USA: Elokuvissa enemmän seksuaalivähemmistöihin kuuluvia hahmoja, transsukupuoliset puuttuvat

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 3
Amerikkalaisjärjestö GLAAD (Gay and Lesbian Alliance Against Defamation) pyrkii vaikuttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä mediassa annettavaan kuvaan.

Amerikkalaisjärjestö GLAAD selvitti seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien hahmojen näkymistä elokuvissa. Studio Responsibility Index -selvitystä varten järjestö kävi läpi seitsemän suuren yhdysvaltalaisen elokuvastudion vuonna 2014 julkaisemat elokuvat, kaikkiaan 114 kappaletta.

Yhteensä 20 elokuvassa esiintyi hahmo, joka oli tunnistettavissa homomieheksi, lesboksi tai biseksuaaliksi. Transsukupuolisia henkilöhahmoja ei elokuvissa ollut lainkaan. Suurin osa seksuaalivähemmistöihin kuuluvista hahmoista oli homomiehiä, vajaa kolmannes biseksuaaleja ja noin joka kymmenes lesboja.

Suurin osa hlb-rooleista oli sivuosia tai cameo-rooleja. Kymmenessä elokuvassa seksuaalivähemmistöä edustavan hahmon ruutuaika oli alle viisi minuuttia, joissain tapauksissa alle puoli minuuttia. Vastaavasti kymmenessä elokuvassa rooli oli merkittävämpi.

Hlb-vähemmistöihin kuuluvaan hahmoon törmäsi todennäköisimmin komediassa. Kahdeksassa 19:sta komediasta (42%) oli seksuaalivähemmistöön kuuluva hahmo. Kolmessa perhe-elokuvassa (23%) ja kuudessa draamaelokuvassa (18%) oli hlb-hahmo. Toiminta-, sci-fi- ja fantasiaelokuvissa hlb-hahmojen määrä oli vähäinen: sellaisia oli ainoastaan kolmessa kaikkiaan 46 elokuvasta.

Warner Brothers -studio oli ainoa, jolle GLAAD antoi hyvän arvosanan. Warnerin elokuva Tammy oli aiemmin ehdolla GLAAD Media Award -tunnustuksen saajaksi. 20th Century Fox, Lionsgate Entertainment, Paramount Pictures, ja Universal Pictures saivat välttävän arvosanan. Sony Columbia Pictures ja The Walt Disney Studios arvioitiin hylätyksi. Yhtäkään studioista ei arvioitu erinomaiseksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Vuonna 2013 samojen studioiden elokuvista 16,7 prosenttia sisälsi ainakin yhden seksuaalivähemmistöä edustavan hahmon, joten viime vuodesta nousua on hiven. Vuoden 2014 prosentiksi tuli 17,5.

Lokakuussa 2014 julkaistun GLAAD-järjestön Where We Are on TV -selvityksen mukaan USA:n suurimpien televisiokanavien sarjojen hahmoista noin joka 25:s kuuluu seksuaalivähemmistöihin. Kaapelikanavilla homohahmoja on määrällisesti enemmän.


Amerikkalaisjärjestö GLAAD (Gay and Lesbian Alliance Against Defamation) pyrkii vaikuttamaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä mediassa annettavaan kuvaan. Se toimii tapahtuvaa vahingollisten tietojen levittämistä vastaan. Järjestö jakaa gaalatapahtumissaan vuosittain palkintoja merkittäville mediavaikuttajille ja erilaisille mediailmiöille ja -töille joissa käsitellään HLBTI-ihmisten asioita.

GLAAD finds slight improvement in mainstream film in third annual Studio Responsibility Index
USA: TV-sarjojen hahmoista joka 25:s kuuluu sateenkaarivähemmistöihin

3 kommenttia

No niitä trans-leffojahan on ollut jo aiemmin, kuten Rocky horror picture show ja Priscilla queen of the desert yms.

Ehkä transut vain alkavat olla jo niin "so last season".
Ehkä tästä voisi johtaa sen johtopäätöksen, että "suuria studioita" ei houkuta homoaihe sen jälkeen, kun homot eivät kuole enää aidsiin (Philadelphia, Angels of America), tai homoja ja transuja ei voi esittää poliittisen korrektiivisuuden aikana psykomurhaajina (Psyko, Silence of the Lambs, Basic Instinct) tai romanttisina kaappihomoina (Brokeback Mountain). "Hollywood" voisi noin ylipäätään sietää muitakin tekijöitä, kuin James Francoa - tosin lienee "turvallista" jos Hollywoodin virallinen homo ei ole oikeasti homo, ainoastaan "artistically"...

Niille jotka eivät niin välitä itsestäänselvistä mainstream Hollywood flikoista, Tom Hooperin The Danish Girl, eli David Ebershoffin kirjaan Tanskalainen tyttö perustuva on odottamisen arvoinen tapaus.