Vatikaani on hermostunut homojen oikeuksien etenemisestä Euroopassa ja USA:ssa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Juhani Viherlahti
  • 12
Vatikaanivaltion vaakuna (Wikipedia)

Vatikaanin oma pää-äänenkannattaja, sanomalehti L'Osservatore Romano hyökkäsi eilisessä lehdessä avoimesti homoavioliittoja vastaan etusivun jutussa. Tämä sen seurauksena, että viime kuukausina homojen oikeuksissa on tapahtunut merkittävää paranemista niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissa. Espanjassa perustuslakituomioistuin vahvisti homoavioliitot laillisiksi. Ranskassa tasa-arvoisen avioliittolain valmistelu etenee. Yhdysvalloissa kolme osavaltiota hyväksyi homoavioliitot.

Lehden jutussa todetaan: "Joku saattaisi sanoa, että ainakin tässä asiassa kirkko olisi hävinnyt. Siitä ei ole kysymys." Kirjoituksessa vannotaan, että Vatikaani ei ikinä luovu vaatimasta sitä, että avioliitto on vain ja ainoastaan miehen ja naisen välinen liitto. Lehtijutussa annetaan ymmärtää, että katolinen kirkko on yksinäinen ääni, joka kannustaa vastustamaan samaa sukupuolta oleville avioliitto-oikeuksia. Kirkko opettaa, että homoja pitää kunnioittaa ja kohdella kunnioittavasti, mutta homoseksuaaliset teot ovat "perustavanlaatuisesti vääristyneitä". Vatikaanin radiossa paavin edustaja Federico Lombardi puolestaan ihmetteli sarkastisesti, että mikseivät homoavioliittojen kannattajat vaadi samalla poly-suhteiden laillistamista. Edustaja painotti sitä, että lapsella on oltava oikeus sanoa hänellä olevan isä ja äiti.

Vatikaanin suhtautuminen Yhdysvaltain presidentti Barack Obamaan on radikaalisti muuttunut siitä kun hän tuli ensimmäisen kerran valituksi tehtäväänsä. Silloin paavi lähetti Vatikaanin protokollasta poiketen heti valinnan jälkeen henkilökohtaiset onnittelut, todeten valinnan olevan "historiallinen tapahtuma". Nyt esimerkiksi Obaman terveydenhoitouudistus ei miellytä Vatikaania, koska laki mahdollistaa myös ehkäisyvälineitten kustantamisen.

***

Samaan aikaan kun katolinen kirkko käy maailmanlaajuista taistelua homojen oikeuksia vastaan, kirkon sisältä paljastuu yhä vakavia lasten hyväksikäyttötapauksia, joita kirkko on aktiivisesti yrittänyt salata ja peitellä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Australian poliisi on huolissaan lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä katolisessa kirkossa. Victorian osavaltion poliisi syyttää suorasukaisesti: "Kirkko ei toimi [tässä asiassa] rehellisesti".

Victorian osavaltion katolisissa kirkoissa on tullut julki satojen lapsien seksuaalinen hyväksikäyttö vuosikymmenten kuluessa. Nyt julki tulleiden tapausten määrän lisäksi otaksutaan paljon suuremman määrän hyväksikäyttöjä tapahtuneen näiden lisäksi. Ilmitulleiden tapausten vuoksi vaaditaan riippumatonta tutkimusta katolisen kirkon sisällä.

The Australian -lehti kertoo Victorian osavaltion poliisin kertoneen katolisen kirkon peittelystä, että se asettaa oman maineensa etusijalle, piittaamatta uhreista, tuhoamalla todisteita ja ilmoittamatta rikoksista poliisille.

Parlamentin kuulemisessa poliisipäällikkö Graham Ashton totesi 620 tapauksen tulleen tutkimuksissa ilmi vuodesta 1956. Ainuttakaan niistä ei oltu ilmoitettu poliisille.

EDIT: Espanjassa perustuslakituomioistuin teki päätöksen säilyttää avioliitto-oikeus myös samaa sukupuolta oleville pareille, eikä korkein oikeus. Uutisessa ollut virhe on korjattu.

CBSNEWS-uutinen Vatikaanin reaktioista
HS:n uutinen lasten hyväksikäytöstä Australian katolisessa kirkossa (Vaatii kirjautumisen)
The Australian -lehti kirjoittaa hyväksikäyttöskandaalista

12 kommenttia

Ensinnäkin: Sukupuolineutraalissa avioliitossa on kyse ihmisten seksuaalisen tasa-arvon kunnioittamisesta. Oikeus solmia avioliitto haluamansa aikuisen ihmisen kanssa on ihmisoikeus. Jos avioliitto varataan eri sukupuolta oleville pareille etuoikeudeksi, ei homo, lesbo, intersukupuolinen ja tapauksesta riippuen bi tai transsukupuolinenkaan voi solmia ihmisoikeuksien mukaista avioliittoa. Monisuhteiden hyväksyminen ja tunnustaminen on tietysti reilua, mutta niitä on turha rinnastaa vaadittuihin yksiavioisiin homoavioliittoihin samasta syystä kuin yksiavioisia heteroavioliittojakaan ei niihin rinnasteta. Polyamoria on valinta - homoseksuaaliksi synnytään ja homoseksuaalina eletään. Siinä ei ole mitään valitettavaa.

Toiseksi: Katolisen kirkon asenteesta paistaa narsismi ja mielivaltaisuus. Jos kirkko pyrkii aktiivisesti vaikeuttamaan ja estämään homoavioliitot ja ehkäisyn se ei osaa pelata yhteisillä pelisäännöillä, eikä kunnioita uskon- ja uskonnottomuudenvapautta, ihmisten itsemääräämisoikeutta, tasa-arvoa eikä ihmisoikeuksiakaan. Katolinen kirkko on vain yksi uskontokunta, jonka maailmankatsomus perustuu todistamattomiin uskomuksiin, ei todellisuuteen. Nyt se yrittää asettua muiden yläpuolelle tuputtamaan omia uskomuksiaan yhteiskunnan lakeihin.
  • 2 / 12
  • Jarkko Linnanvirta
  • 11.11.2012, 12.31
Homopallero, suurimmaksi osaksi olen ollut samaa mieltä monien kommenttiesi kanssa, mutta nyt minun on pakko kysyä yhtä tarkennusta: jos homoseksuaalisuus olisi valinta samalla tavalla kuin sanot polyamorian olevan valinta, olisiko oikeutettua kieltää samaa sukupuolta olevien avioliitot? Minusta meidän (homojen ym.) oikeudet ovat aika heikoilla kantimilla, jos niitä perusteellaan sillä ajatuksella, että emme voi valita muutakaan suuntautumista.

Lisäksi jäin miettimään sitä, mikä tekee polyamoriasta valinnan? Jos ihminen seurustelee ja sattuu samaan aikaan rakastumaan toiseen ihmiseen seurustelukumppaninsa lisäksi - rakastaen näitä molempia yhtä aikaa - niin onko kyseessä valinta? Minusta tämä on pikemminkin samanlainen asia kuin se kun homoseksuaali henkilö rakastuu henkilöön, joka on samaa sukupuolta. Raskastumista ei voi valita.