lähettänyt. 3 päivää ja asuin omassa vuokrayksiössäni, suurkaupungin tuntumassa ja vihdoinkin, vihdoinkin omillani!

Työpaikka täytti silloiset unelmani. Sain tehdä työkseni just sitä, mistä olin aina unelmoinut, työkaverit olivat todella mukavia, etenkin yksi nuori mies, mun ikäiseni, jonka kanssa ystävystyinkin muutamassa viikossa tosi hyvin.

No, arki nyt oli arkea, klo 8 aamulla *piips* kellokorttilaite tyytyväiseksi ja toinen *piips* kello 16 vapaa-ajan merkiksi. Päivät menivät kuin juosten. Ylitöitä oli tarjolla ja niitähän tehtiin oikein urakalla. Onneks ei tarvinnut olla yksin, sillä tää jo parhaaksi ystäväksi tullut kaveri teki usein samoja vuoroja ja ylitöitä mun kanssa.

En oikeastaan muista milloin huomasin olevani aivan lääpälläni työkaveriin. Työpaikkaromansseilla kun nyt ei ole kauhean hyvää mainetta ja vielä mies-mies juttu, no huh huh. Huomasin vain kohtelevani kaveria, kuin hän olis todella läheinen, lähes veli.

Sitten tuli niiden saakelin pikkujoulujen aika, voi että. No tottakai sitä sitten otettiin ja juhlittiin kunnolla, firma tarjos syötävät ja juotavat. Aamun tunteina, humalan vielä ollessa vahvasti mukana muistan sopertaneeni kaverille jotain hyvin sekavaa, mutta en kuolemaksenikaan muistanut, että mitä. Voi että, seuraavana päivänä sitten hävetti. Oli onneksi viikonloppu, ei tarvinnu mennä heti töihin.

Lauantai meni krapuloidessa ja miettiessä mitä hittoa oli tehnyt, sunnuntaina uteliaisuus voitti. Keräsin rohkeutta muistaakseni aika monta tuntia, sitten soitin kaverille, että olisko mitään pienet kaffet jossain, kun "tuntuu pileiden takia olo vieläkin huterolta". No, kaveri suostui ja siitä sitten kaupungille.

Kaffeeella juttu kulki pileiden tapahtumissa, ja nauramista riitti. koko jengi oli ollu ihan "lärvit" ja toheloinut sen mukaisesti. Olin pudota tuolilta kun kaveri alkoi tilittämään aamun tapahtumia päättäen sanomisensa, "oli muuten tosi nätisti sanottu se, mitä musta sanoit, kiitos vaan, vähän kyllä hämmentää". Mitäs hittoa mä olin oikein menny laukomaan, omaa muistikuvaa ei ollut ja kaverinkin jutuista päätellen meikä oli vetänyt jotain todella hämärää legendaa!

Sain kuvauksen aamuyön tapahtumista...

Ei ollut jäänyt kaverille epäselväksi missä mennään, hän oli aavistanut jo kuukausia aikaisemmin, että mulla oli jotain juonta mukana kun kaveeraamisen aloitimme. Se, miten tää jammu sitten asiaan suhtautui, se nyt pudotti mut toistamiseen kaffelan tuolilta. Se samperin komistus kysy, että "olisko mahdollista kokeilla, kehkeytyiskö tästä muutakin kuin vaan työkaveruus?"

Voi kilin kellit, mua pokattiin keskellä kirkasta päivää ja työkaverin toimesta, sellasen vielä, joka nyt ei ollut mistään rumimmasta päästä. Olinhan mää kaikkien niiden kuukausien aikana kerenny näkemään yhtä sun toista kaikkina niinä saunailtoina ja porukan pileissä. Siinä se ny kuitenkin istu mun nenän eessä ja punan noustessa poskille kysyi kainosti josko olis poikaystäväksi paikkaa tarjota!

Taisi olla ekoja kertoja elämässä, kun meikä meni sanattomaksi, yleensä kun nyt tulee suusta jatkuvasti ja jotain ? järkevää tai ei. Nyt katoin sitä punastelevaa urosta siinä, vähintäänkin epäuskoisesti, että vittuileeko se. Mä jo kerkesin näkee sen naamalta, että nyt se oli ylittänyt omat rajansa ja kun mun reaktio oli aito pöljähdys ni sen naamalta näki kuinka sillä alkoi omassa päässä huutamaan ääni, isosti, että: "TOLLO! MITÄ VI**** SÄÄ MEE TOLLASTA SANOMAAN!"

Heitin koomikon vaihteen silmään ja ylinäyttelin, miten leuka "tipahti pöydälle" ... käännyin hitaasti katsomaan taakseni (siellä ei tietenkään ollut ketään), käännyin hitaasti takaisin ja sanoin selvästi artikuloiden; "tuota, olikohan tuo lause tarkoitettu mulle, kun mä ny en nää täsä ketään muutakaa lähellä ja se oli ihan liian hyvä lause ollaksee totta?" Kaveri näytti ensin, että purskahtaa itkuun, sit sen naama väänty kuin olis halvauksen saanu ja sit se purskahti aivan hillittömään nauruun. Sen kahvikuppi kaatu ja suoraan tietty sen housuille ja mitä se teki, purskahti vielä isompaan, hysteeriseen nauruun.

Mulla petti kanssa pokka. Onneksi oltiin melkeen tyhjässä kahvilassa, sillä me oltiin varmaan surkuhupaisin seurue koko paikassa, kun yritettiin epätoivoisesti pitää naamaa peruslukemilla. Kun se hysteria laantui ja saatiin kaverin housut suht kuivaksi pyyhittyä ja uudet kahvit naaman eteen otin asian uudelleen puheeksi. "Niin, tuota, kyllä mä ihan taisin tosissani taisin olla sillon pikkujouluissa siitä, mitä sanoin, ja tossa äsken tuosta, että olis liian hyvää ollakseen totta, että tuota, miksikäs ei", nyt oli mun vuoro leikkiä paloautoa. Voi hitto, että olin taas nolona.

Sovittiin sitten kuin pikkupojat ikään, että leikitään sitten tästä lähin aina yhdessä eikä oteta muita meitin hiekkalaatikolle. Töissä alkoi elämä sujua hieman paremmin, kun pystyi sopeutumaan kaveriin paremmin ja neutraalimmin, nyt ei ollu mitään salattavaa. Ei me koskaan siellä mitään teatteria pidetty. Myöhemmin meitin yks tytöistä tuli kysymään yksissä kotihipoissa, että miksi me ollaan aina kaikkialla samaan aikaan, sille sit sanottiin, että "ko me seurustellaan ja tykätään toisistamme". Se ei tainnu oikeen tajuta, että oltiin tosissaan, koska se heitti vaan, että "voi jeesus ootte kans tollasii irvileukoja".

Jaa mut ny mun tarttee mennä kait jo nukkuun, tästä tuli vähän pidempi kirjoitus kun mun alun perin piti tehdä. Juhis jo kitisee tuolla, ettei pysty nukkumaan näppäimistön naputuksen takia. Mennään aamusella taas samaan vuoroon töihin, nii juu, jos jäi epäselväksi, Juhiksesta tuli sitten poikaystäväkokelas, ens kesänä taidetaan kokeilla virallistamista. *hyvää yötä*


Katso myös nämä
 
   
© Sateenkaariyhteisöt ry 2001-2017 - Tietoa meistä - Yhteystiedot ja palaute - FAQ - Käyttöehdot Tekstiviestipalvelut tarjoaa Labyrintti Media Oy