Urheiluvaikuttajat Eurogames-seminaarissa: Ovet avattava kaikille

  • Uutinen
  • Urheilu
  • -
  • 1

Setan ja lhbti-urheilukilpailu Eurogamesin perjantaina järjestämässä kansainvälisessä ihmisoikeusseminaarissa vedottiin urheilujärjestöihin, että syrjintää vastaan tulisi toimia näkyvästi niin sanoin kuin teoin.

Seminaarin avauspuheenvuorossa opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen totesi, ettei tulisi hyväksyä tilannetta, jossa urheilija joutuu teeskentelemään jotain muuta kuin on, valehtelemaan tiimikavereilleen tai pelkäämään ammattiuransa puolesta.

- Otan hyvin vakavasti, että vihapuhe on nousussa eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Loukkaava nimittely ei ole sananvapautta. Syrjintä ei ole mielipidekysymys. Ennakkoluuloissa ei ole kysymys henkilökohtaista vakaumuksesta. Naisviha ei ole hauskaa. Meidän täytyy vastustaa suvaitsemattomuuden asettamista julkisen keskustelun ja julkisen mielipiteen perustaksi, sanoi Grahn-Laasonen.

Euroopan parlamentin varapuhenainen ja parlamentin lhbti-ryhmän puheenjohtaja MEP Ulrike Lunacek muistutti puheessaan kuinka tärkeää on, että urheilu on avointa kaikille.

- Valitettavasti homofobia ja transfobia estävät liian monia lesboja, homoja, biseksuaaleja, transihmisiä ja intersukupuolisia ihmisiä osallistumasta urheiluun avoimesti omana itsenään. Ei tarvitse kuin kysyä entiseltä ammattilaisjalkapallon pelaajalta Thomas Hitzelspergeriltä tai espanjalaiselta erotuomari Jesus Tomillerolta kuinka tämä vaikuttaa hyvinvointiin ja kuinka pelottavia heidän ulostuloprosessinsa ovat olleet. Kokonaisvaltaiset ennakkoluulot, syrjintä ja väkivallan pelko pitävät liian monia meistä kaapissa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Tämän takia yleisten urheilujärjestöjen täytyy alkaa kamppailla omassa toiminnassaan esiintyvää homofobiaa vastaan: heidän täytyy ottaa käyttöön parhaat käytännöt, sanktioida homofobinen käytös, rohkaista lhbti-ihmisiä olemaan avoimia ja heteroita toimimaan tukena. Ja tämän vuoksi Eurogamesien kaltaisilla kilpailuilla ja tapaamisilla on voimauttava vaikutus meidän yhteisöllemme. EuroGames tarjoaa turvallisen tilan lhbti-ihmisille osallistua urheiluun ja lähettää viesti: me olemme täällä jäädäksemme, tottukaa meihin!, Lunacek sanoi.

Lunacek osallistui myös EuroGamesien uintiosuuteen perjantaina.

Birgitta Kervinen ENGSO:sta (European Non-Governmental Sports Organisation) totesi, että koulutus ja tiedon lisääminen seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta on erittäin tärkeää. Kervinen muistutti, että suomessakin esimerkiksi Ari-Pekka Liukkosen ulostulo aiheutti kohua.

- Urheilun tulisi olla perusoikeus ja työ syrjintää vastaan pitäisi olla aivan kaikkien urheilujärjestöjen ytimessä, sanoi Kervinen.

Setan pääsihteeri Kerttu Tarjamo peräänkuulutti selkeitä ja konkreettisia viestejä, joissa toivotetaan sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat urheilijat tervetulleiksi.

- Urheilujärjestöjen on osoitettava sanoin ja teoin, ettei syrjintää ja homo- ja transfobiaa sallita urhelukentillä tai pukuhuoneissa. Erityisen tärkeää olisi viestiä kaikille lapsille ja nuorille, että harraste- ja kilpaurheilun pariin on tervetullut juuri sellaisena kuin on. Myös seurajohdon kouluttaminen seksuaalisen suuntautumisen ja sukupuolen moninaisuudesta ja fanikulttuurin muuttaminen yhdenvertaisuutta tukevaksi on yhtä tärkeää, sanoi Tarjamo.

Perjantaina järjestetyssä Equality and diversity in sports -seminaarissa Kiasmassa keskusteltiin laajasti sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen asemasta harrasteurheilussa sekä nuorten liikunnan parissa. Esillä ovat kokemukset, tutkimustieto ja parhaat käytänteet niin Suomesta kuin muualta Euroopasta.

Ihmisoikeuskonferenssi ´Equality and Diversity in Sports´ alkoi Kiasmassa
Ministeri Grahn-Laasonen Eurogames-ihmisoikeusseminaarissa: Syrjinnälle ja vihapuheelle ei ole sijaa urheilussa

1 kommenttia

Paritanssin ja -luistelun sarallahan erityisesti olisi syytä korjata takapajuiset säännöt, joissa nykyisellään vielä on seksismiä, eli että parin on oltava naismies-pari.