Van Helsing

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Ossi Halme

Vatikaanin lukuun monstereita työkseen jahtaava Gabriel Van Helsing (Hugh Jackman) saa tilauskeikan Itä-Eurooppaan 1800-luvun loppupuolella. Van Helsingin missiona on tehdä Draculasta (Richard Roxburgh) entistäkin kuolleempi, ennen kuin tämä ehtii toimittamaan manan majoille mustalaisprinsessa Annan (Kate Beckinsale) ja sitä myötä koko Annan suvun, joka on jo vuosisatojen ajan taistellut Draculaa vastaan. Vastapainoksi Van Helsing saattaa saada taas pienen palan lisää muistiaan takaisin. Tällä konseptilla pitäisi jaksaa pätkiä menemään yli kaksituntinen mättö.

Avataan tietosanakirjat K-kirjaimen kohdalta ja tarkistetaan sanat "klisee" ja "kauhukirjallisuus". Koska Francis Ford Coppola ehti 1990-luvulla puhaltamaan Draculaan henkeä, ei vanhasta Bram Stokerin luomasta kreivistä olisi enää yksinään riittänyt verta uuteen leffaan. Apuun kutsuttiinkin sitten Tri Jekyll, Herra Hyde, Tri Frankenstein ja hänen hirviönsä sekä kuolaava lauma ihmissusia. Tämä kulahtanut bändi sitten yrittää pitää Van Helsingin kiireisenä. Ja kiirettähän riittää. Erikoistehoteilla ladattuna elokuva jaksaa vetää yli kaksituntisen taakkansa ja jo kieli reilusti poskella vääntävän kaartin törmäilyt läpi.

X-Men leffojen Wolverine, alunperin telkkarin muromainoksissa esiintynyt aussi, Hugh Jackman jaksaa pitää yksi-ilmeisen pokerinaamansa Van Helsingin roolissa. Toinen aussinäyttelijä, David Weham (mm. LOTR-trilogiasta tuttu) on se Van Helsingin koominen sidekick-munkki, joka uskollisen aseenkantajan tavoin jaksaa ratsastaa sankarin perässä auringonlaskuun. Kate Beckinsalen mustalaisprinsessan temparementti on suoraan verrannollinen tämän korsetin tiukkuuteen. Richard Roxburgh näyttää synkkine kasvoineen vaihteeksi uskottavalta itäeurooppalaiselta kreiviltä, joka painovoimaa uhmaten ja poninhäntä roikkuen pohtii seuraavia siirtojaan marssiessaan kehää niin lattialla, seinillä kuin katossakin.

Leffan huumori on niukkaa tilannekomikkaa suoraan James Bond -leffoista. Bondismia on sekin, että Vatikaanin kellareissa työskentelvällä veljeskunnalla on lähes Q:n veroinen labra, josta löytyy mm. sarjatulta ampuva varsijousi sekä konekiväärin toimiva prototyyppi (pari vuosikymmentä ennen oikeaa keksimisaikaa). Elokuvan jälkeen kannattaa päivittää myös jokakodin hirviöntuhoamisopas, sillä elokuvalla on hieman erikoisia tulkintoja mm. vampyyrien tuhoamisesta. Ja eikös alkujaan Draculaa jahdannut Abraham eikä Gabriel Van Helsing?

Van Helsingin ympärillä lentää ja kävelee ruumiita, mutta itse elokuvassa ei kuolleita hetkiä ole. Näyttävät tehoisteet pumppaavat käsikirjoituksen jäljiltä vuotavan leffan pohjalta vettä pois sen verran tiheään tahtiin, että kliseetulvat tai muutkaan vipaukset eivät tätä elokuvaa upota. Vauhtia, vaarallisia tilanteita ja hyvännäköisiä ihmisiä riitää (paitsi kaikki kärkitiimin ulkopuoliset; elokuvan romanialaiset ovat vielä tönkömpiä kuin Christopher Lee viimeisissä Dracula-leffoissaan). Kauniit fantasiamaisemat näyttävät valkokankaalta lähes Sormusten Herra -trilogian kulissien veroisilta. Loppuviimeksi yli kaksituntinen monsterijahti kerää enemmän plussia kuin miinuksia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vaarnat teräviksi, hopealuodit piippuun ja eikun leffaan.


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!