Venäjän lesbot saivat aikakauslehden

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 7

Maaliskuussa julkaistiin Agens magazine -aikakauslehden ensimmäinen numero. Lesboille suunnatun jukaisun takana on joukko nuoria naisia, joiden mukaan maan LGBT-yhteisön sisällä tieto ei kulje, eivätkä Venäjän homot ja lesbot tunne toisiaan.

Uusi lehti on tarkoitettu naisille, jotka eivät ole kaduilla kampanjoimassa, vaan haluavat lukea suuntautumisensa suhteen avoimista menestyneistä naisista, luonnehtii lehden 24-vuotias päätoimittaja Milena Tshernjavskaja.

Kohderyhmän naiset ovat 22 - 32 -vuotiaita, työssäkäyviä, taloudellisesti menestyviä ja koulutettuja. Julkaisutahdiksi on suunniteltu neljää numeroa vuodessa. Ensimmäisen numeron painos oli 999 kappaletta.

- Monet meistä emme halua marssia kadulla kylttien kanssa, huutaa megafoniin ja tapella homofobien kanssa, kirjoittaa päätoimittaja ensimmäisessä pääkirjoitukssessaan. Hän kertoo haluavansa luoda uuden kuvan lesboyhteisöstä.

Tulevassa numerossa luvataan olevan lesbon televisiojuontajan haastattelu. Nimeä ei vielä paljasteta. Päätoimittajan mukaan julkkishaastattelujen saaminen on kuitenkin vaikeaa, sillä Venäjällä homoseksuaalisuutensa paljastaminen ei houkuttele. Homoyhteisön sisällä tiedetään julkisina salaisuuksina joidenkin tähtien suuntautuminen, mutta nämä eivät puhu avoimesti asiasta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hillityn pinkissä kansissa julkaistun 120-sivuisen lehden käsittelemiä aiheita ovat esimerkiksi kampausvinkit ja neuvot kaapista tulemiseen. Lehden kannessa paistaa näkyvästi punaisella pohjalla "18+" -varoitusteksti, jonka Venäjän nykyinen lainsäädäntö vaatii tiedotusvälineiltä silloin, jos esillä on esimerkiksi homoseksuaalisuus myönteisessä valossa.

Uusi lehti on kirvoittanut odotetusti myös kielteisiä kommentteja. Yhtenäinen Venäjä -valtapuoluetta edustava Vitali Milonov on sanonut uutistoimisto Ria Novostille, että lehden voi toki julkaista, mutta on vahdittava, ettei "saasta" päädy alaikäisten käsiin. Milonov on Pietarin "homopropagandan" kieltävän lain arkkitehtejä. Milonov myös arvioi, että parempi olisi tehdä lehteä esimerkiksi kissoista.

Venäjällä seksuaalivähemmistöihin kuuluvia on viime vuosina ajettu ahtaammalle. Vielä vuoden 2013 aikana odotetaan koko Venäjälle tulevan voimaan lain, jolla kielletään "homopropagandan" levittäminen. Mielipidemittausten mukaan hyvin pieni osa kansasta hyväksyy homoseksuaalisuuden.

Ria: Russia´s Only Lesbian Glossy Hits the Shelves
France24: Russian lesbians publish first glossy mag
MTV3: Lesbojen lehdestä kohu Venäjällä - ´saasta ei saa päätyä lasten käsiin´

7 kommenttia

  • 1 / 7
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 6.4.2013, 23.35
"- Monet meistä emme halua marssia kadulla kylttien kanssa, huutaa megafoniin ja tapella homofobien kanssa, kirjoittaa päätoimittaja ensimmäisessä pääkirjoitukssessaan. Hän kertoo haluavansa luoda uuden kuvan lesboyhteisöstä."

Mielestäni tässä on loppuen lopuksi melko tervettä suhtautumista omaan normaalista poikkeavaan seksuaalisuuteen. Miksi pitäisi mennä kaduille julistamaan sitä omaa seksualisuuttaan kaikille? Miksi ei vaan voi elää normaalisti, omasta seksuaalisuudestaan sen kummemmin ääntä pitämättä. Kyllä Venäjälläkin homot saavat elää täysin normaalisti, kunhan eivät tuputa sitä homouttaan muille.
EAH:n kommentti on jotenkin kapeakatseinen.

Venäjällä homot eivät saa elää täysin normaalisti, tekivät asian miten hyvänsä. Ei ole minkäänlaista syrjintäsuojaa. Kenkää voi tulla töistä jos suuntautuminen paljastuu. Jo aiheeton epäilyskin voi johtaa ongelmiin. Myöskään esimerkiksi parisuhde ei ole millään tavoin suojattu.

Ja "tuputa sitä homouttaan muille"? Täh? Ei kai kukaan ole vaatinut ketään ryhtymään homoksi? Vai olenko ymmärtänyt jotain ihan väärin?