Vietnam: homoavioliitot eivät kiellettyjä, mutta eivät tunnustettujakaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
Katunäkymä Vietnamilaisesta kaupungista.

Vietnam on kumonnut samaa sukupuolta olevien avioliittojen rangaistavuuden.

Tammikuun alussa voimaan astunut avioliittolain muutos antaa samaa sukupuolta oleville pareille mahdollisuuden symbolisten häiden viettämiselle ilman pelkoa siitä, että viranomaiset puuttuisivat tilaisuuden järjestämiseen tai sakottaisivat.

Uudistettu lainsäädäntö ei kuitenkaan tunnusta homoparien liittoja oikeudellisesti mitenkään.

Joidenkin näkemysten mukaan päätös on ensimmäinen askel kohti tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä.

Vietnamissa homoseksuaalisuus on yhä vaiettu asia ja sitä on pidetty prostituution ja huumausaineiden käyttöön verrattavana kielteisenä ilmiönä. Asenteet ovat kuitenkin viime vuosina muuttuneet sallivampaan suuntaan. Vietnamin ensimmäinen pride-kulkue järjestettiin elokuussa 2012 pääkaupunki Hanoissa. Noin sata ihmistä osallistui kulkueeseen polkupyörillä ja kaksipyörisillä moottoriajoneuvoilla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vietnam on sosialistinen yksipuoluevaltio, jota käytännössä johtaa Vietnamin kommunistinen puolue, vaikka viimeisen runsaan kymmenen vuoden aikana maassa onkin tapahtunut kehitystä demokraattisempaan suuntaan. Silti maan ihmisoikeus- ja sananvapaustilannetta pidetään huonona.

GayStarNews: Same-sex marriage no longer banned in Vietnam – but still not recognized

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!