Venäjän homovainot osa sisäpoliittista valtapeliä

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 5

Venäjän homovainot ovat vain osa sisäpoliittista valtapeliä, jolla tyytymätöntä poliittista oppositiota koetetaan pitää hiljaisena. Tuollainen peliväline on tiedon sensurointi, niin myös homoväestön asioiden osalta.

Hesarin tämän päivän Sunnuntai-osiossa toimittaja Saska Saarikoski on haastatellut kahta Ulkopolitiikka-lehden kirjoittajaa, jotka osasivat ennustaa varsin tarkasti jo vuonna 2008 Venäjä-Ukraina-konfliktin vaiheet.

Olen nähnyt eskaloituneessa Venäjän kriisissä klassiset opposition hallinnan menetelmät. Synnytetään pelkoa ja suitsitaan tiedonvälitystä oman kannan läpimenon varmistamiseksi. Tässä prosessissa ensimmäiseksi ja helpoksi nimetyksi kohteeksi otettiin homot. Ryhmä ei ole riittävän järjestäytynyt vastustaakseen vainoa.

Kun tällainen pelottelu ei näyttänyt riittävältä opposition vaimentamiseksi, Putin eskaloi tilannetta edelleen ulkoiseksi kriisiksi. Ukrainan kansannousu uhkallaan melkein pakotti hänet sotilaallisiin toimiin. Tilaisuus tuli sopivasti Putinin tavoitteiden kannalta. Venäläisväestön suojeleminen oli se savuverho, jota Putin käytti myös Viron Pronssisoturi-kiistassa ja nyt sitten uudelleen.

Hesari haastatteli Ulkopolitiikka-lehden vuoden 2008 jutun molempia kirjoittajia. Igor Torbakovilla on tutkijana erittäin hyvä tiedot Venäjän ja Ukrainan tilanteesta. Hän totesi Putinin toiminnan syvimpänä vaikuttimena olevan kauhun oman aseman menettämisestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

"Pu­ti­nin sel­kä­ran­gas­sa kul­ki­vat var­mas­ti kyl­mät vä­reet, kun hän nä­ki Ja­nu­ko­vy­tšin pa­ke­ne­van he­li­kop­te­ril­la kes­kel­lä yö­tä. Se mi­kä näyt­tää nyt voi­mal­ta, on it­se asias­sa heik­kout­ta ja epä­var­muut­ta. Hän pel­kää oman ase­man­sa puo­les­ta."

- Tor­ba­ko­vin mu­kaan si­sä­po­li­tiik­ka kul­kee Pu­ti­nil­la ai­na ul­ko­po­li­tii­kan edel­lä. Hän ha­luaa ni­tis­tää Uk­rai­nan de­mo­kraat­ti­sen lii­keh­din­nän alkuunsa, jottei se leviäisi Venäjälle.

Torbakov: "Ve­nä­jän ta­lous on hau­ras ja haa­voit­tu­vai­nen. Jos ta­lous­pa­kot­teet eris­tä­vät Ve­nä­jän ros­vo­val­tiok­si, se voi ro­mah­dut­taa ta­lou­den ja syn­nyt­tää po­liit­ti­sen krii­sin, jo­ka lo­pul­ta kaa­taa Pu­ti­nin. Ei­kös Ve­nä­jäl­lä muu­ten ole vaa­lit vuon­na 2018 . . ."

Minä näen Suomen tilanteen suhteessa Venäjään sellaisena, että nykyinen kohtuullisen sujuva rinnakkaiselo kauppasuhteineen kaikkineen on kuin Venäjän näyteikkuna osoittamaan Lännelle, että pienen ja ison valtion rauhanomainen rinnakkainelo on mahdollista. Siksi näen, ettei Venäjällä ole tarvetta eikä halua rikkoa tuota näyteikkunaa.

Suomalaisten tilanteesta Torbakov toteaakin rauhoittavasti, että suomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa.

Venäjän homojen tilanne jatkuu kurjana, eikä siihen näytä olevan mitään helppoa ratkaisua. Jotkut homot lähtevät maasta, useimmille sellainen ei kuitenkaan ole mahdollista.

Tällaisessa tilanteessa voi tehdä ajatusleikin: Jospa Suomessa homojen syrjintä saavuttaisi syystä taikka toisesta sellaisen tason, mikä nyt on todellisuutta Venäjällä, pystyisinkö tai olisinko valmis karistamaan kotimaan tomut jaloistani ja muuttamaan pysyvästi toiseen maahan. Nykyisessä EU:ssa sellainen olisi joka tapauksessa helpompaa, kuin venäläisillä homoveljillä ja -sisarilla on tänään.

Saska Saarikoski, HS: Edes yksi ennusti Krimin kriisin oikein

5 kommenttia

Venäjällä kaikki politiikka - myös ulkopolitiikka - on sisäpolitiikkaa. Aggressiivisilla tempuilla ja kontrollilla hallinto pyrkii todistamaan kykenevänsä hallitsemaan. Näytöksillä viedään samalla kansan huomiota pois varsinaisista sisäpoliittisista ongelmista.
Kaikki nämä puheet "Suomen ottamisesta" horjuttavat luottamusta Suomen tulevaisuuteen jo sinällään ja hämärtävät sitä tulevaisuuden valon kajastusta, joka on siintänyt ajalta, jolloin suuret ikäluokat ovat jo vieneet kestävyysvajeen mennessään. Osaajien maastamuutto voi alkaa muutoinkin siis. - Oikea muuttaminen EU:n piirissä ilman työpaikkaa (Pohjoismaiden ulkopuolelle) ei ole etenkään ikääntyneille lainkaan yksinkertaista, koska muuttajan tulee päästä kohdemaan sosiaalijärjestelmään. Paitsi jos Suomi katsotaan asyylihakemuspohjaksi. Tilapäisasumisen terveydenhoito toimii tietenkin EU-korteilla, mutta se voi olla varhaisia osumia. Suomi myös edellyttää todennettavaa asumista Suomessa, jotta Kela pysyy voimassa. Mutta vaikka Kela olisi mennyt, verottajahan jatkaa globaalina verottajana vuosia - vaikka todelliset siteet on katkaistu..