USA:n äärioikeistolla homojen vastaista toimintaa eri Afrikan maissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Amerikkalaiset äärioikeistolaiset saarnaajat ovat vierailleet Ugandassa useita kertoja, ja he ovat taustahahmoina olleet vaikuttamassa lakiesityksiin, joissa homoille vaadittiin kuolemanrangaistuksia. Länsimainen painostus on pysäyttänyt lakihankkeet. Tilanne on kuitenkin jatkunut tulenarkana ainakin vuodesta 2007 alkaen. Silloin ensimmäisen kerran julkaistiin ugandalaisessa lehdessä 40 "johtavan" homon nimet ja henkilötiedot.

Amerikkalaisten saarnaajien ja uskonnollisten ryhmien vaikutus ulottuu myös muihin afrikkalaisiin maihin. Sambiasta kotoisin oleva pastori Kapya Koama on tehnyt tutkimuksen amerikkalaisten uskonnollisten ryhmien vaikutuksesta Zimbabvessa, Keniassa, Ugandassa, Malawissa ja Sambiassa.

Useat uskonnolliset järjestöt ovat sekaantuneet Afrikan maiden perustuslakien muotoiluun. Järjestöt ovat homovihamielisiä ja ajavat täydellisiä aborttikieltoja. Tutkimuksessa selvitellään tällaisten järjestöjen toimintaa:
- Pat Robertsonin perustama American Center for Law and Justice,
- mormonien johtama Family Watch International,
- katolisen kirkon Roman Catholic Human Life International,
- kristittyjen konservatiivien, "dominionistien" verkostot Transformation Movement tai New Apostolic Reformation.

Afrikan maihin on perustettu näiden järjestöjen toimistoja, ja niissä tehdään aktiivista lobbaustyötä lainsäädännön muuttamiseksi. Erityisesti on vaikutettu Kenian ja Zimbabven perustuslakien laatimiseen ja Ugandan, Malawin ja Zambian homovastaisiin lakeihin.

Ammerikkalaiset kristityt konservatiivit leimaavat eurooppalaiset liberaalit ryhmät "uuskolonialisteiksi". Se tarkoittaa, että liberaalit yrittävät muuttaa vanhoja afrikkalaisia arvoja, joissa tärkeää on mm. suurperhe. Abortti ja homot ovat konservatiivien mukaan suuri uhka afrikkalaisille perheille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkimus ja sen laaja yhteenveto (summary) löytyvät netistä


Kapya Komana, Colonizing African Values: How the U.S. Christian Right is Transforming Sexual Politics in Africa, USA, 2012. in: The Public Eye, Hg. Political Research Associates.

http://www.publiceye.org/Reports/Colonizing_African_Values/Pdfs/Executive%20Summary%2072dpi.pdf

http://www.publiceye.org/Reports/Colonizing_African_Values/Pdfs/PRA%20Report%2072dpi.pdf


Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!