USA: Washingtonin osavaltiossa ensimmäiset homoavioliitot

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 3

Yhdysvaltain Washingtonin osavaltiossa marraskuussa järjestetyn presidentinvaalin yhteydessä hyväksytty laki astui voimaan torstaina. Sunnuntaina 9. joulukuuta solmittiin ensimmäiset samaa sukupuolta olevien väliset avioliitot.

Seattlen kaupungintalolla vihittiin sunnuntaina kaikkiaan 140 paria. Kaupungintalon ympäristössä oli runsaasti yleisöä ja vapaaehtoiset järjestivät puitteita juhlallisemmaksi. Myös muualla osavaltiossa järjestettiin vihkiäisiä.

Alkuaan Washingtonissa hyväksyttiin tasa-arvoinen avioliittolaki jo keväällä, mutta lain vastustajat onnistuivat keräämään tarpeksi nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi.

Samaa sukupuolta olevien avioliittojen puolesta äänestettiin presidentinvaalin yhteydessä myös Mainessa ja Marylandissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yhdysvaltojen liittovaltio ei tunnusta samaa sukupuolta olevien avioliittoja, eikä näillä parisuhteilla ole muutakaan virallista asemaa liittovaltiotasolla. Sen sijaan useissa osavaltioissa samaa sukupuolta olevat voivat solmia avioliiton. Joissain osavaltioissa sellainen on puolestaan kiellettyä. Ensi vuonna liittovaltion korkein oikeus aikoo selvittää, ovatko avioliittokiellot perustuslain vastaisia.

Seattle Times: City Hall becomes a wedding hall for same-sex couples Sunday
Seattle Times: Kuvia sunnuntailta

3 kommenttia

Asiasta uutisoi - yllättävää kyllä - Suomessakin jopa Iltalehti, joka tunnetusti edustaa varsin konservatiivista tahoa. Joten hyvä näinkin.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012121016429803_ul.shtml

Kooste siitä, missä tilassa avioliitto-asiat Usan eri osavaltioissa ovat, löytyy täältä

http://www.guardian.co.uk/world/2012/feb/08/gay-marriage-us-state-by-state

Mutta eiköhän se siitä - Ollaan historian oikealla puolella!

Kommenttia muokattu: 11.12.2012 klo 21:05
Yölukemista ja kahden hääparin kuvat Washingtonista:

http://www.theatlantic.com/politics/archive/2012/12/the-gay-marriage-plot-inside-this-years-other-high-stakes-campaign/265865/?single_page=true

http://www.advocate.com/politics/marriage-equality/2012/12/12/dan-savage-makes-terry-miller-honest-man
---
Seattle Timesin pääkirjoitus vetoaa liittovaltion korkeimman oikeuden tuomareihin. Nyt on aika lopettaa homojen ja lesbojen syrjintä ja antaa oikeudenmukaisuuden toteutua:

http://seattletimes.com/html/editorials/2019878152_editcourtsamesexmarriagexml.html