Viron parisuhdelaki voimaan vuodenvaihteessa keskeneräisenä

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Virossa vuoden 2016 alusta voimaan tulevan parisuhdelain (kooseluseadus) ympärillä käytävä poliittinen vääntö jatkuu. Tarvittavia täytäntöönpanoon liittyviä säännöksiä ei ehditä käsitellä Viron parlamentissa eli riigikogussa ajoissa.

Tällaisiin puuttuviin säännöksiin kuuluvat esimerkiksi se, miten parisuhde kirjataan viranomaisten rekisteriin. Myöskään esimerkiksi perintöoikeudesta ei ole voimassaolevia pykäliä.

Kaikkia opposition esittämiä muutosvaatimuksia ei ehditty käsitellä parlamentin oikeusvaliokunnassa torstaina, joten valiokunta ei voinut tehdä pyyntöä lakiluonnoksen käsittelyyn ottamisesta parlamentin tulevan viikon päiväjärjestykseen. Parlamentin syysistuntokausi päättyy torstaina 17. joulukuuta ja kevään istuntokausi alkaa 11. tammikuuta.

Oikeusvaliokunnan puheenjohtaja Heljo Pikhof (sosialidemokraatit) sanoo Postimees-lehdelle, että asian käsittely jatkuu tammikuussa.

Pikhofin mukaan oppositiossa olevien Vapaapuolueen ja Konservatiivisen kansanpuolueen muutosvaatimukset ovat lain hengen vastaisia: jos luonnoksen tarkoituksena on luoda selkeyttää ja varmuutta, lähtevät muutosvaatimukset vastakkaisesta lähtökohdasta - luoda sekaannusta ja epäselvyyttä. Puolueilta tuli yli 300 muutosvaatimusta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuosi sitten hyväksytyn parisuhdelain puitteissa niin samaa kuin eri sukupuolta olevat parit voivat rekisteröidä parisuhteensa virallisesti. Pikhof arvioi, että täytäntöönpanoon liittyvien säännösten puute kuitenkin vaikeuttaa notaarien työtä ja parisuhteensa rekisteröivien olisi parempi odottaa täytäntöönpanoon liittyvien lakien hyväksymistä.

Marraskuun lopussa lakipaketin eteneminen hyväksyttiin parlamentin ensimmäisessä käsittelyssä äänin 42-41. Reformipuolueen ja Sosialidemokraattien edustajien lisäksi lain jatkoonmenon puolesta äänesti yksi Isänmaan ja Res Publican liiton (IRL) edustaja sekä yksi Vapaapuolueen edustaja. IRL:n Maire Aunasten ääni lakipaketin puolesta suututti samassa puolueessa vaikuttavan Priit Sibulin, joka puolestaan on näkyvästi vastustanut hlbti-vähemmistöjen aseman parantamista.

Pääministeri Taavi Rõivas (reformipuolue) toivoo, että asiasta ei enää tarvitse käydä yhtä periaatteellista keskustelua kuin parisuhdelain hyväksymisen yhteydessä, eikä samaa keskustelua tarvitsisi uusia.

Ulkomaalaisten samaa sukupuolta olevan puolison oleskelulupaa ei voida nykyisin myöntää

Viron oikeuskansleri Ülle Madise vaatii parlamenttia muuttamaan ulkomaalaislakia, joka ei nykyisellään salli oleskeluluvan myöntämistä samaa sukupuolta olevalle puolisolle. Eri sukupuolta olevalle aviopuolisolle oleskelulupa voidaan myöntää. Koska Virossa samaa sukupuolta olevat eivät voi solmia avioliittoa, pitäisi Madisen mukaan lakia muuttaa siten, että myös rekisteröidyssä parisuhteessa elävä kumppani voisi hakea asumislupaa. Hän toteaa, että Viron perustuslaki ja Euroopan ihmisoikeussopimus vaativat kohtelemaan ihmisiä yhdenvertaisesti. Viron parlamentin on määrä käsitellä asiaa.

Postimees: Kooseluseadus (tuoreimmat aiheeseen liittyvät uutiset)
Postimees: Kooseluseaduse rakendusaktid jäävad sel aastal vastu võtmata
Postimees: Madise tahab ka samasoolistele õigust saada partneri juurde tulekuks elamisluba

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!