Venetsian pormestari nyt pride-kulkueen kimpussa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 4
Venetsia rantabulevardia

Venetsian pormestari sanoi La Repubblica -lehdessä, ettei hänen hallitsemassaan Venetsiassa nähdä pride-kulkuetta, jollaiset hänen mukaansa ovat "farssi" ja "äärimmäistä kitschiä".

Suomessa asiasta kertoo Yle.

Kesäkuussa pormestariksi valittu keskustaoikeistolainen liikemies Luigi Brugnaro ehti jo aiemmin pistää pannaan homoteeman sisältävät lastenkirjat kouluista ja kirjastoista. Päätöksellä hän sai aikaan vastaliikkeen ja suututti esimerkiksi Elton Johnin.

Venetsiassa järjestetettiin pride-tapahtuma vuonna 2014 ja se olisi jälleen määrä järjestää vuonna 2016. Vuonna 2015 pride järjestettiin samoin Veneton alueella sijaitsevassa Veronassa. Viime vuosiin asti Italiassa on järjestetty vuosittain kiertävästi eri kaupungeissa pride-tapahtuma, mutta aivan viime vuosina tapahtumia on järjestetty vuosittain useissa kaupungeissa.

Hlbti-järjestöt ovat kritisoineet pormestarin lausuntoja. Esimerkiksi Arcigay -järjestön puheenjohtaja Flavio Romani totesi, että pormestari on muuttumassa pakkomielteiseksi asian suhteen. Hän muistuttaa Venetsian olevan kansainvälinen kaupunki, jossa monet kulttuurit ja uskonnot kohtaavat. Gay Centerin tiedottaja Fabrizio Marrazzo sanoi, ettei pormestarin yritystä häätää homoja Venetsiasta voi hyväksyä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Italiassa hallitus yrittää sorvata parisuhdelakia samaa sukupuolta oleville pareille. Toistaiseksi Italian lainsäädäntö ei tunnusta samaa sukupuolta olevien parisuhteita. Parisuhdelakiluonnos on jumissa Italian senaatissa. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on todennut Italiaan viitaten, että myös samaa sukupuolta olevilla pareilla on oikeus valtion tarjoamaan suojaan.

Joissain suurissa kaupuneissa pormestarit ovat Italian lakia uhmaten hyväksyneet kaupungissaan rekisteröitäväksi ulkomailla solmittuja samaa sukupuolta olevien välisiä avioliittoja.

Yle: Venetsian pormestari kielsi Pride-kulkueen ´äärimmäisenä kitschinä´
Venetsia: Kaupunginjohtaja laittoi homoseksuaalisuutta käsittelevät kirjat pannaan kouluissa
Ihmisoikeustuomioistuin vaatii: Italian on tunnustettava samaa sukupuolta olevat parit
Rooman pormestari uhmasi lakia rekisteröimällä homoavioliittoja

4 kommenttia

Aika tavanomaista uutisointia, kun uutisessa ei kerrota sitä syytä, miksi tuo pormestari, keskustaoikeistolainen liikemies Luigi Brugnaro vastustaa Pride-juhlia.

Eli hänhän on umpi-kristitty ja kyseessä umpi-kristitylle maalle tyypillinen ongelma.

Mitähän mieltä tuo pormestari on siitä jessen 12 miekkosen haaremista?


Sinälläänhän tuo Venetsia on pikku paikka, eli siellä on kaikkinensa asukkaita saman verran kuin meillä Suomessa Espoossa (270t). Venetsialaiset ovat pitkään jo muuttaneet sieltä pois ja väestö, sekä palvelut ovat kutistuneet. Tulvat vaivaavat ja vanhat rakennukset rapistuvat. Kaupungista on tullut entistäkin enemmän turistipaikka ja sinne on muuttanut jonkin verran varakkaampaakin porukkaa asustelemaan. Turisteille tosin houkuttelevampia, kiinnostavampia ovat Adrianmeren rannikon, Kroatian ja muut rannikkopaikat.

Hlbt-matkailulle siellä on likimain yksi varsinainen gay-baari ja sitten muutama gay-ystävällinen baari, ravintola ja hotelleja. Turistipalvelut ja turistihoukuttimet ovat kaupungille taloudellisesti ja elinvoimaisuuden kannalta elintärkeitä ja siksikin onkin outoa, että kaupungin pormestarille ei kelpaa hyviä turisteja kaupunkiin tuova Pride-juhla.

Kommenttia muokattu: 27.08.2015 klo 21:00
  • 2 / 4
  • xXx
  • 28.8.2015, 22.18
Tuossahan se ensimmäisessä kappaleessa kerrotaan mitä jo Ylen uutisen otsikossa nostettiin esille:

"Venetsian pormestari sanoi La Repubblica -lehdessä, ettei hänen hallitsemassaan Venetsiassa nähdä pride-kulkuetta, jollaiset hänen mukaansa ovat "farssi" ja "äärimmäistä kitschiä".

Elton John on myös älähtänyt. Hän pitää Luigi Brugnaroa “extremely silly looking mayor of Venice.”

http://www.washingtonpost.com/news/morning-mix/wp/2015/08/27/no-gay-pride-parade-in-venice-says-italian-mayor-amid-feud-with-elton-john/

Bruganon kaltaisia tulee vastustaa, esittää vastalauseita ja eriviä mielipiteitä. Nimittely umpi-kristityiksi (onko tuo loukkaus?) tai hassun näköisiksi ei palvele ketään.