Uuden, 14.2.2009 aloittavan liv-televisiokanavan kanavapäällikkö Katja Santala oli vieraana Radio Kimmoliisan lähetyksessä torstaina 5. helmikuuta 2009. Hän kertoi esimerkiksi kanavan toimintafilosofiasta. Ohjelmat on lajiltetu neljän kattoteeman alle.
Kattoteemat ovat "
Koti", jossa sisustetaan, kokataan ja hoidetaan puutarhaa. "
Minä" uppoutuu kauneuteen, terveyteen ja tyyliin. "
Suhteet" on laaja kattaus kaikkea, minkä voi ajatella koskevan ihmissuhteita ja niiden hoitoa. "
Ilmiöt" puolestaan sisältää erilaisia dokkareita ja talk-show -ohjelmia.
Ohjelmistoon on tulossa myös glbt-ihmisiä koskettava ohjelma
Out and about - Ulkona ja maailmalla. Se kuuluu Suhteet-kokonaisuuden alle. Matkailusarjassa matkustetaan ympäri maailman ja tutustutaan suurkaupunkien gay-kulttuureihin. Kohteina ovat muun muassa Tukholma, Berliini, New York ja Lontoo. Ohjelmaa nähdään 26 jakson verran tuplajaksoina 21.2. alkaen lauantai- ja sunnuntai-iltaisin klo 23.00 - 24.00.
Kimmoliisan haastattelussa kanavapäällikkö lupaili, että tulossa on syksyn koittaessa lisää glbt-teemaista ohjelmaa.
Kanava näkyy kaapelitalouksissa (kanavapaikka 8) ja Canal Digitalin satelliittipaketissa aamusta puoleenyöhön. Antenniverkossa kanava näkyy muutaman tunnin verran päiväsaikaan, joten antenniverkon katsojat eivät pääse osalliseksi Out and about -ohjelmasta.
» Kimmoliisan lähetystallenne 5.2.2009 jonka alkupuolella on aiheena liv-kanava
» www.livtv.fi - kanavan kotisivut