Vanhat puheenaiheena myös Ruotsissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Ruotsissa on käynnistymässä iäkkäiden hlbti-ihmisten asumispalvelu. QX haastatteli Gaysol-säätiön tiedotussihteeriä Nisse Olofssonia (86). Hänestä on tärkeää, että hlbti-ihmiset pystyvät säilyttämään arvokkuutensa myös vanhoina. Monet kokevat olevansa halveksittuja, koska he ovat eläneet elämänsä salaten suuntautumisensa. Monilla vanhoilla on kova tarve tavata samoin tuntevia, koska he elämässään eivät ole saaneet olla omana itsenään.

Gaysol-säätiö aloitti vuonna 1994. Toiminta tyrehtyi, koska he eivät saaneet kasaan uuden säätiölain määräämää rahasummaa. Ajatus yhä elää, mutta kaikki aktiiviset ovat jo vanhoja, eikä nuorempia ole saatu mukaan. Vuosien mittaan on mietitty monia asumismuotoja. Yksi muoto on iso huoneisto, jossa on yhteinen keittiö, ruokailutila ja kylpyhuone. Toinen mahdollisuus on palvelutalo, jossa on tarjolla palveluita, jos asukas niitä haluaa, mutta pakkoa ei ole, Kolmas vaihtoehto on sairaskoti-tyyppinen, jossa saa tarvittavaa hoitoa,

Tällä hetkellä on vielä paljon puutteita hoitohenkilökunnan pätevyydessä, ja on paljon peitossa olevaa syrjintää. Nisse kertoo itse kuulemastaan, miten henkilökunta sanoi: "Ai se vanha homo". Monet vanhat homomiehet eristäytyvät eikä heillä ole mitään kontakteja. Vanhainkodissa se voi ilmetä niin, että homo istuu hiljaa omassa nurkassaan. Naisten on yleensä helpompi säilyttää kontaktit.

Hoitohenkilökunnasta löytyy paljon hyviäkin. Mutta henkilökunnan koulutukseen hlbti-asiat eivät kuulu. Perushoitaja Yvonne työskentelee vanahainkodissa, hän on lesbo ja hän valittaa, että koulutuksessa 5 vuotta sitten ei ollut mitään opetusta hlbti-ihmisistä. Ruotsin erityisongelma on se, että tätä koulutusta tarvitsevat erityisesti eri kulttuuripiiristä tulleet maahanmuuttajat, jotka kouluttautuvat hoitotyöhön, mutta joilla on vahvat ennakkoluulot hlbti-ihmisiä kohtaan. Eräskin sanoi, että häntä inhottaisi, jos hoidokki olisi homo.

Nissse on huolestunut myös omasta tulevaisuudestaan. Pilkataanko häntä, kun hän joutuu hoidokiksi. Jälleen tuntisi joutuvansa kaappiin. Nisse oli mukana järjestämässä ilmaiseksi koulusta kodinhoitajille vuonna 2000. Sen jälkeen kursseja on ollut vain pari. Ilmeisesti henkilökunta on sitä mieltä, että heillä on paljon muutakin tärkeämpää opittavaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Nisse markkinoi sanaa "homokompetenssi", ja oli mukana tekemässä aloitetta, että tällainen koulutus pitäisi sisällyttää hoitohenkilökunnan koulutukseen, myös vuokratyövoiman koulutukseen. Mutta asia ei edennyt ja jäi kunkin osaston päällikön tehtäväksi valvoa, että koulutusta on.

(QX)

RFSL:n sivuilla kerrotaan Anna-Kari Sundbaumista, joka on aloittanut Tukholmassa "homokompetentin" kotipalvelun.
http://www.rfsl.se/?p=3815&aid=11030

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!