USA: Liittovaltion tuomari jäädytti Trumpin päätöksen evätä rahat transsukupuolisten sukupuolenkorjaushoidoilta asevoimissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Yhdysvalloissa liittovaltion tuomari ilmoitti tiistaina, ettei presidentti Donald Trumpin hallinto voi lopettaa asevoimiin kuuluvien transsukupuolisten sukupuolenkorjaushoitojen korvaamista. Jo aiemmin liittovaltion tuomari oli keskeyttänyt transsukupuolisia koskevan palveluskiellon muilta osin.

Asiasta kirjoittaa The Washington Post.

Presidentti Trump ilmoitti Twitterissä heinäkuussa, että transsukupuoliset henkilöt eivät voi palvella maan asevoimissa "missään asemassa". Trump perusteli asiaa lääketieteellisillä kustannuksilla ja häiriöillä. Virallinen määräys asiasta annettiin elokuussa.

Viisi Yhdysvaltain armeijaan kuuluvaa transsukupuolista henkilöä haastoi presidentti Donald Trumpin oikeuteen tämän ilmoitettua Twitterissä, että transsukupuoliset henkilöt eivät voi palvella maan asevoimissa. Haasteessa todettiin, että Trumpin esittämä kielto loukkaisi transsukupuolisten henkilöiden oikeutta tasa-arvoiseen kohteluun lain edessä.

Lokakuun lopussa liittovaltion tuomari määräsi keskeyttämään toistaiseksi presidentti Donald Trumpin päätöksen toimeenpanon transsukupuolisten palveluskiellosta asevoimissa muilta osin kuin transsukupuolisten henkilöiden sukupuolenkorjaushoitojen osalta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tiistaina 21. marraskuuta julkaistussa tuomarin 53-sivuisessa määräyksessä viitataan myös transsukupuolisten palveluksessa olevien henkilöiden kohtaamaan epävarmuuteen nykytilanteessa. Esimerkiksi korjausleikkauksia on peruttu ja siirretty. Transsukupuoliset henkilöt ovat voineet joutua leimautuneeksi. Lisäksi tilanne on vaikuttanut mahdollisuuteen saada pitkäaikaisia tehtäviä.

Trumpin määräämän uuden käytännön oli määrä astua voimaan 23. maaliskuuta 2018. Sen oli tarkoitus kumota edellisen presidentin Barack Obaman ajama päätös, jonka myötä transsukupuoliset henkilöt saattoivat olla palveluksessa avoimia sukupuolivähemmistöön kuulumisestaan.

The Washington Post: Federal judge says Trump administration can´t stop funding sex-reassignment surgeries for military members
Oikeus torppasi Trumpin määräyksen transsukupuolisten palveluskiellosta asevoimissa
Trump haastettiin oikeuteen esittämästään transsukupuolisten palveluskiellosta armeijassa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!